Lapsettomasta odottajaksi

Lapsettomuuden aiheuttamat vaikeat tunteet ovat myllänneet sisälläni erittäin voimakkaina viimeisen puolitoista vuotta (lukuunottamatta ihan viime aikoja). Tuona aikana JOKAINEN raskausuutinen ympärillä satutti. Vähemmän satutti ne onnistumiset, joita aidosti toivoi. Ne onnistumiset joita oli odotettu vuosikausia. Nyt ollessani raskaana huomaan itsessäni tiettyä "luisumista" pois lapsettoman maailmasta. Tunnistan lapsettomuusblogien tunteet, mutten jostain syystä, enää koe niitä yhtä voimakkaina. Seuraamieni blogien joukkoon on tullut uusia blogeja, sellaisia joissa odotetaan. Aiemmin odotusta seuraavat blogit olivat vain niitä, jotka olivat lapsettomuustaipaleensa päätteeksi onnistuneet ja joiden puolesta olin onnistumisesta häkellyttävän onnellinen.

Unohdanko tulevaisuudessa lapsettomuuteni kokonaan? Häviävätkö lapsettomuuden jättämät arvet? Viikonloppuna otin askeleen tähän suuntaan ja pakkasin jääkaapista Puregon-kynän siihen vihreään pussukkaan ja laitoin kaappiin. Sinne vaaleanpunaisen projektikansion viereen. Kynässä oli muuten vielä jäljellä noin 100 e:n edestä vanhentunutta Puregon-liuosta, täytynee kiikuttaa jämä apteekkiin. Kansio jatkaa elämäänsä ja täyttyy jatkossa odotukseen liittyvillä papereilla ja infolehtisillä.

Omaa raskauttani on tähän mennessä takana 11 viikkoa ja 3 päivää. Lilypien tickerin mukaan laskettuun aikaan on tänään jäljellä 200 päivää. Kahdennentoista viikon on perinteisesti ajateltu olevan ensimmäisen kolmanneksen viimeinen. Se viikko, jonka jälkeen kriittisimmät ajat keskenmenoriskin suhteen ovat ohitse. Lapsettomuuden jättämä keskenmenon pelko ei ole enää päivittäinen (kiitos dopplerin :) ja turvotuksen). Uskallan oikeasti ajatella olevani raskaana. Vielä en tosin ole ihan niin pitkällä, että olisin sisäistänyt että meille tulee vauva. Kai senkin aika tulee aikanaan.

Olen pohtinut raskaudesta kertomista. Missä vaiheessa pitäisi "tulla kaapista"? Osa minusta haluaisi huutaa ja kailottaa koko maailmalle, että olen RASKAANA! Hei kaikki! MINÄ ODOTAN VAUVAA!! Toinen puoli taas haluaa hyssytellä, ehkä suojella niitä, jotka eivät ehkä halua kuulla uutista. Tai entä jos joku sittenkin menee pieleen?

Pian alkaa olla "se aika" kun raskaudesta voi turvallisemmin mielin kertoa. Tähän mennessä asiasta tietää muutama läheinen ystävä (no, okei 7 ystävää) ja tulevat isovanhemmat. Töissä tietää esimieheni ja lisäksi 2 läheistä työkaveria. Tuleva eno eli veljeni sai tiedon runsas viikko sitten syntymäpäivänään. Tällä viikolla on torstaina ultra. Jos kaikki on hyvin, niin sen jälkeen on annettu isovanhemmille lupa kertoa uutista keille nyt katsovat tarpeelliseksi.

Ensi viikonlopuksi vain päivä ultran jälkeen lähdemme viikonloppuretkelle kaupunkiin ja tapaamme suuren osan miehen ystävistä. Voi olla, että ainakin osalle selviää asianlaita. Muutama pariskunta tietää taustastamme ja saattavat siis kertomattakin arvata asian tilan, mutta mikäs siinä.

Omista ystävistäni en tiedä miten ja missä asian kertoisin. Vähän jännittää, että järjestetäänkö minulle polttarit ja toisaalta joutuvatko kaasot paljastamaan asian etukäteen. Suurinta osaa (asiasta tietämättömistä) ystävistäni näen nimittäin seuraavan kerran vasta polttareissa, jos sellaiset on tai sitten vasta häissä.

Töissä tekisi toisaalta mieli kertoa, olisi helpompi olla, kun ei tarvitsisi peitellä turvotustaan tai väsymystään. Toisaalta tekisi mieli olla kertomatta ja antaa uteliaiden työtoverien kiemurrella ja pohdiskella että "onkohan se nyt vai ei, kun se on noita tunikoita nyt niin paljon pitänyt ja voi että kun se ei sitä kahviakaan oo juonut neljään kuukauteen ja voi voi kun se sitä uutta tila-autoakin katselee niin kovasti"...

Kaikelle kansalle asia selviää viimeistään häissä sitten. Siihen saakka varmaan tulee käytännössä luovittua "tilaisuuden tullen" -taktiikalla. Onhan tässä vielä 200 päivää aikaa.