torstai 19. toukokuuta 2011

Lukemia

28+0

Töitä on jäljellä enää 19 (työ)päivää. Hommia on liikaakin ja välillä olo ja elo meinaa kääntyä stressin puolelle. Kalenterissa on menoja lähes joka päivälle ja kirjoitettavaa, raportoitavaa ja järjesteltäviä asioita on vaikka kuinka paljon jäljellä oleviin resursseihin (aikaan) nähden. Täytyy vaan ajatella, että teen sen mitä ehdin ja nämä loput 19 päivää jaksaa vaikka päällään seisten. Tänäänkin on toimistopäivä, aikaan pitäisi saada vaikka mitä, mutta tekemisten määrä vaikeuttaa keskittymistä ja sen seurauksena päädynkin kirjoittelemaan päässä risteileviä ajatuksia blogiin. Oho.

Tänään alkoi jo kahdeskymmenesyhdeksäs raskausviikko. Oho siitäkin! Kohtahan ollaan jo uusilla kymmenluvuilla viikoissakin! :D Menneellä viikolla oli neuvolalääkäri ja todella inhottavaksi kokemukseksi osoittautunut sokerirasitustesti. Vaikka olo meni testin jälkeen todella ohueksi, olivat tulokset kuitenkin kunnossa. Kaikki arvot olivat erinomaisella tasolla ja mikäs sen mukavampaa. Myös neuvolassa oli kaikki hyvin.

Painoa on kertynyt kohta täydet 10 kiloa. Neuvolassa ja lääkärissä ollaan sitä mieltä, että se on kohdallani ihan ok lukema, lähtökohta kun on ollut BMI 20,7. Eipä silti, että olisin painonnoususta ollut jotenkin huolissani. Näen asian niin, että painon kuuluukin nousta. Jos on nälkä, niin syön, enkä mieti, paljonko paino nousee. Olen kuitenkin kääntänyt ruokavaliotani astetta terveellisempään suuntaan. Olen mm. jättänyt pois päivittäisen pasta+pestoannokseni, tosin ennemmin närästysvaivoja ehkäistäkseni, enkä niinkään hiilarien vuoksi. Olen myös tyhjentänyt pakastinta marjoista ja syönyt niitä maustamattoman jugurtin tai piimän ja myslin kanssa. Hyvää! Leipää en juurikaan arkisin syö, mutta enpä sitä ole kovin paljoa mussuttanut ennen raskauttakaan. Karjalanpiirakoidenkin syöntiä olen vähentänyt (närästyksen vuoksi sekin). Päivittäisen herkutteluhetken olen kuitenkin itselleni suonut, yleensä jäätelön muodossa. :) Onneksi sokerirasitus ei tätä minulta kieltänyt.

1 kommentti:

  1. Huh, oletpa jo pitkällä raskaudessa. Muistan itse elävästi viikon 28 - juuri siinä tienoilla alkoi tuntua siltä, että raskaus on pian loppusuoralla. Ei tosiaan kannata huolehtia raskauskiloista, varsinkin kun olet noin hoikkaa laatua. Olen itse ollut vauvan saapumisen jälkeen niin kiireinen, etten ole edes ehtinyt vaa'alle. Ja imetykseen tosiaan palaa energiaa.

    VastaaPoista