Huomioita haikaranpelättimeltä

Olen seurannut tiiviisti Haikaranpelättimen lapsettomuusblogia. Bongasin blogin alkutaipaleelta joitain erittäin osuvia kohtia. Ovat kuin suoraan omista ajatuksistani:

Lisäksi minusta tuntuu että joka toinen kuulumisiani kysyvästä kysyy “onks mitään uutta”  vihjailleen raskauteen. Ja jos kysyjä ei tunne minua kysyy suoraan “milloinkas on teidän vuoro”. Muutama katsoo suoraan mahaan jutellessaan kanssani, tiedättehän samalla ärsyttävällä tavalla kuin miehet saattavat katsoa rintoja jutellessaan. Ei siellä ole mitään, olen vain lihonut, ja toi ei ole YHTÄÄN diskreettiä, tekisi mieli huutaa.

tai

Leikin ja peuhasin lasten kanssa, katsoin piirrettyjä kaksivuotias pikkuneiti sylissä, ja mieheni pelasi jalkapalloa viisivuosiaan veljenpuoikansa kanssa. Ne lapset ovat oikeasti niin ihania, kiukutteluista huolimatta. Nähdessään minut veljenpoika otti turbovauhdin ja hyppäsi syliini iloisesti, eihän siinä voi olla sydän sulamatta. Toivoisin että voisin vain iloita näiden lasten seurasta hyvillä mielin, ilman että haikeus valtaa mielen. 

Mies sanoi tänään olevansa huolissaan minusta, ja mietti olenko masentunut, koska olen vaisumpi ja väsyneempi kuin normaalisti.  En mielestäni ole masentunut, koska on kuitenkin sellainen “kyllä tämä tästä joskus vielä”-olo. Ei nyt, mutta joskus. Nyt on sellainen olo että tekee mieli käpertyä peiton alle ja mököttää siellä jonkun aikaa. En tiedä minkälaiset oireet kuuluvat masennukseen,  mutta yhdistän itse masennuksen epätoivoon, voimattomuuteen ja siihen että elämä tuntuu aivan toivottomalta.

Järki sanoo että “mitä hemmetissä nyt valitat, Haikaranpelätin, sulla on maailman ihanin mies, vakaa työpakka (joskin vähän tylsä), kiva koti, ihania kavereita”, mutta mieli on silti aika harmaa. Mieheni ON maailman ihanin, mutta vaikuttaahan se parisuhteeseenkin kun se kaikista suurin toive ei toteudu. Työpaikkani -tjaa- on mitä on. Olen hakenut töitä tässä hoitojen ohella, mutta toistaikseksi ei ole tärpännyt. Koti on sotkuinen ja pitäisi siivota koska saan viikonloppuna sekä mieheni ja omat vanhempani kylään, mutta en en vain jaksa. Kaverit on edelleen ihania, mutta ne parhaat kaverit ovat kaukana. Ehkä juuri nyt kaipaisin siideriä, kikatusta, meikkailua ja juoruilua.

kp 2 yk 11

nonni, tulihan se sieltä kun vähän potki tai oikeammin ulkoili. Illalla kävin vajaan puolitoista tuntia tarpomassa hangessa koirien kanssa ja sitten alkoi vääntö.

Nyt siis käynnistyi se yk 11 ja odotellaan tutkimusten alkua. Tää on taas niitä päiviä, kun ei jaksa luottaa tulevaan. Me ei vaan onnistuta. Luvassa töihin-kotiin-töihin-kotiin -elämää seuraavat 35 vuotta, ei taukoja, ei "elämän ruuhkavuosia", kahdestaan rauhassa ollaan ja elellään. Ehkä mennään naimisiin ja tavataan joskus ystäviä jos jaksetaan matkata ihmisten ilmoille ja katsella toisten lapsia, käydään keikoilla ja matkustellaan. Ei kai siinä mitään vikaa sitten ole. Voisikohan sitä sitten olla enemmän koiria tai jotain?

ympäri mennään yhteen tullaan

ympärillä raskautuvien, raskauden, isyyden tai äitiyden tai muuten vaan onnea hehkuvien ihmisten määrä saa kyllä välillä itsen ihan maan alle.

Lämmöt on tipahtaneet (36,2) ja ristiselkää painaa tutun oloisesti. Tuntemuksista, lämmöistä ja synkistelystä päätellen tänään on kp1/36 tällä kertaa ja yk 11 pyörähti käyntiin. Ei sitä näköjään edes kymmenellä kerralla opi itseään tuntemaan... Aina on löytävinään "uusia" oireita joita ei "ikinä ennen" ole näin voimakkaana ollut.

No, tutkimukset alkaa siis 7.1. ehkä siihen mennessä sitä on taas itsekin toivoa täynnä ja luottamus tulevaan on taas kohdillaan. Tänään ei ole.

Edit klo 13:52
Tuntemukset on taas kadonneet. Kuppi on paikallaan, joten faktaa ei ole. Ihmetystä vain.

Joo, mutta ei.

Lämmöt oli aamulla jo laskeneet 36,5 een, mutta silti ei ole mitään viitteitä siitä, että olis alkamassa. Enää ei kuitenkaan edes jännitä. Odotan vaan, että alkaisi ja pääsisi synkistelemään ja sitten nostattelemaan. Täältä tähän.

ei vastauksia

ei alkanut eilen ei. Eikä tänäänkään.

Yöllä oli rinnat niin arat, että peittokin sattui, saati että olisi voinut mahallaan olla. Näin untakin siitä, että saatiin plussa (ja siitä, että meillä oli iso auto, johon mahtuu kaikki tavarat ja pieni ihminenkin ja siihen autoon oli joku citymarketin parkkipaikalla vaihtanut venäläiset rekkarit :D)

Tänään tultiin takaisin kotiin ja hetipaikalla oli sitten pakko testata. Negahan se. Emmä tajua. Kait se iso O olikin sitten silloin pari viikkoa sitten maanantaina eikä perjantaina (molemmat tuli kyllä hyödynnettyä)... Näin ollen olisi jotakin odotettavissa sitten tiistaina eikä eilen. Siinä tapauksessa tänään olisi menossa dpo 13 ja olisi pienet tsäänssit siihenkin, että tästä vielä jotain tulisi. Käytännössä kuitenkin näkyisi jos olisi näkyäkseen.

Täytyy siis valmistautua kierroksen 11 alkuun ja tutkimuksiin. 

Edit 27.12. klo 21:19:
Ristiriitaista. Kainalosta mitattu lämpö 36,9 ja siitä tunnin kuluttua kauhea ärrinpurrinpuhuri lähes itkuraivareineen pyyhkäisi yli. Sen tietää mitä se tarkoittaa.

Vuosi täynnä

Joulu alkaa olla takanapäin. Tasan vuosi sitten 26.12 illalla täällä Hollolassa päätettiin, että vauva saa tulla jos on tullakseen. Pian tulolupa muuttui odotuksen odotukseksi ja pikkuhiljaa täksi peloksi. Entä jos?

Tänään on dpo 15. Tänään unelma taas kerran murenee tai sitten käy toteen. Olen yrittänyt hillitä odotuksia, mutta väistämättä yhteensattuma ajankohtien kanssa ja joulupuuron manteli ja muut taikauskojutut on vaan nostattanee uskoa...

Taitaa käydä niin että kierros alkaa tänään taas alusta, olen käynyt jo kolme kertaa tarkistamassa, että joko. Ei vielä kuitenkaan, mutta viime kerralla kn oli jo pehmennyt, mikä taitaa tarkoittaa sitä, että uusi kierros alkaa. Onneksi meillä on kuitenkin varattu jo aika sinne väestöliitolle.

Äiti ja isikin suhtautuivat tosi ihanasti. Toivottivat onnea ja selvästi toivovat jo lastenlasta. Kunpa voisimme sen heille tarjota...

kp 29, dpo 10 hyvä olo, parempi mieli

Joulu tulee,

Fiilikset on hyvät. Töissä on tulossa uusia kivoja juttuja alkuvuodesta. Jos ei tärppi käy, niin on sitten kivoja kuvioita muuten edessä. Pääsen tekemään hommia laajassa yhteistyöhankkeessa, jonka työntekijä lähtee muualle töihin. Samalla kerroin pomolle tutkimusten alkamisesta. Se toivotteli aidosti onnea matkaan, eikä vaikuttanut olevan ollenkaan pahoillaan. Mukava juttu sekin. Muiden täällä töissä ei tarvitse tietää, ja hän lupasi tarvittaessa backupata mua, jos tulee jotain vaikeita tilanteita.

Tänään on dpo 10 ja olen joulun ylösalasedestakas -mielialanvaihteluiden välttämiseksi päättänyt livetä päätöksestäni olla testaamatta ennen aikojaan. Oikeastihan kannattaisi testata vasta lauantaina tai sunnuntaina, mutta en vain kestä olla odotuksia täynnä joulun vietossa ja sitten heittää kuperkeikkaa pää edellä pilven reunalta alas yhtäkkiä vieraassa paikassa. Olen päättänyt, että testaan keskiviikkona aamulla ennen lähtöä. Silloin ois kuitenkin dpo 12 ja jotain vois jo näkyä jos olis näkyäkseen. On se kumma kun nuo toiveet ei pysy kurissa vaikka yrittää olla nostattelematta...

Mitään oireita ei kyllä ole, eikä siis sen puolesta toiveita, mutta kuitenkin. Tissit ei ole arat, mahaa nipistelee välillä, mutta se voi olla seurausta pelkästään siitä, että sattuu ajattelemaan asiaa.

Olin lauantaina viihteellä ja sen seurauksena eilinen päivä meni ihan ohi. Pitkästä aikaa hyökkäsi ihan yrjökrapula... huhhuh. Eipä tarvii taas vähään (toivottavasti pitkään) aikaan juopotella. Illaksi raahauduttiin kirkkoon laulamaan joululauluja, en oo koskaan ennen ollut, mutta oli kyllä mahtavaa. Tuli tosi jouluinen fiilis

Ah, tätä lumen määrää! Niin rakastan tällaista lumitalvea, pimeyskään ei haittaa vaikka tänään on vuoden pimein päivä. Vielä tämä ja huominen töitä, sitten päästään liukastelemaan tien päälle ja sitten tosissaan nauttimaan lumesta ja joulusta. Ihanaa.

pieniä julmia tarinoita

Olin just lukemassa Haikaranpelättimen lapsettomuusblogia, kun M:lta tuli viesti, että "Jee, ultrassa kaikki hyvin! On tää jännää! :)" Joo. niin varmaan onkin. Kysyin, näkyikö sukupuoli. Kuulemma näkyi, mutta pitävät sen salassa. Ihme salailua, mitäköhän iloa siitä on? Kai sen sitten joskus tajuaa...

Itellä on tänään dpo 6, eli SE kiinnittymisaika alkaa olla kohdilla. Mitään tuntemuksia ei ole. :/ voihan niitä tietty vielä tulla... tai eihän se välttämättä edes tunnu?? Eihän?

E on taas ollut ihanan kannustava. Mennään varmaan siellä käymään joulupäivänä. Aika kiva.

Mieli on ollut yllättävän rauhallinen viime ajat. Tuntuu helpottavalta ajatella, että asiat etenee heti uuden vuoden puolella, vaikkei raskaus alkaisi nytkään.

Töissä on ollut jo pari kk ihmeellinen ulkopuolinen olo. Tuntuu, että en pääse eteenpäin ja mitä vaan sanonkin, niin sitä ei joko noteerata tai se tyrmätään. Ja joitain sellaisia hommia, mitä olin kuvitellut kuuluvan mun tontilleni hoitaakin joku toinen. Itse sitten olen yksin oman vihreän potilaani kanssa... Ketään ei kiinnosta mitä teen tai mitä tuloksia tulee. Hankehakemus pitäisi kuitenkin tuottaa.

Oma mieliala tietysti vaikuttaa asiaan paljonkin, mutta siitä huolimatta. Ensi vuosi ei innosta yhtään. Joitain kivoja juttuja on tiedossa. Loppuvuoden osalta en todellakaan tiedä mitä tuun tekemään.

Sain vinkin ottaa yhteyttä Rambollin ympäristökonsultoinnin vastuualueen päällikköihin. Melko jännittävää! Uskaltaisikohan sitä soittaa? Mitä jos asiat oikeasti etenisi? Entä jos oikeasti pääsisikin täältä pois?

kp 23, dpo 4?

O taisi olla viime perjantaina, kun aamulämpö oli 36,2. Tuli tuolloin heti aamusti hyödynnettyä. Lauantaina se olikin sitten jo 36,5 ja sunnuntaina (tosin vasta puoliltapäivin mitattuna) 36,6. Kn oli vetäytynyt supumpaan jo viikonloppuna.

Uusi viikko on alkanut päänsäryn ja niskajumituksen merkeissä... Oon nukkunut huonosti ja syönyt lajitelman lääkkeitä, panadolia toissayönä, eilen panacod illalla ja lopulta taivuin keskellä yötä buranaan. Olisin ottanut sirdaludin, mutta kello oli jo 4:30, joten en olisi päässyt sängystä kyllä seitsemän aikaan ylös, jos siihen olisin taipunut. Lämmöt oli eilen aamulla taas vaan 36,2 ja tänään taas 36,6, joten tiedä sitten missä mennään.

Viikonloppuna oli ihan saharaa, kun taas sunnuntaina-eilen kipeytyi tissit ja eilen alkoi melkoinen limailu. Emmä tiedä, aika sekavat on tuntemukset.

Juttelin eilen M:n kanssa puhelimessa ja se kertoili kovasti raskauden etenemisestä. Taaskaan en saanut sanottua mitään siitä, että olin siellä lääkärissä saati siitä, että ollaan varattu aika väestöliitolle ensikäyntiin. Mikähän siinäkin on niin helvetin vaikeeta?

...

edit: 17.3.2010 poistin tämän postauksen blogin julkiseksi muuttamisen yhteydessä.

kp 17 ajanvaraus

Nyt on sitten varattu aika väestöliiton klinikalle simppanäytteenottoa varten. Lääkäriaika kans. Taas mennään sitten askel pidemmälle ja selvitetään mistä on kysymys. Ja ehtiihän tässä vielä ennen lekuria alkamaan uus kierto, joten voi olla mahdollista, ettei koko keikkaa edes tarvita! :) *joopa joo, toiveajattelua*

Eilen o-testi nega, tänään kp 17 ja lämmöt 36,4, kn vetäytynyt ylemmäs ja supumpaan kun edelliset pari päivää oli aika löllöä kamaa. Jea rait, kiviäkin kiinnostaa. Koitin kaivella edellisten kiertojen kn-tietoja, mutten oo kirjannut oikeen mitään, joten siksi pannaan ylös. Jos vaikka joskus kiinnostais...

kp 16 Tulokset

Soitin vihdoin viime viikon lääkärikäynnin tulokset tänään:
- valkovuotonäytteessä ei merkkejä hiivasta
- klamydianäyte negatiivinen
- papakin on otettu, mutta tuloksia ei ole vielä tullut (miksiköhän papa otettiin, kun se on viimeksi kesältä puhdas?)

Tulokset siis odotettuja, mutta huojentavia silti. Nyt sitten pitäisi soittaa ja varata aika sinne spermanäytteeseen.

Edelleen varmahko ja luottavainen mieli. Tänään lämmöt 36,3, joten iso-O ei vielä ole mennyt (mikä ei kyllä yllätä, jos aiempia kiertoja kattoo). Lähipäivinä pitäisi sitten tulla. :) Jumppaa tiedossa.

kp 15 helpottaa

O lähestyy taas ja viime maanantaisen lääkärin ja sitä edeltävän tuskan jäljiltä on ollut ihmeellisen helpottunut ja luottavainen olo. Jotenkin sitä luottaa, että kaikki kääntyy hyväksi ja tässä ei mene enää kauaa.

Vaikuttaa siltä, että kierrot voisi olla lyhenemään päin. Edellinen kieppa oli vain 32 päivää ja nyt vaikuttaa siltä, että O tulisi jo tällä viikolla. Varmaksihan ei voi sanoa, mutta olo vaan on sellainen.

Fyysisiä oireita eilisestä alkaen: valkkaria lorottelee ja kn on ylhäällä ja pehmeä. Lämmöt oli tänään vaan 36,2. Tosin nukuin aika huonosti.

Kaikesta huolimatta olo on hyvä. Luottavainen katse tulevaan; jos ei itse onnistuta, niin saadaan kyllä apua. Luntakin vielä tulee ja joulu on edessä. Hankin jo ekoja joululahjoja nettikaupasta eilen, kun joulumieltä pukkasi yhtäkkiä itsenäisyyspäivän kunniaksi.

A&E viesteilyä

Vastasin eilen E:lle näin:

Voi E! Sait mut niin hyvälle mielelle taas. En ookaan yksin pahoine ajatuksineni! :D

Joo olin siis yksin nyt, kun miehellä oli niin kovaa hässäkkää töissä, ettei saanut järjestymään tällä aikataululla. Sama hässäkkä jatkuu jouluun, joten päätettiin, että varataan se tutkimusaika suosiolla tammikuun puolelle. Ehtii mennä taas yksi kierto tässä välillä ja työkuviotkin vähän miehellä rauhottuu.

En mä ihan tajunnu sitä, että miksi se lääkäri ei voi lähettää keskussairaalaan ennen kun simpat on tutkittu?? Tässä tk:ssa ne ei voi tehdä ilmeisesti mitään, kun ei niillä oo ees ultravehkeitä. Se sanoi, että jos menee AVA-klinikalle, niin siellä ensikäynti on maksuton ja simppa-analyysi maksaa sen 60 e ja väestöliitolla about sama. Emmä osannut sitä kyseenalaistaa ja ei meillä kait oo vaihtoehtojakaan sitten. Vielä en tiedä kumpaan haluttaisi mennä, jotenkin AVA-klinikan sivuilta jäi tosi kaupallinen fiilis vaikka ihan pikaisesti vaan vilkaisin... Ehkä siis väestöliitto... emmä tiedä?

Sen jälkeen voin sitten käydä omassa tk:ssa antamassa sen verinäytteen (sen ne sentään pystyy ottamaan).

En mä ajattele hoitoja oikeastaan tuomiona, ainakaan vielä. Toivon vaan, ettei tarvitsisi niin pitkälle lähteä, mutta mennään jos on tarvis. Onhan tässä aikaa odotella. Kai. Tuo mitä sanoit perheen merkityksestä yhteiskunnassa on niin täyttä totta, olen itsekin ajatellut aina niin. Vanhemmista tulee isovanhempia, veljestä eno ja minusta äiti. En ole, enkä vielä aio siitä ajatuksesta luopua... Kai pitäisi, mutta en halua.

On lohduttavaa kuulla, että sulla on ollut ympärillä ihmisiä, joiden kanssa olet voinut jakaa painavan taakan. Tuntuu tosiaan käsittämättömältä, että joku kulkee koko polun ihan yksin ja kantaa kaikkea sisällään. Voiko siitä selvitä täysijärkisenä? Kokemus on vahvistanut sua ihan älyttömästi! Ja missä ikinä J:n kanssa tapasittekaan niin onneksi se silloin tapahtui. Oot kyllä kertonut joskus mutta en muista. Kaikki tapahtunut on vahvistanut paitsi sua, myös teitä yhdessä.

Ja uskon kyllä kanssa siihen, että vastoinkäymiset vahvistaa ja on siinä hyvätkin puolensa, että asiat saa välillä jonkinlaiset mittasuhteet. Kai sitä tajuaa rankkoja juttuja läpikäydessään, että mikä oikeasti on tärkeätä. Tässä samalla sekoittuu kai kolmenkympinkriisit lapsettomuuteen ja maaseutu- ja pimeysahdistukseen... Onneksi ollaan miehen kanssa tässä sopassa kahdestaan.

Ihan kylmät väreet meni selässä kun luin tosta sun testihetkestä! En voi edes kuvitella, miten hienolta se tuntui! Mä olen päättänyt olla raskaustestaamatta kokonaan, ennenkuin olen ihan varma, että punainen paholainen on oikeesti myöhässä. Kovin montaa kertaa ei tarvinnut yhtä viivaa katsella, kun kävi selväksi, miten kauhealta se tuntuu. Kyllä sen yhden viivan voi ottaa ihan housuihinkin suoraan... :D Ovista kyllä testailen ihan huvikseni, pitäisi kai sekin jättää turhan stressin välttämiseksi, mutku en osaa...

Mahtaa tuntua oudolle, kun vaatteet ei mahdu päälle! Mahtaisinkohan tunnistaakaan sua, jos näkisin, jos oot kasvanut vaan tosi isoksi? hihi...

Ja kyllä uskon, että tunnelissa on valo. Välillä tulee vaan mutkia ja sitä ei näy, mutta kyllä uskon sen siellä jossain olevan.

Iso halaus sinnekin, olet ihan mahti!

...

edit: 17.3.2010 poistin tämän postauksen blogin julkiseksi muuttamisen yhteydessä.

Ensimmäinen lääkärikäynti

Mun worst-case -scenario toteutui, kun lääkäri oli paitsi mies, niin myös nuori. :/ Hiukan kävi ahdistaa... Ja miksi ihkaehka miesronkkija pitää olla just tällaisessa tilanteessa, kun tuntuu, että koko ajan meinaa pää räjähtää. Onneks se oli kuitenkin ihan mukava.

se lääkäri vaan kyseli ja otti klamydianäytteen. Mitään ei selvinnyt vielä, muuta kun että tästä se lähtee. Meidän pitää käydä yksityisellä Turussa tai Tampereella miehen simppanäyte viemässä, sitten kun se on otettu, niin sitten otetaan musta verikokeita (TSH, prolaktiini ja PVK) ja vasta sitten jos ne kaikki on ok, niin sitten jatketaan eteenpäin eli saadaan lähete poriin keskussairaalan lapsettomuuspolille. Nyt se totesi vaan kesäisestä gynelausunnosta ja ovuloinnista, että eipä tässä pitäisi mitään olla sun puolella... Eipä paljoa helpottanut. :/

Se on kuitenkin huojentavaa, että eka askel on nyt otettu ja tietää, mitä tuleman pitää. Voihan se olla, että oikeesti ei oo mitään vikaa. Kaikki vaan ehkä kestää. Mutta onhan se niinkin että jos ei vuoden yrityksen aikana ole raskautunut, niin kun ei olla, niin sitten ollaan ikäänkuin virallisesti lapsettomia. Kyllä se aika lopulliselta ja rajultakin kuulostaa, mutta jotenkin on nyt helpompi, kun sen on itelleen myöntänyt, että näin asia nyt vaan taitaa olla.

Se on kyllä kumma, miten isoksi tää koko homma kasvaa... En edes muista koska olisi mennyt kokonainen päivä, etten olisi ajatellut raskautumista, vauvaa, lapsia tai muuta. Voisipa sitä olla vaan ajattelematta? Pystyisiköhän sitä joskus menemään ihan koko kierron vaikka itkemättä kertaakaan?