keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Kateellisuus kuuluu siis munkin luonteeseeni?

Just näin. Juuri ajattelin, että olenpas aika hyvin kyennyt olemaan ajattelematta taukoamatta vauvoja, raskaanaoloa, perhe-elämää ja tulevaa. Toki tilasin lisää ovistikkuja, tällä kertaa 4 kierroksi, mutta sitä ei lasketa...

Ja tsädäm! Miten paljon voidaankaan sisintä koetella yhden päivän aikana?

Utelin E:lta vointeja ja kuulumisia, kaikki on toistaiseksi mennyt ilman menkkoja. Viikkoja on vasta 5 ja risat ja ekaan ultraan vielä kovin pitkä odotus, mutta kuitenkin heidän puolestaan olen oikeasti, aidosti ja vilpittömästi onnellinen ja toivontoivontoivon että kaikki menee hyvin.

Olin juuri vastaamassa E:n kuulumisiin, kun tuli viesti, että ystävien vauva on syntynyt elävänä ja terveenä maanantaina 28.9. Ja taas kerran olen oikeasti, aidosti ja vilpittömästi onnellinen. Itkukin pääsi, kun viestin luin ja vielä monta kertaa peräänkin ja puhtaasta myötäonnesta ja helpotuksesta.

Illalla käytiin S:n kanssa koiria lenkittämässä ja sain kerrottua, että toivotaan vauvaa, on toivottu jo koko tämä vuosi. Hän sanoi, että ovat alkaneet haaveilla kolmannesta. Tiedä vaikka se olisikin jo raskaana, kun he ovat aina ennenkin (ensimmäistä lukuunottamatta, jota tehtiin kuulemma 9kk) onnistuneet eka kerrasta...

Illalla sitten juttelin M:n kanssa puhelimessa mm. siitä, kuinka meidän veikkaukset vauvan syntymästä meni parilla viikolla pieleen ja matkasta ja muustakin. Sitten hän kertoi sen, mitä olen vähän pelännyt, mutta osannut odottaa: vauva on tulossa. Viikkoja on jotain 8 ja ensimmäinen varhaisultra takana. Kaikki näyttää olevan kunnossa ja näillä näkymin meitä lähtee siis reissulle 5. Kovasti onnittelin ja olin iloinen uutisesta. Mutta.

Puhelun jälkeen jysähti. Kaikille tulee nyt vauvoja, meillä ei näy merkkiäkään. Se on fakta, että toisen onni ei ole minulta pois ja vaikkei ole, niin se tuntuu siltä. Tuli olo, etten jaksa EN JAKSA olla iloinen toisten puolesta, jos omasta onnesta ei näy merkkiäkään. Mutta miksi juuri se ainoa normaali raskausuutinen, se näistä kaikista läheisimmän ihmisen onni tuntuu kaikkein vaikeimmalta? Miksi en osannut sanoa, kun siitä oli puhe. M sanoi pelänneensä mulle kertomista, onneksi kuitenkin kertoi, pahempi olisi ollut, jos olisi vetkuttanut...

Haluan kuulla, miten toisten raskaudet etenee, mutten tiedä olenko siltikään siihen valmis. Nytkin uutiset tuli keskellä kiertoa, minkä pitäisi olla helppoa, mutta tässä sitä vaan vollotetaan. Koko ilta meni, yöllä ei nukuttanut ja päivän oon ollut räkätautiin vedoten kotona. Itkettää vaan, vaikka oikeasti ei pitäisi olla mitään syytä. Mies tulee kotiin 3 tunnin päästä ja pitäisi ehkä näyttää siltä, että vaan sairastaa... Miksi en sillekään saa sanottua?

Kuinka kieroutunutta tämä on. Yöllä kävin vessassa kännykän valossa ja piti sitten laskea, että M:n LA on samoihin aikoihin kun pikku-koiramme syntymäpäivä. Mitä meidän lomasta tulee, jos meillä ei taaskaan tärppää tästä rundista ja siellä sitten kuulen raporttia oireista joka päivä ja joudun kohtaamaan raskauden ihan oikeasti. Seuraava ovis osuu ehkä sitten lomaa edeltävälle viikolle, ja loma kuluu piinapäivien parissa... tai no turha kai spekuloida, ennen kun tietää edellistäkään kiertoa.

ei ole kiva huomata olevansa rehdisti KATEELLINEN. Mihinkähän tämä vielä johtaa...

Vittujen vittu.

perjantai 25. syyskuuta 2009

Mietteitä kp <10

Eiköhän tämä tästä suttaannu vielä. Aikaa voi mennä ja hermoja kysyä, mutta kyllä minäkin vielä oman pienen saan.

Ja jotain positiivista siinä, että hiukan joutuu odottamaan, ei tule kaikki niinkun valmiina annettuna, vaan vähän joutuu taistelemaan omansa eteen.. tai jotain... emmä tiedä. Kai sitä jotain positiivista pitäis löytää muustakin elämästä kun noista testeistä ja pupuiluista ja kiertopäivistä ja limoista ja siitä ja tästä ja tosta. Ihmeellistä tämä vauvahoureisen arki kyllä, jotenkin välillä tosi masentavaa.

Ei siis mitään ihmeellistä. kp 8-9 mennään ja pari viikkoa on vielä ovikseen aikaa, jos vanhat merkit paikkaansa pitää. Kovasti mietin, että pitäiskö sellainen pitkän tähtäimen sylkitesti hankkia. Jos tässä kauemmin vielä saa yritystä jatkaa, niin olisi joku muu ku noin o-tikut... Nyt mulla on neljä tikkua jäljellä ja pitäis miettiä, että haluanko tilata taas lisää...

Viimeksi tikkuja tilatessa ajattelin, että kolmeksi kierroksi riittää ja siitähän sitä sitten jo ollaankin maha pystyssä jouluun mennessä, mutta ei niin ei. Josko sitten seuraavat kolme kiertoa? Vai onko sillä sittenkään väliä, jos ei kerran tärppää, vaikka ajoitus on jo todistettavasti 4 kertaa osunut kutakuinkin kohdilleen. Jos ajoituksen onnistuessa raskauden todennäköisyys on 20 % niin meillä on se viides kerta sitten vielä mahiksia jäljellä...

No puh ja pyh! Pää pystyyn ja plussaa kehiin! Täytyy nauttia syksystä nyt, kun se on kauneimmillaan! Hieno aurinkoinen viikonloppukin tulossa. Vieraita, ratsastustunti ja kivoja kelejä, ei tässä oo surkeuteen mitään aihetta.

maanantai 21. syyskuuta 2009

alkukierron depistä

Jotenkin tuntuu, että joudutaan vielä odottelemaan pitkäänkin. Enää en uskalla ajatella, mitä vuoden päästä tähän aikaan tekisin. Salaa olen leikkinyt ajatuksella, kuinka kulkisin vaunuja työnnellen pitkin Säkylää tai pikkuinen kantoliinassa sieniretkellä... Tai miten koirat ja vaunut kulkisivat vastaantulijoiden ohi sovussa, entä miten mahdutaan autoon jos jonnekin pitää lähteä... Toivon, että pää kestää pimeän syksyn ja talven, vaikka mitään ei sittenkän tapahtuisi. Onneksi on sentään matka varattuna. 8 viikon päästä ollaan jo siellä!!

Jotain positiivista tähän päivään. E on saanut plussan! Yli 4 vuoden odotus, rankat hoidot, kauhea henkinen ja fyysinen rääkki... Nyt se on palkittu kasvamaan lähteneellä alkiolla. Paljon on vielä mutkia matkassa ja epävarmuuksia edessä, mutta silti! Plussa on plussa kuitenkin.

Ehkä meillekin sitten joskus.

Kerroin työtutulle, että vauvaa toivotaan kovasti. Hän kirjoitti takaisin:

No mää olenkin kattonut, että sulla on lapsia kohtaan sellanen tietynlainen katse, vaikea kuvata, se on sellanen "äidinrakkaus"-katse. Sen vaan huomaa jostain ihmisestä ja se on musta maailman kaunein katse. Mulla on käynyt mielessä, että mahtaakohan olla vauvakuumetta. Toivotaan, että alkaisi pian tärppäämään...ehkä siellä lomamatkalla, kun olette rentoutumassa;)

Oli mun mielestä kauniisti sanottu. Niin paljon kun kaipaankaan omaa pientä... Mutta pitäisi tehdä töitä ja keskittyä siihen...

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Uuteen nousuun?

No niin... Eilen illalla tipuinkin sitten hevosen selästä oikein komeasti. Kirjoittelinkin illalla jo vauvakanavalle:

Kiitos kaikille tsempittelijöille! :) Huomisesta tulee kyllä jännä.
Onneksi (?) tuli vähän muutakin mietittävää tässä, kun olin kolmannella ratsastustunnilla ja mut palautettiin perse edellä kentän pintaan. On vähän toi ahteri nyt hellänä... saa nähdä pääsenkö mä huomenna petistä ylös alkuunkaan :laugh:

Aamulla heräilin huonosti ja kipuillen nukutun yön jälkeen. Mittari näytti 36,8, joten mitäpäs sitä sitten muuta kuin testailemaan. Siinä testitulosta odotellessani makoilin sängyllä ja oottelin viivaa, kun alkoi tutut juilimiset mahassa. Siitäpä se sitten lähti yk 8 käyntiin. Kierto oli taas 39 päivää, joten ei tässä ainakaan kovin ripeästi hommiin taas päästä... Seuraavat tärppipäivät taitaa olla kun ollaan Hollolassa... ei hyvä...

Ei tunnu (ainakaan vielä) henkisesti niin pahalta kuin viimeksi. Ehkä tää fyysinen kipu, menkkarepimiset yhdistettynä mustelmiin ja totaalijumitukseen lonkassa ja kyljissä ja vasemmassa kankussa vie nyt huomion. Lämmön kohollaolokin taitaa johtua noista ruhjeista.

tiistai 15. syyskuuta 2009

H-hetki lähenee

Tissit on edelleen (jo kolmatta päivää) arat, en tiedä onko ne erityisen turvonneet, kun just pari viikkoa sitten ostin vihdoin itelleni uusia rintaliivejä, joten en oikein osaa vertailla... :ashamed: Jos oikein tarkkailee, niin ehkä ne on "täynnä" ennemmin ku kasvaneet. ;)

Nyt on siis menossa dpo 13-14 ja testipäivä koittaa huomenna, jos lämmöt vielä aamulla koholla. Lämmöt oli ainakin vielä tänään pysyneet "ylhäällä". Eli aamulla oli 36,6, kun alkukierron lämmöt olleet 36,1-36,3 ja loppukierron 36,6-36,9... En tiedä pitäiskö lämpöjen vielä entuudestaankin kohota, että olisi hyvää tiedossa, mutta toivotaan, että jotain olisi tapahtumassa.

Lisäksi alamahassa on eilen ja tänään tuntunut oudolta. En tiedä miten sitä kuvailisi, mutta ehkä sellainen jännitysnärästys olisi lähinnä oikeaa... Jotenkin nyt tuntuu erilaisia juttuja, kuin ennen, mutta saas nähdä... Kuitenkin taas kuvittelen koko homman ja pato räjähtää huomenna.

lauantai 12. syyskuuta 2009

dpo-tuntemuksia

ma kp 31 dpo 6 - la kp 36 dpo 11
Sitten sunnuntain juilimisten, ei ole tuntunut mitään. Ei sitten yhtään mitään mainittavaa. Tissit ei oo olleet yhtään kipeät ennen kuin tänään lauantaina. Edellisissä kierroissa ne kipeytyi melkein heti ovisnänniarkuuden jälkeen. Nyt siis vasta dpo 11.

Huhhuh... Melko jännää tästä vielä tulee. Kunpa voisikin pihtailla testaamisen kanssa keskiviikkoon. Menkkojen pitäisi alkaa ti-ke akselilla, joten jos ke-aamuna ei mitään ole tapahtunut, niin sitten pääsenkin testailemaan. Mutta pitäiskö jotain oireita olla??

Loppuviikosta näin ajatuksia laidasta laitaan. Ensin näin E:a, joka oli saanut keskiviikkona IVF:ssä kohtuunsa alkion. Sen ainoan punktiosta selvinneen... Niillä on takana projektia kaikessa rajuudessaan ja tylyydessään jo 4, kohta 5 vuotta. En kyllä tiedä, miten siinä pää kestäisi itellä. Ei varmaan kovin hyvin, siinä kun nyt jo tuntuu kierto kierrolta niin vaikeelta, kun ei onnistukaan.

Tänään näin myös H:a. Sillä oli maha jo tosi iso ja ahdistus näemmä kasvaa vaan. L:kin totesi, ettei muista, milloin H olisi hymyillyt viimeksi. Täytyy kyllä olla rankkaa, kun esikoinen kuolee synnytyksessä. Koko odotusaika on varmasti kauheaa pelätä, että joku kuitenkin menee pieleen... Toivon vaan niiiiiiin paljon, että kaikki menee hyvin. Ei vaan voi mennä pieleen enää.

Puhuttiin myös hiukan porukalla lapsista... Aloitettiin keskustelu siitä, että varattiin tällä viikolla meidän syksynen matka hotelliin, jossa ei ole lapsia. L kyseli, että eikös mulla ookaan vauvakuumetta? Siis häh? eihän mun vauvakuume ja mun vuosikausiin ainoalla ulkomaanmatkalla eliminoidut kiljuvat ja räiskyttelevät ja riehuvat vieraiden ihmisten kakarat oo mitenkään kytköksissä toisiinsa. Vai onko se jotenkin outoa? Entä jos haluankin vaan vauvan, enkä sittenkään lasta/lapsia?

Ja... H:lla ei oo vauvakuumetta ollut, eikö oo vieläkään. :/

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

ovis meni vihdoin

ke kp 26 36,6 dpo 1
to kp 27 36,7 dpo 2
pe kp 28 36,8 dpo 3

la kp 29 36,9 dpo 4 paksua valkkaria pitkin päivää. Illansuussa jomottelua alamasulla.

su kp 30 36,9 kn ylhäällä ja "supussa". Jomottelu jatkuu alamasulla. Ratsastustunti saattaa vaikuttaa tuleviin tuntemuksiin?

tiistai 1. syyskuuta 2009

päiväkirjanomaista ihmettelyä

Kp 22 36,5 ovistesti nega
kp 23 36,5, alkaa jo ihmetyttää, että mikä meininki tää nyt on. Ihan saharana paikatkin...

kp 24 36,2 valoa tunnelin päässä? Aamulla kn oli ylhäällä ja hiukan pehmennyt. Tuntemukset alkoi muutenkin olla voimakkaampia jo... Valkkaria lorahteli pitkin päivää ja iltasella o-testi oli melkein plussa. Jumppaamaanhan siitä sitten mentiin ja ah-kun tuntuikin hyvältä pitkästä aikaa.

kp 25 36,2 edelleen ja kn pehmeähkö ja ylhäällä edelleen.

E:n kanssa viesteiltiin, kun se kyseli kuulumisia:
***
Toivottavasti en ole tungetteleva jos sanon tämän (kun mainitsit, että teilläkin on yritys päällä ollut vuodenvaihteesta): jos missään vaiheessa rupee ahdistamaan tai haluat muuten puhua aiheesta tms., niin olen pelkkänä korvana. Siis tietty on ihan normaalia, että raskautumiseen menee sen vuos tai ylikin enkä lietso mitään huolestuneisuutta tai semmosta, mutta muistan vaan ite, että jonkun puolen vuoden jälkeen alko ahistamaan (enkä uskaltanu puhua kellekkään kaverille asiasta ennenku reilun kahden vuoden yrityksen jälkeen - urpo!). Mä oon kyllä toisaalta keskivertoa kärsimättömämpi, helpostihuolestuvampi ja ahdistustaipuvaisempi, sä osaat ottaa varmaan iisimmin. Nojoo, toivottavasti en kuulosta ihan jurtillta. Jotenkin tää perheenperustamisasia vaan pyörii mielessä (no onpa ihme kun pitää muistaa lääke aamuin illoin jne.) ja aiheeseen liittyvä pohdinta tuntuu läheiseltä. Että jos yhtään pähkäilyttää mikään niin here I am!

Ratsastusta ei muuten kai suositella raskaana, joten ratsastuskurssi on paras tapa varmistaa tärppi. Vähän niinkun sateenvarjoefekti, että sitten ei ainakaan sada :)

Kaikkea hyvää sinne!
-E

****
Heh!
Kiitos rakas ystäväin!

Itse asiassa mäkin vähän ajattelin, että jos aloitan jotain, mitä ei raskaana ollessa varmasti saisi tehdä, niin josko sitten... ;) Onhan se myönnettävä, että välillä aina hiipii mieleen, että miksi ei vaan mitään tapahdu? Onnistutaanko me koskaan? Ja jos ei onnaa, niin onpahan sitten ainakin jotain muuta uutta mukavaa...

Pahimpia on näköjään aina kierron ekat päivät, viimeksi oli ehkä kauhein tähän mennessä. Toiveet oli päässeet kasvamaan (taas) tosi korkeiksi ja sitten tulinkin oikein ryminällä maan pinnalle... Nyt menossa seittemäs kierto, ei toki vielä mitään teidän odotuksen odotukseen verrattuna. Pitkältä tuntuu jokainen viikko, mitä tarvii odottaa.

Siis kyllä mäkin huolin. Ehkä enemmän itekseni ja sehän tästä vaikeeta tekeekin. Pitäis vaan (kai) olla ajattelematta asiaa ja antaa elämän mennä eteenpäin omalla painollaan, mutta minkäs teet!

Eli kuulumiset käytännössä tuntuu riippuvan kierron vaiheesta, eli nyt kuuluu hyvää. :) Parin viikon päästä joko tosi hyvää tai sitten taas ryven pohjamudissa ja pohdin maailman pahuutta...

En tajua kyllä, miten sulla pää kestää?

Iso hali sinne suureen kaupunkiin!

A

****

No, eipä se aina kestäkään, kuten olet saa(tta)nut huomata ;-)

Helpotti kovasti siinä vaiheessa, kun sain itseni vihdoin uskomaan, että luonnollisin keinoin ei tulla ikänä onnistumaan. Varmaan pari kolme ekaa vuotta sitä jaksoi joka kierrossa edelleen vähän odottaa ja jännittää ja ne pettymykset kasaantu, kun aina joku iski päin näköä juuri kun oli saanut itsensä kammettua sinne toiveikkuuden maille. Mutta nyt ei ole enää sitä huolta ja ne naamalleen tulot rajoittuu vaan hoitokiertoihin - ja sellanen on viimeksi ollut huhtikuussa 2008 - eli siinä syy esim. tän hetken terveeseen päähän :) En voi edes kuvitella, mikä tipahdus on edessä jos tästä nyt oikeasti siirtoon päästään... Viimeiseen puoleentoista vuoteen ei ole mitään voinut menettää, kun ei ole mitään tarjottukkaan.

No kohta siis ehkä tarjotaan eli täällä pistellään taas. Punktio ja alkionsiirto on ens viikolla, hyvällä tsäkällä siirto just keskiviikkona eli mun synttärinä. Arvaa vaan millaset pontimet tää numero- ja ennefriikki saa moisesta... Synttärilahja?! Tuolla se Toivo jo läikehtii taustalla lämpimän kutsuvana ja petollisena. Toivon kaverit Infernaalinen Pettymys, Syyllisyys, Häpeä, Arvottomuus ja Masennus kurkkii jo siellä selän takana. Vaan taistelutta en antaudu! Hyökätköön, sittenpähän ryvetään perkele, itkuun ole vielä kukaan kuollut (kai?).

Toivottavasti sun hyvä tuuli saa tällä kertaa jatkua pidempään ;-) Sovitaanko, että otetaan molemmat nyt kaverit kyytiin, niin voidaan paisua yhdessä?

Tsemppiä! Ja haliruti **
-E

****

Sovitaan vaan! Kuulostais hurjan ihanalta, suorastaan utopistiselta. :) Hymyssä suin petiin, nyt! *ruts*

a