Huomioita haikaranpelättimeltä

Olen seurannut tiiviisti Haikaranpelättimen lapsettomuusblogia. Bongasin blogin alkutaipaleelta joitain erittäin osuvia kohtia. Ovat kuin suoraan omista ajatuksistani:

Lisäksi minusta tuntuu että joka toinen kuulumisiani kysyvästä kysyy “onks mitään uutta”  vihjailleen raskauteen. Ja jos kysyjä ei tunne minua kysyy suoraan “milloinkas on teidän vuoro”. Muutama katsoo suoraan mahaan jutellessaan kanssani, tiedättehän samalla ärsyttävällä tavalla kuin miehet saattavat katsoa rintoja jutellessaan. Ei siellä ole mitään, olen vain lihonut, ja toi ei ole YHTÄÄN diskreettiä, tekisi mieli huutaa.

tai

Leikin ja peuhasin lasten kanssa, katsoin piirrettyjä kaksivuotias pikkuneiti sylissä, ja mieheni pelasi jalkapalloa viisivuosiaan veljenpuoikansa kanssa. Ne lapset ovat oikeasti niin ihania, kiukutteluista huolimatta. Nähdessään minut veljenpoika otti turbovauhdin ja hyppäsi syliini iloisesti, eihän siinä voi olla sydän sulamatta. Toivoisin että voisin vain iloita näiden lasten seurasta hyvillä mielin, ilman että haikeus valtaa mielen. 

Mies sanoi tänään olevansa huolissaan minusta, ja mietti olenko masentunut, koska olen vaisumpi ja väsyneempi kuin normaalisti.  En mielestäni ole masentunut, koska on kuitenkin sellainen “kyllä tämä tästä joskus vielä”-olo. Ei nyt, mutta joskus. Nyt on sellainen olo että tekee mieli käpertyä peiton alle ja mököttää siellä jonkun aikaa. En tiedä minkälaiset oireet kuuluvat masennukseen,  mutta yhdistän itse masennuksen epätoivoon, voimattomuuteen ja siihen että elämä tuntuu aivan toivottomalta.

Järki sanoo että “mitä hemmetissä nyt valitat, Haikaranpelätin, sulla on maailman ihanin mies, vakaa työpakka (joskin vähän tylsä), kiva koti, ihania kavereita”, mutta mieli on silti aika harmaa. Mieheni ON maailman ihanin, mutta vaikuttaahan se parisuhteeseenkin kun se kaikista suurin toive ei toteudu. Työpaikkani -tjaa- on mitä on. Olen hakenut töitä tässä hoitojen ohella, mutta toistaikseksi ei ole tärpännyt. Koti on sotkuinen ja pitäisi siivota koska saan viikonloppuna sekä mieheni ja omat vanhempani kylään, mutta en en vain jaksa. Kaverit on edelleen ihania, mutta ne parhaat kaverit ovat kaukana. Ehkä juuri nyt kaipaisin siideriä, kikatusta, meikkailua ja juoruilua.

kp 2 yk 11

nonni, tulihan se sieltä kun vähän potki tai oikeammin ulkoili. Illalla kävin vajaan puolitoista tuntia tarpomassa hangessa koirien kanssa ja sitten alkoi vääntö.

Nyt siis käynnistyi se yk 11 ja odotellaan tutkimusten alkua. Tää on taas niitä päiviä, kun ei jaksa luottaa tulevaan. Me ei vaan onnistuta. Luvassa töihin-kotiin-töihin-kotiin -elämää seuraavat 35 vuotta, ei taukoja, ei "elämän ruuhkavuosia", kahdestaan rauhassa ollaan ja elellään. Ehkä mennään naimisiin ja tavataan joskus ystäviä jos jaksetaan matkata ihmisten ilmoille ja katsella toisten lapsia, käydään keikoilla ja matkustellaan. Ei kai siinä mitään vikaa sitten ole. Voisikohan sitä sitten olla enemmän koiria tai jotain?

ympäri mennään yhteen tullaan

ympärillä raskautuvien, raskauden, isyyden tai äitiyden tai muuten vaan onnea hehkuvien ihmisten määrä saa kyllä välillä itsen ihan maan alle.

Lämmöt on tipahtaneet (36,2) ja ristiselkää painaa tutun oloisesti. Tuntemuksista, lämmöistä ja synkistelystä päätellen tänään on kp1/36 tällä kertaa ja yk 11 pyörähti käyntiin. Ei sitä näköjään edes kymmenellä kerralla opi itseään tuntemaan... Aina on löytävinään "uusia" oireita joita ei "ikinä ennen" ole näin voimakkaana ollut.

No, tutkimukset alkaa siis 7.1. ehkä siihen mennessä sitä on taas itsekin toivoa täynnä ja luottamus tulevaan on taas kohdillaan. Tänään ei ole.

Edit klo 13:52
Tuntemukset on taas kadonneet. Kuppi on paikallaan, joten faktaa ei ole. Ihmetystä vain.

Joo, mutta ei.

Lämmöt oli aamulla jo laskeneet 36,5 een, mutta silti ei ole mitään viitteitä siitä, että olis alkamassa. Enää ei kuitenkaan edes jännitä. Odotan vaan, että alkaisi ja pääsisi synkistelemään ja sitten nostattelemaan. Täältä tähän.

ei vastauksia

ei alkanut eilen ei. Eikä tänäänkään.

Yöllä oli rinnat niin arat, että peittokin sattui, saati että olisi voinut mahallaan olla. Näin untakin siitä, että saatiin plussa (ja siitä, että meillä oli iso auto, johon mahtuu kaikki tavarat ja pieni ihminenkin ja siihen autoon oli joku citymarketin parkkipaikalla vaihtanut venäläiset rekkarit :D)

Tänään tultiin takaisin kotiin ja hetipaikalla oli sitten pakko testata. Negahan se. Emmä tajua. Kait se iso O olikin sitten silloin pari viikkoa sitten maanantaina eikä perjantaina (molemmat tuli kyllä hyödynnettyä)... Näin ollen olisi jotakin odotettavissa sitten tiistaina eikä eilen. Siinä tapauksessa tänään olisi menossa dpo 13 ja olisi pienet tsäänssit siihenkin, että tästä vielä jotain tulisi. Käytännössä kuitenkin näkyisi jos olisi näkyäkseen.

Täytyy siis valmistautua kierroksen 11 alkuun ja tutkimuksiin. 

Edit 27.12. klo 21:19:
Ristiriitaista. Kainalosta mitattu lämpö 36,9 ja siitä tunnin kuluttua kauhea ärrinpurrinpuhuri lähes itkuraivareineen pyyhkäisi yli. Sen tietää mitä se tarkoittaa.

Vuosi täynnä

Joulu alkaa olla takanapäin. Tasan vuosi sitten 26.12 illalla täällä Hollolassa päätettiin, että vauva saa tulla jos on tullakseen. Pian tulolupa muuttui odotuksen odotukseksi ja pikkuhiljaa täksi peloksi. Entä jos?

Tänään on dpo 15. Tänään unelma taas kerran murenee tai sitten käy toteen. Olen yrittänyt hillitä odotuksia, mutta väistämättä yhteensattuma ajankohtien kanssa ja joulupuuron manteli ja muut taikauskojutut on vaan nostattanee uskoa...

Taitaa käydä niin että kierros alkaa tänään taas alusta, olen käynyt jo kolme kertaa tarkistamassa, että joko. Ei vielä kuitenkaan, mutta viime kerralla kn oli jo pehmennyt, mikä taitaa tarkoittaa sitä, että uusi kierros alkaa. Onneksi meillä on kuitenkin varattu jo aika sinne väestöliitolle.

Äiti ja isikin suhtautuivat tosi ihanasti. Toivottivat onnea ja selvästi toivovat jo lastenlasta. Kunpa voisimme sen heille tarjota...

kp 29, dpo 10 hyvä olo, parempi mieli

Joulu tulee,

Fiilikset on hyvät. Töissä on tulossa uusia kivoja juttuja alkuvuodesta. Jos ei tärppi käy, niin on sitten kivoja kuvioita muuten edessä. Pääsen tekemään hommia laajassa yhteistyöhankkeessa, jonka työntekijä lähtee muualle töihin. Samalla kerroin pomolle tutkimusten alkamisesta. Se toivotteli aidosti onnea matkaan, eikä vaikuttanut olevan ollenkaan pahoillaan. Mukava juttu sekin. Muiden täällä töissä ei tarvitse tietää, ja hän lupasi tarvittaessa backupata mua, jos tulee jotain vaikeita tilanteita.

Tänään on dpo 10 ja olen joulun ylösalasedestakas -mielialanvaihteluiden välttämiseksi päättänyt livetä päätöksestäni olla testaamatta ennen aikojaan. Oikeastihan kannattaisi testata vasta lauantaina tai sunnuntaina, mutta en vain kestä olla odotuksia täynnä joulun vietossa ja sitten heittää kuperkeikkaa pää edellä pilven reunalta alas yhtäkkiä vieraassa paikassa. Olen päättänyt, että testaan keskiviikkona aamulla ennen lähtöä. Silloin ois kuitenkin dpo 12 ja jotain vois jo näkyä jos olis näkyäkseen. On se kumma kun nuo toiveet ei pysy kurissa vaikka yrittää olla nostattelematta...

Mitään oireita ei kyllä ole, eikä siis sen puolesta toiveita, mutta kuitenkin. Tissit ei ole arat, mahaa nipistelee välillä, mutta se voi olla seurausta pelkästään siitä, että sattuu ajattelemaan asiaa.

Olin lauantaina viihteellä ja sen seurauksena eilinen päivä meni ihan ohi. Pitkästä aikaa hyökkäsi ihan yrjökrapula... huhhuh. Eipä tarvii taas vähään (toivottavasti pitkään) aikaan juopotella. Illaksi raahauduttiin kirkkoon laulamaan joululauluja, en oo koskaan ennen ollut, mutta oli kyllä mahtavaa. Tuli tosi jouluinen fiilis

Ah, tätä lumen määrää! Niin rakastan tällaista lumitalvea, pimeyskään ei haittaa vaikka tänään on vuoden pimein päivä. Vielä tämä ja huominen töitä, sitten päästään liukastelemaan tien päälle ja sitten tosissaan nauttimaan lumesta ja joulusta. Ihanaa.

pieniä julmia tarinoita

Olin just lukemassa Haikaranpelättimen lapsettomuusblogia, kun M:lta tuli viesti, että "Jee, ultrassa kaikki hyvin! On tää jännää! :)" Joo. niin varmaan onkin. Kysyin, näkyikö sukupuoli. Kuulemma näkyi, mutta pitävät sen salassa. Ihme salailua, mitäköhän iloa siitä on? Kai sen sitten joskus tajuaa...

Itellä on tänään dpo 6, eli SE kiinnittymisaika alkaa olla kohdilla. Mitään tuntemuksia ei ole. :/ voihan niitä tietty vielä tulla... tai eihän se välttämättä edes tunnu?? Eihän?

E on taas ollut ihanan kannustava. Mennään varmaan siellä käymään joulupäivänä. Aika kiva.

Mieli on ollut yllättävän rauhallinen viime ajat. Tuntuu helpottavalta ajatella, että asiat etenee heti uuden vuoden puolella, vaikkei raskaus alkaisi nytkään.

Töissä on ollut jo pari kk ihmeellinen ulkopuolinen olo. Tuntuu, että en pääse eteenpäin ja mitä vaan sanonkin, niin sitä ei joko noteerata tai se tyrmätään. Ja joitain sellaisia hommia, mitä olin kuvitellut kuuluvan mun tontilleni hoitaakin joku toinen. Itse sitten olen yksin oman vihreän potilaani kanssa... Ketään ei kiinnosta mitä teen tai mitä tuloksia tulee. Hankehakemus pitäisi kuitenkin tuottaa.

Oma mieliala tietysti vaikuttaa asiaan paljonkin, mutta siitä huolimatta. Ensi vuosi ei innosta yhtään. Joitain kivoja juttuja on tiedossa. Loppuvuoden osalta en todellakaan tiedä mitä tuun tekemään.

Sain vinkin ottaa yhteyttä Rambollin ympäristökonsultoinnin vastuualueen päällikköihin. Melko jännittävää! Uskaltaisikohan sitä soittaa? Mitä jos asiat oikeasti etenisi? Entä jos oikeasti pääsisikin täältä pois?

kp 23, dpo 4?

O taisi olla viime perjantaina, kun aamulämpö oli 36,2. Tuli tuolloin heti aamusti hyödynnettyä. Lauantaina se olikin sitten jo 36,5 ja sunnuntaina (tosin vasta puoliltapäivin mitattuna) 36,6. Kn oli vetäytynyt supumpaan jo viikonloppuna.

Uusi viikko on alkanut päänsäryn ja niskajumituksen merkeissä... Oon nukkunut huonosti ja syönyt lajitelman lääkkeitä, panadolia toissayönä, eilen panacod illalla ja lopulta taivuin keskellä yötä buranaan. Olisin ottanut sirdaludin, mutta kello oli jo 4:30, joten en olisi päässyt sängystä kyllä seitsemän aikaan ylös, jos siihen olisin taipunut. Lämmöt oli eilen aamulla taas vaan 36,2 ja tänään taas 36,6, joten tiedä sitten missä mennään.

Viikonloppuna oli ihan saharaa, kun taas sunnuntaina-eilen kipeytyi tissit ja eilen alkoi melkoinen limailu. Emmä tiedä, aika sekavat on tuntemukset.

Juttelin eilen M:n kanssa puhelimessa ja se kertoili kovasti raskauden etenemisestä. Taaskaan en saanut sanottua mitään siitä, että olin siellä lääkärissä saati siitä, että ollaan varattu aika väestöliitolle ensikäyntiin. Mikähän siinäkin on niin helvetin vaikeeta?

...

edit: 17.3.2010 poistin tämän postauksen blogin julkiseksi muuttamisen yhteydessä.

kp 17 ajanvaraus

Nyt on sitten varattu aika väestöliiton klinikalle simppanäytteenottoa varten. Lääkäriaika kans. Taas mennään sitten askel pidemmälle ja selvitetään mistä on kysymys. Ja ehtiihän tässä vielä ennen lekuria alkamaan uus kierto, joten voi olla mahdollista, ettei koko keikkaa edes tarvita! :) *joopa joo, toiveajattelua*

Eilen o-testi nega, tänään kp 17 ja lämmöt 36,4, kn vetäytynyt ylemmäs ja supumpaan kun edelliset pari päivää oli aika löllöä kamaa. Jea rait, kiviäkin kiinnostaa. Koitin kaivella edellisten kiertojen kn-tietoja, mutten oo kirjannut oikeen mitään, joten siksi pannaan ylös. Jos vaikka joskus kiinnostais...

kp 16 Tulokset

Soitin vihdoin viime viikon lääkärikäynnin tulokset tänään:
- valkovuotonäytteessä ei merkkejä hiivasta
- klamydianäyte negatiivinen
- papakin on otettu, mutta tuloksia ei ole vielä tullut (miksiköhän papa otettiin, kun se on viimeksi kesältä puhdas?)

Tulokset siis odotettuja, mutta huojentavia silti. Nyt sitten pitäisi soittaa ja varata aika sinne spermanäytteeseen.

Edelleen varmahko ja luottavainen mieli. Tänään lämmöt 36,3, joten iso-O ei vielä ole mennyt (mikä ei kyllä yllätä, jos aiempia kiertoja kattoo). Lähipäivinä pitäisi sitten tulla. :) Jumppaa tiedossa.

kp 15 helpottaa

O lähestyy taas ja viime maanantaisen lääkärin ja sitä edeltävän tuskan jäljiltä on ollut ihmeellisen helpottunut ja luottavainen olo. Jotenkin sitä luottaa, että kaikki kääntyy hyväksi ja tässä ei mene enää kauaa.

Vaikuttaa siltä, että kierrot voisi olla lyhenemään päin. Edellinen kieppa oli vain 32 päivää ja nyt vaikuttaa siltä, että O tulisi jo tällä viikolla. Varmaksihan ei voi sanoa, mutta olo vaan on sellainen.

Fyysisiä oireita eilisestä alkaen: valkkaria lorottelee ja kn on ylhäällä ja pehmeä. Lämmöt oli tänään vaan 36,2. Tosin nukuin aika huonosti.

Kaikesta huolimatta olo on hyvä. Luottavainen katse tulevaan; jos ei itse onnistuta, niin saadaan kyllä apua. Luntakin vielä tulee ja joulu on edessä. Hankin jo ekoja joululahjoja nettikaupasta eilen, kun joulumieltä pukkasi yhtäkkiä itsenäisyyspäivän kunniaksi.

A&E viesteilyä

Vastasin eilen E:lle näin:

Voi E! Sait mut niin hyvälle mielelle taas. En ookaan yksin pahoine ajatuksineni! :D

Joo olin siis yksin nyt, kun miehellä oli niin kovaa hässäkkää töissä, ettei saanut järjestymään tällä aikataululla. Sama hässäkkä jatkuu jouluun, joten päätettiin, että varataan se tutkimusaika suosiolla tammikuun puolelle. Ehtii mennä taas yksi kierto tässä välillä ja työkuviotkin vähän miehellä rauhottuu.

En mä ihan tajunnu sitä, että miksi se lääkäri ei voi lähettää keskussairaalaan ennen kun simpat on tutkittu?? Tässä tk:ssa ne ei voi tehdä ilmeisesti mitään, kun ei niillä oo ees ultravehkeitä. Se sanoi, että jos menee AVA-klinikalle, niin siellä ensikäynti on maksuton ja simppa-analyysi maksaa sen 60 e ja väestöliitolla about sama. Emmä osannut sitä kyseenalaistaa ja ei meillä kait oo vaihtoehtojakaan sitten. Vielä en tiedä kumpaan haluttaisi mennä, jotenkin AVA-klinikan sivuilta jäi tosi kaupallinen fiilis vaikka ihan pikaisesti vaan vilkaisin... Ehkä siis väestöliitto... emmä tiedä?

Sen jälkeen voin sitten käydä omassa tk:ssa antamassa sen verinäytteen (sen ne sentään pystyy ottamaan).

En mä ajattele hoitoja oikeastaan tuomiona, ainakaan vielä. Toivon vaan, ettei tarvitsisi niin pitkälle lähteä, mutta mennään jos on tarvis. Onhan tässä aikaa odotella. Kai. Tuo mitä sanoit perheen merkityksestä yhteiskunnassa on niin täyttä totta, olen itsekin ajatellut aina niin. Vanhemmista tulee isovanhempia, veljestä eno ja minusta äiti. En ole, enkä vielä aio siitä ajatuksesta luopua... Kai pitäisi, mutta en halua.

On lohduttavaa kuulla, että sulla on ollut ympärillä ihmisiä, joiden kanssa olet voinut jakaa painavan taakan. Tuntuu tosiaan käsittämättömältä, että joku kulkee koko polun ihan yksin ja kantaa kaikkea sisällään. Voiko siitä selvitä täysijärkisenä? Kokemus on vahvistanut sua ihan älyttömästi! Ja missä ikinä J:n kanssa tapasittekaan niin onneksi se silloin tapahtui. Oot kyllä kertonut joskus mutta en muista. Kaikki tapahtunut on vahvistanut paitsi sua, myös teitä yhdessä.

Ja uskon kyllä kanssa siihen, että vastoinkäymiset vahvistaa ja on siinä hyvätkin puolensa, että asiat saa välillä jonkinlaiset mittasuhteet. Kai sitä tajuaa rankkoja juttuja läpikäydessään, että mikä oikeasti on tärkeätä. Tässä samalla sekoittuu kai kolmenkympinkriisit lapsettomuuteen ja maaseutu- ja pimeysahdistukseen... Onneksi ollaan miehen kanssa tässä sopassa kahdestaan.

Ihan kylmät väreet meni selässä kun luin tosta sun testihetkestä! En voi edes kuvitella, miten hienolta se tuntui! Mä olen päättänyt olla raskaustestaamatta kokonaan, ennenkuin olen ihan varma, että punainen paholainen on oikeesti myöhässä. Kovin montaa kertaa ei tarvinnut yhtä viivaa katsella, kun kävi selväksi, miten kauhealta se tuntuu. Kyllä sen yhden viivan voi ottaa ihan housuihinkin suoraan... :D Ovista kyllä testailen ihan huvikseni, pitäisi kai sekin jättää turhan stressin välttämiseksi, mutku en osaa...

Mahtaa tuntua oudolle, kun vaatteet ei mahdu päälle! Mahtaisinkohan tunnistaakaan sua, jos näkisin, jos oot kasvanut vaan tosi isoksi? hihi...

Ja kyllä uskon, että tunnelissa on valo. Välillä tulee vaan mutkia ja sitä ei näy, mutta kyllä uskon sen siellä jossain olevan.

Iso halaus sinnekin, olet ihan mahti!

...

edit: 17.3.2010 poistin tämän postauksen blogin julkiseksi muuttamisen yhteydessä.

Ensimmäinen lääkärikäynti

Mun worst-case -scenario toteutui, kun lääkäri oli paitsi mies, niin myös nuori. :/ Hiukan kävi ahdistaa... Ja miksi ihkaehka miesronkkija pitää olla just tällaisessa tilanteessa, kun tuntuu, että koko ajan meinaa pää räjähtää. Onneks se oli kuitenkin ihan mukava.

se lääkäri vaan kyseli ja otti klamydianäytteen. Mitään ei selvinnyt vielä, muuta kun että tästä se lähtee. Meidän pitää käydä yksityisellä Turussa tai Tampereella miehen simppanäyte viemässä, sitten kun se on otettu, niin sitten otetaan musta verikokeita (TSH, prolaktiini ja PVK) ja vasta sitten jos ne kaikki on ok, niin sitten jatketaan eteenpäin eli saadaan lähete poriin keskussairaalan lapsettomuuspolille. Nyt se totesi vaan kesäisestä gynelausunnosta ja ovuloinnista, että eipä tässä pitäisi mitään olla sun puolella... Eipä paljoa helpottanut. :/

Se on kuitenkin huojentavaa, että eka askel on nyt otettu ja tietää, mitä tuleman pitää. Voihan se olla, että oikeesti ei oo mitään vikaa. Kaikki vaan ehkä kestää. Mutta onhan se niinkin että jos ei vuoden yrityksen aikana ole raskautunut, niin kun ei olla, niin sitten ollaan ikäänkuin virallisesti lapsettomia. Kyllä se aika lopulliselta ja rajultakin kuulostaa, mutta jotenkin on nyt helpompi, kun sen on itelleen myöntänyt, että näin asia nyt vaan taitaa olla.

Se on kyllä kumma, miten isoksi tää koko homma kasvaa... En edes muista koska olisi mennyt kokonainen päivä, etten olisi ajatellut raskautumista, vauvaa, lapsia tai muuta. Voisipa sitä olla vaan ajattelematta? Pystyisiköhän sitä joskus menemään ihan koko kierron vaikka itkemättä kertaakaan?

kp 8, yk 10 tutkimukset alkavat ja ahdistaa

Eilisen romahdus vauvakanavalla. Pikku-T sai nimensä Elviksen tyttären mukaisesti:

Olin ystävän lapsen ristiäisissä. Kaunis lapsi sai kauniin nimen. Paikalla oli tietysti paljon lapsia, useampi raskaana ja minä, jolla ei ollut edes miestä mukana (se kun on räkätaudin kaatamana tuolla makuuhuoneessa)... Siellä vertailtiin raskausoireita, halutaanko tietää, kumpi on tulossa? Millaisia lastenvaunuja kenelläkin on ja mitä pitäisi valitessa ottaa huomioon? Miten teidän koira on suhtautunut tulokkaaseen? Vieläköhän sitä ehtisi ottaa koiranpennun, ennen kuin vauva syntyy? Ja sitten minulle: Mitäs niille teidän koirille kuuluu? Ootsä vielä viihtynyt siellä, missä te nyt asuittekaan? VI**U JOO! EN VIIHDY! En mitään muuta halua kun helvettiin täältä tai edes äitiyslomalle.

Kolmen tunnin kotimatka meni surkutellessa elämääni. Kaipaan kaupunkia, ystäviä, äitiyttä... Huomenna alkaa lapsettomuuden syiden selvittely. Että tällaistä synkistelyä täällä. :/

Meen nyt koirien kanssa kaatosateeseen ja sitten käperryn sipsipussin kanssa kattomaan BB:n finaalia. Jos vaikka sais muuta ajateltavaa.

Tänään se siis alkaa. Itse aika on tunnin kuluttua ja mä olen ihan hermorauniona. En ole oikein tänään saanut keskityttyä mihinkään kunnolla töissä. Olen hakenut nollatyöpaikkaa Pasilasta (eli paikkaa, johon on jo tekijä) ja surffaillut netissä. Pelkään ehkä eniten sitä, että romahdan täysin ja toisaalta taas sitä, etten saakaan käynnistä mitään irti. Entä jos ne sanoo, ettei meidän ongelma ole mikään ongelma? Mee kotiis narisee siitä! Lakkaa stressaamasta, urpo.

En myöskään haluaisi ronkittavaksi. Ehkä keskustelua ja lähetteen. Ehkä jotain näytteenottoa, jos niitä voidaan ottaa... Ennen kaikkea haluan tietää jotain jostain. Voi kunpa mulle voitais luvata, että ensi vuoden aikana olen raskaana.

kp 4, yhteys lääkäriin

Soitin tk:een kysyäkseni, minkähänlainen prosessi meitä syiden selvittelyssä odottaa ja millaiset on jonot...Kävikin sitten niin, että sain jo ajan lääkärille! Sain ajan jo ens maanantaille (nyt on siis torstai)! Nyt kävi jännittää ihan tosissaan. :/

Hoitaja sanoi, että sitten otetaan jotain verikokeita ja jutellaan jatkosta. Ihan kiva juttu periaatteessa, mutta vähän jännittää, kun lääkäri on mies, enkä oo tosiaan sujut sen kanssa, että muut miehet ronkkii mua... Mutta ehkä se ei ronki, jos otetaan vaan kokeita ja jos otan mun yksityisen gynen tekemät ultrakuvat ja lausunnot mukaan? Vai ronkkiiko?

kp 2 yk 10

eilen vauvakanavalle:

ja joo. näin on kp 1 ja yk 10. Kyllä se täti kurvas paikalle ja tais vähän törmätäkin kun sattu niin s...tanasti. Piti jättää tanssituntikin väliin. Selvisi sitten sekin, että taas oli ajoitus kohdallaan, eikä tärpännyt. Tää oli sitten se tilastollinen viides täydellinen ajoitus (tilasto: 20 % täydellisistä ajoituksista johtaa raskauteen).

Kiusallanikin kudoin vauvannuttua sunnuntaisiin ristiäisiin lahjaksi. Tällä kertaa ei sentään päässyt itku. Turtuukohan tähän? Vai oonko jo alistunut, ettei me saada omaa vauvaa vaan kudon vielä kymmenenkin vuoden päästä nuttuja toisten vauvoille?

Onneks vauvat on sentään pieniä, niin ei tuollainen yks villatakki kauaa käsissä happane. Pah!

E:lle tänään:

Täällä siis alkoi eilen kierros 10 ja vuosi tulee parin viikon päästä täyteen. Sitten lähdetään selvittelemään... Tähän mennessä on ainakin selvää, että ovuloin ja että ajoituksesta homma ei ole kiinni. Tilastolliset 5 täydellistä ajoitusta on jo takana (tilasto: 20 % täydellisistä ajoituksista johtaa raskauteen). Liekö sitten putket tukossa tai simpat vaisuja vai mikä? Voi miten toivoinkaan, ettei tähän olisi tarvinnut lähteä.

Kiusallanikin kudoin eilen vauvannuttua sunnuntaisiin ristiäisiin lahjaksi ja jätin kouristusten takia tanssitunninkin väliin. Tällä kertaa ei sentään päässyt itku, niin kuin tähän saakka uuden kierroksen alkaessa. Turtuukohan tähän?

kp 32 ja lomaltapaluu

ah.... ainahan se on mielessä. Vauva. Just on palattu viikon paratiisilomalta ystäväpariskunnan kanssa. Rouvalla on viikkoja 15 ja se näytti lähinnä siltä, että se on lihonut rutkasti, vaikka ei tulevasta vauvamahasta silti epäselvyyttä ole.

Itellä oli koko reissun, ehkä jostain ma-ti (kp 28) alkaen ihan älyttömän kipeät rinnat. Välillä niin arat, että justjust saattoi koskea, eikä mahallaan auringon ottoa voinut kuvitellakaan. Sama jatkuu edelleen. Kn on ollut ylhäällä melkein ulottumattomissa koko viikon, jos heti aamulla on kokeillut. Jos ei, niin sitten siitä ei oikein ole ottanut tolkkua.

Eilen oli ihan sellainen olo, että täti tulee. Aamulla (huonosti nukutun yön jälkeen) kn oli pehmenneen oloinen, aamupäivän oli sellainen fiilis, että tekee mieli vaan huutaa ja itkeä ja raivota. Laitoin koko kotimatkaksi kupinkin paikoilleen. Illalla ajettiin vielä Hki-Hollola väli ja alaselässä poltteli totutusti.... Siltikään kupissa ei ollut illalla mitään, eikä tänäänkään ole ollut. Otin kupinkin pois. Kaikki oireentyngät meni ohi. Ihan hetkessä. Väkisinkin tässä alkaa toiveet nostella päätään.

Oon jo ehtinyt miettiä, kuinka luikertelen pikkujouluista juopottelematta ja ajatellut, vieläkö tässä ehtisi keväthäät tanssia, ennen kuin pikkuinen syntyisi. Vaarallisia ajatuksia, pois tuollaiset.

huolena tulevaisuus ja lapsettomuus

Ote sähköpostista kaverille tänään:

Mä haeskelen nyt suht aktiivisesti töitä, mutta riittävän kiinnostavia paikkoja ei ole avautunut. Siis sellaisia, minkä vuoksi olisin valmis muuttamaan ja elämään kaukosuhteessa, kunnes mieskin saisi töitä. Tai sellaisia, joiden vuoksi jättäisin tän nykyisen duunin. Mutta ehkä SE työpaikka vielä tulee kohdalle joskus. Itse kullekin.

Lähdetään lauantaina lomalle Kanarialle. Tulee todella tarpeeseen pieni tauko kaikkeen. Nyt ei onneksi ole ollut kauheaa stressiä noin niinku aikataulujen puolesta, mutta tämä elämäntilanne muuten aiheuttaa harmaita hiuksia. Tuntuu, että työnteko takkuaa, kun muuten ei viihdy elämässään.

Suurin huoli on sen hyväksyminen, että ei olla saatu vauvaa alulle toiveista huolimatta kohta vuoteen. Sitten vuodenvaihteessa ollaan "virallisesti lapsettomia" ja lähdetään selvittämään syitä. Pelkään, että jäädään kokonaan lapsettomiksi... Oma perhe on kuitenkin ollut aina mun suurin haave ja nyt kun se on ajankohtainen, tuntuu raastavalta, ettei sitä saa. Ehkä olen aina saanut kaiken liian helposti ja nyt on mun aikani kokea vastoinkäymisiä.

Tällaista liikkuu mielessä. Ajattelin kirjoittaa tännekin, kun tuntuu, että välillä ystäville tulee kirjoitettua niin hyvää tajunnanvirtaa, että itsekin hätkähtää.

kp 22, entä jos?

emmä tajua. Eilen oli ihan saharapäivä ja lämmöt aamulla 36,7. Tänään oli sitten lämmöt 36,6... Kait se iso-O sitten meni jo? Mutta entä jos en ovuloikaan?? Entä jos tämä epätietoisuus johtuu siitä, että kroppa vaan kiusaa mua ja väittää tekevänsä jotain eikä sitten teekään? Tähän kaikkeen saadaan sitten ehkä selvyys joskus vuoden 2010 aikana. En kyllä tiedä, miten ihmeessä selviän, jos tämä odotuksen odotus vaan venyy ja venyy...

Noh, ainakin päästään ylihuomenna matkalle. Laukut on pakattu ja vähän jotain pitäs tänään vielä kattella, ehkä kynin Nuutin ja leikkaan poikien kynnet. Kaikki kempparit pitää vielä pakata ja mahduttaa kaikki autoon. Sitten päästään valohoitoon. :) Kovin paljoa ei edes ahdista nyt se, että M on raskaana. Ehkä sitä helpottaa se, että se tuntee olonsa vaan rumaksi ja lihavaksi... Kai se vahingonilo on oikeasti se paras ilo. Tylyä, mutta totta.

KP 20, missä mennään?

No nyt en taas tiedä mistään mitään.

Eilen tuli koko päivän valkkaria, että lorotteli. Illalla tanssitunnin jälkeen istuin saunassa ja tuntui sellaista jännää nypyttelyä sisuksissa ja siis ajattelin, että nyt! Nyt se on! Kuitenkin kn oli musta aika normaali; ei pehmeä eikä kova, ei ylhäällä, eikä alhaalla. Ehkä vaan supussa tai jotain.

Saunan jälkeen tuntui, ettei valkkaria tullut enää yhtään. Illalla kyllä kuitenkin jumpattiin ja simpat on edelleen kupissa paikoillaan. Lämmöt oli aamulla 36,6, samoin kuin eilen. Mitä tapahtuu?

KP 19, joko?

Nyt en kyllä ihan tiedä missä mennään. O-testit perjantaina ja sunnuntaina negaa (ihan hailukka viiva vaan)... Nännit kipeyty tosi aroiksi lauantaina, huomasin sen kun oltiin kylpylässä ja suihku sattui tosi paljon. Edelleen ne on kipeät, mutta ei niin paljon kuin lauantaina. Ja valkkaria on lorotellut ihan urakalla jo monta päivää.

Tänään kyllä jumpataan.

kp 13 munalimat

huhhuh? Olisiko ovis tässä kierrossa sitten jo about kp 20? Tänään tuli munalimaklimppi, joka on aiemmin tullu melko tarkkaan 5-7 päivää ennen ovista... Täytyy huomenna aloittaa lämpöseuranta ja o-testaus, vaikka olin ajatellut jättää tässä kierrossa koko lystin väliin. Kyllä se vauvakuume vaan nostaa sinnikkäästi päätään, vaikka kuinka yrittää keskittää ajatuksia muuhun. Pah.

kp 12, tutkimukset lähenee

Jotenkin ristiriitaisesti ite suhtaudun tulevaan... Tavallaan se tuntuu hyvältä ja sitä jollain tavalla odottaakin, että jos saisi jotain vastauksia. Toisaalta pelottaa, että entä jos ei sitä lasta alakaan kuulua? Kauanko tässä kestää? Jotenkin etappina voi kai pitää sitäkin, että sitten ollaan oikeasti lapsettomia. Tai siis virallisesti.

Sitten käytännön asiat mietityttää tosi paljon... Jos siis päästään tästä omasta terkkarista johonkin tutkimuksiin ja eteenpäin niin se tarkoittaa sitä, että täytyy aina matkustaa 70 km  keskussairaalaan ja tulee eteen kauheesti kaikkia käytännön ongelmia töiden järjestelyissä yms. Tuskin niitä poliaikoja saa kuitenkaan iltoihin ja viikonloppuihin... Ja yksityinen puoli ei helpota. Omassa pitäjässä on kyllä yksityinen lääkäriasema, mutta siellä on vaan perusgyne, eteenpäin jos mennään, ni pitää matkustaa kauemmas. Huoh... Tarkoittaa siis, että joudun kertomaan töissä. Ei kiva.

Mies suhtautuu asiaan jotenkin tosi mutkattomasti. Tyyliin: "tehdään vauvaa ja se tulee kun tulee ja jos ei tule niin sitten mennään kysymään missä mättää." Joten kyllä vähän eri tasoilla mennään ainakin asian käsittelyssä. Kyllä se on aina ihan haavi auki kun uus kierros alkaa, että "ei kai tää nyt noin vakavaa ole..."

Oon kehitellyt itelleni sijaistoimintoja. Revin vierashuoneesta tapetteja seinästä. Haluan muuta mietittävää... En kuitenkaan oliko ihan viisasta aloittaa sitä hommaa "tulevasta lastenhuoneesta". Yritän olla ajattelematta asiaa. Vaikka välillä se onkin vähän vaikeaa...

Ystäväpariskunta on käynyt nyt 12 viikon ultrassa ja kaikki on hyvin. Housut ei mene enää päälle ja vanhemmille kerrotaan paraikaa, että niistä tulee mummeja ja vaareja... Toivon, että sikainfluenssa ei hyökkää ainakaan mun ja miehen kimppuun, että varmasti päästään matkaan. Matkan alkuun on nyt 11 yötä. Toivon myös, että pystyn pitämään pienen kateuden sikiöni kurissa koko viikon. Tai oikeastaan toivon, että se pysyy visusti poissa, eikä tule takaisin enää koskaan. Ei toisten vauvat ole minulta pois...

kp 7

listaanpa vähän fiiliksiä ylös... Sunnuntaina (kp 4) siirryttiin takas talviaikaan... pimeys löi naamalle kuin märkä rätti kun tulin maanantaina töistä. Tästä se pimeys ja synkeys nyt sitten alkaa.

Hetkittäin on ollut sellainen typerä olo, että entä jos sittenkin olisin raskaana? Voihan menkat silti tulla, vaikka oliskin raskaana? Alavatsa on ollut tosi "kireä", mutta se taitaa lopulta kuitenkin johtua vain rankasta ratsastustunnista ja sen tuomasta lihaskireydestä. Lämmöt oli tänään 36,4 eli en todellakaan voi olla... miksi lie sellaista edes ajattelin...

Oon ollut aika reipas. Sunnuntaina olin poikien kanssa suolla ja sen perään hikisellä ratsastustunnilla. Maanantaina bailatinossa ja eilen tunnin kävelylenkillä koirien kanssa. Tänään on taas tanssia.

Fiilikset on olleet pimeydestä huolimatta aika hyvät. Mieltä on parantanut kummasti päätös lähteä täältä, kun tilaisuus tarjoutuu. Näistä töistä en haluaisi luopua, mutta kun kaupunkia ja tätä duunia ei voi oikein yhdistää. Enää odotellaan niitä tilaisuuksia. :)

Ja... matkaan on aikaa enää 17 päivää. Kuinkakohan iso maha siellä jo odottaa? Voi olla, että reissusta tulee tosi hankala tai sitten kaikki menee vaan tosi hyvin, eikä kateus valtaakaan mieltä.

ai niin... piti kirjata kn:n elämää. Sunnuntaina illalla se oli tositosi ylhäällä ja pehmeä löllö (menkat loppui juuri). Eilen tiistaina sitten se oli jo huomattavasti alempana ja aavistuksen kovettunut, muttei sitä kovaksi voi sanoa.

On tää kans yhtä helvetin kyttäilyä. Kunpa sitä osais vaan olla ja elellä odottelematta ja seurailematta... Alotin vierashuoneen tapettien poistonkin, kun ajattelin, että siitä sais vähän muuta ajateltavaa. :)

Juuh, ei taaskaan

Jepjep. Aamulla oli lämmöt laskeneet, joten kuppi on asennettu paikoilleen. Oletettavasti tänään siis kp 1/36 tällä kertaa ja yk 9 käynnistyy. :/ Niin kuin sitä yritinkin olla toivomatta ja pettymättä, niin silti... Silti sitä varovasti toivoo ja rajusti pettyy.

Noh... mä en ainakaan saa vauvaa ennen kuin täytän 30, se on jo ollut selvää hyvän aikaa. Jos vaikka sitten, ennen kun V täyttää sen 35.

Ja hitto, teki mieli huutaa, kun aamupäivällä sain koottua itteni palaveriin ja sitten työkaverin kanssa puhuttiin siinä aluksi ratsastuksesta ja hän sitten ystävällisesti totesi että "Mulla toi ratsastus on parikin kertaa hvyin alkanut ja sitten loppunut lyhyeen, kun olen tullut raskaaksi, ekan lapsen jälkeen aloitin taas uudestaan ja tulin taas raskaaksi. Ja se on se sama talli, missä sä käyt. Että varo vaan."

Teki mieli sanoa, että on tuokin ollut mielessä, mutta eipä toiminut. Paska. Onneksi tajus olla hiljaa.

Tää nyt vaan on tällasta, että vaikka kuinka koittaa olla asettamatta itelleen odotuksia ja toiveita niin aina niitä jostain hiipii ja sitten pettymys on yllättävän suuri. Pitäis kehittää muuta ajateltavaa, niin ehkä tää homma hoituis sitten itsestään. Tähän mennessä ei oo vielä onnistunut ja tuntuu olevan kierros kierrokselta vaikeampaa.

dpo 13, ei taaskaan...

taaskaan ei tainnut tärpätä. KN oli jo aamulla pehmennyt. Lämmöt oli kyllä vielä koholla, mutta ei se taida paljoa lämmittää... Uutta putkeen sitten vaan. Jostain kun sais vaan kiinnostusta tähän muuhunkin elämään, niin olis ihan kiva.

Nyt tuntuu, että ajatukset pyörii vaan siinä,
kuinka meille EI ole tulossa vauvaa,
kuinka mä EN ole pääsemässä vapaalle,
kuinka mä EN saa mitään aikaan töissä,
kuinka mä turhaudun ei-niin-mielenkiintoisten-töitteni kanssa,
kuinka monta päivää vielä onkaan matkaan,
kuinka monta päivää vielä onkaan jouluun,
ja niin... miten selviän siitä rentouttavasta lomasta olematta kateellinen. :/

dpo 12

Eilen luovutin verta, tuli hyvä mieli. :) Hemoglobiinikin oli 139, en kyllä ymmärrä miten se pysyy ylhäällä, kun en mielestäni edes syö kovin terveellisesti.

Aamulla lämpö oli 36,8 ja jo toista päivää paleltaa ja vituttaa ihan julmetusti töissä. Jotenkin tuntuu, että kukaan ei oikeen arvosta mun työtä, ketään ei oikeen kiinnosta, mitä mä teen tai oon saanut selville, teen vaan itekseni siellä omalla sektorillani hommia ja muut keskittyy sitten tähän isompaan alueeseen ja yhdessä miettii ongelmanratkaisuja. En oo aikoihin saanut vedettäväkseni luentoja, enkä ryhmiä... tuntuu, että työt vaan junnaa paikallaan ja mielenkiinto alkaa herpaantua koko työhön. Saisinpa edes sen uuden koneen, niin pääsisin GIS-hommiin käsiksi.

Oi että olisin onnellinen, jos tietäisin pääseväni täältä jonnekin. Vaikka äitiyslomalle ;)

dpo 11

Menkkoja odotellessa.

Täysin oireeton olo. Pieniä "repäisykipuja" alavatsalla esim. yskiessä, mutta ei ne ole ennenkään tarkoittaneet mitään. Nukuin levottomasti ja aamulla lämpö oli vain 36,6.... Katotaan sitten mitä se on huomenna. Oon niin varma raskautumattomuudesta, että meinataan mennä tänään verenluovutukseen.

Kävin vkl:na kattomassa H&L:n vauvaa. Hän oli uskomattoman pieni. En ole koskaan nähnyt niin pientä ihmistä. Hän oli kaunis, pikkuinen ja hauras, voi että... Luulin, että siellä käynnistä olisi tullut pahempikin olo, mutta ei tullut. Keskusteltiin tästä meidän tilanteestakin, ehkä se helpotti. Pahin vaihe oli, kun tuli juttua siitä, että miltä tuntuu lähteä matkalle M&N:n kanssa. Sitä en tiedä. En tosiaan tiedä.

dpo 6

Nih... tässä sitä nyt sitten ollaan miettimättä vauvoja... joopajoo. Työt ei kiinnosta, ulkona paistaa aurinko, naamakirja pullottaa vauvakuvia ja keskustelua päiväunista ja räkätaudeista.

Yritän olla tutkailematta mitään oireita, mutta väkisinkin olen huomannut, että viime päivinä on valkkaria aika ajoin lorahdellut ihan huolella ja välillä taas on ihan saharaa... Tissit alkoi eilen kipeytyä, joten aika samoilla kuvailuilla mennään kun ennenkin.

Tajusin muuten eilen, etten ole koskaan pitänyt sylissäni vauvaa. Kummityttöni oli mun sylissä ristiäisissä sen ajan, että kuva otettiin. Silloinkin se nostettiin mun syliin, kun istuin ja nostettiin siitä pois. Mutta muuten ei. Mitenköhän selviän L&T:n vauvan tapaamisesta, jos sinne menen viikonloppuna...

Saati sitten, jos joskus siunaanuisi ihan omakin? Tätä menoa ei kyllä taida tulla... Selviäisinköhän elämästä kokonaan ottamatta vauvaa koskaan syliin?

the past big O

kp 27 kaiketi dpo 4.

Kaiketi se iso O sitten oli viime torstaina niiden vekkulien tuntemusten yhteydessä. Nyt sitten sopii toivoa, että keskiviikkoaamuiset simpat on olleet hengissä vielä. Täytyy yrittää olla muodostamatta nyt mitään odotuksia, vaikka vaikeaa se on... Tänäänkin viikkopalaverissa sain itseni kiinni laskemasta r-viikkoja tulevana pikkujoulupäivänä, silloin olisi jotain viikko 8... ja pyh.

Tuskin.

Edelleen tahdon pois täältä! Taidan panna työhakemuksen eteenpäin ja myydä itseni konsultiksi.

tietämätöntä ahdistusta

KP 25. Dpo xx.

Jep, toivotaan, että ovis sittenkin oli silloin torstaina... ei nimittäin onnistunut jumppailu ei eilen illalla, eikä tänään aamulla. Vaikka suoraan kysyin aamulla, että tehdäänkö vauva, niin ei... ei ei ei. V..tu.

Muutenkin ahdistaa.
Tahdon pois tästä pikkupaikasta.
Tahdon äidiksi.
Tahdon kaupunkiin.
Tahdon vauvan.
Tahdon naimisiin.
Tahdon olla onnellinen.
Tahdon sitä, tahdon tätä... tekeekö se minut onnelliseksi?

O-tietämätön

Joo... Keskiviikkona sitten lämmöt oli 36,5 ja aamupupun jäljet lukittiin paikalleen kuukupilla. Töiden jälkeen sitten tein taas o-testin ja se olikin tulkittavissa plussaksi tai ainakin melkein. Kuvankin otin, mutten nyt just voi sitä laittaa näytille. Ehkä myöhemmin.

Illalla ajoin sitten Hollolaan anoppilaan. Kupin pidin tiukasti paikoillaan täyden vuorokauden piittaamatta siitä, oliko se kovin fiksua vai ei. Jotain pitää yrittää varmistella sentään.

Tänään olin työseminaarissa Lahdessa ja mm. lounaalla tuntui sellaista jännää orgasmintapaista nypyttelyä... Joko tää sitä on? Toivotaan, ettei... Huomenna vasta.

the big O lähestyy

tiistai ja kp 19. Aamulla lämmöt oli 36,4, eli vähän alempana kun edellisinä päivinä. Aamujumppa oli ripeä, mutta tehokas, kuppi tulpaksi ja toiveikkaana töihin. Illalla kävin suihkussa ja kn oli sellaista höllöä, että melko jännältä tuntui. O-testi kuitenkin puhtoinen nega, taas.

Niin toivoisin, että the big O ei osuisi torstaille. Olisi mahdottoman huono päivä... Jos sitten vaikka huomenna?

Ovis huonoon aikaan?

Kp 18 menossa...

Oon malttamattomana taas tehnyt ovistestinegoja jo 5 vai kuutena päivänä... Lämmöt olleet koko alkukierron 36,5-36,6, viimeksi tänään 36,6. Eilen ja tänään on valkkaria lorotellut niin, että välillä on fiilis, että olis jotain inkontinenssiongelmia. Myös kirkasta ja sitkeää limaa on tullut köntti eilen ja toinen tänään. Silti testi ei voisi selvempi nega olla. :/ hyvä jos ees pientäkään haamua on havaittavissa.

Noh, tämä on siis sama, kuin viime kierrossa, jolloin kp 20 tienoilla tuli sitkeää limaa ja ovis oli sitten kp 24. Tämän perusteella tämän viikon torstaina olisi ovispäivä, mikä on huono uutinen, sillä olen lähdössä taas työreissuun keskiviikkona ja sitten päästään saman peiton alle vasta perjantaina... prkl.

Eli suunnitelma tämä: pupuilua tiedossa tänään tai huomenna illalla, vimmaisena keskiviikkoaamuna ennen töihin lähtöä ja sitten anoppilassa perjantaina illalla ja lauantaiaamuna. Näillä mennään ja toivotaan parasta.

Parempi mieli

Ihana aurinkoinen ja kirpeä syysaamu! Mahtavat värit puissa ja kuura vielä päällä koristeena. Ei voi kuin nauttia.

H&L oli päässeet eilen kotiin vauvan kanssa, sain hienon kuvan kännykkään, missä pötköllä on kaikki raajat suorana eri suuntiin. Illalla soittelin kuulumisia ja siellä ollaan hiukan ihmeissään ja hämmennyksissä siitä, että nyt se siis on tuossa. Eivät kuulemma juuri oo mitään tavaroitakaan uskaltaneet hankkia. L oli lähdössä ostoksille tänään hakemaan jotain tarpeellisia. Kaikki oli mennyt hyvin ja synnytys käynnistetty laskettuna aikana.

Tuli kovin hvyä mieli. Kyllä tää ehkä tästä suttaantuu, pystyn vielä aidosti iloitsemaan M:nkin raskaudesta. Jotenkin ajattelin, että ehkä saan sitten itse kertoa alkaneesta raskaudesta M:lle kun ne on päässeet kotiin vauvan kanssa. Vähän niin kuin nyt M kertoo H:lle.

Eikä se ajatus tunnu edes kovin pahalta.

Ovista odotellessa. Tässä viikon sisään sen pitäis tulla. Jumpat siis kehiin!

Kateellisuus kuuluu siis munkin luonteeseeni?

Just näin. Juuri ajattelin, että olenpas aika hyvin kyennyt olemaan ajattelematta taukoamatta vauvoja, raskaanaoloa, perhe-elämää ja tulevaa. Toki tilasin lisää ovistikkuja, tällä kertaa 4 kierroksi, mutta sitä ei lasketa...

Ja tsädäm! Miten paljon voidaankaan sisintä koetella yhden päivän aikana?

Utelin E:lta vointeja ja kuulumisia, kaikki on toistaiseksi mennyt ilman menkkoja. Viikkoja on vasta 5 ja risat ja ekaan ultraan vielä kovin pitkä odotus, mutta kuitenkin heidän puolestaan olen oikeasti, aidosti ja vilpittömästi onnellinen ja toivontoivontoivon että kaikki menee hyvin.

Olin juuri vastaamassa E:n kuulumisiin, kun tuli viesti, että ystävien vauva on syntynyt elävänä ja terveenä maanantaina 28.9. Ja taas kerran olen oikeasti, aidosti ja vilpittömästi onnellinen. Itkukin pääsi, kun viestin luin ja vielä monta kertaa peräänkin ja puhtaasta myötäonnesta ja helpotuksesta.

Illalla käytiin S:n kanssa koiria lenkittämässä ja sain kerrottua, että toivotaan vauvaa, on toivottu jo koko tämä vuosi. Hän sanoi, että ovat alkaneet haaveilla kolmannesta. Tiedä vaikka se olisikin jo raskaana, kun he ovat aina ennenkin (ensimmäistä lukuunottamatta, jota tehtiin kuulemma 9kk) onnistuneet eka kerrasta...

Illalla sitten juttelin M:n kanssa puhelimessa mm. siitä, kuinka meidän veikkaukset vauvan syntymästä meni parilla viikolla pieleen ja matkasta ja muustakin. Sitten hän kertoi sen, mitä olen vähän pelännyt, mutta osannut odottaa: vauva on tulossa. Viikkoja on jotain 8 ja ensimmäinen varhaisultra takana. Kaikki näyttää olevan kunnossa ja näillä näkymin meitä lähtee siis reissulle 5. Kovasti onnittelin ja olin iloinen uutisesta. Mutta.

Puhelun jälkeen jysähti. Kaikille tulee nyt vauvoja, meillä ei näy merkkiäkään. Se on fakta, että toisen onni ei ole minulta pois ja vaikkei ole, niin se tuntuu siltä. Tuli olo, etten jaksa EN JAKSA olla iloinen toisten puolesta, jos omasta onnesta ei näy merkkiäkään. Mutta miksi juuri se ainoa normaali raskausuutinen, se näistä kaikista läheisimmän ihmisen onni tuntuu kaikkein vaikeimmalta? Miksi en osannut sanoa, kun siitä oli puhe. M sanoi pelänneensä mulle kertomista, onneksi kuitenkin kertoi, pahempi olisi ollut, jos olisi vetkuttanut...

Haluan kuulla, miten toisten raskaudet etenee, mutten tiedä olenko siltikään siihen valmis. Nytkin uutiset tuli keskellä kiertoa, minkä pitäisi olla helppoa, mutta tässä sitä vaan vollotetaan. Koko ilta meni, yöllä ei nukuttanut ja päivän oon ollut räkätautiin vedoten kotona. Itkettää vaan, vaikka oikeasti ei pitäisi olla mitään syytä. Mies tulee kotiin 3 tunnin päästä ja pitäisi ehkä näyttää siltä, että vaan sairastaa... Miksi en sillekään saa sanottua?

Kuinka kieroutunutta tämä on. Yöllä kävin vessassa kännykän valossa ja piti sitten laskea, että M:n LA on samoihin aikoihin kun pikku-koiramme syntymäpäivä. Mitä meidän lomasta tulee, jos meillä ei taaskaan tärppää tästä rundista ja siellä sitten kuulen raporttia oireista joka päivä ja joudun kohtaamaan raskauden ihan oikeasti. Seuraava ovis osuu ehkä sitten lomaa edeltävälle viikolle, ja loma kuluu piinapäivien parissa... tai no turha kai spekuloida, ennen kun tietää edellistäkään kiertoa.

ei ole kiva huomata olevansa rehdisti KATEELLINEN. Mihinkähän tämä vielä johtaa...

Vittujen vittu.

Mietteitä kp <10

Eiköhän tämä tästä suttaannu vielä. Aikaa voi mennä ja hermoja kysyä, mutta kyllä minäkin vielä oman pienen saan.

Ja jotain positiivista siinä, että hiukan joutuu odottamaan, ei tule kaikki niinkun valmiina annettuna, vaan vähän joutuu taistelemaan omansa eteen.. tai jotain... emmä tiedä. Kai sitä jotain positiivista pitäis löytää muustakin elämästä kun noista testeistä ja pupuiluista ja kiertopäivistä ja limoista ja siitä ja tästä ja tosta. Ihmeellistä tämä vauvahoureisen arki kyllä, jotenkin välillä tosi masentavaa.

Ei siis mitään ihmeellistä. kp 8-9 mennään ja pari viikkoa on vielä ovikseen aikaa, jos vanhat merkit paikkaansa pitää. Kovasti mietin, että pitäiskö sellainen pitkän tähtäimen sylkitesti hankkia. Jos tässä kauemmin vielä saa yritystä jatkaa, niin olisi joku muu ku noin o-tikut... Nyt mulla on neljä tikkua jäljellä ja pitäis miettiä, että haluanko tilata taas lisää...

Viimeksi tikkuja tilatessa ajattelin, että kolmeksi kierroksi riittää ja siitähän sitä sitten jo ollaankin maha pystyssä jouluun mennessä, mutta ei niin ei. Josko sitten seuraavat kolme kiertoa? Vai onko sillä sittenkään väliä, jos ei kerran tärppää, vaikka ajoitus on jo todistettavasti 4 kertaa osunut kutakuinkin kohdilleen. Jos ajoituksen onnistuessa raskauden todennäköisyys on 20 % niin meillä on se viides kerta sitten vielä mahiksia jäljellä...

No puh ja pyh! Pää pystyyn ja plussaa kehiin! Täytyy nauttia syksystä nyt, kun se on kauneimmillaan! Hieno aurinkoinen viikonloppukin tulossa. Vieraita, ratsastustunti ja kivoja kelejä, ei tässä oo surkeuteen mitään aihetta.

alkukierron depistä

Jotenkin tuntuu, että joudutaan vielä odottelemaan pitkäänkin. Enää en uskalla ajatella, mitä vuoden päästä tähän aikaan tekisin. Salaa olen leikkinyt ajatuksella, kuinka kulkisin vaunuja työnnellen pitkin Säkylää tai pikkuinen kantoliinassa sieniretkellä... Tai miten koirat ja vaunut kulkisivat vastaantulijoiden ohi sovussa, entä miten mahdutaan autoon jos jonnekin pitää lähteä... Toivon, että pää kestää pimeän syksyn ja talven, vaikka mitään ei sittenkän tapahtuisi. Onneksi on sentään matka varattuna. 8 viikon päästä ollaan jo siellä!!

Jotain positiivista tähän päivään. E on saanut plussan! Yli 4 vuoden odotus, rankat hoidot, kauhea henkinen ja fyysinen rääkki... Nyt se on palkittu kasvamaan lähteneellä alkiolla. Paljon on vielä mutkia matkassa ja epävarmuuksia edessä, mutta silti! Plussa on plussa kuitenkin.

Ehkä meillekin sitten joskus.

Kerroin työtutulle, että vauvaa toivotaan kovasti. Hän kirjoitti takaisin:

No mää olenkin kattonut, että sulla on lapsia kohtaan sellanen tietynlainen katse, vaikea kuvata, se on sellanen "äidinrakkaus"-katse. Sen vaan huomaa jostain ihmisestä ja se on musta maailman kaunein katse. Mulla on käynyt mielessä, että mahtaakohan olla vauvakuumetta. Toivotaan, että alkaisi pian tärppäämään...ehkä siellä lomamatkalla, kun olette rentoutumassa;)

Oli mun mielestä kauniisti sanottu. Niin paljon kun kaipaankaan omaa pientä... Mutta pitäisi tehdä töitä ja keskittyä siihen...

Uuteen nousuun?

No niin... Eilen illalla tipuinkin sitten hevosen selästä oikein komeasti. Kirjoittelinkin illalla jo vauvakanavalle:

Kiitos kaikille tsempittelijöille! Huomisesta tulee kyllä jännä.
Onneksi (?) tuli vähän muutakin mietittävää tässä, kun olin kolmannella ratsastustunnilla ja mut palautettiin perse edellä kentän pintaan. On vähän toi ahteri nyt hellänä... saa nähdä pääsenkö mä huomenna petistä ylös alkuunkaan

Aamulla heräilin huonosti ja kipuillen nukutun yön jälkeen. Mittari näytti 36,8, joten mitäpäs sitä sitten muuta kuin testailemaan. Siinä testitulosta odotellessani makoilin sängyllä ja oottelin viivaa, kun alkoi tutut juilimiset mahassa. Siitäpä se sitten lähti yk 8 käyntiin. Kierto oli taas 39 päivää, joten ei tässä ainakaan kovin ripeästi hommiin taas päästä... Seuraavat tärppipäivät taitaa olla kun ollaan Hollolassa... ei hyvä...

Ei tunnu (ainakaan vielä) henkisesti niin pahalta kuin viimeksi. Ehkä tää fyysinen kipu, menkkarepimiset yhdistettynä mustelmiin ja totaalijumitukseen lonkassa ja kyljissä ja vasemmassa kankussa vie nyt huomion. Lämmön kohollaolokin taitaa johtua noista ruhjeista.

H-hetki lähenee

Tissit on edelleen (jo kolmatta päivää) arat, en tiedä onko ne erityisen turvonneet, kun just pari viikkoa sitten ostin vihdoin itelleni uusia rintaliivejä, joten en oikein osaa vertailla... Jos oikein tarkkailee, niin ehkä ne on "täynnä" ennemmin ku kasvaneet.

Nyt on siis menossa dpo 13-14 ja testipäivä koittaa huomenna, jos lämmöt vielä aamulla koholla. Lämmöt oli ainakin vielä tänään pysyneet "ylhäällä". Eli aamulla oli 36,6, kun alkukierron lämmöt olleet 36,1-36,3 ja loppukierron 36,6-36,9... En tiedä pitäiskö lämpöjen vielä entuudestaankin kohota, että olisi hyvää tiedossa, mutta toivotaan, että jotain olisi tapahtumassa.

Lisäksi alamahassa on eilen ja tänään tuntunut oudolta. En tiedä miten sitä kuvailisi, mutta ehkä sellainen jännitysnärästys olisi lähinnä oikeaa... Jotenkin nyt tuntuu erilaisia juttuja, kuin ennen, mutta saas nähdä... Kuitenkin taas kuvittelen koko homman ja pato räjähtää huomenna.

dpo-tuntemuksia

ma kp 31 dpo 6 - la kp 36 dpo 11
Sitten sunnuntain juilimisten, ei ole tuntunut mitään. Ei sitten yhtään mitään mainittavaa. Tissit ei oo olleet yhtään kipeät ennen kuin tänään lauantaina. Edellisissä kierroissa ne kipeytyi melkein heti ovisnänniarkuuden jälkeen. Nyt siis vasta dpo 11.

Huhhuh... Melko jännää tästä vielä tulee. Kunpa voisikin pihtailla testaamisen kanssa keskiviikkoon. Menkkojen pitäisi alkaa ti-ke akselilla, joten jos ke-aamuna ei mitään ole tapahtunut, niin sitten pääsenkin testailemaan. Mutta pitäiskö jotain oireita olla??

Loppuviikosta näin ajatuksia laidasta laitaan. Ensin näin E:a, joka oli saanut keskiviikkona IVF:ssä kohtuunsa alkion. Sen ainoan punktiosta selvinneen... Niillä on takana projektia kaikessa rajuudessaan ja tylyydessään jo 4, kohta 5 vuotta. En kyllä tiedä, miten siinä pää kestäisi itellä. Ei varmaan kovin hyvin, siinä kun nyt jo tuntuu kierto kierrolta niin vaikeelta, kun ei onnistukaan.

Tänään näin myös H:a. Sillä oli maha jo tosi iso ja ahdistus näemmä kasvaa vaan. L:kin totesi, ettei muista, milloin H olisi hymyillyt viimeksi. Täytyy kyllä olla rankkaa, kun esikoinen kuolee synnytyksessä. Koko odotusaika on varmasti kauheaa pelätä, että joku kuitenkin menee pieleen... Toivon vaan niiiiiiin paljon, että kaikki menee hyvin. Ei vaan voi mennä pieleen enää.

Puhuttiin myös hiukan porukalla lapsista... Aloitettiin keskustelu siitä, että varattiin tällä viikolla meidän syksynen matka hotelliin, jossa ei ole lapsia. L kyseli, että eikös mulla ookaan vauvakuumetta? Siis häh? eihän mun vauvakuume ja mun vuosikausiin ainoalla ulkomaanmatkalla eliminoidut kiljuvat ja räiskyttelevät ja riehuvat vieraiden ihmisten kakarat oo mitenkään kytköksissä toisiinsa. Vai onko se jotenkin outoa? Entä jos haluankin vaan vauvan, enkä sittenkään lasta/lapsia?

Ja... H:lla ei oo vauvakuumetta ollut, eikö oo vieläkään. :/

ovis meni vihdoin

ke kp 26 36,6 dpo 1
to kp 27 36,7 dpo 2
pe kp 28 36,8 dpo 3

la kp 29 36,9 dpo 4 paksua valkkaria pitkin päivää. Illansuussa jomottelua alamasulla.

su kp 30 36,9 kn ylhäällä ja "supussa". Jomottelu jatkuu alamasulla. Ratsastustunti saattaa vaikuttaa tuleviin tuntemuksiin?

päiväkirjanomaista ihmettelyä

Kp 22 36,5 ovistesti nega
kp 23 36,5, alkaa jo ihmetyttää, että mikä meininki tää nyt on. Ihan saharana paikatkin...

kp 24 36,2 valoa tunnelin päässä? Aamulla kn oli ylhäällä ja hiukan pehmennyt. Tuntemukset alkoi muutenkin olla voimakkaampia jo... Valkkaria lorahteli pitkin päivää ja iltasella o-testi oli melkein plussa. Jumppaamaanhan siitä sitten mentiin ja ah-kun tuntuikin hyvältä pitkästä aikaa.

kp 25 36,2 edelleen ja kn pehmeähkö ja ylhäällä edelleen.

E:n kanssa viesteiltiin, kun se kyseli kuulumisia:
***
Toivottavasti en ole tungetteleva jos sanon tämän (kun mainitsit, että teilläkin on yritys päällä ollut vuodenvaihteesta): jos missään vaiheessa rupee ahdistamaan tai haluat muuten puhua aiheesta tms., niin olen pelkkänä korvana. Siis tietty on ihan normaalia, että raskautumiseen menee sen vuos tai ylikin enkä lietso mitään huolestuneisuutta tai semmosta, mutta muistan vaan ite, että jonkun puolen vuoden jälkeen alko ahistamaan (enkä uskaltanu puhua kellekkään kaverille asiasta ennenku reilun kahden vuoden yrityksen jälkeen - urpo!). Mä oon kyllä toisaalta keskivertoa kärsimättömämpi, helpostihuolestuvampi ja ahdistustaipuvaisempi, sä osaat ottaa varmaan iisimmin. Nojoo, toivottavasti en kuulosta ihan jurtillta. Jotenkin tää perheenperustamisasia vaan pyörii mielessä (no onpa ihme kun pitää muistaa lääke aamuin illoin jne.) ja aiheeseen liittyvä pohdinta tuntuu läheiseltä. Että jos yhtään pähkäilyttää mikään niin here I am!

Ratsastusta ei muuten kai suositella raskaana, joten ratsastuskurssi on paras tapa varmistaa tärppi. Vähän niinkun sateenvarjoefekti, että sitten ei ainakaan sada :)

Kaikkea hyvää sinne!
-E

****

Heh!
Kiitos rakas ystäväin!

Itse asiassa mäkin vähän ajattelin, että jos aloitan jotain, mitä ei raskaana ollessa varmasti saisi tehdä, niin josko sitten... ;) Onhan se myönnettävä, että välillä aina hiipii mieleen, että miksi ei vaan mitään tapahdu? Onnistutaanko me koskaan? Ja jos ei onnaa, niin onpahan sitten ainakin jotain muuta uutta mukavaa...

Pahimpia on näköjään aina kierron ekat päivät, viimeksi oli ehkä kauhein tähän mennessä. Toiveet oli päässeet kasvamaan (taas) tosi korkeiksi ja sitten tulinkin oikein ryminällä maan pinnalle... Nyt menossa seittemäs kierto, ei toki vielä mitään teidän odotuksen odotukseen verrattuna. Pitkältä tuntuu jokainen viikko, mitä tarvii odottaa.

Siis kyllä mäkin huolin. Ehkä enemmän itekseni ja sehän tästä vaikeeta tekeekin. Pitäis vaan (kai) olla ajattelematta asiaa ja antaa elämän mennä eteenpäin omalla painollaan, mutta minkäs teet!

Eli kuulumiset käytännössä tuntuu riippuvan kierron vaiheesta, eli nyt kuuluu hyvää. :) Parin viikon päästä joko tosi hyvää tai sitten taas ryven pohjamudissa ja pohdin maailman pahuutta...

En tajua kyllä, miten sulla pää kestää?

Iso hali sinne suureen kaupunkiin!

A

****

No, eipä se aina kestäkään, kuten olet saa(tta)nut huomata ;-)

Helpotti kovasti siinä vaiheessa, kun sain itseni vihdoin uskomaan, että luonnollisin keinoin ei tulla ikänä onnistumaan. Varmaan pari kolme ekaa vuotta sitä jaksoi joka kierrossa edelleen vähän odottaa ja jännittää ja ne pettymykset kasaantu, kun aina joku iski päin näköä juuri kun oli saanut itsensä kammettua sinne toiveikkuuden maille. Mutta nyt ei ole enää sitä huolta ja ne naamalleen tulot rajoittuu vaan hoitokiertoihin - ja sellanen on viimeksi ollut huhtikuussa 2008 - eli siinä syy esim. tän hetken terveeseen päähän :) En voi edes kuvitella, mikä tipahdus on edessä jos tästä nyt oikeasti siirtoon päästään... Viimeiseen puoleentoista vuoteen ei ole mitään voinut menettää, kun ei ole mitään tarjottukkaan.

No kohta siis ehkä tarjotaan eli täällä pistellään taas. Punktio ja alkionsiirto on ens viikolla, hyvällä tsäkällä siirto just keskiviikkona eli mun synttärinä. Arvaa vaan millaset pontimet tää numero- ja ennefriikki saa moisesta... Synttärilahja?! Tuolla se Toivo jo läikehtii taustalla lämpimän kutsuvana ja petollisena. Toivon kaverit Infernaalinen Pettymys, Syyllisyys, Häpeä, Arvottomuus ja Masennus kurkkii jo siellä selän takana. Vaan taistelutta en antaudu! Hyökätköön, sittenpähän ryvetään perkele, itkuun ole vielä kukaan kuollut (kai?).

Toivottavasti sun hyvä tuuli saa tällä kertaa jatkua pidempään ;-) Sovitaanko, että otetaan molemmat nyt kaverit kyytiin, niin voidaan paisua yhdessä?

Tsemppiä! Ja haliruti **
-E

****

Sovitaan vaan! Kuulostais hurjan ihanalta, suorastaan utopistiselta. :) Hymyssä suin petiin, nyt! *ruts*

a

o-bongailua

Aamulämmöt ym tuntemukset (yritän bongailla ovista)
kp 16 su 23.8. 36,5, o-testi nega
kp 17 ma 24.8. 36,5
kp 18 ti 25.8. 36,3
kp 19 ke 26.8. 36,5 illalla (klo 23) munalimat
kp 20 to 27.8. 36,5 munalimoja päivällä ihan vähän
kp 21 pe 28.8. 36,5 o-testi nega

että ota tästä nyt sitten selvää...

Ruumiintoimintojen tarkkailusta

On se niin kivaa....

Nyt jo kohta 9 kk oon käyttänyt ruumiintoimintojeni tarkkailuun. Ehkä mielenkiintoisinta on ollut tarkkailla aamulämpöjä. Kuinka hienolta tuntuikaan ekaa kertaa havaita ovulaation aiheuttama lämmön nousu... On ollut mukava huomata paitsi että tosiaan omaan hormonitoimintaa, voin myös tarkastaa, onko ovis tapahtunut vai ei ja koska menkat alkaa taas.

Alkukiertojen aikana lämmöt ovat olleet 36,1-36,4 ja ovulaation jälkeen sitten 36,6-36,9. Pieni, mutta selkeä lämmönnousu siis tapahtuu. Eipä tuota mittailua olisi niin selvästä ja pitkään tullut tehtyä, ellen olisi säännöllisessä työssä. Nyt kun aamuisin herää vakioaikaan, niin lämmöntarkkailu on mahdollista. Häiriöherkkä menetelmä, niin sanotaan, mutta on ainakin mulle sopinut hyvin.

Lämpöjen tarkkailun ohella olen yrittänyt päästä kärryille limojen tarkkailusta. Ne kananmunaovislimat oon kyllä bongannut pari kertaa, mutta muuten ei tunnu olevan mitään järkeä noissa limaisissa ja limattomissa päivissä.

Työn alla on kohdunnapukan tarkkailu. Tässä kierrossa oon sitä yrittänyt tunnustella. Viime kierron loppupuolella kn oli kova ja ehkä alempana, kun nyt alkukierron aikana on ollut. Menkkojen aikaan se oli taas sit ihan "löllö" ja tosi alhaalla. Mielenkiinnolla ovista odotelle, että muuttuuko se silloin mihinkään suuntaan.

Ilolla olen myös havainnut pillerien lopettamisen jälkeisen uuden elämän. Kaikki tosiaan TUNTUU joltain. Ihanat asiat on IHANIA ja kamalat KAMALIA. Seksi tuntuu HYVÄLTÄ, mitä se ei sattuneesta syystä (jonka ehkä kirjoitan myöhemmin) ole ollut viimeiseen yli 10 vuoteen.

Huonona puolena mainittakoon painonnousu. Ensimmäistä kertaa eläissäni painoni on noussut kriittisenä pitämääni 60 kiloon. Nyt se on sitten tapahtunut. Vielä ei kuitenkaan ole huolta siitä, että olisin lihava. Pikemmin oon nyt turvallisesti siellä normaalipainon rajoissa ja siten ei raskautumiselle pitäisi olla esteitä.

Ja sitten on tietty finnejä, tosi kivaa. En ole harmikseni huomannut niiden noudattelevan vielä kierron kulkua. Niitä vaan on. Pieniä ja isoja, kipeitä ja rumia. Mutta näistä negaatioista huolimatta, en haluaisi pilleriaikaan enää ikinä palata! Mielummin ottaisin montamonta vauvaa.

Taustat

vauva olisi haaveissa... Jouluna 2008 oltiin anoppilassa. Pillereistä oli siirrytty kumeihin lokakuun alussa. Toinen kierto sen jälkeen oli menossa. Joulupäivän yönä ei ollutkaan kumeja lähistöllä ja päätin sanoa ääneen salaisen haaveeni... Totesin, että oliskos ihan kauheaa, jos vaikka tuliskin vahinko. Ukko siinä hetken pohdiskeli ja sanoi miettivänsä asiaa.

Seuraavana päivänä sitten oltiin kotosalla ja ukko totesi, että selvä homma. Ei se niin kamalaa olisi. Parempihan se olisi sitten jos vauva tulisi nyt eikä sitten kun on jo liian vanha sen kanssa leikkimään. Vanha ei katos jaksa...

Siitä se sitten alkoi. odottaminen. Tai oikeastaan odotuksen odotus. Tutuksi on tullut koopeet, yykoot, tädit ja muu slangi. Kaikenlainen tarkkailu myös.

Alunperin jätin pillerit pois kun halusin tietää, että onkohan mulla omaa hormonitoimintaa lainkaan. Olihan sitä, joskin vähän vaimeaa.
yk 0: 37 d
yk 1: 42 d
yk 2: 38 d
yk 3: 37 d
yk 4: 51 d (työstressi mm....)
yk 5: 37 d
yk 6: 32 d (kesäloma :))

Kesäkuussa kävin gynellä tarkistuttelemassa paikat, kun tuo pitkä kierto kävi häiritsemään. Munarakkulat on mulla kuulemma rivissä, eikä sikinsokin munasarjassa niin kuin yleensä ja siksi "niitä vaan kypsyy hitaammin". Tuloksena ihkaekat ultrakuvat munasarjoista mukaanlukien hieno kuva keltarauhasesta. Niistä olin jotenkin kierolla tavalla ylpeä.

Mitään troppeja ei saatu. Gyne kehotti palaamaan asiaan jos ensi kesään (siis kesään 2010) mennessä ei oo raskautta näkynyt.