maanantai 30. marraskuuta 2009

kp 8, yk 10 tutkimukset alkavat ja ahdistaa

Eilisen romahdus vauvakanavalla. Pikku-T sai nimensä Elviksen tyttären mukaisesti:
Olin ystävän lapsen ristiäisissä. Kaunis lapsi sai kauniin nimen. Paikalla oli tietysti paljon lapsia, useampi raskaana ja minä, jolla ei ollut edes miestä mukana (se kun on räkätaudin kaatamana tuolla makuuhuoneessa)... Siellä vertailtiin raskausoireita, halutaanko tietää, kumpi on tulossa? Millaisia lastenvaunuja kenelläkin on ja mitä pitäisi valitessa ottaa huomioon? Miten teidän koira on suhtautunut tulokkaaseen? Vieläköhän sitä ehtisi ottaa koiranpennun, ennen kuin vauva syntyy? Ja sitten minulle: Mitäs niille teidän koirille kuuluu? Ootsä vielä viihtynyt siellä, missä te nyt asuittekaan? VI**U JOO! EN VIIHDY! En mitään muuta halua kun helvettiin täältä tai edes äitiyslomalle.

Kolmen tunnin kotimatka meni surkutellessa elämääni. Kaipaan kaupunkia, ystäviä, äitiyttä... Huomenna alkaa lapsettomuuden syiden selvittely. Että tällaistä synkistelyä täällä. :/

Meen nyt koirien kanssa kaatosateeseen ja sitten käperryn sipsipussin kanssa kattomaan BB:n finaalia. Jos vaikka sais muuta ajateltavaa.


Tänään se siis alkaa. Itse aika on tunnin kuluttua ja mä olen ihan hermorauniona. En ole oikein tänään saanut keskityttyä mihinkään kunnolla töissä. Olen hakenut nollatyöpaikkaa Pasilasta (eli paikkaa, johon on jo tekijä) ja surffaillut netissä. Pelkään ehkä eniten sitä, että romahdan täysin ja toisaalta taas sitä, etten saakaan käynnistä mitään irti. Entä jos ne sanoo, ettei meidän ongelma ole mikään ongelma? Mee kotiis narisee siitä! Lakkaa stressaamasta, urpo.

En myöskään haluaisi ronkittavaksi. Ehkä keskustelua ja lähetteen. Ehkä jotain näytteenottoa, jos niitä voidaan ottaa... Ennen kaikkea haluan tietää jotain jostain. Voi kunpa mulle voitais luvata, että ensi vuoden aikana olen raskaana.

torstai 26. marraskuuta 2009

kp 4, yhteys lääkäriin

Soitin tk:een kysyäkseni, minkähänlainen prosessi meitä syiden selvittelyssä odottaa ja millaiset on jonot...Kävikin sitten niin, että sain jo ajan lääkärille! Sain ajan jo ens maanantaille (nyt on siis torstai)! Nyt kävi jännittää ihan tosissaan. :/

Hoitaja sanoi, että sitten otetaan jotain verikokeita ja jutellaan jatkosta. Ihan kiva juttu periaatteessa, mutta vähän jännittää, kun lääkäri on mies, enkä oo tosiaan sujut sen kanssa, että muut miehet ronkkii mua... Mutta ehkä se ei ronki, jos otetaan vaan kokeita ja jos otan mun yksityisen gynen tekemät ultrakuvat ja lausunnot mukaan? Vai ronkkiiko?

tiistai 24. marraskuuta 2009

kp 2 yk 10

eilen vauvakanavalle:

ja joo. näin on kp 1 ja yk 10. Kyllä se täti kurvas paikalle ja tais vähän törmätäkin kun sattu niin s...tanasti. Piti jättää tanssituntikin väliin. Selvisi sitten sekin, että taas oli ajoitus kohdallaan, eikä tärpännyt. Tää oli sitten se tilastollinen viides täydellinen ajoitus (tilasto: 20 % täydellisistä ajoituksista johtaa raskauteen).

Kiusallanikin kudoin vauvannuttua sunnuntaisiin ristiäisiin lahjaksi. Tällä kertaa ei sentään päässyt itku. Turtuukohan tähän? Vai oonko jo alistunut, ettei me saada omaa vauvaa vaan kudon vielä kymmenenkin vuoden päästä nuttuja toisten vauvoille?

Onneks vauvat on sentään pieniä, niin ei tuollainen yks villatakki kauaa käsissä happane. Pah!

E:lle tänään:
Täällä siis alkoi eilen kierros 10 ja vuosi tulee parin viikon päästä täyteen. Sitten lähdetään selvittelemään... Tähän mennessä on ainakin selvää, että ovuloin ja että ajoituksesta homma ei ole kiinni. Tilastolliset 5 täydellistä ajoitusta on jo takana (tilasto: 20 % täydellisistä ajoituksista johtaa raskauteen). Liekö sitten putket tukossa tai simpat vaisuja vai mikä? Voi miten toivoinkaan, ettei tähän olisi tarvinnut lähteä.

Kiusallanikin kudoin eilen vauvannuttua sunnuntaisiin ristiäisiin lahjaksi ja jätin kouristusten takia tanssitunninkin väliin. Tällä kertaa ei sentään päässyt itku, niin kuin tähän saakka uuden kierroksen alkaessa. Turtuukohan tähän?

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

kp 32 ja lomaltapaluu

ah.... ainahan se on mielessä. Vauva. Just on palattu viikon paratiisilomalta ystäväpariskunnan kanssa. Rouvalla on viikkoja 15 ja se näytti lähinnä siltä, että se on lihonut rutkasti, vaikka ei tulevasta vauvamahasta silti epäselvyyttä ole.

Itellä oli koko reissun, ehkä jostain ma-ti (kp 28) alkaen ihan älyttömän kipeät rinnat. Välillä niin arat, että justjust saattoi koskea, eikä mahallaan auringon ottoa voinut kuvitellakaan. Sama jatkuu edelleen. Kn on ollut ylhäällä melkein ulottumattomissa koko viikon, jos heti aamulla on kokeillut. Jos ei, niin sitten siitä ei oikein ole ottanut tolkkua.

Eilen oli ihan sellainen olo, että täti tulee. Aamulla (huonosti nukutun yön jälkeen) kn oli pehmenneen oloinen, aamupäivän oli sellainen fiilis, että tekee mieli vaan huutaa ja itkeä ja raivota. Laitoin koko kotimatkaksi kupinkin paikoilleen. Illalla ajettiin vielä Hki-Hollola väli ja alaselässä poltteli totutusti.... Siltikään kupissa ei ollut illalla mitään, eikä tänäänkään ole ollut. Otin kupinkin pois. Kaikki oireentyngät meni ohi. Ihan hetkessä. Väkisinkin tässä alkaa toiveet nostella päätään.

Oon jo ehtinyt miettiä, kuinka luikertelen pikkujouluista juopottelematta ja ajatellut, vieläkö tässä ehtisi keväthäät tanssia, ennen kuin pikkuinen syntyisi. Vaarallisia ajatuksia, pois tuollaiset.

torstai 12. marraskuuta 2009

huolena tulevaisuus ja lapsettomuus

Ote sähköpostista kaverille tänään:
Mä haeskelen nyt suht aktiivisesti töitä, mutta riittävän kiinnostavia paikkoja ei ole avautunut. Siis sellaisia, minkä vuoksi olisin valmis muuttamaan ja elämään kaukosuhteessa, kunnes mieskin saisi töitä. Tai sellaisia, joiden vuoksi jättäisin tän nykyisen duunin. Mutta ehkä SE työpaikka vielä tulee kohdalle joskus. Itse kullekin.

Lähdetään lauantaina lomalle Kanarialle. Tulee todella tarpeeseen pieni tauko kaikkeen. Nyt ei onneksi ole ollut kauheaa stressiä noin niinku aikataulujen puolesta, mutta tämä elämäntilanne muuten aiheuttaa harmaita hiuksia. Tuntuu, että työnteko takkuaa, kun muuten ei viihdy elämässään.

Suurin huoli on sen hyväksyminen, että ei olla saatu vauvaa alulle toiveista huolimatta kohta vuoteen. Sitten vuodenvaihteessa ollaan "virallisesti lapsettomia" ja lähdetään selvittämään syitä. Pelkään, että jäädään kokonaan lapsettomiksi... Oma perhe on kuitenkin ollut aina mun suurin haave ja nyt kun se on ajankohtainen, tuntuu raastavalta, ettei sitä saa. Ehkä olen aina saanut kaiken liian helposti ja nyt on mun aikani kokea vastoinkäymisiä.

Tällaista liikkuu mielessä. Ajattelin kirjoittaa tännekin, kun tuntuu, että välillä ystäville tulee kirjoitettua niin hyvää tajunnanvirtaa, että itsekin hätkähtää.

kp 22, entä jos?

emmä tajua. Eilen oli ihan saharapäivä ja lämmöt aamulla 36,7. Tänään oli sitten lämmöt 36,6... Kait se iso-O sitten meni jo? Mutta entä jos en ovuloikaan?? Entä jos tämä epätietoisuus johtuu siitä, että kroppa vaan kiusaa mua ja väittää tekevänsä jotain eikä sitten teekään? Tähän kaikkeen saadaan sitten ehkä selvyys joskus vuoden 2010 aikana. En kyllä tiedä, miten ihmeessä selviän, jos tämä odotuksen odotus vaan venyy ja venyy...

Noh, ainakin päästään ylihuomenna matkalle. Laukut on pakattu ja vähän jotain pitäs tänään vielä kattella, ehkä kynin Nuutin ja leikkaan poikien kynnet. Kaikki kempparit pitää vielä pakata ja mahduttaa kaikki autoon. Sitten päästään valohoitoon. :) Kovin paljoa ei edes ahdista nyt se, että M on raskaana. Ehkä sitä helpottaa se, että se tuntee olonsa vaan rumaksi ja lihavaksi... Kai se vahingonilo on oikeasti se paras ilo. Tylyä, mutta totta.

tiistai 10. marraskuuta 2009

KP 20, missä mennään?

No nyt en taas tiedä mistään mitään.

Eilen tuli koko päivän valkkaria, että lorotteli. Illalla tanssitunnin jälkeen istuin saunassa ja tuntui sellaista jännää nypyttelyä sisuksissa ja siis ajattelin, että nyt! Nyt se on! Kuitenkin kn oli musta aika normaali; ei pehmeä eikä kova, ei ylhäällä, eikä alhaalla. Ehkä vaan supussa tai jotain.

Saunan jälkeen tuntui, ettei valkkaria tullut enää yhtään. Illalla kyllä kuitenkin jumpattiin ja simpat on edelleen kupissa paikoillaan. Lämmöt oli aamulla 36,6, samoin kuin eilen. Mitä tapahtuu?

maanantai 9. marraskuuta 2009

KP 19, joko?

Nyt en kyllä ihan tiedä missä mennään. O-testit perjantaina ja sunnuntaina negaa (ihan hailukka viiva vaan)... Nännit kipeyty tosi aroiksi lauantaina, huomasin sen kun oltiin kylpylässä ja suihku sattui tosi paljon. Edelleen ne on kipeät, mutta ei niin paljon kuin lauantaina. Ja valkkaria on lorotellut ihan urakalla jo monta päivää.

Tänään kyllä jumpataan.

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

kp 13 munalimat

huhhuh? Olisiko ovis tässä kierrossa sitten jo about kp 20? Tänään tuli munalimaklimppi, joka on aiemmin tullu melko tarkkaan 5-7 päivää ennen ovista... Täytyy huomenna aloittaa lämpöseuranta ja o-testaus, vaikka olin ajatellut jättää tässä kierrossa koko lystin väliin. Kyllä se vauvakuume vaan nostaa sinnikkäästi päätään, vaikka kuinka yrittää keskittää ajatuksia muuhun. Pah.

tiistai 3. marraskuuta 2009

kp 12, tutkimukset lähenee

Jotenkin ristiriitaisesti ite suhtaudun tulevaan... Tavallaan se tuntuu hyvältä ja sitä jollain tavalla odottaakin, että jos saisi jotain vastauksia. Toisaalta pelottaa, että entä jos ei sitä lasta alakaan kuulua? Kauanko tässä kestää? Jotenkin etappina voi kai pitää sitäkin, että sitten ollaan oikeasti lapsettomia. Tai siis virallisesti.

Sitten käytännön asiat mietityttää tosi paljon... Jos siis päästään tästä omasta terkkarista johonkin tutkimuksiin ja eteenpäin niin se tarkoittaa sitä, että täytyy aina matkustaa 70 km  keskussairaalaan ja tulee eteen kauheesti kaikkia käytännön ongelmia töiden järjestelyissä yms. Tuskin niitä poliaikoja saa kuitenkaan iltoihin ja viikonloppuihin... Ja yksityinen puoli ei helpota. Omassa pitäjässä on kyllä yksityinen lääkäriasema, mutta siellä on vaan perusgyne, eteenpäin jos mennään, ni pitää matkustaa kauemmas. Huoh... Tarkoittaa siis, että joudun kertomaan töissä. Ei kiva.

Mies suhtautuu asiaan jotenkin tosi mutkattomasti. Tyyliin: "tehdään vauvaa ja se tulee kun tulee ja jos ei tule niin sitten mennään kysymään missä mättää." Joten kyllä vähän eri tasoilla mennään ainakin asian käsittelyssä. Kyllä se on aina ihan haavi auki kun uus kierros alkaa, että "ei kai tää nyt noin vakavaa ole..."

Oon kehitellyt itelleni sijaistoimintoja. Revin vierashuoneesta tapetteja seinästä. Haluan muuta mietittävää... En kuitenkaan oliko ihan viisasta aloittaa sitä hommaa "tulevasta lastenhuoneesta". Yritän olla ajattelematta asiaa. Vaikka välillä se onkin vähän vaikeaa...


Ystäväpariskunta on käynyt nyt 12 viikon ultrassa ja kaikki on hyvin. Housut ei mene enää päälle ja vanhemmille kerrotaan paraikaa, että niistä tulee mummeja ja vaareja... Toivon, että sikainfluenssa ei hyökkää ainakaan mun ja miehen kimppuun, että varmasti päästään matkaan. Matkan alkuun on nyt 11 yötä. Toivon myös, että pystyn pitämään pienen kateuden sikiöni kurissa koko viikon. Tai oikeastaan toivon, että se pysyy visusti poissa, eikä tule takaisin enää koskaan. Ei toisten vauvat ole minulta pois...