Ensimmäinen neuvola

9+5

Eilen iltapäivällä käytiin ensimmäistä kertaa neuvolassa. Oli ihan kiva käynti. Mieskin oli mukana ja neuvolan täti oli mukava. Harmi vaan, että hän on vuorotteluvapaasijaisena ja perustäti palaa kuulemma huhtikuussa puikkoihin. No kesällä taas kuulemma vuorottelevat, joten kahden tädin kyydissä sitten painellaan, jos tässä niin pitkälle päästään.

Saatiin perusmateriaalit ja juteltiin niitä näitä sairauksista ja elintavoista. Päätettiin synnytyssairaala (luulin, ettei meillä ole vaihtoehtoja, mutta ainakin teoriassa olikin). Päätettiin myös, että osallistutaan kaikkiin tarjottuihin seulontoihin. Ei sillä, että haluttaisiin eliminoida potentiaalinen maanantaikappale tästä maailmasta, vaan sillä, että on hyvä tietää.

Seuraava käynti on jo kolmen viikon päästä, silloin on neuvolalääkäri ja neuvolan täti (hoitaja?) katsoo verenpaineet ja pissanäytteen. Sitä ennen pitäisi sitten olla jo nt-ultra. Sitä varten saadaan lähipäivinä aika postissa. Käytännössä nt-ultran pitäisi osua tammikuun viimeiselle viikolle, eli jo kahden viikon päähän! Hui!

Sydänääniä etsittiin aika pitkäänkin dopplerilla, mutta ei niitä kuulunut. Täti suostui etsimään kun pyhästi luvattiin, että ei huolestuta jos niitä ei kuulu. Vaikka lupasin, niin kyllä se silti jäi vähän mieleen kalvamaan. Nyt on pari päivää ollut vähän vähemmän oireita, niin heti nuo aivot tekee tepposet, että onko kaikki kuitenkaan sitten ok, kun ei kerran ole oireita (ja joo, tiedän, että tässä vaiheessa oireisto monilla hyvinkin hellittää).

Viime yönä näin hämäriä unia ja jotenkin niihin tunkeutui tuo oirejuttu niin, että olin jollain tietyllä viikolla raskaana ja luettiin miehen kanssa vau-kirjasta oireita ja mulla ei ollut niistä mitään. Sitten huolestuin, että kaikki on huonosti ja ei me mitään vauvaa ikinä saada. Heräsin yöllä myös siihen, että oli pakko käydä vähän ripuloimassa ja siitäkö sitten jäikin pyörimään peikkona ajatus, että nyt oon saanut jo listeriankin, että tää ei voi mennä hyvin. Just... Ihmisen mieli on kyllä ihmeellinen. Ja se on kumma, miten isoiksi asiat kasvaa kun niitä yöllä miettii! Nyt sitten väsyttää ihan hulluna, kun on yön yli murehtinut tyhmiä ja turhia juttuja.

Posti toi eilen vihdoin sopivat mammafarkut. Enää ei tarvitse kulkea sepalus auki. Nämä on tosi hyvät ja ai että, miten on helppo olla, kun ei vyötärö purista! Hyvä hankinta siis, ainakin meikäläiselle. Seuraavaksi pitää vaan hankkia teippiharja, sillä nämä ovat mustat ja kangas imuroi näköjään tosi tehokkaasti kaikki koirankarvat.