keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Ennen ultraa

21+6

Rakenneultraan on enää yksi yö. Huominen hiukan jännittää, kun ei yhtään tiedä mitä tuleman pitää. Toivoisin yli kaiken, että kaikki olisi hyvin. Toisaalta en osaa pelätä pahintakaan. Ehkä en edes ole uskaltanut oikeasti ajatella sitä mahdollisuutta.

Liikkeitä tuntui välillä jo joka päivä kunnes taas oli muutama päivä, ettei mitään tuntunut. Heti alkoi mieleen hiipiä kaikenlaisia peikoja. Doppler on ollut kullanarvoinen muutamana iltana, sillä sen avulla olen voinut varmistaa myttysen olevan olemassa, liikehtivän ja sydämen kuuluvan.

Luulen, että tunsin eilen ensimmäistä kertaa liikkeen mahan läpi. En ole varma, mutta nukkumaan mennessä maha tuntui "kovalta", en ole varma tarkoittaako se yksiselitteisesti supistuksia vai ei. Mahan kovetuttua, jos pysähtyy, niin yleensä on tuntunut myös liikkeitä kuplintana ja niin tuntui eilenkin. Makoilin sängyllä selälläni käsi mahan päällä lueskellen kännykällä maikkarin viihdeuutisia. Yhtäkkiä tuntui "ilmakupla" sekä sisällä että kämmenpohjassa! Aika muikea fiilis. Ei voi ihminen oikein onnellisempaan oloon nukahtaa.

Muutenkin vihdoin minulle alkaa konkretisoitua tämä raskaus. Ajatuksissa uskallan ajatella, että meille tulee vauva. Pian meitä on kolme. Uskallan jo ajatella hankintojen tekemistä yms. Eilen kokosin listaa hankittavista tavaroista ja sain aikaiseksi vertailla vakuutukset! Aiomme olla nyt tosi ilkeitä ja lähettää vakuutuspaperit yhtiöön päivää ennen rakenneultraa. Hehheee! Jos haluavat rakenneultran tuloksia, niin kyselevät niitä sitten. Yksi tulevaa konkretisoiva tosiasia on se, että kesälomani alkaa 17.6. ja äitiysloma sitten 7.7. Enää reilut 10 viikkoa töitä jäljellä, miten vähältä se tuntuukaan!

Maha on kasvanut ihan hirmuisesti parissa viikossa! kattokaa vaikka Raskauden eteneminen -sivulta. Tuntuu ihan hullulta, kun joka päivä tuntee olevansa isompi kuin eilen!

Ja yksi hurja juttu vielä: Eilen illalla nukkumaan matkalla huomasin, että toisesta nännistä oli tihkunut hieman vaaleaa "tahnaa". o_O Melkoinen ja hämmentävä yllätys.

Mutta se ultra. Sen piti olla tosi kaukana keväällä ja nyt siihen on enää yksi yö! Huh!

3 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihan hyvänsorttiselle jännitykselle :-) Tsemppiä huomiseen! Ja kohta se 10 viikkoakin humpsahta... ja sitten oletkin jo THE Lomalla :-)

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea ultraan - ajattele, että se on viimeinen laatuaan, ja sitten pääset oikein nauttimaan raskaudesta :-)!

    VastaaPoista