tiistai 1. joulukuuta 2009

Ensimmäinen lääkärikäynti

Mun worst-case -scenario toteutui, kun lääkäri oli paitsi mies, niin myös nuori. :/ Hiukan kävi ahdistaa... Ja miksi ihkaehka miesronkkija pitää olla just tällaisessa tilanteessa, kun tuntuu, että koko ajan meinaa pää räjähtää. Onneks se oli kuitenkin ihan mukava.

se lääkäri vaan kyseli ja otti klamydianäytteen. Mitään ei selvinnyt vielä, muuta kun että tästä se lähtee. Meidän pitää käydä yksityisellä Turussa tai Tampereella miehen simppanäyte viemässä, sitten kun se on otettu, niin sitten otetaan musta verikokeita (TSH, prolaktiini ja PVK) ja vasta sitten jos ne kaikki on ok, niin sitten jatketaan eteenpäin eli saadaan lähete poriin keskussairaalan lapsettomuuspolille. Nyt se totesi vaan kesäisestä gynelausunnosta ja ovuloinnista, että eipä tässä pitäisi mitään olla sun puolella... Eipä paljoa helpottanut. :/

Se on kuitenkin huojentavaa, että eka askel on nyt otettu ja tietää, mitä tuleman pitää. Voihan se olla, että oikeesti ei oo mitään vikaa. Kaikki vaan ehkä kestää. Mutta onhan se niinkin että jos ei vuoden yrityksen aikana ole raskautunut, niin kun ei olla, niin sitten ollaan ikäänkuin virallisesti lapsettomia. Kyllä se aika lopulliselta ja rajultakin kuulostaa, mutta jotenkin on nyt helpompi, kun sen on itelleen myöntänyt, että näin asia nyt vaan taitaa olla.

Se on kyllä kumma, miten isoksi tää koko homma kasvaa... En edes muista koska olisi mennyt kokonainen päivä, etten olisi ajatellut raskautumista, vauvaa, lapsia tai muuta. Voisipa sitä olla vaan ajattelematta? Pystyisiköhän sitä joskus menemään ihan koko kierron vaikka itkemättä kertaakaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti