tiistai 19. huhtikuuta 2011

Vaivatonta

23+5

Tiistaista on näköjään muotoutunut kirjoituspäivä. Olen huomannut, että kirjoitustahtini on viime aikoina harventunut huomattavasti. Kyse ei ole suinkaan siitä, ettenkö ajattelisi raskautta tai myttysen kasvua tai muuta ajankohtaista asiaa. Ehkä ennemminkin kyse on siitä, että odotus on muuttunut selkeästi odotukseksi. Odotan sitä, että aika kuluu. Odotan seuraavaa neuvolaa. Odotan tulevia hankintoja (tai että pääsisi johonkin liikkeeseen käymään ja katselemaan esim. vaunuja). Odotan sitä, että pääsen laittelemaan kotia vauvaa varten kuntoon.

Maha on kasvanut viime viikkoina hurjaa vauhtia. Nyt se on oikeasti tiellä kenkiä laittaessa ja muutenkin kyykistellessä. Kaikenlainen kumartelu aiheuttaa ähinää ja esimerkiksi pyörän renkaiden pumppaus osoittautui mahdottomaksi tehtäväksi, kun tuntui ettei meinannut saada henkeä.

Maha myös aiheuttaa yllättävän hankaluuden, minun on vaikea löhötä sohvalla. :D Olen tottunut löhöämään sohvalla puoli-istuvassa (epäergonomisessa) asennossa sohvan divaaniosalla. Nyt kuitenkin puoli-istuva asento on huono, sillä jotenkin maha puristuu kasaan ja olo muuttuu äkkiä tukalaksi. Selällekin on hankala saada tukea (jota en ole ennen huomannut kaipaavani). Täytyy ehkä kantaa takkahuoneesta nojatuoli olohuoneeseen tai lakata katsomasta televisiota ja siirryttävä elävän tulen ja lehtien ja kirjojen ääreen takkahuoneeseen.

Olen onnellinen siitä, että minulla ei vieläkään ole ilmennyt mitään oikeita vaivoja. Ei mitään sellaista siis, mikä aidosti hankaloittaisi elämää. Hyvä niin! Innoissani odotan jo sitä, että pääsen kunnolla pihahommiin ja toivon, että kykenisin istuttelemaan kasvimaan ennen kuin mahasta tulee oikeasti jättikokoinen ja vaikea.

Myttynen möyriskelee mahassa nyt jo varsin säännöllisesti. Joka päivä tuntuu myllerrystä, toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän. Satunnaisesti olen tuntenut liikkeitä myös mahan läpi kädellä. Jostain syystä koen vielä vieraaksi sen, että pitelisin kättä vatsalla liikkeitä kytäten. Iltaisin nukkumaan mennessä tulee kokeiltua, mutta muuten ei juurikaan.

Viime viikolla poikkesin yhden kaupunkityöpäivän jälkeen katselemassa vaunuja. Kyseessä oli ensikosketus kärrymaailmaan, joten asia jäi ilman muuta hautumaan. Sain katsastettua Emmaljungat, Briot ja Orat. Sellainen asia selvisi, että todennäköisesti hankimme isot, tukevat ja lämpimät "kotivaunut" ja erikseen sellaiset tukevahkot matkarattaat, johon pienenkin vauvan saa pehmeässä kantokopassa mukaan. Matkarattaat kulkevat sitten jatkuvasti autossa, sekä kauppamatkoilla, että kesäisillä ja lyhyemmillä kyläreissuilla. Sen verran valtavia olivat nuo isot vaunut kasattunakin, ettei niitä ihan päivittäin mielellään autoon pakkaile. Pääsiäislauantaina on edessä sitten isompi vaunumaraton, kun otan mukaani kaksi hyvää ystävääni (molemmat pienten lasten äitejä) ja käymme katsastamassa excelini loput vaunumerkit. Saa nähdä millainen saldo siltä reissulta jää käteen. :)

Töissä loppuaika on aika kiireistä, mutta pitää sisällään paljon tosi kivoja töitä. Hyvä niin! Jäljellä on 39 työpäivää, mikä tuntuu kyllä todella vähältä.

6 kommenttia:

  1. Oletko kokeillut sohvalla löhöilyn avuksi tyynyjä? Mulla ne toi kaipaamani avun. Nyt tarvitsen parhaimmillaan 4 tyynyä: kaksi selnä taa, yksi niskan taa, viimeinen jalkojen/polvien alle. Voi kuulostaa hankalalta, mutta toimii! Varsinkin jos mies on kotona, eikä tarvitse itse joka kerta nousta hakemaan vettä/kännykkää/ruokaa/kaukosäädintä... ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Äni. Juu olen kasannut muutaman tyynyn selän ja ristiselän alle, mutta täytyykin triplata tuo tyynyjen määrä ja kokeilla, jos siten löytyisi hyvä asento. :)

    VastaaPoista
  3. Hyvä idea tuo että ostaa erikseen pienemmät matkarattaat joihin saa pehmeän kantokopan mukaan! Kerrothan sitten myös muille jos perehdyt asiaan! :) Kun olen miettinyt että on nuo meidänkin hartanit melko suuret jos niitä pitäisi alkaa jatkuvasti autoon pakkailemaan! :D

    VastaaPoista
  4. Voi että, kävin juuri kurkkaamassa tuonne raskauden eteneminen osioon ja sullahan on aivan ihana vauvamaha <3.

    VastaaPoista
  5. Kirppu, nauti nyt tuosta ihanasta vatsasta ja kaikista puuhailuista, kun asukin myllerrys on vielä suloista eikä ihan mahdotonta :-). Aika menee niin nopeasti - tosin sen tajuaa vasta kun katsoo taaksepän.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Em ja Tuuli. :) Mäkin olen vallan tykästynyt mahaan. <3 Ajan toivoisi kuluvan sukkelaan, mutta nyt jo tiedän, että tätä masua tulee kyllä ikävä.

    Enna pian tulee postaus aiheesta vaunut ja rattaat. :)

    VastaaPoista