Jatko-osa

Onhan se nyt kuitenkin niin, että joitakin ajatuksia on mukava purkaa sanoiksi.

Myttysen tarina jatkuu salasanan takana, sillä aion laittaa muistiin henkilökohtaisiakin juttuja, sekä joitain valokuvia. Mikäli haluaisit meidän taivaltamme jatkossakin seurata, niin laita minulle sähköpostia osoitteeseen cladoceran1(a)gmail.com. Toivon, että jatkotaipaleemme seuraajat olisivat jollain tavalla seuranneet taivaltamme tähänkin saakka.

Ehkä siis tapaamme vielä kommenttien merkeissä. :)

Epilogi

Myttynen on runsaan kuukauden ikäinen. Päivät ja viikot ovat hurahtaneet vauhdilla. Tunteet heiluvat laidasta laitaan. Alkuaika on kulunut valitettavasti minun sairasteluihini, vaikka onneksi ollaan päästy
nauttimaan muutamista hyvistäkin päivistä.

Osastolla viivyimme kolme päivää. Koin laitosajan todella ahdistavaksi. Osasto pullisteli täynnä, siellä oli tuskaisen kuuma ja kova hälinä päällä ympäri vuorokauden. Olin kolmen hengen huoneessa. Myttysen paino laski alkuun niin, että oli uhkana, ettemme pääse kotiin vielä kolmantena päivänä... Onneksi kuitenkin maito nousi, sain syötettyä myttystä ahkerasti ja pääsimme pois sairaalasta opettelemaan uutta elämää kodin viileyteen ja rauhaan.

Kotiutumista seuraavana päivänä hakeuduin kolmatta viikkoa edelleen jatkuneen kovan yskän vuoksi terveyskeskukseen. Yrityksistä huolimatta en tavannut lääkäriä sairaalapäivinä... Yskä osoittautui keuhkokuvan perusteella keuhkokuumeeksi. Ilmankos synnytys oli ollut rankka ja voimat tuntuivat olevan vähissä. Ensipäivät kotona kuluivat puhallellen. Hengästyin matkalla makuuhuoneesta keittiöön, saati että olisin jaksanut vaihtaa vaipan levähtämättä välillä.

Kaksi antibioottikuuria hoitivat keuhkokuumeen pois päiväjärjestyksestä ja pari viikkoa synnytyksestä pääsin ulkoilemaan ihan oikealle kävelylle. Mikä vapauden tunne se olikaan!

Hetken ehdin olla terveiden kirjoissa kunnes pari viikkoa sitten iski rintatulehdus. Muutamassa tunnissa kuume nousi taivaisiin ja kipu rinnassa oli todella kova. Seuraavana aamuna hakeuduin taas terveyskeskukseen ja sain jälleen antibioottikuurin. Tulehdus lähti hyvin paranemaan. Rinta oli todella kipeä ja nänni arka. Imetys tuntui todella ikävältä ja pelkäsinkin sitä kivun vuoksi.

Antibiootit kärvensivät suolistoni niin, että viimeisimmän kuurin neljäntenä päivänä alkoi ripuli. Viidentenä nousi jälleen kuume vauhdilla ja päädyimme päivystykseen. Onneksi kyse ei ollut rinnan paiseista vaan jostain muusta. Seuraavana päivänä pääsin jälleen visiitille terveyskeskukseen kun ripulointi jatkui. Ilmeisimmin kyseessä on Clostridium difficile -bakteerin aiheuttama antibioottiripuli, mutta olo on ollut siedettävä, joten toistaiseksi antibioottia ei ole aloitettu. Se ei ole hyväksi imettäessä ja sen vuoksi on panttailtu kuurin aloitusta. Toivottavasti ei tarvitsekaan aloittaa.

Kaikeksi onneksi pikku-myttynen on säästynyt kaikilta taudeilta ja elää täysipainoista pikkuvauvan elämää. Maito maistuu muutaman tunnin välein ympäri vuorokauden. Iltaisin tankataan useita tunteja putkeen, usein tankkaus jatkuu aamuyön tunneille, mikä hermostuttaa minua ja kysyy voimia. Myös rinnat ovat kovilla iltatankkauksien aikana. Muutamia kertoja olemme täydentäneet ruokailuja korvikkeella, mutta pääosin olemme pärjänneet minun rintamaidollani.

Fyysisesti olen toipunut hyvin (jos ei tauteja lasketa). Haavat ovat parantuneet ja jälkivuoto kesti kolmisen viikkoa. Paino palasi lähtölukemiin jo viikon kuluttua synnytyksestä.

Hormonien voima tuntuu hämmentävältä. Muutamaa päivää ennen synnytystä ei ollut tietoakaan, että voisin omilla rinnoillani pitää hengissä ja kasvattaa toista ihmistä. Nyt vierelläni on olento, joka on riippuvainen minun rintojeni tuotoksista. Tuntuu ihanalta, että rinnat, jotka aina ovat olleet ”liian pienet ja ei niin kovin tärkeät” ovat yhtäkkiä isot, turpeat ja tärkeääkin tärkeämmät.

Olen ollut välillä todella väsynyt. Iltaisin ja siitä alkuyöhön vauva on rinnalla koko ajan. Yölliset syötötkin välillä venyvät, kestäen tunnin, joskus kaksikin. Myttynen ei meinaisi millään rauhoittua nukkumaan vaan olisi vain tississä kiinni. Tissillä syödään, huidotaan, riuhdotaan ja nukutaan. Heti kun hänet laskee käsistä nukkumaan, niin alkaa huuto. Pullo kelpaa, mutta ei toimi tissin ja läheisyyden korvikkeena. Iltamaratonit ovat raskaita, mutta ovat nyt jo helpompia kuin esimerkiksi viikko sitten. Onneksi välillä on ollut hyviä öitä ja silloin saan tankattua itseeni virtaa ja jaksan taas.

Myttynen on kuitenkin pääosin onnellinen vauva. Nukkuu, syö ja ihmettelee välillä ympäristöään. Neljän viikon iässä saimme ensimmäisen hymyn. Voiko valloittavampaa olla? Hymy antaa tälle äidille voimia jaksaa, vaikka olisi kuinka väsynyt.

Päivät soljuvat eteenpäin ja myttynen kasvaa vauhdilla. Ensimmäiset vaatteet ovat jo jääneet pieniksi ja monen monet toivottoman suurilta tuntuneet vaatteet alkavat olla sopivia. Ensi lauantaina myttynen saa kasteessa ihan oikean ihmisen nimen. Saa nähdä kauanko menee, että oppii ja uskaltaa alkaa kutsua häntä ihan oikealla nimellä.

Meidän taipaleemme vauvahaaveista tähän pisteeseen kesti vajaat kolme vuotta. Kaksi vuotta odotimme ja petyimme, kerta toisensa jälkeen. Saimme apuja ja noin vuosi sitten aloitimme hoidot julkisella puolella. Vuosi 2010 oli varmasti henkisesti yksi elämäni vaikeimmista. Taipaleemme oli raskas kulkea,
mutta sillä matkalla olemme kasvaneet yhdessä ja erikseen. Moni joutuu tappelemaan paljonpaljon pidemmän matkan ja pysyy silti järjissään. Itse en tiedä kauanko olisin jaksanut.

Tulin kuitenkin raskaaksi, kaikki meni hienosti ja meillä on nyt vauva. Hän on ihmeellinen ja kaiken odottamisen arvoinen. Äidin rooli ei tunnu vielä(kään) omalta, mutta alkaa pikkuhiljaa muotoutua. Energiat ovat huvenneet arkiseen huolehtimiseen ja omaan toipumiseen milloin mistäkin taudista. Odotan sitä päivää kun saan olla terve ja pääsen nauttimaan vauvasta täysipainoisesti. Pian se ehkä koittaa!

Meidän elämämme on muuttunut. Tämä blogi on tullut päätökseensä. Se on tehnyt tehtävänsä. Aikoinaan aloitin blogin jäsentääkseni ajatuksiani lapsettomuuden tunteiden keskellä. Tuntuu, että suurin kirjoittamisen tarve on nyt poissa. Saatan vielä perustaa uuden blogin, mikäli kirjoittamisen tarve tulee takaisin. Ilmoitan siitä sitten täällä.

Haluan kiittää kaikkia lukijoitani ja kirjoituksiani kommentoineita. Kirjoittaminen ja toisten blogien lukeminen ovat antaneet minulle arvokasta tukea tällä matkalla. Toivotan vilpittömästi onnea kaikille lapsettomuuden kanssa kamppaileville. Sitä todella tarvitaan, hyvää onnea ja paljon jaksamista. Voikaa hyvin, muruset. :)

Synnytys

Rv 38+3

Aamulla ennen seitsemää heräsin supistukseen. Kömmin vessaan ja huomasin limatulpan irronneen. Pyyhkiessä tuli kirkasta sitkeää limaa ja sitä oli kaikkiaan useita ruokalusikallisia. Aamun mittaan supistuksia tuli noin 10 minuutin välein, kestäen välillä 20 sekuntia ja välillä 40 sekuntia. Herätin miehen ja sanoin, että tänään saattaa tulla lähtö. Kävin suihkussa ja pitkähkön lämpimän suihkun aikana ehti tulla 3 supistusta, jotka kestivät yhteensä viisi syvää hengitystä kukin.

Kun supistukset vain jatkuivat kestäen kerrallaan sen 30-40 sekuntia, päätimme, että lähdemme näytille sairaalaan. Matkan (n. 1h) aikana supistuksia tuli 3-8 minuutin välein ja kukin kesti edelleen sen 30-40 sekuntia. Hiukan epäröin, sillä supistukset eivät olleet mielestäni vielä kovin voimakkaita, ennemmin sellaisia, että muu toiminta oli keskeytettävä ja hengiteltävä supistuksen yli.

Sairaalassa olimme noin 11 aikaan ja meidät otettiin hyvin vastaan. Istuskelin käyrällä jolle supistuksia piirtyi samaan malliin kuin utossakin. Ehdin jo ajatella, että tultiin turhaan ja olen ihan pölhö kun kuvittelen sellaisten olevan "niitä" supistuksia.

Kätilö totesi kuitenkin, että siirrymme synnytyssaliin seurantaan, sillä supistuksia tuli kuitenkin hyvin säännöllisesti. Kohdunkaula oli lähes poissa ja kohdun ulkosuu vain sormelle auki. Synnytys oli siis vasta aivan alussa. Jos supistukset harvenisivat, niin sitten voitaisiin palata vielä kotiin. Vaihdoin päälle sairaalavaatteet ja siirryimme synnytyssaliin.

Supistuksia ehti salin puolella tulla muutama, kun vatsasta tuntui napsaus ja lämmin neste hulahti sängylle jolla makoilin. Nousin äkkiä ylös ja lisää lapsivettä valui lattialle. Sitten tiedettiin, että se on menoa nyt. Kello oli noin puolipäivä.

Vesien menon jälkeen supistukset voimistuivat pikkuhiljaa. Keinutuoli oli yllättävän hyvä apu supistusten kestämiseen. Kolmen aikaan kohdun suu oli sentin auki, edisystä oli siis tapahtunut hyvin vähän. Siirryin kuitenkin kylpyyn. Se oli erittäin tehokas kivunlievityksessä noin tunnin ajan. Siinä vaiheessa supistukset olivat edelleen voimistuneet ja tuli tarve kokeilla jotain muuta kivunlievitystä. Nousin ammeesta ja siirryin takaisin synnytyssaliin. Kokeilin kaurapussia ja pääsinkin sen avulla taas hiukan eteenpäin.

Supistukset väsyttivät minua todella paljon ja päädyttiin kätilön ja lääkärin kanssa yhdessä siihen, että minulle laitetaan kipupiikki, jonka avulla saisin levättyä supistusten välit. Kipupiikki laitettiin kuuden-seitsemän aikaan (tarkkaa aikaa en ihan muista) ja se sai aikaan vähän höpön olon, mutta auttoi selvästi lepäämään.

Yhdeksän aikaan kohdunsuu oli 4 cm auki, minkä jälkeen toivoin epiduraalia, sillä supistukset olivat niin voimakkaita, etten kestänyt niitä enää. Muistan, että sanoinkin, miten minua harmittaa, kun en jaksa ja pysty olemaan niin reipas kuin haluaisin. Epiduraali laitettiin puoli kymmenen jälkeen ja ryhdyin odottelemaan vaikutuksen alkamista. Muistan ajatelleeni, että seuraavan supistuksen kohdalla on jo helpompaa.

Yhtäkkiä (maikkarin urheilu-uutisten juuri ollessa alkamassa, eli noin klo 22:20) synnytyssali olikin täynnä vihreäpukuisia hoitajia, kätilöitä ja lääkäreitä. Minut komennettiin kontilleen. En tajunnut lainkaan mistä oli kysymys... Vauvan sydänäänet olivat laskeneet ja sen vuoksi oli kiire saada myttynen maailmaan. Lääkäri kokeili kohdunsuuta ja totesi kaikkien yllätykseksi sen olevan täysin auki. Hän sanoi minulle, että voin kääntyä, nyt synnytetään. Olin ihan pihalla väsymyksestä, kipupiikistä, supistuskivuista ja kai epiduraalistakin, mutta tein työtä käskettyä.

Epiduraali vaikutti niin tehokkaasti, etten yhtään tuntenut supistuksia saati ponnistamisen tarvetta. Hyvillä ohjeilla sain kuitenkin muutamilla ponnisteluilla puserrettua pään ulos ja sitten loputkin vauvasta. Syntymäajaksi merkittiin 22:43 Hetkeksi sain vauvan rinnalle, kunnes hänet vietiin lastenlääkärin tarkastettavaksi ja happikaappiin.

Synnytystä avustettiin kiireen vuoksi imukupilla. Minulta jouduttiin leikkaamaan väliliha. Lisäksi tuli joku repeämä. Myttysen ollessa happikaapissa, minut kursittiin kasaan ja lääkäri kertoi, mistä moinen tulipalokiire oli yhtäkkiä tullut. Mikäli kohdunsuu ei olisi ollut auennut noin tunnissa loppua kuutta senttiä, niin olisin päätynyt sektioon.

Strategiset mitat olivat 2880 g ja 47 cm ja myttynen on siis tyttö, vastoin lähes kaikkia veikkauksia. Loppu hyvin, kaikki hyvin siis, vaikka näin jälkikäteen aika hurjalta kuulostaakin, jos ajattelee, mitä olisi voinut käydä.

Tällä hetkellä myttynen on lähes vuorokauden ikäinen ja oleilemme tuskaisen kuumalla ja täydellä synnytysosastolla. Edelleen olo on vähän kuin kuutamolla, mutta väsynyt ja onnellinen. Hormonit heiluttaa sekä minua että myttystä. Isä ajelee aina yöksi kotiin, sillä sairaalassa saa olla van klo 8-20 välillä.

Vastaus blogin otsikkoon tuhisee vieressäni sairaalan sängyllä. Meillä on nyt vauva. Tämän kaiken henkistä puolta lienee parempi purkaa myöhemmin. Samalla tulee päätettyä tämä blogi.

Supistuksia

38+0

Uusi viikko on taas laskurissa naksahtanut eteenpäin. Myttynen alkaa olla valmiina suureen maailmaan. Myös vanhemmat ovat niin valmiina kun sitä nyt vain uuden edessä voi olla. Neuvolakäynnillä eilen tätiltä pääsi taas "oho!" kun hän tunnusteli miten pää on asettunut lantioon. Siellähän se, tukevasti matkalla ulkomaailmaan.

Illalla tuli irvistelyjä aiheuttavia supistuksia sohvalla maatessa parin tunnin ajan 20-30 minuutin välein. Sitten rauhoittui. Yöllä sen sijaan tuli kahteen kertaan ehkä jo "niitä" supistuksia. Toinen kello 00:10 ja toinen joskus puoli kolmen maissa. Ne tuntuivat jo niin kovilta, että olisi pakko ollut päästä jaloilleen ja hakemaan hyvää asentoa, mutten päässyt sängystä ylös. Nyt kuitenkin luulen tietäväni, miltä "niiden" supistusten pitäisi tuntua.

Edelleen jatkuvaan yskimiseen menee hermo. Muuten olo on hyvä. Mitään ihmeellistä ei päivien ratoksi kannata enää suunnitella tekevänsä. Kotona aika sujuu löhöillen, koneella, tepsutellen sinne tänne, välillä jotain pientä puuhastellen. Imurointi tuntuu utopistiselta suoritukselta, samoin kuin sormia syyhyttelevä kaappien siivous ja muu kodin järjestely. Enää ei vaan pysty.


Tuleva jännittää hiukan. Koska tulee lähtö? Miten kaikki sitten sujuu? Onko kaikki hyvin? Miten pärjään synnytyksen? Miten mies pärjää? Miten opitaan kaikki uusi ja ihmeellinen? Millainen myttynen on? Miltä hän näyttää? Synnytys ja tuleva ei varsinaisesti pelota, jännittää vain. Sitä on aika ihmeissään uuden ja ihmeellisen edessä. Etenkin kun ei tiedä milloin kaikki uusi alkaa. Tänään? Sunnuntaina? Kahden viikon päästä? Takaraja on neljän viikon päässä.

Jännittävä raskausaika alkaa olla lähellä loppuaan. Pitkä, mutkainen ja raskaskin taival tallattiin, että saatiin raskaus alkamaan. Sen jälkeen tähän saakka kaikki on mennyt hienosti. Pian matka saa tavallaan päätöksensä, oli se sitten millainen hyvänsä. Kokonaisuutta ei oikein osaa hahmottaa vielä. Todettava vaan, että on tämä melkoista!

Uusi viikko - uusi vaiva

37+4

Uuden viikon kunniaksi alkoi jälleen uusi vaiva. Selkäkipu! Ensimmäisen kerran alaselkään alkoi sattua perjantaina, kun ajelimme pääkaupunkiin ja kävimme tervehtimässä ystävääni. Poikkesimme tallaamassa pienen luontopolun tyylisen (korkeintaan kilometrin mittainen) ja nauttimassa kauniista koskimaisemista. Polku oli hyväkuntoinen, valtaosin pitkospuita ja portaita. Siitä huolimatta jälkikäteen huomasi kävelleensä. Seuraava päivä meni häissä. Juurikaan en jaloillani ollut, istuskelin vain, mutta siitä huolimatta selkä äityi päivän mittaan älyttömän kipeäksi. Yöksi turvauduin särkylääkkeeseen (1 mg Panadol).

Lueskelin netistä, että selkäkipu liittyy lantion löystymiseen. Tämä on selvästi luokiteltavissa takalantion kivuksi, joka johtuu "ensisijaisesti risti-suoliluunivelen löystymisestä ja muistuttaa oireiltaan iskiasta". Tähän saakka koetuista raskausvaivoista, mitä ei luojan kiitos ole juuri ollut, tämä on eittämättä hankalin. Kipu tuntuu paikallaan ja liikkuessa, istuessa ja maatessa. Välillä vihloo pahasti ja välillä taas ei tunnu juurikaan. Esimerkiksi hissuksiin kävellessä kipu helpottaa, mutta sen jälkeen onkin sitten entistäkin kipeämpi. Imuroimista tai muuta kätevää ajankulua kotioloissa ei voi oikein kuvitellakaan. Höh.

Reilun viikon takaisia kovia supistuksia ei samassa määrin ole tullut. Kohtu kyllä säännöllisesti harjoittelee tulevaa varten, mutta miedommin kuin silloin. Supistuksen jälkeinen taudinpoikanen sen sijaan äityi komeaksi yskäksi. Muita flunssaoireita ei ole. Kävin perjantaina lääkärissä varmuuden vuoksi, kun yskä oli jatkunut jo lähes viikon muuttumattomana ja aiheutti lämpöilyä. Sain antibioottikuurin "varmuuden vuoksi ja olosuhteet huomioon ottaen". Kuuri ei kuitenkaan ole juurikaan tehonnut. Edelleen yskä jatkuu ja ääni on kateissa. Taitaa siis sittenkin olla virusperäistä. No... ei kai tämä voi ikuisuuksiin jatkua?

Tällä hetkellä oloa siis varjostaa selkäkivut ja yskä. Muuten olo on mitä mainioin, eikä synnytys tällä hetkellä tunnu kovin läheiseltä. Jotenkin nyt juuri ei ole "sellainen olo", että hetkenä minä hyvänsä alkaisi tapahtua... Kai sen sitten tietää?

Täysi aika

37+0

Täysiaikaisuuden rajapyykki on saavutettu. Niin se aika vaan menee eteenpäin. Enää ei tarvitse pelätä tai himmata supisteluja, antaa mennä vaan jos on mennäkseen.

Viimeisimmän viikon olen lepäillyt kotona. Ylös-alas sahaava lämpö ja yskä ovat vetäneet ihan veteläksi ja väsyneeksi. Mitään ei jaksaisi tehdä ja toisaalta toivoisi voivansa edes hiukan puuhastella. Maatessa puutuu kaikki paikat ja tuntuu että pää hajoaa. Tekisi mieli metsään, ulos raikkaaseen ilmaan. Kaipaan kävelylle.Soitin äsken neuvolaan ja kysyin vähän vinkkiä, että miten kannattaisi ottaa lääkäriin yhteyttä. Kehottivat metsästävät huomiselle päivystysaikaa. Soittelen siis aamulla ja lääkäri saa arvioida onko esim. ab-kuuri tarpeen. Ehtisi sitten vaikuttaa ennen mahdollista synnytystä.

Maha tuntuu absurdilla tavalla pienemmältä kuin viikko sitten (ihanaa, helpompi hengittää ja ei närästä niin paljoa). Ja mielestäni myös näyttää siltä (kuvat raskauden eteneminen -sivulla). Myttysen liikehdintä on muuttunut erilaiseksi. Liikkeet ovat ehkä vähentyneet hieman ja muuttuneet "aaltoilevammiksi". Käsittääkseni tällainen on ihan normaalia, kun tila vesikellossa vähenee koko ajan. Enkä minä varmaan yskimällä ainakaan helpota pikkuisen tukalaa oloa ahtaudessaan.

Iltaisin etenkin tulee harjoitussupistuksia. Eilenkin illalla katseltiin musa-DVD:tä sohvalla löhöillen ja siinä oli helppo katsella kellosta supistusten väliä, niitä tuli 5-10 minuutin välein. Nuo eivät kuitenkaan olleet alkuunkaan kivuliaita tai edes häiritseviä. Napakoita kuitenkin ja välillä tuntuvat myös selässä. Muulloinkin pitkin päivää maha kovettuu, mutten ole kellotellut niiden välejä tai kestoja, kun eivät ole kivuliaita.

Muita synnytyksen lähestymistä ennakoivia merkkejä, kuten limatulppaa saati lapsivettä ei ole näkynyt.

Tervetuloa maailman myttynen! Täällä ollaan valmiita vaikka heti, mielellään sitten kun saadaan tämä tauti pois päiväjärjestyksestä. t: isi ja äiti

Kaikki hyvin

36+5

Neuvola takana. Tuli taas hyvä ja reipas mieli. On se vaan ihme, mikä voima sillä on, että kuulee kaiken olevan hyvin. :)

Terkka oli supistuksista ja selkäkivuista sitä mieltä, että kuulostivat selvästi synnytykseen valmistelevilta supistuksilta ja niitä voi hyvinkin tulla tässä kun täysiaikaisuus ja laskettu aika lähenevät. Vatsakipujen (joita oli siis pe-su välillä, eniten la) osalta hän komppasi tulkintaani, jossa alaspäin laskeutuva vauva raivaa kudosten keskellä itselleen tilaa ja siksi tuntuu kipua.

Oma paino oli vähän laskenut viime viikosta (-700g), mutta pistän sen taudin ja turvotuksen laskemisen piikkiin. Verenpaine oli kunnossa ja sf-mittakin oli toipunut viimeisimmästä alamäestään.

Terkka oli sitä mieltä, että meillä voi synnytys käynnistyä koska tahansa ja noita viime viikonlopun tuntemuksia on hyvä pitää mittarina, että siitä voimistuvat ja säännöllistyvät supistukset ovat sitten indikaattori siitä, että pitää alkaa miettiä lähtöä sairaalaan. Kuitenkin hän toppuutteli odottamasta käynnistymistä vielä liikaa. Menoja ei tarvitse perua, jos olo on hyvä ja elämää ei kannata alkaa elää liikaa jos-synnytys-sitten-käynnistyy -meiningillä. Omaa oloa ja tuntemuksia on syytä kuunnella ja keskittyä nyt lepäämiseen ja omaan hyvinvointiin. Kelpaa minulle. Tosin nyt juuri hyvinvointini kaipaisi kyllä pientä fyysistä ponnistusta (edes kävelyä?) ja tän räkätaudin poistumista.

Maailmassa kaikki hyvin tänään. :)

loppuraskautta?

36+3

Huhhuh... Perjantaista muotoituikin sitten melko kauhea päivä. Supisteluja (harjoittelu -sellaisia) tuli ihan jatkuvalla syötöllä, vaikken tehnyt yhtään mitään... Nämä supistelut olivat ajoittain kipeitä, tuntuivat alaselässäkin ja uutena ilmiönä tuntui alamahallakin kipua. Olo oli jotenkin tosi itkuinen ja surkea. Mies oli iltavuorossa, joten jouduin surkuttelemaan ja istumaan yksin sohvalla iltaan asti. Heti kun mies tuli kotiin, niin tuli helpompi olo.

Jotenkin hullua, että mistä tuokin suunnaton surkeus nyt yhtäkkiä tuli? Näin jälkikäteen tuntuu, että ehkä mun tyyppiselle duracellille on tosiaan vaikeaa, jos ei voi tehdä mitään ja kroppa ikäänkuin pettää... Päiväpuuhaksi olin tosiaan suunnitellut sitä verhojen ompelua yms, mutta ne jäi sitten tekemättä. En saanut mitään tehtyä, kun pelkkä istuminenkin supisteli niin älyttömästi.

Mahakipujen vuoksi olin aikeissa soittaa äitiyspolille, mutta kun sain itseni rauhoitettua soittaakseni, niin se olikin mennyt just kiinni (klo 15) ja en viitsinyt sitten soittaa päivystykseen. Ajattelin, että soitan myöhemmin, jos kivut vielä jatkuu.

Perjantain ja lauantain välinen yö oli aika levoton ja kipuinenkin, mutta aamuisen piiiiitkän kuuman suihkun jälkeen olo oli helpompi. Sekä henkisesti että fyysisesti. Supisteluherkkyys oli edelleen tallella, joten pitäydyin aika maltillisessa toiminnassa, töpötellen kotosalla sohvalta vessaan, keittiöön ja takaisin.

Pikkuhiljaa sain myös puuhasteltua jotakin pientä. Kävin jopa paikallisessa sekatavarakaupassa hakemassa muovikoreja vaatekaappiin ja laitoin myttysen vaatteet sittenkin sinne. Laatikosto pyhitetään nyt sitten vaipoille.

Eilen iltapäivällä selvisi sitten syykin kehnohkoon ja vaisuun oloon. Olo oli uupunut ja vähän palelevainen ja käperryin päiväunille viltin alle. Päätin torkuttelun lomassa mitata lämmön ja kohollahan se oli. Eilen iltapäivällä mittailin lämpöjä 37,3-37,5, tänään aamulla 37,6 yöllisestä panadolista huolimatta. Täällä siis on jostain haalittu kesäplunssa.

Yskä on kans melkoinen ja aiheuttaa siinä lomassa "kivaa" kipeää alamahan supistelua. Jännää kun ei uskaltaisi oikein yskiä, ettei kovasti supistelisi. Muutenkin välillä seistessä tuntuu jalkovälissä siltä, että pää olis puskemassa jo ulos. Ei vielä myttynen!

Tänään ulkona näyttäisi olevan tuollainen unelmakesäpäivä, reilut parikymmentä astetta, ei hellettä ja aurinko paistaa. Mutta täytynee viettää päivä täällä sisätiloissa lepäillen. Menneet pari sadepäivää sisällä ei niinkään harmittanut, mutta nyt vähän harmittaa. Eipä silti, että tuolla ulkona pystyisi juuri mitään tekemäänkään, kun voimakkaahkot harkkasupistelut jatkuu edelleen jos tästä sohvalta nousen. Tai vaikken nousisikaan.

Mutta joo... tylsyydestä huolimatta mieli on ihan hyvä. P-a-l-j-o-n parempi kuin toissapäivänä. Ehkä minusta vielä kehkeytyy kunnon kotihiiri. Täytyy jatkossakin keskittyä positiiviseen ajatteluun, ettei tulisi päästettyä itseä tuohon surkutteluoloon kovin helpolla. Olen tähän asti päässyt raskaudesta niin HELPOLLA, joten pitäisi osata iloita siitä, että näinkin pitkälle päästiin ilman kremppaa. Tästä se loppuRASKAUS sitten taitaa alkaa.

Oloja

36+1

Kolmaskymmenesseitsemäs viikko on käynnistynyt ja tickerissä päivät hupenee, enää 27 päivää laskettuun aikaan. Voi olla että jo muutamassa viikossa (tai jopa päivässä??) myttynen tuleekin jo tutustumaan ulkomaailmaan! Ihan hullua. Vaikka asiaan on jotenkin koittanut orientoitua, niin tuntuuhan se silti yhtä aikaa vielä kaukaiselta ja toisaalta siltä, että mitä tahansa voi tapahtua koska tahansa. Ja kyllä se taitaa niin olla, ettei sitä oikeasti osaa valmistautua tulevaan. Sitten tapahtuu kun on tapahtuakseen ja se otetaan vastaan, mitä annetaan.

Synnytystavoista mikä tahansa käy minulle, kunhan kaikki vaan menisi hyvin. Ihan kauheasti pelottaa jotenkin se, että ei saadakaan myttystä kotiin... ei suinkaan se, millainen synnytys on tai tuleeko alatiesynnytys vai sektio vai mitä tapahtuu. Unetkaan ei liity juurikaan synnytykseen vaan enemmän muihin vauvajuttuihin, kuten tuleviin arkisiin tilanteisiin jne.

Välillä on ollut päiviä, että myttynen on kolosessaan liikuskellut todella laiskasti. Kuitenkin kun olen sitten vartavasten tarkkaillut liikkeitä, niin kyllä liikelaskennan kriteerit (vähintään 10 liikettä tunnissa) täyttyvät. Luulen, että myttynen on välillä ollut jotenkin eri päin, sillä mahan päälle liikkeet eivät ole juuri tuntuneet, ennen kuin eilen taas. Edessä oleva istukka muutenkin vaimentaa liikkeitä niin, ettei mahan päälle kovin helposti tunnu kuin isoimmat mulaukset.

Eilen illalla oltiin kesäteatterissa ja lähes koko illan tuntui liikkeitä, hikkaa ja muljaisuja, joten päätin unohtaa huolet vähäisestä liikkumisesta. Oma liikkumiseni sen sijaan alkaa tuntua ja varmaan näyttääkin aika hassulta. Myttynen painaa häpyluuhun ja seisoessa tekee mieli nostaa vatsaa ylemmäs, että olisi helpompi olla.

Eilisestä alkaen on olo tuntunut jotenkin hankalammalta... En tiedä enteileekö tämä nyt sitten jotakin, vai onko vaan ihan normaalia. Välillä alamahaa pistelee aika kipeästikin ja (harjoitus?)supistuksia tuntuu tulevan koko ajan. Välillä aika kipeitäkin. Tuntemuksia on tullut myös selän puolelle ristiselän alueelle, mikä on uutta. Jatkuva pissalla ravaaminen tuntuu jo ihan uskomattomalta. Ympäri vuorokauden pitää 1,5-2 tunnin välein käydä lirauttamassa pikkuinen tiraus.

Kohta alkaa tosissaan jännittää! Onneksi kotona alkaa olla kaikki valmista. Tänään keli näyttää siltä, että on verhojen ompelupäivä. :)

Taidan myös pakata tuon sairaalakassin, sillä eihän sitä koskaan tiedä...

Viimeinen lääkärineuvola

35+5

Kävin tänään viimeisellä neuvolalääkärikäynnillä. Nyt se sitten alkaa, synnytyksen odotus. Hui! Lääkäri kokeili kohdunsuun tilannetta ja hädin tuskin ehti kättä työntää tuonne alakertaan, kun hän jo parkaisi, että "Oho, onpas se pää alhaalla! Pitääkö sun käydä usein pissalla?" Olin hiukan hölmistyneenä siinä. "jaa... onko se hyvä vai huono juttu? Joo, pitää käydä pissalla, about puolentoista tunnin välein ympäri vuorokauden."

Vauva on siis laskeutunut jo hyvin alas lantioon, muttei vielä kiinnittynyt (jos tulkitsin lääkäriä oikein). Kohdunsuu oli täysin kiinni ja kanava hieman lyhentynyt aiempaan verrattuna. Lääkäri merkkasi neuvolakorttiin kohdunkaulan pituudeksi noin 2 cm, kun aiemmin on ollut 3 cm.

Tuon laskeutumisen perusteella lääkäri arvioi, että tuskin menee ainakaan yli lasketun ajan, että alkaa tapahtua Hui! Voi siis olla, että kuukauden päästä meillä on myttynen sylissä jo! Voi myös kuulemma olla, ettei laskeutuminen merkitse mitään synnytyksen ajankohdan kannalta, mutta sanoipahan tuo lääkäri kuitenkin veikkauksensa. Ota tästä sitten selvää.

Lääkäri luonnehti myttystä siroksi vauvaksi. Sf-mitta oli tipahtanut sentillä (keskikäyrän alle), mutta lääkäri kielsi huolestumasta aiheesta. Hänen mukaansa vauva on niin alhaalla lantiossa, että mitan pieneneminen johtunee siitä. Osansa voi olla myös eri mittaajalla. Katsotaan nyt sitten, miltä mitta ensi viikolla näyttää. Oma neuvolantäti on lomalla, joten mittaajana on kolmas täti (joka on kuitenkin sama kuin ensimmäisellä mittauskerralla).

Muuten kaikki oli edelleen kunnossa, joten näillä näkymin odotellaan synnytystä sitten kaikessa rauhassa. Seuraava neuvola on jo viikon päästä, joten ihan oman onneni nojaan en sentään jää. Painoa oli muuten tullut taas yli 500 g viikossa, nyt jo yhteensä reilut 13 kg. Jonkin verran tuosta viimeisimmästä noususta lienee turvotusta, joka näillä helteillä nousi ihan uusiin ulottuvuuksiin. Onneksi tänään on ollut viileämpi päivä.

Päivän uutisten innostamana maalasin pinnasängyn toistamiseen. Nyt se on valmis ja kuivuttuaan voi koska tahansa muuttaa meidän makuuhuoneeseen myttystä varten.

Äitiyslomalla

35+1

Kesäloma muuttui eilen äitiyslomaksi. Olo ei juurikaan muuttunut miksikään, ellei sitä lasketa, että painelin mökille ja nautiskelin täysillä kesäkelistä ja järvimaisemasta.

Luonnon hiljaisuutta rikkoivat vain satunnaiset autonäänet ja laiturilla kikkailevat koirat (sillä seurauksella, että pienempi taklasi isomman laiturilta järveen, pöljät). Myttynen pyörähteli onkalossaan tuttuun tapaan satunnaisesti, vain ehkä muistuttaakseen, että kaikki on ennallaan, vaikka tilanpuute alkaakin selvästi vaivata.

Mansikoita olen syönyt älyttömästi, kohtuuden rajamailla, vähintään litran päivässä. Ihania kesämollukoita. Myttystä silmällä pitäen tehtiin pakkaseen mansikkasosetta. Jos vaikka sitä sitten puuron kanssa joskus pääsisi maistelemaan. Kesän herkkua.

Moni on kysynyt, että jännittääkö yhtään? On todettava, että tottakai jännittää. Ei niinkään varsinainen synnytys, vaan kaikki se, mitä tuleman pitää. Millaiseksi meidän elämä muuttuu? Osataankohan me sitten huolehtia myttysestä oikein? Jaksetaanko me? Entä jos jokin meneekin pieleen?

Hankinnat on tehty. Vaatteet ja vaipat on pesty ja viikattu laatikkoon (joka osoittautui vähän pieneksi). Äitiysloma on alkanut. Pinnasänky on hiottu ja ensimmäinen kerros uutta maalia on pinnoissa. Vaunut ja etenkin työntäjä odottaa malttamattomana uuden tulokkaan saapumista olohuoneessa. Sairaalasta kotiutumisvaatteet on valittu ja pakattu hoitolaukkuun, josta sitten kehkeytyy se myyttinen "sairaalakassi". Ei jaksaisi odottaa enää, mutta hyvä on jos hiukan vielä kuitenkin odotettaisi, oltaisiin sitten kaikki henkisesti valmiimpia uuteen elämään.

Suurin osa sukupuolta ääneen veikanneista odottavat poikaa. Itse odotan edelleen tervettä vauvaa. En osaa kiintyä ajatukseen kummastakaan sukupuolesta.

Olo on hyvä edelleen. Myttysen yksiö pullistelee niin, että ensimmäisiä kunnon selkäkipuja ilmaantui muutama päivä sitten kun kumartelin puoli päivää pinnasänkyä hioen ja maalaten. Kohtu harjoittelee supistelemalla etenkin puuhakkaina päivinä ja liitoskipuja tuntuu ajoittain. Kaikki mitä syö, närästää, mutta Rennie on toistaiseksi tepsinyt hienosti. Kutakuinkin joka toinen yö nukuttaa mallikkaasti, joka toinen kehnosti. Kaikki unet käsittelevät vauvaa. Eräänä yönä lähdettiin synnytykseen. Myttysen sijaan synnytinkin kolmostytöt. Sitten tuli kiire hakemaan lisää vaatteita ja ostamaan uudet vaunut. Pikkuhiljaa alan jo kaivata takaisin omaa kehoani ja liikuntakykyäni. Pidän mahasta, mutta vain sen vuoksi, mitä se sisältää.

Enää 34 päivää tai kolmesta seitsemään viikkoa jäljellä. Silloin tällöin iltaisin mies laskee kätensä vatsalle ja tunnustelee liikkuisiko joku siellä. Kunpa kaikki vaan menisi hyvin. Myttynen hei, me rakastetaan ja odotetaan sinua jo kovasti.

Kuusi viikkoa jäljellä?

34+0, 42 päivää jäljellä

Viime päivinä on ollut yllättävänkin helppoa olla. Närästysoireet ovat helpottuneet ja pääosin olen saanut nukuttua hyvät (joskin pissareissujen vuoksi katkonaiset) yöunet. Uutena vaivana ilmaantui todella ilkeä peräpukama, joka haittasi olemista ja elämistä monta päivää. Onneksi sain sen talttumaan ihan apteekin käsikauppatavaralla ja huuhtelemalla.

Suurinpiirtein joka toinen päivä on tällä viikolla ollut helppo, vailla supistuksia tai liitoskipuja. Joka toinen päivä puolestaan liitoskivut ovat vaivanneet (eivät vieläkään pahasti) ja kohtu on ollut herkästi supisteleva. Liikkeet tuntuvat selvästi ja illalla sohvalla rötvätessä on hauska seurailla kun maha yhtäkkiä heilahtaa tai aaltoilee myttysen kääntyillessä miniyksiössään.

Olen päässyt jo lomailun makuun pikkuhiljaa. Joka päivälle on edelleen riittänyt puuhaa ja riittää vastakin. Olen pessyt vaipat, vauvanvaatteet ja peitot, makuupussit ynnä muut, mitä nyt vaan voi kuvitella pesevänsä. Kohta täytyy varmaan pestä ne vielä toistamiseen ettei tule tekemisen puutetta ;)

Viime sunnuntaina teimme retken lähikaupunkiin ja aleostoksille ja hankimme pientä ja tarpeellista myttysen huonetta varten, mm. verhokankaat ja tarvikelaatikoita hoitotason hyllyille ja täydensimme vaatevarastoja. Toistaiseksi huone on vielä kaaoksen vallassa, mutta selkiintynee tulevien viikkojen aikana.

Kuluvalla viikolla kävin "vaippakoulussa" ja samalla hankin kestovaippailua varten liudan lisäimuja, muutamia kuoria ja pari sööttiä NB-kokoista vaippaa. Vaippailun alkuun tarvittavat vaipat ovat nyt kutakuinkin kasassa. Vielä pohdin, pitäisikö hankkia myös kuivaliinoja... Ilmeisesti olisivat ihan käteviä, mutta ilmankin pärjätään.

Eilen kävin noutamassa meille pinnasängyn, joka saatiin maksutta ystäväni äidin luota. Siellä ovat lapsenlapset ohittaneet jo pinnasänkyiän ja sänky on jäänyt vaille käyttäjää. Sänky oli tosi siro ja parempikuntoinen, mitä odotin. Kävin hakemassa rautakaupasta maalia ja hiekkapaperia sängyn kunnostamista varten. Eilen ja tänään ehdin jo aloitella hieman maalipinnan hiomista... täytyy todeta, että on pitkää pinnaa vaativaa hommaa. :D Mutta uskoisin, että sängystä tulee tosi hieno.

Pikkuhiljaa varsinaiset hankinnat ja tarvikkeet muutenkin alkaa olemaan kasassa. Laskettuun aikaan on kuusi viikkoa, täysiaikaisuuteenkin enää neljä. Neljästä kuuteen viikkoa aikaa odottaa, kasvattaa mahaa ja totutella ajatukseen vauvasta osana meidän perhettä.

Tavallaan tuntuu epäreilulta ladata tulokkaaseen mitään odotuksia tai toiveita. Koska joitain ajatuksia on kuitenkin tullut mieleeni, ajattelin kirjata niitä ylös, jotta voin sitten tarkistaa, että oliko mietteet ihan pielessä.

Tähän saakka minulla ei ole ollut minkäänlaista mielikuvaa myttysen sukupuolesta. Nyt kuitenkin, ihan viime päivinä vaatteita kuivumaan ripustellessa olen pohtinut miltä myttynen mahtaa näyttää ja onkohan hän tyttö vai poika. Jotenkin alitajuntaan on hiipinyt enemmän poika- kuin tyttöolo. Tiedä sitten pitääkö paikkaansa. Luulisin ja jotenkin toivoisinkin, että myttysellä olisi isänsä tumma tukka. Minusta se olisi jotenkin sööttiä (älkää kysykö miksi).

Toivoisin, että myttynen kulkisi masuasukkina varsin lähelle laskettua aikaa, muttei menisi kovasti ylikään. Vielä viikkoa ennen laskettua aikaa olisi mukava tapahtuma, mihin haluaisin osallistua ja se on vielä aika kaukana kotoa. Sen jälkeen, muutamaa päivää ennen laskettua aikaa, päättyisi lähimmän aluesairaalan kesätauko ja pääsisimme ehkä sinne synnyttämään. :)

saas nähä.

Pesänrakennusta

33+1

Loma on alkanut aika vauhdikkaasti. On ollut ihanaa tehdä mitä milloinkin, mutta aika haipakkaa on ollut. Oma moka tietysti, että niin paljon tulee sovittua kaikenlaisia menoja. Juhannus päätettiin viettää miehen kanssa kotosalla ja mikäs sen mukavampaa.

Eilen tuli aloitettua myttysen tavaroiden inventointi ja pesupuuhat. Alkuun pesin koneellisen hankkimiani kestovaippoja, liivinsuojia ja pikkuhousunsuojia. Toisessa koneellisessa puolestaan peseytyivät harsot ja äitiyspakkauksen lakanat. Tänään jatkoin puuhia pesemällä vielä äitiyspakkauksen makuupussin ja täkin. Eilen illalla löysin itseni silittämästä lakanoita ja harsoja. :) Hupaisaa, sillä normaalisti en silitä mitään, ellei ole ihan pakko. Jotenkin tuntui, että varsinkin harsot olivat hirmu karkeita ja ryppyisiä koneesta tullessaan ja siksi teki mieli silittää ne. Tai sitten tämän erikoisuuden voi selittää sillä kummallisella pesänrakennusvietillä tai ihan vaan hormoneilla.

Kestovaipoista olen vielä ihan pihalla. Hankkimieni vaippojen osalta olen kohtuullisesti selvillä, että miten niitä käytetään, mutta siitä ei sitten olekaan mitään käryä, että minkäkokoiselle vauvalle mitäkin vaippaa voi käyttää ja millaisia vielä kannattaisi hankkia tai tehdä. Onneksi pääsen työkaverini "vaippakouluun" ensi viikolla ja voin häneltä vähän kysellä listätietoja ja hankkia häneltä lisää vaippoja.

Tein eilen myös ensimmäistä lajittelua vaatteille ja totesin, että 62 cm vaatteita meillä on hirmu paljon, mutta ne ovat kyllä alkuun aivan liian suuria. Osa 56 cm vaatteistakin oli yhtä suuria kuin nuo 62 cm vaatteet (hirmuista hajontaa eri valmistajien välillä!). Eli totesin, että meiltä uupuu juuri niitä vaatteita, mitä tarvitaan heti alkuun. Soittelin tänään ystävälleni ja hän lupasi hajasijoittaa meille edullisesti heidän juuri vastikään käyttämänsä minivaatteet. Niillä siis pärjäillään varmastikin. Huh, ei tarvitse lähteä suuremmin metsästelemään, vaikka siinä onkin oma viehätyksensä.

Sivupalkin tickerissä uusi viikko toi taas uudet "ajankohtaisuutiset". Tällä viikolla myttynen on siis jo yli 2 kg painoinen ja "soon to be head down and making mum walk funny". Tämä pitänee jo näin viikon alkuun paikkansa, sillä eilen kävin neuvolassa ja kätilö tunsi myttysen kääntyneen pää alaspäin ja laskeutuneen jo lantioon. Tämän tuntee kyllä häpyluussa ja muissa "alakerran" luissa ja aika ajoin tämä mum kävelee jo aika funny way... :D

Tunnustelemalla neuvolantäti-kätilö sanoi myttysen ennemmin olevan hoikkaa kuin pulleaa sorttia. Varsinaista painoarviota en saanut, mutta eipä sen niin väliäkään. Kaikki oli hyvin ja niin kuin tässä vaiheessa kuuluukin. Aina yhtä helpottava tieto. Jokin aika sitten minua kiusanneet pelot ja möröt ovat pysytelleet taka-alalla viime päivät... Toivotaan, että pysyvätkin toistaiseksi. On paljon mukavampi olla, kun ei pelota.

Täyteltiin ennen neuvolaa miehen kanssa synnytyssairaalavaihtoehtojen esitietolomakkeet neuvolaan vietäväksi ja työläin viiva oli ehdottomasti hätäkastenimien viivat. Mietiskeltiin miehen kanssa vaihtoehtoja tekemällä molemmat omat listat nimistä. Oltiin yllättävän samoilla linjoilla, mikä oli kiva juttu. Molempien listoilta löytyi kolme samaa nimeä sekä tytöille että pojille. Näistä vaihtoehdoista vois vaikka löytyä se oikeakin myttysen nimi sitten joskus. Onpa jännittävää! ja jotenkin hirmu konkreettista!

Hullua ajatella, että pian meitä voi olla täällä jo kolme henkeä ja oikeasti pitää miettiä kolmannen perheenjäsenen nimeä! Toisaalta ei malttaisi enää odottaa, toisaalta on mukava vielä viettää vähän aikaa ihan kahdestaan ja rakentaa myttyselle ja meille sopivaa pesää.

Uusi vaihe elämässä

Njoo.. Nyt on työt ohi toistaiseksi. Tänään alkoi siis loma. Se loma, jota olen vuosia odottanut.

Ensin pidän osan vuosilomistani pois ja varsinainen mammari alkaa sitten 7.7. Olo on todellakin epätodellinen, kun ei oikein tiedä pitäisikö olla onnellinen, iloinen, haikea vai surullinen. Päällimmäisenä fiiliksenä juuri nyt on hämmennys... En olisi uskonut vuosi sitten, että tässä joskus ollaan ja nyt sitten ollaan.

Vielä en ole oikeastaan edes tajunnut koko asiaa... Huomenna ei tarvitse mennä töihin, eikä edes kuukauden päästä. Tästäkö nyt alkoi se ajanjakso, joka saattaa mahdollistaa meidän muuttamisen lähemmäs läheisiä ja ystäviä? Kohti uutta elämää? Hui! On tämä hurjaa...

Nyt on orientoiduttava leppoisampaan arkirytmiin ja sopeuduttava siihen, ettei elämässä ole hetkeen säännöllisyyttä tai tiukkoja aikatauluja. Puuhaa kotona riittää, toivoisin siivoavani hiukan kaappeja kirpputorille ja voivani puuhailla pihalla ja vihdoin laittaa sitä nätiksi. Nyt on lupa kääntää katseet ja ajatukset kohti kotia, meidän perhettä ja tulevaisuutta ja unohtaa työhuolet sinne minne ne kuuluvatkin.On myös levättävä riittävästi ja keskityttävä omaan hyvinvointiin. On sopeuduttava kotiäidin rooliin ja saatava riittävästi irti kotona puuhailusta. Ehkä aivot saavat jatkossa jumppaa työn sijaan sudokuista ja käsitöistä. Harkitsen investoimista kunnon saumuriin tulevaisuudessa.

Kuin porttina kohti lomaa, olemme osallistuneet eilen ja tänään valmennuksiin.

Eilen oli synnytysvalmennus keskussairaalassa. Valmennus pidettiin sairaalan auditoriossa, enkä etukäteen asettanut sille kovin korkeita odotuksia, päinvastoin. Paikalla oli kymmeniä odottavia äitejä ja isiä, ehkä 70-80 henkeä (enemmän kuin olin odottanut). Valmennuksessa käytiin läpi synnytyksen vaiheet, esiteltiin kivunlievitysmenetelmät ja tauon jälkeen esiteltiin vuodeosaston elämää synnytyksen jälkeen. Kaikkiaan esitykset olivat selkeitä ja nyt minulle ainakin jotenkin hahmottui synnytyksen kulku, erilaiset kivunlievitysmenetelmät (joskin varsin yleisellä tasolla) ja muutenkin synnytys prosessina (kotoa kotiin).

Vuodeosasto-osiossa meille kerrottiin myös ensipäivien "rutiineista" sairaalassa ja hiukan myös imetyksestä. Jonkun verran esitettiin myös kysymyksiä ja kätilöt vastailivat niihin asiallisesti.

Kokonaisuutena synnytysvalmennuksesta oli myös se hyöty, että yllättävänkin negatiivinen suhtautumiseni keskussairaalaan muuttui positiivisempaan suuntaan. Ei se olisi niin kamalaa ehkä sielläkään synnyttää. Huonona puolena on se, että sairaalan perhehuoneet ovat kesällä poissa käytöstä, sillä osastolla hoidetaan kesällä myös naistentautien vuodepotilaita. Ykkösvaihtoehtonamme pysyy kuitenkin edelleen lähempi ja pienempi aluesairaala, jonka vastaava valmennus on kahden viikon päästä.

Tänään oli vuorossa oman neuvolamme järjestämä perhevalmennus. Aiheena oli imetys. Kotiuduttiin sieltä juuri äsken, joten annin pureskelu on vielä hiukan kesken. Huomattavan positiivista oli kuitenkin, että samassa valmennuksessa oli peräti kahdeksan äitiä! Ihan huippujuttu, että samoihin aikoihin on noinkin monta odottajaa! :) Kauheasti ei juteltu keskenämme, mutta potentiaalia siis sosiaaliseen elämään tulevaisuudessa on olemassa!

Itse valmennuksessa terveydenhoitaja kertoi imetyksestä, sen käynnistymisestä ja onnistumisen avaimista, mutta myös muustakin. Käytiin läpi syntymän jälkeistä aikaa kotona, että millaista se sitten voi olla parhaimmillaan ja toisaalta pahimmillaan. Th oli tosi mukava ja häneltä oli helppo kysellä kaikenlaista. Illasta jäi sellainen olo, että meillä ainakin neuvolasta saa apua mm. imetyksen haasteisiin. Toivottavasti sitten toteutuu myös käytännössä.

Seuraavaksi valmennuksia on taas ensi viikolla. Ja sitten sitä seuraavalla. Tulisipa äitiyspakkaus pian, niin voisin inventoida, mitä vaatteita meillä onkaan ja aloitella myttysen oman pesän rakentamista. Ensi alkuun aloitetaan loma huomenna miehen kanssa käymällä pikkupitäjämme vilkkaalla torstaitorilla aamukahvilla. Siitä on hyvä jatkaa sitten totuttelua uuteen elämään.

Synkkiä ajatuksia

31+0

Miten tämän nyt muotoilisi...

Viime päivinä on monesti hiipinyt mieleen pelko siitä, ettemme saa pitää myttystä. Jostain syystä päädyn aika ajoin lueskelemaan kohtalokkaita synnytystarinoita tai Käpy ry:n sivuja. Saatan yllättää itseni miettimästä, miten pohjattoman kauhealta se lapsen menettäminen sitten tuntuu...

Jotenkin kauheaa, mustaa ja brutaalia, mutta en mahda tälle mitään. Koko raskausaika on mennyt hienosti. Jatkuvasti kaikki mahdolliset mittaustulokset ja veriarvot, painonnousut ja testitulokset ovat olleet juuri sellaisia kun kussakin vaiheessa kuuluukin olla. Pienokaisemme, ainokaisemme, on kasvanut niin kuin kuuluukin ja sydämen lyönnit kuuluvat voimakkaasti. Liikkeitä tuntuu säännöllisesti ja välillä muljuminen tuntuu jo kenkultakin.

Tässä vaiheessa myttynen on jo elämiskelpoinen ihmisen alku. Jos hän syntyisi nyt, niin todennäköisyydet olisivat selvästi selviämisen puolella. Viimeisten viikkojen aikana hän vielä kehittyy ja kerää grammoja selvitäkseen täällä ulkomaailmassa. Pitäisi iloita siitä, että suurella todennäköisyydellä meillä on pian lapsi.

En kuitenkaan osaa. Jostain syystä pelkään. Pelkään sitä, että lapsi, meidän myttynen, otetaan meiltä jossain vaiheessa pois. Välillä tämä ajatus on poissa pitkäänkin, jopa viikon tai enemmänkin, mutta sitten se taas yhtäkkiä palaa. Ei tarvitse kuin törmätä uutisotsikkoon tai käpypitoiseen päivitykseen naamakirjassa. Pelkästään lapsen näkeminen, raskausuutisten kuuleminen tai myttysen tulevan huoneen oven avaaminen saattavat saada synkät ajatukset liikkeelle. Entä jos myttynen ei koskaan tulekaan kotiin? Entä jos hän syntyy normaalisti, pääsemme kotiin ja eräänä päivänä hän ei enää hengitäkään (niin kuin kävi siinä yhdessä Sydänääniä -jaksossa)? Entä jos tapahtuu jokin onnettomuus? Entä jos minullakin on toimimaton istukka, eikä sitä huomatakaan ajoissa?

Kurkkua alkaa kuristaa ja silmiä sumentaa välillä kun nämä ajatukset vyöryvät yli. Olen onnellinen jokaisesta päivästä, mitä saan olla vielä raskaana. Koskaan ei voi tietää, milloin ja miten tämä päättyy.

Kai nämä ajatukset kuuluvat tähän raskauteen ja raskaana olemiseen. Fatalisti ei pidä olla, mutta eipä laukkaaville ajatuksilleenkaan oikeastaan mitään mahda. Ei voi kuin toivoa parasta ja pelätä pahinta ja ottaa vastaan mitä tuleman pitää.

Entä jos vaan on paha mieli?

30+6

Entä jos eräänä päivänä heräät ja kaikki tuntuu olevan pielessä? Saako silloin kiukutella ja olla pahalla päällä? Siitä huolimatta, että on kiitollinen ja onnellinen raskaudesta ja siitäkin huolimatta että kaikki on oikeasti ihan hyvin eikä oikeasti ole mitään syytä kiukutteluun?

Koira herätti jo kuuden jälkeen. Epäilen, että sen eturauhasvaivat ovat jälleen uusineet. Se on levoton ja syö huonosti, etenkin aamuisin. Hermostuin sille, kun se ei syönyt ja sitten tuli itselle paha mieli siitä että hermostuin.

Töissä minun on sunnuntaina tarkoitus osallistua toimintapisteellä tapahtumaan, johon meitä on pyydetty, mutta josta en tiedä mitään. Onpa helppo valmistella yhtään mitään... Samoin vähenevien työpäivien paineessa entistä enemmän risoo se, että joutuu odottelemaan omien töiden etenemisen kanssa sitä, että muut tekisivät omat hommansa.

Kuumuus ja helle saa olon tuntumaan ekstratukalalta. Jalat ovat jo aamukymmeneltä pallomaiset patukat ja kaikki vaatteet tuntuvat puristavan. Jo puolen tunnin yhtäjaksoinen istuminen tuntuu tukalalta. Ihan kuin ei saisi henkeä.

Uusi kallis heräteostospuhelin oikuttelee... tai pikemmin hemmetin Nokia Ovi, joka ei ikinä toimi saati että siitä olisi hyötyä. Mitenköhän nokia on ajatellut esimerkiksi sen, että jos käyttää kännykän kalenteria ja soittaa esimerkiksi kampaajalle siirtääkseen jo kertaalleen varattua aikaa? Aion siis siirtyä lomalle lompsittuani käyttämään kännykän kalenteria perinteisen sijaan ja nyt vasta tajusin tämän ongelman... Luulen kyllä että tähän on jokin ratkaisu, mutta se vaan ei ole minun päässäni.

Tällaisia elämän käpyjä tänä aamuna. Voi persia näitä hormoneja, kun tällaiset mitättömyydet saa mielen huonoksi ja melkein itkun pintaan. Onneksi ei ole suurempia murheita.

Huh hellettä

30+5

Ensimmäinen hellepäivä ja sekin pääosin sisätiloissa ja töissä. Lämmön vaikutuksen huomaa heti olossa. Työpöydän takana on vaikea istua putkeen 15 minuuttia kauempaa. Ramppaan siis jatkuvasti jaloittelemassa; hakemassa vettä, vessassa, milloin missäkin...

Töihin keskittyminen oikuttelee (vaihteeksi). Nyt alkaa näyttää siltä, että hommat jopa valmistuvat ennen kuin jään lomille. Voi olla, että jotain allekirjoituksia täytyy vielä palata laittamaan papereihin. Tuntuu todella helpottavalta, että työt ovat pian pulkassa. Toisaalta tuntuu haikealta lähteä täältä, etenkin kun toivon, ettei takaisin tarvitsisi enää palata. Minulla on ollut aivan mahtava työpaikka, kivat työkaverit ja mielekkäät sekä vaihtelevat työtehtävät. Silti toivon, etten palaa enää tänne, vaan työhönpaluun aikaan asuisimme jo jossain lähempänä läheisiä ja hakisin itselleni ihan uusia hommia. Lähes viisi vuotta yhdessä paikassa on ihan kelpo työkokemus.

Pari viime yötä olen nukkunut todella hyvin ja sikeästi. Ihanaa! On kiva herätä aamulla kun on nukkunut hyvin. Voi olla, että ensi yö on taas huono. Etenkin jos tämä helle tunkee jo tässä vaiheessa sisälle. Sisäinen termostaattini on nimittäin jo sen verran lämpimällä, että pari yötä olen selvinnyt kutakuinkin ilman peittoa. Milläs sitten enää viilennät oloa, jos peittoakaan ei voi enää vähentää? Samankaltaista "kuumenemista" ovat muutkin raskauden aikana raportoineet, joten lienee normaalia.

Myttynen myllertelee aika ajoin. Välillä tuntuu vekkulinikäviä muljaisuja kylkiluissa, välillä taas mukavampia pukkaisuja mahan oikeassa reunassa. Niitä erikoisia "pissarakkomuuveja" ei ole pariin päivään tullut. Ehkä myttynen on kääntynyt jotenkin eri päin. Toisinaan menee pidempiäkin aikoja (tunteja), ettei liikkeitä tunnu tai sitten niihin ei kiinnitä huomiota. Juuri kun asia alkaa huolettaa ja alan laskea liikkeitä, tulee 10 liikettä yleensä aika nopeasti täyteen. Kai myttynen nukkuu silloin kun pysyttelen liikkeessä.

Olen naureskellut ajatukselle, kuinka hän kuuntelee palavereja ja seminaariesityksiä ja kerää viisautta jo ennen kuin on syntynytkään ja sitten vauva-aikana saakin osakseen enää tylsää lepertelyä ja hössötystä. :D Taantuu raukka, kuten äitinsä pian jäädessään kotiin.

Njoo... jos kuitenkin vielä rypistäisi pari hommaa läjään ja lähtisi kokeilemaan, josko tuosta helteestä voisi nauttia edes hiukan kun se vihdoin on täällä. Ylihuomenna on neuvola ja ensi viikolla on ensimmäinen (sen ison sairaalan) synnytysvalmennus.

Vähiin käy ennen kuin loppuu

30+1

Vähiin käy ennen kuin loppuu, sanotaan. Jäljellä on enää vaivaiset yhdeksän työpäivää. Pahin työkuorma on selätetty, mutta hommia riittää silti rutkasti. Ei ainakaan pääse tulemaan tylsää tässä loppuaikana. Töissä olen jaksanut olla ihan hyvin. Pitkiäkin päiviä on tullut ja pää sauhuten saa välillä mennä eteenpäin. Yksi rajapyykki ja iso työllistäjä jäi reilu viikko sitten taakse ja sen seurauksena laukesi flunssa. Päivän ja viikonlopun verran sairastelin kotosalla ja tämä viikko on taas hujahtanut töissä. Stressaavan putken jälkeen huomasin, että paino oli hiukan jopa laskenut ja olo oli todella väsynyt. Ehkä flunssa oli myttysen keino pakottaa minut rauhoittumaan hiukan ja hidastamaan tahtia. Toimi.

Viime aikoina on tuntunut, että se kaikista pahin tukaluus, mitä tähän mennessä on ollut, on jotenkin mennyt ohi. Maha on osa minua, välillä tiellä ja hankaloittaa löhöämistä ja nukkumistakin, mutta silti tuntuu, että sen kanssa on helppo elää ja olla. Välillä sitä jopa yllättyy, että oho, mikäs tuohon eteen on pullahtanut! Ai niin. Mahahan se siinä ja myttynen siellä sisällä.

Tukalia viikkoja on varmasti edessä vielä, mutta nyt on helppo olla. Nautin siitä. Tämä raskausaika on ainutlaatuista ja ikimuistoista aikaa. Kenties jopa ainutkertaista, sillä ikinä en voi tietää, saanko koskaan enää tulevaisuudessa kokea tätä. On ihanaa, että tästä voi myös nauttia, eikä koko aikaa ole tukala olla. Pitäisi ottaa myös joitain valokuvia muistoksi. Tällä hetkellä ainoat raskausajan valokuvat ovat kännykällä nappaamiani mahakuvia. Täytyy reipastua ja ottaa ihan arjestakin joitain otoksia, jotta jää sitten muisteltavaa tästä ajasta.

Ihanaa, avoinna on yksi työpaikka, mihin mies voisi hakea ja päästäisiin lähemmäs kaikkia läheisiä! Voi että, miten paljon saakaan virtaa pelkästä ajatuksesta! Hui! Ei pidä kuitenkaan innostua liikaa suunnittelemaan, sillä kaikkiin paikkoihin on valtava tunku, eikä yksi avoinna oleva paikka autuaaksi tee. Silti se antaa mahdollisuuden haaveiluun :)

voi kunpa...

uusia muuveja

29+5

Hyvin alhaalla vatsalla alkoi eilen tuntua todella erikoisen tuntuisia liikkeitä. Luulen, että myttynen on jotenkin kääntynyt tai sitten hän todella on kasvanut huiman hyppäyksen, niin erilaisia nämä tuntemukset ovat aiempaan verrattuna. Alavatsalla (virtsarakossa?) alkoi eilen tuntua ajoittain, välillä voimakastakin, kuplintaa, joka tuntuu erikoisella tavalla "kylmältä".

Nämä uudet muuvit eivät tunnu pahoilta, ennemmin "muikeilta". Jopa niin, että omilta erikoisilta ilmeiltä on vähän vaikea välttyä.

Olen melko huono tunnistamaan, miten päin myttynen majassaan on. Ajattelinkin jos seuraavassa neuvolassa pyytäisin terkkaria vähän opastamaan, että millä perusteella hän asennon tuntee. Tähän saakka myttynen on siis ollut pää alaspäin, nyt mietin, josko hän olisi kääntynyt niin, että jalat steppailee virtsarakon päällä. Viime päivinä nimittäin ei ole tuntunut kenkäilyä kylkiluiden välissä.

On tämä hauskaa! Erityisen hauskaa, onnellista ja ihanaa tämä on näinä aamuina, kun on nukkunut sikeästi. :) Ah, miten voimakas olo, kun on saanut kunnon unet!

Ihana tuleva todellisuus

29+3

Kolmaskymmenes viikko ja kuin taikaiskusta katse alkaa suuntautua tulevaan. Pikkuhiljaa alitajuntakin alkaa työstää ajatusta, että meille oikeasti voi tulla vauva. Ihan oma vauva, meille kotiin. Tähän saakka vauva on ollut konkreettinen nyt ja tässä... Kasvavassa mahassa ja tuntuvissa liikkeissä, muttei vielä tulevassa.

Kuluneella viikolla olen ensi kertaa ajatellut synnytystä. Hiukan olen lueskellut synnytysjuttuja vauva-lehdestä ja vau-kirjasta. Olen käynyt synnytyssairaalavaihtoehtojemme kotisivuilla ja selvittänyt valmennuksien ajankohdat. Synnytyksestä sinänsä minulla ei vielä ole minkäänlaista kuvaa. En osaa ajatella, miten toivoisin sen etenevän, muuten kuin että toivon sen tuovan meille terveen lapsen kotiin.

Tulevaisuuden tulo tajuntaan näkyy myös joissain muissakin käytännön asioissa. Äitiysavustushakemus tuli laitettua tällä viikolla postiin. Se asia on nyt siis hoidettu ja ihan ajallaan (jopa 2 viikkoa ennen määräpäivää!). Äitiyspakkausta saanee odotella nyt hyvän aikaa, KELA nimittäin saanee näinä päivinä joitakin satoja hakemuksia ryppäänä, kun muutkin uuden pakkauksen kyttääjät lättäävät paperit menemään.

Olen myös tehnyt kaikenlaisia hankintoja tulevaa silmällä pitäen. Mies on siunannut tilaukseni. Nyt on hankittu siis
- kestoliivinsuojia
- unihaalari (50/56 cm)
- kuviollisia harsoja
- hoitotaso työpöydän päälle huuto.netistä kympillä
- hoitoalusta
- hoitolaukku
- kaksi tuttipulloa, jotka sopivat aiemmin saamaamme rintapumppuun
- pinnasängyn patja
- pinnasängyn reunapehmuste
- lajitelma kestovaippoja Huuto.netistä

Aiemmin on siis hankittu ja saatu
- vaunut
- rattaat
- turvakaukalo
- pinnasänky (vielä noutamatta ja maalaamatta)
- jonkin verran vaatteita (bodeja, housuja ja paitoja)
- tulevan mamman neulomat peitteet vaunuihin, neuletakki, -housut, pipo, lapaset ja sukat
- muutamat mamman neulomat villavaippahousut
- pari settiä kauniita vuodevaatteita
- harsoja
- muutama pehmolelu

Aika paljon alkaa siis olla kertynyt. Tärkeimmät tavarat on hankittu ja jossain vaiheessa on inventaarion aika. Etenkin vaatteiden osalta tilanne on aika sattumanvarainen sen suhteen, minkä kokoisia tai sorttisia vaatteita meillä on. Sama koskee vaippoja. Inventaario on luvassa sitten kun äitiyspakkaus saapuu ja myttysen huone alkaa saada muotoaan. Pikkuhiljaa aletaan valmistautua. Työpäiviäkin on jäljellä enää 13.

Hui! Meille taitaa tulla vauva!

Uusia oireita

28+5

Enää 17 työpäivää jäljellä. Juuri nyt en niinkään kaipaa sitä lomaa, vaan ennemmin sitä, että tämä kiire ja stressi hellittäisivät.

Uusi viikko on tuonut mukanaan uusia "oireita". Työpäivien turvotus on nyt melkoista ja seuraavan tilaisuuden tullen on tarpeen suunnata tukisukkaostoksille ennen kuin jalat ovat sinisenään suonikohjuja. Tätä ei lainkaan helpota se, että päivät ovat varsin intensiivisiä, eikä töiden lomassa juuri muista pyöritellä nilkkoja ennen kuin turvotus alkaa tuntua tuskaiselta. Onneksi jonkin verran on liikkuvaisempia päiviä, jolloin osan päivästä voi olla jalkeilla ja puuhastella.

Tähän mennessä pahimmat supistukset tulivat sunnuntaina. Olin koko päivän puuhastellut ja kyykkinyt pihalla kasvimaata laitellen. Illalla sitten lähdin koirien kanssa iltakävelylle. Alkua pidemmälle en päässyt kun supistelu alkoi. Muutaman kilometrin matkalla piti pysähdellä vähän väliä ja pysähtelyjen välillä töpötellä varovasti eteenpäin. Koirat ei olisi tahtoneet millään ymmärtää hissutteluvauhtia. Supistukset tuntuvat kaikkea muuta kuin mukavilta. Onneksi supistukset eivät ole päivittäisiä ja jos tunnen hiukankin supisteluun viittaavaa, koitan rauhoittaa tahtia. Se yleensä auttaa. Nytkin pitkän työpäivän jälkeen tuntuu, että pienikin liikkuminen käynnistää supistelun alavatsalla. Sen vuoksi pyysin miestä käymään koirien kanssa iltalenkin, omaa menoa täytyy vaan nyt rauhoittaa, vaikka olisi tehnyt mieli sateen tuoksuiseen metsään.

Myttynen on nyt kasvanut niin isoksi, että sen liikkuminen tuntuu selvästi. Joko hän on selvästi aiempaa aktiivisempi tai sitten suurin osa liikkeistä tuntuvat. Muutaman kerran jytäys on näkynyt mahan päälle saakka. On todella hauskaa ja aika erikoistakin katsella, kuinka koko maha hytkyy samaan aikaan kun liikkeet tuntuvat. Myttysen kasvun huomaa myös siitä, että liikkeet (ilmeisesti jalat) tuntuvat kylkiluiden alla/takana. Se ei suoranaisesti tunnu kovin mukavalta, muttei vielä ikävältäkään.

Olen vieläkin pantannut äitiysavustushakemusta. Edelleen näyttäisi olevan jaossa vuoden 2010 äitiyspakkausta. Toivoisin, että saisimme vuoden 2011 pakkauksen ja siksi odottelen vielä papereiden kanssa. Onhan tässä vielä hyvin aikaa lähettää hakemus, eikä pakkauksen saamisella ole mikään kiire. Mitäpä me vielä niillä vaatteilla tekisimmekään. Jos ensi viikolla sitten laittaisi paperit, ettei jäisi ihan viime tinkaan sentään.

Hankintoja tekisi mieli tehdä ja aloitella myös myttysen huoneen sisustusta, mutta täytynee odotella niiden kanssa loman alkuun. Nyt tuntuu, että viimeisten viikkojen aikana työt vievät energian niin, ettei kerta kaikkiaan ole puhtia pohtia hankintoja. Toivottavaa on, että sitten lomankin puolella ehtii.

Nyt ei vaan pysty enempään.

Lukemia

28+0

Töitä on jäljellä enää 19 (työ)päivää. Hommia on liikaakin ja välillä olo ja elo meinaa kääntyä stressin puolelle. Kalenterissa on menoja lähes joka päivälle ja kirjoitettavaa, raportoitavaa ja järjesteltäviä asioita on vaikka kuinka paljon jäljellä oleviin resursseihin (aikaan) nähden. Täytyy vaan ajatella, että teen sen mitä ehdin ja nämä loput 19 päivää jaksaa vaikka päällään seisten. Tänäänkin on toimistopäivä, aikaan pitäisi saada vaikka mitä, mutta tekemisten määrä vaikeuttaa keskittymistä ja sen seurauksena päädynkin kirjoittelemaan päässä risteileviä ajatuksia blogiin. Oho.

Tänään alkoi jo kahdeskymmenesyhdeksäs raskausviikko. Oho siitäkin! Kohtahan ollaan jo uusilla kymmenluvuilla viikoissakin! :D Menneellä viikolla oli neuvolalääkäri ja todella inhottavaksi kokemukseksi osoittautunut sokerirasitustesti. Vaikka olo meni testin jälkeen todella ohueksi, olivat tulokset kuitenkin kunnossa. Kaikki arvot olivat erinomaisella tasolla ja mikäs sen mukavampaa. Myös neuvolassa oli kaikki hyvin.

Painoa on kertynyt kohta täydet 10 kiloa. Neuvolassa ja lääkärissä ollaan sitä mieltä, että se on kohdallani ihan ok lukema, lähtökohta kun on ollut BMI 20,7. Eipä silti, että olisin painonnoususta ollut jotenkin huolissani. Näen asian niin, että painon kuuluukin nousta. Jos on nälkä, niin syön, enkä mieti, paljonko paino nousee. Olen kuitenkin kääntänyt ruokavaliotani astetta terveellisempään suuntaan. Olen mm. jättänyt pois päivittäisen pasta+pestoannokseni, tosin ennemmin närästysvaivoja ehkäistäkseni, enkä niinkään hiilarien vuoksi. Olen myös tyhjentänyt pakastinta marjoista ja syönyt niitä maustamattoman jugurtin tai piimän ja myslin kanssa. Hyvää! Leipää en juurikaan arkisin syö, mutta enpä sitä ole kovin paljoa mussuttanut ennen raskauttakaan. Karjalanpiirakoidenkin syöntiä olen vähentänyt (närästyksen vuoksi sekin). Päivittäisen herkutteluhetken olen kuitenkin itselleni suonut, yleensä jäätelön muodossa. :) Onneksi sokerirasitus ei tätä minulta kieltänyt.

stressiä (part 2)

27+1

Eilen jo kirjoittelin pitkän tekstinpätkän, joka nyt näyttää kadonneen bittiavaruuteen samalla kertaa bloggerin ongelmien kanssa... hmpf. Noh,  tilanteelle ei voi nyt juurikaan mitään.

Viimeisimmät viikot olen ollut stressin kourissa. Töitä on enemmän kuin riittävästi jäljellä oleviksi päiviksi. Viikonloput on turhankin ohjelmoituja ja kotona olisi runsaasti retuperällä olevia asioita. Kaiken kukkuraksi vanhempaa koiraamme puri äitienpäivänä mökillä kyy. Kyyn pureman myötä koiraan tuupattu myrkkyannos oli ilmeisen voimakas, sillä koiraparka oli kaksi vuorokautta hoidosta huolimatta täysin taju kankaalla. Kaiken kukkuraksi pureman kohteeksi joutunut jalka tulehtui pahasti. Tulehduksen vuoksi koira alkaa vasta nyt olla lähellä entistä kuntoaan. Tänään meinasi päästä onnenitku, kun koira otti muutaman juoksuaskeleen toisen koiran innoittamana. :) Onneksi työnantaja on joustanut tällä viikolla ja olin kolme päivää etätöissä kotona ja eilen potilas oli mukanani töissä.

Murehtiminen koiran tilasta on kääntänyt ajatuksia tehokkaasti pois raskaudesta. Onneksi myttynen kuitenkin on pitänyt puolensa ja muistuttelee säännöllisesti olemassaolostaan. Liikkeet tuntuvat nyt melko hyvin mahan päällekin. Mahan päällä lepäävä käsi saattaa yhtäkkiä nytkähtää tai kumpareelle laskettu vesimuki läikähtää. Myttysen yksiö on myös venyttänyt mahanahkaa niin, että nyt tuntuu, että ihon venymiskyky alkaa olla koetuksella. Ihme on jos ei kohta ala näkyä raskausarpia, jos kumpareen kasvu jatkuu nykyistä vauhtia.

Maha painaa jo aika selvästi kylkiluihin ja työntää helposti mahalaukusta happoja ruokatorveen. Närästysongelmat siis vaivaavat. Toisina päivinä vähemmän, toisina enemmän. Onneksi Renniet helpottavat oloa kutakuinkin heti. Olen huomannut että runsaat hiilihydraatit ja esim. sipuli vaikeuttavat närästystilannetta huomattavasti. Olenkin siis vaihtamassa rakastamani karjalanpiirakat kokonaan ruisleipään ja sipuliset ruoat ovat jääneet jo aiemmin pois.

Mahan kasvun myötä myös nukkumiseen on tullut uusia haasteita. Yhtäkkiä noin viikko sitten huomasin, ettei selällään nukkuminen tunnu enää hyvältä. Nukkumisasento on siis haettava jostain kylki-maha-asennon väliltä. Vaaleanpunaiselle pehmopossu -unikaverilleni on muotoutunut tärkeä tehtävä rintakehän tai mahakumpareen tukijana. Nukkumisen osalta myös tämä viikko on ollut melkoinen katastrofi. Pahimmillaan heräilin tunnin välein huolimaan koiran tilannetta ja olen siis senkin vuoksi ollut todella väsynyt.

Huonosti nukutut yöt, huoliminen ja runsas työmäärä ovat verottaneet jaksamistani. Onneksi tämä viikonloppu ollaan ihan kotosalla ja otetaan rauhassa. Puuhastellaan vähän piha- ja siivoushommissa miehen kanssa. Kun koirakin alkaa tervehtyä, en parempaa voisi toivoa. Huolettaa, kun sanotaan, että vauva voi hyvin kun äiti voi hyvin. Tässä suhteessa en ole oikein viime viikkoina onnistunut... Toivottavasti myttyselle ei jää tästä stressaavasta ajasta suurempia vaurioita. Onneksi olen mielestäni kohtuullisen hyvä stressinhallinnassa ja palaudun nopeasti stressitilasta normaaliin, kun aikataulut helpottavat ja tulee vapaapäivä.

Tulevalla viikolla on edessä sokerirasitustesti ja neuvolalääkäri. Saa nähdä millaisia tuomioita on luvassa.

Stressiä

27+0

Kahdeskymmeneskahdeksas viikko. Huh! Aika kuluu yhtäaikaa nopeasti ja hitaasti - edelleen. Viikot tuntuvat vaihtuvan tiuhaan, mutta lopputulemaan tuntuu olevan silti vielä ikuisuus! Vielä kolme kuukautta kasvamista ja odottamista. Välillä tuntuu, ettei malttaisi enää odottaa... Toisaalta en olisi vielä kai valmis ihan siihenkään, että myttynen päättäisikin tulla nyt maailmaan.

Viime viikkoina ja päivinä stressitasoni on ollut (liian) korkealla. Töissä on älyttömästi hommia jäljellä oleville 25 päivälle. Vapaapäivät ovat menneet reissaamiseen ja kaiken kruunuksi äitienpäivänä toista koiraamme puri kyy. Purema veti pikkumiehen täysin petipotilaaksi 2,5 vuorokaudeksi kaikista hoitoponnisteluista huolimatta. Kyyn pureman kohteeksi joutunut jalka on edelleen turvonnut kaksinkertaiseksi toiseen jalkaan nähden. Nyt vihdoin, kun puremasta on kulunut 4 vuorokautta, koiraraasu pääsee itse kävelemään ja heiluttipa tuo tänään jo häntääkin.

Luojan kiitos töissä on oltu tilanteessa tosi ymmärtäväisiä. Olen voinut tehdä kotoa käsin töitä ja huolehtia potilaasta. Aikoihin en ole murehtinut, huolehtinut ja surrut näin paljon viikon aikana, mitä näinä viimeisimpinä päivinä. Onneksi pitkä odotus on jo palkittu hännän heilutuksella ja pirteämmällä katseella. Nyt vihdoin uskon, että poika toipuu vielä entiselleen! Odotan jo, että se voisi juosta taas, vaikka sitten jahtaisi naapurin kissan puuhun.

Raskaus on tästä johtuen ollut viime päivät ajatuksissa taaemmalla. Myttynen on kyllä pitänyt puoliaan, enkä ole voinut häntä kokonaan unhoittaa. Nukkuminen on muuttunut katkonaiseksi paitsi stressin, myös nukkuma-asennon rajoitusten vuoksi. Selällään nukkuminen alkoi yhtäkkiä viime viikonlopun aikoihin tuntua todella epämiellyttävältä, enkä voikaan enää maata oikosellaan selällään juuri minuuttia kauempaa. Nukkuma-asento on haettava jostain mahallaan ja kyljellään olon välimaastosta ja unikaverini pehmopossu on nyt aidosti tarpeen. Välillä sen paikka on mahan ja leuan välissä tukemassa rintakehää, välillä taas "mahan reunan" alla tukemassa mahaa.

Maha on kasvanut jo mielestäni aika jättimäiseksi (uusi kuva muuten taas raskauden eteneminen -osiossa). Se painaa jo reippaasti kylkiluihin ja hyvän istuma-asennon löytäminen on vaikeaa muualla kuin ergonomisessa työtuolissa tai auton penkissä. Onneksi tuli muuten hankittua tuollainen auto, jossa etupenkeissä istutaan "pystyasennossa" vähän kuin tuolissa. Telkkaria on helpompi katsoa kököttämällä ryhdikkäästi rahin päällä kuin yrittämällä hakea tyynyjen kanssa hyvää asentoa pehmeällä sohvalla. Iltaisin siis mieluummin puuhastelee ja liikuskelee kun jämähtää tuntikausiksi sohvannurkkaan.

Kävelyvauhtia on ollut pakko hidastaa. Kohtu alkaa supistella nopeasti jos vauhti koiran iltakävelyllä on liian reipas. Toivottavasti supistelut ei paljoa pahenisi, että pystyisin pysymään liikkeessä. Nyt kun tuo paikallaan olokin on muuttunut vaikeammaksi.

Myttysen liikkeet ovat selvästi vahvistuneet. Mahan päällä lepäävä käsi saattaa yhtäkkiä heilahtaa, kun hän muistuttelee olemassaolostaan ja ojentelee jäseniään. Eilen lueskeltiin Vau-kirjasta, että myttynen painaa jo noin kilon! Ilmankos alkaa mahakin olla jo melkoinen. Ainakin jos vertaa alkuviikkoihin. :D

Vaikka pientä kremppaa alkaa tullakin, olen onnellinen jokaisesta merkistä, minkä raskaus minussa saa aikaan. Kaikki kertoo siitä, että myttynen kasvaa ja valmistautuu tulevaan koitokseen. Hän valmistautuu tulemaan maailmaan. Hiukan olen huolehtinut stressin ja unettomuuden vaikutuksesta pikkuiseen. Monessa lähteessä muistetaan painottaa sitä, miten sikiö voi hyvin, kun äiti voi hyvin. Entä jos äiti ei voi hyvin? Entä jos äiti ei saa nukuttua huoliltaan?

100 päivää

25+5

Laskettuun aikaan on sata päivää. Työpäiviä on jäljellä 31. Molemmat tuntuvat hirmuisen pieniltä luvulta jo... Aika on viime viikkoina taas mennyt yhtä aikaa nopeasti ja hitaasti. Nopeasti siksi, että päivät tuntuvat hujahtavan ohi ja yhtäkkiä on taas uusi raskausviikko käsillä. Tekemistä on paljon koko ajan ja pieni jatkuva paine on niskassa kaikista tekemättömistä asioista. Tekemistä olisi kotona, pihalla, töissä ja luottamustoimissa. Paljon sellaista mitä pitäisi tehdä, muttei ole juuri nyt deadlinea, joten sellaiset hommat jäävät muiden jalkoihin. Yritän hoitaa asian kerrallaan pois päiväjärjestyksestä, ettei kääntyisi stressin puolelle.

Viikonloput ovat menneet liikaakin reissaamiseen ja kotiasiat ovat retuperällä (ei miehen kanssa, vaan koirien, kodin ja pihan osalta). Jälleen korostuu se ahdistus, mikä tulee, kun kaikki läheiset ovat kaukana ja sosiaalinen elämä edellyttää aina matkustamista. Työpäivän jälkeen pitäisi jaksaa laittaa pihaa kesäkuntoon (ennenkuin rikkaruohot valtaavat kaiken alan) tai edes käydä hankkimassa tarpeita valmiiksi. Viikonloppuisin ei voi hyödyntää vapaa-aikaa, kun pitää olla tien päällä... Lisäksi noin kymmenestä suunnasta tulee kommenttia, että "tulkaa käymään kun olette täällä päin!" Joo, ehkä sitten joskus kun on rutkasti ylimääräistä aikaa? Noh, yksi viikonloppu vielä ja sen jälkeen on näillä näkymin ainakin yksi viikonloppu, jolloin saa olla kotosalla. Voi kunpa päästäisiin kaupunkiin asumaan!!

Maha on kasvanut vauhdilla viime viikot ja eilen alkoi uusi inhottava vaiva nostaa päätään oikein toden teolla. Närästys hyökkäsi ennenkokemattomalla voimalla. Aiemminkin on närästellyt, muttei suinkaan näin, että tuntuu siltä että oksentaa minä hetkenä hyvänsä. Opiskelin asiaa googlella illalla ja opin, että kasvava kohtu painaa mahalaukkua ja mahanportista pääsee happoja ruokatorveen helpommin. Tämä vaiva ei tule ainakaan helpottumaan tulevaisuudessa. Täytyy vähän kokeilla, mitkä ruoat aiheuttavat enemmän tai vähemmän oireita. Eilen oli tosin sellainen päivä, ettei tehnyt mieli syödä mitään, ettei närästäisi...

Mahan kasvu on tuonut myös lievästi sanottuna "ryhdikkään" istuma-asennon. Jos ei istu selkä suorassa, niin tuntuu, että maha painaa kylkiluihin ja se tuntuu melkoisen häijyltä. Tulostin netistä selkäjumppaohjeita ja ajattelin, että täytyy alkaa huolehtia selän kunnosta ennen kuin käy köpelösti. Onneksi minulla on töissä hyvä työtuoli, jossa saan hyvän ja selkää tukevan asennon.

Edessä on siis noin sata päivää ryhdikästä elämää, kenties pahankin närästelyn sävyttämänä. Silti, mikä voisikaan olla parempaa kuin ajatus siitä, että sisälläni kasvaa uusi elämä. Tämä elämän alku lähettelee minulle merkkejä olemassaolostaan eri tavoin ja olen niistä kaikista tavoista ihan käsittämättömän kiitollinen, onnellinen ja hämmentynyt.

Äitienpäiväkin tulee. Joko sitä pitäisi jotenkin huomioida omalla kohdalla? Hämmentävää... o_O

Ärsytyskynnyksen koettelua ja hyvää mieltä

25+1

No niin, neuvolakäynti on jälleen takana. Yli tunti siellä istuttiin ja oli mukava, että mies pääsi mukaan. Hirmu paljon oli tosiaan asioita käsiteltävänä... Kutakuinkin kaikki se, mitä etukäteen ajattelinkin, tuli käsiteltyä. Lisäksi vähän muutakin.

Uusi neuvolatäti oli mukava. Kätilö-sairaanhoitaja luki nimikyltissä, eli ihan ammatti-ihminen on siis jatkossa(kin) vastassa.

Alkuun keskusteltiin synnytyssairaala-asiasta, mutta siitä ei tultu toistaiseksi juuri hullua hurskaammaksi. Todennäköisesti täytyy toimia niin, että meillä on a- ja b-vaihtoehtosairaalat ja sitten synnytyksen tullen päätetään, että mihin suuntaan lähdetään ajelemaan. Ei siis mikään stressitön vaihtoehto, jos halutaan pitää pienempi aluesairaala vaihtoehtojen joukossa. Tarkemmin asiat selviävät siis jollain seuraavista kerroista, kun neuvolasta on oltu yhteydessä aluesairaalaan ja heidän nykykäytännöt selviävät. Näillä näkymin siis siellä on kesätauon jälkeen viikonloput kiinni, jolloin synnytyksen käynnistyessä perjantaina tai viikonloppuna, täytyykin suunnata toiseen sairaalaan... Asia jäi siis kesken ja on kenties monimutkaisempi kuin kuvittelinkaan. Pöh.

Painoa oli kertynyt 500 g viikossa viime neuvolan jälkeen. Se on kuulemma ihan normaalilukema ja suoraan sanottuna itse pelkäsin pahempaa. Verenpaine oli oppikirjamaisella tasolla, eli pieni lakun- ja salmiakinsyöntini ei ole ollut siinä mielessä haitaksi.

Hemoglobiini oli vain 123, vaikka olen todella tunnollisesti huolehtinut päivittäisistä rautapillereistä. Eihän tuo hb:nä nyt mikään huono ole, mutta olisin kuvitellut, että arvo olisi noussut enemmän. Normaalitasolla kun oma hemoglobiinini tosiaan huitelee yleensä yli 135:n. Inhottavien rautapillerien syöminen siis jatkuu toistaiseksi.

Saatiin myös tosiaan KELA:n paperit äitiysavustuksen ja päivärahan sekä lapsilisän hakemista varten. Meillä on 11.6. saakka aikaa toimittaa ne eteenpäin. Ihan heti ei aiota toimia, jotta saataisiin sitten uusi 2011 vuoden pakkaus, joka on mielestäni kivampi kuin 2010 versio. Työnantaja maksaa palkkaani kolmen kuukauden ajalta äitiysloman alusta, mikä tuntuu kyllä melkoisen hienolta lisältä! Ei voi kuin todeta, että tältä osin yhteiskunta ja työnantaja tulee hyvin vastaan lapsia saavia.

Keskusteltiin myös sokerirasituksesta jossain välissä neuvolaa. Jotenkin asia jäi kesken, mutta ymmärsin, ettei minun tarvitsisi moiseen osallistua, kun mitään erityistä syytä raskausdiabetesepäilyihin ei ole. Kuitenkin myöhemmin iltapäivällä neuvolasta soitettiin ja minun täytyy sittenkin mennä sokerirasitukseen. Suositellaan kuulemma kaikille yli 25-vuotiaille... huoh. En oikein jaksa ymmärtää tämäntapaista rutiiniseurantaa... Ehkä sille sitten on omat perusteensa.

Samaan kategoriaan menee veren vasta-aineseuranta, joka tehdään kaikille odottaville, joiden veren reesus-tekijä on negatiivinen. Meillä on kuitenkin se tilanne, että myös miehellä on rh-negatiivinen veri, joten on selvää, että vasta-aineseuranta on turhaa. Seuranta kuitenkin on tehtävä nämä 2 kertaa raskauden aikana ja sitten vielä jotenkin synnytyksen yhteydessä (kait). Mielestäni höpöä, mutta minkäs teet...

Ärsyttää, että tällaisiin rutiiniasioihin kyllä riittää rahaa, mutta ei sitten siihen, että ensisynnyttäjän olisi edes hiukan mahdollista käydä kurkistamassa, mihin sitä on menossa synnyttämään ja mitä tuleman pitää. Pienet synnytysyksiköt ajetaan alas ja sen seurauksena suurissa on sitten niin kiire, ettei synytysvalmennuksia järjestetä. :/

Seuraavan kerran menen siis terkkariin sokerirasitusta ja veren vasta-aineiden verikoetta varten vajaan kolmen viikon kuluttua. Samana päivänä on sitten lääkärineuvola. Kaikkea tätä varten täytyy töissä taas tehdä tunteja sisään noin 5 tuntia... huoh... ei muuten, mutta motivaatio noita seurantoja kohtaan on kyllä todella huono. Enemmän ärsyttää vaan koko homma. Täytyy vaan ajatella niin, että on hyvä, että asioista huolehditaan ja raskauden etenemistä seurataan.

Mukavin vaihe neuvolassa oli taas se, kun kuunneltiin myttysen sydänääniä. Ensi kertaa mitattiin myös kohdunpohjan korkeus, mikä oli 24 cm ja hiukan keskikäyrän yläpuolella. Myttynen oli ilmeisesti hereillä ja myllerteli menemään anturiin ja siitä pois. Ydinuutiset siis olivat tänään ne tärkeimmät; myttysellä näillä näkymin on kaikki hienosti ja raskaus etenee niin kuin kuuluukin.

Meidän oma pikkuinen. Meidän tuleva lapsi. Hän kasvaa ja kehittyy niin kuin muutkin lapset. Hän näyttää jo oikealta minivauvalta ja voisi säilyä hengissä, vaikka päättäisi tulla jo nyt maailmaan. Se tuntuu huikealta!

Jännittää

25+0

Onpas jotenkin ihmeellistä, että minua on alkanut jostain syystä jännittää perjantain neuvola. Tuntuu, että edellisestä kerrasta on vaikka kuinka kauan aikaa (vaikkei oikeesti ole kuin kuukausi). Luvassa on paljon asiaa
- uusi neuvolatäti (se "oikea" täti on siis tähän saakka ollut vuorotteluvapaalla)
- ensimmäinen sf-mittaus
- uudet painonnousulukemat
- uudet veriarvot (onko Hb noussut?)
- lisäksi saadaan kelan paperit äitiyspakkauksen hakemista varten
- aion kysellä synnytyssairaalasta
- kaiketi saadaan myös neuvolalääkärille aika.

Kovasti paljon asioita ja jostain syystä jännittää, vaikkei mitään erityistä syytä pitäisi olla.  Toivottavasti mies pääsee mukaan. Se selviää tänään.

Raskausviikkoja naksahti tänään taas yksi lisää kun kahdeskymmeneskuudes viikko alkoi. Hurjaa, miten vauhdilla ja hitaasti yhtä aikaa aika kuluu. Painoa on ainakin kertynyt taas. Tänä aamuna kotivaaka näytti jo lähelle 66 kg, mikä on puolitoista kiloa enemmän kuin viime punnauksella. Saa nähdä onko viime kerralla mitattu painonkerrytyksen 800 g viikkotahti jatkunut. Painon kertymisen huomaa kyllä jo viikottaisesta mahakuvastakin. Maha on alkanut entistä enemmän haitata myös päivittäisiä rutiineja. Kengännauhojen solmiminen on jo haastavaa, samoin sukkien laitto.

Viime viikot ovat olleet todella hektisiä. Sekä töissä että kotona. Välillä olen nukkunut useitakin öitä peräkkäin TODELLA huonosti, kun asiat vaan pyörivät päässä. Sen seurauksena väsyttää aika lailla. Tiedostan, että menoa pitää rauhoittaa. Mielellään jo ennen kuin kroppa siihen pakottaa. Kuitenkin vain menen ja touhuan... Saa nähdä koska rauhoittuminen nousee oikeasti tajuntaan.

Entä jos jokin meneekin pieleen? Entä jos ei päästäkään käyttämään meidän vaunuja myttyselle? Entä jos emme koskaan tapaakaan myttystä tai entä jos emme koskaan saa tietää millainen pieni ihminen hän on? Ajatuskin siitä, että joutuisimme luopumaan myttysestä, tuntuu kerta kaikkiaan kammottavalta. Toisaalta taas tuntuu kaukaiselta, että meillä saattaa ihan oikeasti olla reilun kolmen kuukauden kuluttua vauva.

Ihmeellinen on ihmisen mieli, kun kaikenlaisia pelkoja vaan vilisee, vaikkei pitäisi olla mitään syytä edes.

Menopelit

24+4

Huh, mikä pääsiäinen. Paljon puuhaa ja aktiviteettia. Huomenna taas takaisin töihin lepäämään ;) 

Kävin aiemmin kirjottelemani mukaisesti katsastelemassa lähemmin vaunumaailmaa. Mukanani oli yksi ystäväni, hänen miehensä ja pian vuoden täyttävä kummipoikani. Toinen ystävistäni, jonka piti tulla mukaan estyikin, mutta hyvästä syystä. Heidän pienokaisensa päätti tulla maailmaan hieman etuajassa! Poissaoloselitys siis hyväksyttiin mukisematta ja kävinpä katsomassa pientä poikaa laitoksellakin. Tuli sekin toiminto korjattua...

Mutta siis vaunuista... Suuntasimme ensin liikkeeseen, jossa oli laajempi valikoima ja excelini tarjokkaista useampikin vaihtoehto. Liikkeessä vierähtikin sitten yli kaksi tuntia vertaillen erilaisia nelipyöräisiä yhdistelmävaunuja ja matkarattaita. Lopputulos olikin se, että lähdimme liikkeestä lounastauolle miettimään ja palasimme takaisin. Mieheltä sain puhelimessa audienssin tehdä hankinnat ja niinpä hankin meille samoin tein yhdistelmävaunut ja matkustamiseen soveltuvat rattaat.

Ja kah. Valintamme osui siis Brioon. Meille muutti Brio Happy -yhdistelmät vaunukopalla ja Brion Spin -rattaat. Molemmat ovat ruskeat ja sopivat siis hienosti auton väriin. Yhdistelmävaunut tulevat pääasiassa kotikäyttöön. Niissä on erinomainen, aika pehmeä jousitus, ne ovat tukevat ja kestänevät siis ulkoilua myös koirien kanssa. Alkuun kylläkin varmasti yksi koira kerrallaan. Yhdistelmät erillisellä vaunukopalla olivat hiukan kalliimmat kuin kovalla tai pehmeällä ratasosan päälle laitettavalla kopalla, mutta sen puolesta puhui vaunukopan isompi koko, jolloin meidän talvivauva myttynen ei palele päiväunillaan ulkona. Lisäksi kopassa oli mahdollisuus tarvittaessa nostaa selkänojaa ja mahdollistaa lapsen istuminen myös vaunussa. Vaunukoppavaihetta kestänee sitten jotain puolen vuoden ja vuoden välillä, jonka jälkeen siirrytään kotioloissa käyttämään yhdistelmän rattaita.

Vaunut kokonaisuudessaan :)

Vaunut kokoon pakattuna

Vaunut menevät kasaan ja tarvittaessa ne voi pakata mukaan. Kuitenkin ne ovat kasattunakin melko suuret, joten läheskään joka kauppareissulle ei varmasti tule otettua niitä mukaan. Rungon renkaat ovat pikalukolliset, joten tarvittaessa ne voi irrottaa ja läjätä esimerkiksi kauppakoriin kuljetuksen ajaksi. Tällöin systeemin saa vielä pienempään tilaan.

Juurikin tämän kuljettamisen takia hankimme myös rattaat.Varsinaiset matkarattaat tuntuivat liikkeessä todella heppoisilta, eikä niissä ollut minkäänlaista jousitusta. Lähes samassa hintaluokassa kalliimpien matkarattaiden kanssa oli myös nuo hankkimamme Brio Spinit. Ne ovat rattaiksi todella tukevat, mutta myös ketterät. Kiitos kääntyvien etupyörien. :) Olemme jo aiemmin sopineet että hankimme turvakaukalon kummipoikani kasvettua siitä ulos. Kaukalon saa varsin tukevasti nostettua rattaiden kyytiin, esim. kauppareissuja ajatellen. Varsinaisia adaptereja rattaissa ei ole, mutta kaukalo "lukittuu" napakasti turvakaaren, työntaisan ja selkänojan väliin.

Rattaat ja kaukalo kyydissä

 Rattaiden selkänoja ei mene ihan 180 astetta vaakaan, joten ihan pienellä vauvalla se ei vielä toimi rattaana. Alkuun siis reissaamme vähänkin pidemmät matkat yhdistelmien kanssa ja esim. kauppareissut tällä  ratas + kaukalo -yhdistelmällä. Nukkuvaa pienokaista voi suojata joko rattaiden kuomulla tai kaukalon omalla kuomulla. Molempia käyttämällä pieni jää ihan kuin "munan" sisään ja kokonaan varjoon. Kun vauvaa voi jo hiukan istuttaa, voidaan luopua kutakuinkin kokonaan yhdistelmien kuljettamisesta ympäri kotomaata ja käyttää pelkkiä rattaita. 

Rattaat ja kaukalo erikseen

Rattaat saa kasattua todella näppärästi ja huomattavasti pienempään tilaan kuin yhdistelmävaunut. Niissä on myös jousitus ja ne ovat muutenkin sen verran tukevat, että ensi kesänä matkaillaan varmastikin käyttäen lähes yksinomaan näitä. Tarvittaessa myös rattaiden renkaat voi irrottaa nopeasti pikalukolla, jolloin ne menevät edellistäkin pienempään tilaan.

Autoon pakattaessa rattaat menevät matalaksi

Kaiken kaikkiaan hankinnan jälkeen olo oli hiukan hölmistynyt. Pieni epävarmuus oli tietysti mielessä, kun tuli laitettua lopulta aika iso summa sellaiseen, mistä ei oikeastaan tiedä yhtään mitään. Eilen päästyäni vaunukavalkadin kanssa kotiin, kokosimme systeemit miehen kanssa ja tarkemmin härväimiä tutkailtuamme, tulimme siihen tulokseen, että valintamme saattoi jopa olla hyvin onnistunut. :) Toki aika vasta näyttää miten meidän käy. Molemmilla kärryillä on kahden vuoden takuu, jonka liike merkitsi alkamaan lasketusta ajasta.

Tuolla nuo kärryt nyt sitten ovat kasattuna myttysen tulevassa huoneessa. Mitenköhän sitä malttaa odottaa vielä yli 3 kuukautta, että noita pääsee käyttämään? Kovasti tekisi mieli koko ajan vähän käydä työntelemässä ja heijailemassa niitä...

Vaivatonta

23+5

Tiistaista on näköjään muotoutunut kirjoituspäivä. Olen huomannut, että kirjoitustahtini on viime aikoina harventunut huomattavasti. Kyse ei ole suinkaan siitä, ettenkö ajattelisi raskautta tai myttysen kasvua tai muuta ajankohtaista asiaa. Ehkä ennemminkin kyse on siitä, että odotus on muuttunut selkeästi odotukseksi. Odotan sitä, että aika kuluu. Odotan seuraavaa neuvolaa. Odotan tulevia hankintoja (tai että pääsisi johonkin liikkeeseen käymään ja katselemaan esim. vaunuja). Odotan sitä, että pääsen laittelemaan kotia vauvaa varten kuntoon.

Maha on kasvanut viime viikkoina hurjaa vauhtia. Nyt se on oikeasti tiellä kenkiä laittaessa ja muutenkin kyykistellessä. Kaikenlainen kumartelu aiheuttaa ähinää ja esimerkiksi pyörän renkaiden pumppaus osoittautui mahdottomaksi tehtäväksi, kun tuntui ettei meinannut saada henkeä.

Maha myös aiheuttaa yllättävän hankaluuden, minun on vaikea löhötä sohvalla. :D Olen tottunut löhöämään sohvalla puoli-istuvassa (epäergonomisessa) asennossa sohvan divaaniosalla. Nyt kuitenkin puoli-istuva asento on huono, sillä jotenkin maha puristuu kasaan ja olo muuttuu äkkiä tukalaksi. Selällekin on hankala saada tukea (jota en ole ennen huomannut kaipaavani). Täytyy ehkä kantaa takkahuoneesta nojatuoli olohuoneeseen tai lakata katsomasta televisiota ja siirryttävä elävän tulen ja lehtien ja kirjojen ääreen takkahuoneeseen.

Olen onnellinen siitä, että minulla ei vieläkään ole ilmennyt mitään oikeita vaivoja. Ei mitään sellaista siis, mikä aidosti hankaloittaisi elämää. Hyvä niin! Innoissani odotan jo sitä, että pääsen kunnolla pihahommiin ja toivon, että kykenisin istuttelemaan kasvimaan ennen kuin mahasta tulee oikeasti jättikokoinen ja vaikea.

Myttynen möyriskelee mahassa nyt jo varsin säännöllisesti. Joka päivä tuntuu myllerrystä, toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän. Satunnaisesti olen tuntenut liikkeitä myös mahan läpi kädellä. Jostain syystä koen vielä vieraaksi sen, että pitelisin kättä vatsalla liikkeitä kytäten. Iltaisin nukkumaan mennessä tulee kokeiltua, mutta muuten ei juurikaan.

Viime viikolla poikkesin yhden kaupunkityöpäivän jälkeen katselemassa vaunuja. Kyseessä oli ensikosketus kärrymaailmaan, joten asia jäi ilman muuta hautumaan. Sain katsastettua Emmaljungat, Briot ja Orat. Sellainen asia selvisi, että todennäköisesti hankimme isot, tukevat ja lämpimät "kotivaunut" ja erikseen sellaiset tukevahkot matkarattaat, johon pienenkin vauvan saa pehmeässä kantokopassa mukaan. Matkarattaat kulkevat sitten jatkuvasti autossa, sekä kauppamatkoilla, että kesäisillä ja lyhyemmillä kyläreissuilla. Sen verran valtavia olivat nuo isot vaunut kasattunakin, ettei niitä ihan päivittäin mielellään autoon pakkaile. Pääsiäislauantaina on edessä sitten isompi vaunumaraton, kun otan mukaani kaksi hyvää ystävääni (molemmat pienten lasten äitejä) ja käymme katsastamassa excelini loput vaunumerkit. Saa nähdä millainen saldo siltä reissulta jää käteen. :)

Töissä loppuaika on aika kiireistä, mutta pitää sisällään paljon tosi kivoja töitä. Hyvä niin! Jäljellä on 39 työpäivää, mikä tuntuu kyllä todella vähältä.

Liikkeitä ja liikkeitä

22+5

Myttynen liikkuu. Kuten jo viimeksi kirjoitin, hän aloitti liikehdinnän heti ultrasta lähdettyämme ja sittemmin liikkeitä on tuntunut joka päivä. Ilmeisesti myttynen pitää erityisesti automatkailusta ja siihen liittyvästä musiikin soittamisesta (tai sitten ei pidä), sillä erityisesti autossa liikkeet tuntuvat melkeinpä joka kerta.

Tänään olen kipitellyt kokouksesta toiseen ja joka istunnolla on aina tuntunut muutama pyörähdys. Liikkeet tuntuvat tosiaan ilmakuplilta mahan sisällä. Omia ilmeitä on vaikea pitää kurissa, niin ihanalta pikkuiset muljailut tuntuvat. Tekisi mieli huutaa, että meidän myttynen liikkuu! Toisinaan pukkaisut tuntuvat myös ulospäin, kuten eilen, kun pidin tietokonetta mahan päällä ja kirjoittelin sohvalla, niin yhtäkkiä kone heilahti! Pian isäkin pääsee osalliseksi liikkeistä.

Mainitsin jo koonneeni listaa tulevista hankinnoista. Isoin pohdinta liittyy vaunuihin, jotka olemme päättäneet hankkia uutena (tyhmää tai ei). Ainakin mallin valinta tehdään uusien joukosta ja sitten katsotaan löytyisikö juuri passelia kärryä käytettynä. Tärkeimmät vaunukriteerit ovat:
- isot pyörät, mielellään pinnasta kunnolla kuvioidut
- kunnon jousitukset epätasaisia alustoja varten
- käytännöllinen myös varastoinnin kannalta (ei erillistä ratas- ja vaunuosaa)
- tukeva, jotta uskallan koirien ja vaunujen kanssa lähteä ulkoilemaan (edes yksi koira kerrallaan)
- mahduttava autoon edes jotenkin
- hyvä tavarakori, jotta voin välillä hoitaa kauppareissut (yht. 8 km) vaunuillen
Plussaa lisäksi:
- kotimaisuudesta / pohjoismaisiin oloihin soveltuvuudesta
- helposta kasattavuudesta
- sade- ja hyttyssuojista ym. härpättimistä
- hyvästä jälleenmyyntiarvosta
- turvakaukalon travelsystem-optiosta

Excelin ystävänä aloitin kokoamaan excel-tiedostoa eri vaunumerkkejä myyvistä liikkeistä lähikaupungeissa ja pääkaupunkiseudulla. Samaan tiedostoon aion koota vielä tietoja kuukeloimalla eri vaunumerkkejä ja -malleja. Pyrin saamaan selville TOP 5 -mallit ja sitten käydään koeajolla liikkeessä, jonka jälkeen päätetään malli ja tilataan sopivan väriset kärryt.

Pinnasänky saadaan ilmaiseksi ja kunnostetaan maalaamalla. Turvakaukalo saadaan hankittua kummipojan perheeltä isofix-adaptereineen. Vaatteita kertyy pikkuhiljaa, toistaiseksi niitä on sitä sun tätä, jossain vaiheessa täytyy inventoida, ettei tule turhia haalittua. Muutaman kauniin värisen harson hankin hulluilta päiviltä viikonloppuna (niitä kuulemma tarvitaan). Muita tarvikkeita ei olla vielä kovin tarkkaan mietitty.

Haaveissa on kestovaippailu ja kantoliinan mahdollisimman tehokas hyödyntäminen. Näiden osalta olen menossa työkaverin luo joku ilta "vaippakouluun", jossa saan perustiedot kestovaippailusta ja voin halutessani hankkia myös vaippoja alkua varten. Samassa yhteydessä tulee varmaan koluttua myös kantoliina-asioita.

Hassua huomata itse jo käyttävänsä (melkein) sujuvasti sanoja travel system, kantoliina, kestovaippa jne. Lastentarvikeliikkeissä on kuitenkin vielä PALJON sellaista, mistä minulla ei ole vielä mitään aavistusta. Paljon on vielä opittavaa, mutta ajan kanssa... Ihan uusi maailma.


Hehhee... lisäsin muuten countdown laskurin blogiin. Enää 2 kk ja 5 päivää lomaan. Enää 8 työmaanantaita kuulostaa ihan hirmuisen paljon vähemmältä. :D

Rakenneultra

22+0

Se kaukana tulevaisuudessa siintänyt rakenneultra oli tänään. Aika meillä oli jo aamulla kahdeksalta, joten kotoa startattiin heti seitsemältä. Muutamaa minuuttia yli kahdeksan meidät kutsuttiin sisään siihen samaan huoneeseen, missä edellinenkin ultra tehtiin. Kätilö oli tosi rempseä, vähän niin kuin niskapoimu-ultrassakin. Alkuun hän kysyi vain, että miten raskaus voi? Mitäpä siihen voi muuta sanoa, kuin että toivottavasti hyvin.

Ultraus aloitettiin. Ensin kätilö totesi, että myttynen on pää alaspäin kohdussa, lapsivettä on normaali määrä ja raajoja kaksi kumpaakin sorttia. Päällispuolisen tarkastelun jälkeen ryhdyttiin tarkastelemaan eri rakenteita tarkemmin.

Päästä aloitettiin. Päästä kätilö mittaili reippaalla otteella kallon mittoja ja aivojen osia. Pikkuaivojen mittausta varten myttystä piti vähän tuuppia. Pään halkaisija pystysuunnassa oli noin 5,6 cm ja vartalonympärys noin 20 cm. Noista mitoista sain ihanan konkreettisen kuvan pienokaisen koosta. <3

Päästä bongattiin myös huulen kaari ja pikkuinen nykerönenä. Välillä kuvissa vilahtelivat pienet huitovat tai nyrkkeilevät kädet.

Päästä edettiin selkärankaan ja sisäelimiin. Kaikki näytti normaaleilta. Selkäranka tasainen ja ehyt, munuaiset paikoillaan ja vatsalaukku erottui nestettä täynnä olevana rakkulana. Ensikatsomalla virtsarakko oli tyhjä, mutta muutaman minuutin jälkeen sielläkin oli jo tavaraa kertynyt. Sydämestä löytyi kammiot ja eteiset ja nesteen virtaussuunnatkin tarkistettiin. Oikein kuulemma meni.

Lopuksi katseltiin raajoja, kätilö mittaili luita ja totesi kaiken olevan paikallaan kuten kuuluukin.

Kätilö kertoi painoarvion, jota en tietenkään muista. Reilut puoli kiloa kuitenkin. Kooltaan myttynen oli lähes viikkoa suurempi kuin taulukot sanovat eli vastasi viikkoja 20+6. Laskettua aikaa ei kuitenkaan muutettu, eikä siinä mielestäni olisi järkeäkään. Hän tulee tähän maailmaan sitten kun sen aika on. Sillä ei liene juuri mitään tekemistä siirretyn tai paikallaan pidetyn lasketun ajan kanssa.

Huimaa ajatella, että pikkuinen myttynen on jo lähes toimiva ihminen kaikkine elimineen ja osineen! Vielä pitäisi kuitenkin jaksaa odotella jopa yli neljä kuukautta, että tapaamme hänet ja saamme tutustua uuteen perheenjäseneemme.

Kokonaisuudessaan ultraus kesti ehkä 15 minuuttia. Jotenkin olin ajatellut, että olisi mennyt pidempäänkin. Käynnistä jäi mahdottoman hyvä mieli ja muutamia kuvia. Niistä taitaa liietä yksi kuva tulevalle isoisälle 60-vuotislahjaksi mukaan pitkälle matkalle.

Ultran jälkeen pitkin työpäivää myttynen muistutteli olemassaolostaan möyriskelemässä mahassa. Sama show jatkuu nyt tätä kirjoitellessa... Miksi lienee myllerrystään pantannut viime päivät? Miten onnellinen voi tuleva äiti olla? Meille taitaa ihan oikeasti tulla vauva! Meidän pieni myttynen. <3

Ennen ultraa

21+6

Rakenneultraan on enää yksi yö. Huominen hiukan jännittää, kun ei yhtään tiedä mitä tuleman pitää. Toivoisin yli kaiken, että kaikki olisi hyvin. Toisaalta en osaa pelätä pahintakaan. Ehkä en edes ole uskaltanut oikeasti ajatella sitä mahdollisuutta.

Liikkeitä tuntui välillä jo joka päivä kunnes taas oli muutama päivä, ettei mitään tuntunut. Heti alkoi mieleen hiipiä kaikenlaisia peikoja. Doppler on ollut kullanarvoinen muutamana iltana, sillä sen avulla olen voinut varmistaa myttysen olevan olemassa, liikehtivän ja sydämen kuuluvan.

Luulen, että tunsin eilen ensimmäistä kertaa liikkeen mahan läpi. En ole varma, mutta nukkumaan mennessä maha tuntui "kovalta", en ole varma tarkoittaako se yksiselitteisesti supistuksia vai ei. Mahan kovetuttua, jos pysähtyy, niin yleensä on tuntunut myös liikkeitä kuplintana ja niin tuntui eilenkin. Makoilin sängyllä selälläni käsi mahan päällä lueskellen kännykällä maikkarin viihdeuutisia. Yhtäkkiä tuntui "ilmakupla" sekä sisällä että kämmenpohjassa! Aika muikea fiilis. Ei voi ihminen oikein onnellisempaan oloon nukahtaa.

Muutenkin vihdoin minulle alkaa konkretisoitua tämä raskaus. Ajatuksissa uskallan ajatella, että meille tulee vauva. Pian meitä on kolme. Uskallan jo ajatella hankintojen tekemistä yms. Eilen kokosin listaa hankittavista tavaroista ja sain aikaiseksi vertailla vakuutukset! Aiomme olla nyt tosi ilkeitä ja lähettää vakuutuspaperit yhtiöön päivää ennen rakenneultraa. Hehheee! Jos haluavat rakenneultran tuloksia, niin kyselevät niitä sitten. Yksi tulevaa konkretisoiva tosiasia on se, että kesälomani alkaa 17.6. ja äitiysloma sitten 7.7. Enää reilut 10 viikkoa töitä jäljellä, miten vähältä se tuntuukaan!

Maha on kasvanut ihan hirmuisesti parissa viikossa! kattokaa vaikka Raskauden eteneminen -sivulta. Tuntuu ihan hullulta, kun joka päivä tuntee olevansa isompi kuin eilen!

Ja yksi hurja juttu vielä: Eilen illalla nukkumaan matkalla huomasin, että toisesta nännistä oli tihkunut hieman vaaleaa "tahnaa". o_O Melkoinen ja hämmentävä yllätys.

Mutta se ultra. Sen piti olla tosi kaukana keväällä ja nyt siihen on enää yksi yö! Huh!

Tuulahdus menneestä

21+4

Yleensä en juurikaan käytä tuoksuja, mutta viime aikoina on tavakseni tullut suihkauttaa hieman hajuvettä ennen töihin lähtöä. Suttuisesta kelistä huolimatta tänä aamuna oli keväinen olo. Päätin aamulla laittaa "keväthajuvettäni" ensi kertaa sitten viime syksyn. Tuon hajuveden hankin reilu vuosi sitten kun tuli olo, että kaipaa kevättä varten kevyempää tuoksua.

On jännittävää, miten voimakkaasti viime kevään ja kesän ajan käyttämäni tuoksu liittyy mielessäni lapsettomuuden tunneskaalaan ja tuona aikana läpikäytyihin ahdistukseen, suruun, masennuksen tunteisiin, toiveisiin ja pettymyksiin. Nyt kun tuoksu on leijaillut ympärilläni päivän, olen mielessäni käynyt uudelleen läpi kuukausittaisia pettymyksiä ja keskenmenon aiheuttamia tunteita. Olen lukenut blogiani taaksepäin pitkälle ja miettinyt, että miten olenkaan jaksanut aina nousta tolpilleen pettymysten jälkeen. Olen käynyt uudelleen läpi tulevien hoitosuunnitelmien, pistosten, työaikajärjestelyjen ja rahanmenon tuskailun miettimiset.

Kyllä ihminen kaikenlaista kestää toisaalta taas moni asia unohtuu ja painuu taka-alalle helposti. Taka-alalta esiinnousemiseen ei näköjään kuitenkaan tarvita kuin yksi asiasta muistuttava tuoksu ja kaikki tuntemukset ovat jälleen kuin eilisiä.

Voi kunpa viime päivien blogimaailman huonot uutiset pian muuttuisivat ilon aiheiksi ja surun ja tuskan kyyneleet ilon kyyneliksi. Voimia!