Ärsytyskynnyksen koettelua ja hyvää mieltä

25+1

No niin, neuvolakäynti on jälleen takana. Yli tunti siellä istuttiin ja oli mukava, että mies pääsi mukaan. Hirmu paljon oli tosiaan asioita käsiteltävänä... Kutakuinkin kaikki se, mitä etukäteen ajattelinkin, tuli käsiteltyä. Lisäksi vähän muutakin.

Uusi neuvolatäti oli mukava. Kätilö-sairaanhoitaja luki nimikyltissä, eli ihan ammatti-ihminen on siis jatkossa(kin) vastassa.

Alkuun keskusteltiin synnytyssairaala-asiasta, mutta siitä ei tultu toistaiseksi juuri hullua hurskaammaksi. Todennäköisesti täytyy toimia niin, että meillä on a- ja b-vaihtoehtosairaalat ja sitten synnytyksen tullen päätetään, että mihin suuntaan lähdetään ajelemaan. Ei siis mikään stressitön vaihtoehto, jos halutaan pitää pienempi aluesairaala vaihtoehtojen joukossa. Tarkemmin asiat selviävät siis jollain seuraavista kerroista, kun neuvolasta on oltu yhteydessä aluesairaalaan ja heidän nykykäytännöt selviävät. Näillä näkymin siis siellä on kesätauon jälkeen viikonloput kiinni, jolloin synnytyksen käynnistyessä perjantaina tai viikonloppuna, täytyykin suunnata toiseen sairaalaan... Asia jäi siis kesken ja on kenties monimutkaisempi kuin kuvittelinkaan. Pöh.

Painoa oli kertynyt 500 g viikossa viime neuvolan jälkeen. Se on kuulemma ihan normaalilukema ja suoraan sanottuna itse pelkäsin pahempaa. Verenpaine oli oppikirjamaisella tasolla, eli pieni lakun- ja salmiakinsyöntini ei ole ollut siinä mielessä haitaksi.

Hemoglobiini oli vain 123, vaikka olen todella tunnollisesti huolehtinut päivittäisistä rautapillereistä. Eihän tuo hb:nä nyt mikään huono ole, mutta olisin kuvitellut, että arvo olisi noussut enemmän. Normaalitasolla kun oma hemoglobiinini tosiaan huitelee yleensä yli 135:n. Inhottavien rautapillerien syöminen siis jatkuu toistaiseksi.

Saatiin myös tosiaan KELA:n paperit äitiysavustuksen ja päivärahan sekä lapsilisän hakemista varten. Meillä on 11.6. saakka aikaa toimittaa ne eteenpäin. Ihan heti ei aiota toimia, jotta saataisiin sitten uusi 2011 vuoden pakkaus, joka on mielestäni kivampi kuin 2010 versio. Työnantaja maksaa palkkaani kolmen kuukauden ajalta äitiysloman alusta, mikä tuntuu kyllä melkoisen hienolta lisältä! Ei voi kuin todeta, että tältä osin yhteiskunta ja työnantaja tulee hyvin vastaan lapsia saavia.

Keskusteltiin myös sokerirasituksesta jossain välissä neuvolaa. Jotenkin asia jäi kesken, mutta ymmärsin, ettei minun tarvitsisi moiseen osallistua, kun mitään erityistä syytä raskausdiabetesepäilyihin ei ole. Kuitenkin myöhemmin iltapäivällä neuvolasta soitettiin ja minun täytyy sittenkin mennä sokerirasitukseen. Suositellaan kuulemma kaikille yli 25-vuotiaille... huoh. En oikein jaksa ymmärtää tämäntapaista rutiiniseurantaa... Ehkä sille sitten on omat perusteensa.

Samaan kategoriaan menee veren vasta-aineseuranta, joka tehdään kaikille odottaville, joiden veren reesus-tekijä on negatiivinen. Meillä on kuitenkin se tilanne, että myös miehellä on rh-negatiivinen veri, joten on selvää, että vasta-aineseuranta on turhaa. Seuranta kuitenkin on tehtävä nämä 2 kertaa raskauden aikana ja sitten vielä jotenkin synnytyksen yhteydessä (kait). Mielestäni höpöä, mutta minkäs teet...

Ärsyttää, että tällaisiin rutiiniasioihin kyllä riittää rahaa, mutta ei sitten siihen, että ensisynnyttäjän olisi edes hiukan mahdollista käydä kurkistamassa, mihin sitä on menossa synnyttämään ja mitä tuleman pitää. Pienet synnytysyksiköt ajetaan alas ja sen seurauksena suurissa on sitten niin kiire, ettei synytysvalmennuksia järjestetä. :/

Seuraavan kerran menen siis terkkariin sokerirasitusta ja veren vasta-aineiden verikoetta varten vajaan kolmen viikon kuluttua. Samana päivänä on sitten lääkärineuvola. Kaikkea tätä varten täytyy töissä taas tehdä tunteja sisään noin 5 tuntia... huoh... ei muuten, mutta motivaatio noita seurantoja kohtaan on kyllä todella huono. Enemmän ärsyttää vaan koko homma. Täytyy vaan ajatella niin, että on hyvä, että asioista huolehditaan ja raskauden etenemistä seurataan.

Mukavin vaihe neuvolassa oli taas se, kun kuunneltiin myttysen sydänääniä. Ensi kertaa mitattiin myös kohdunpohjan korkeus, mikä oli 24 cm ja hiukan keskikäyrän yläpuolella. Myttynen oli ilmeisesti hereillä ja myllerteli menemään anturiin ja siitä pois. Ydinuutiset siis olivat tänään ne tärkeimmät; myttysellä näillä näkymin on kaikki hienosti ja raskaus etenee niin kuin kuuluukin.

Meidän oma pikkuinen. Meidän tuleva lapsi. Hän kasvaa ja kehittyy niin kuin muutkin lapset. Hän näyttää jo oikealta minivauvalta ja voisi säilyä hengissä, vaikka päättäisi tulla jo nyt maailmaan. Se tuntuu huikealta!