ah.... ainahan se on mielessä. Vauva. Just on palattu viikon paratiisilomalta ystäväpariskunnan kanssa. Rouvalla on viikkoja 15 ja se näytti lähinnä siltä, että se on lihonut rutkasti, vaikka ei tulevasta vauvamahasta silti epäselvyyttä ole.
Itellä oli koko reissun, ehkä jostain ma-ti (kp 28) alkaen ihan älyttömän kipeät rinnat. Välillä niin arat, että justjust saattoi koskea, eikä mahallaan auringon ottoa voinut kuvitellakaan. Sama jatkuu edelleen. Kn on ollut ylhäällä melkein ulottumattomissa koko viikon, jos heti aamulla on kokeillut. Jos ei, niin sitten siitä ei oikein ole ottanut tolkkua.
Eilen oli ihan sellainen olo, että täti tulee. Aamulla (huonosti nukutun yön jälkeen) kn oli pehmenneen oloinen, aamupäivän oli sellainen fiilis, että tekee mieli vaan huutaa ja itkeä ja raivota. Laitoin koko kotimatkaksi kupinkin paikoilleen. Illalla ajettiin vielä Hki-Hollola väli ja alaselässä poltteli totutusti.... Siltikään kupissa ei ollut illalla mitään, eikä tänäänkään ole ollut. Otin kupinkin pois. Kaikki oireentyngät meni ohi. Ihan hetkessä. Väkisinkin tässä alkaa toiveet nostella päätään.
Oon jo ehtinyt miettiä, kuinka luikertelen pikkujouluista juopottelematta ja ajatellut, vieläkö tässä ehtisi keväthäät tanssia, ennen kuin pikkuinen syntyisi. Vaarallisia ajatuksia, pois tuollaiset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti