tiistai 11. tammikuuta 2011

Huono päivä

9+4

Tänään on v***tuspäivä. Se johtuu eniten koirista, jotka sinkoilee nartuntuoksuhuumassaan ympäri kämppää ja niiden lenkitys on jotain ihan järkyttävää showta. Aamulla meni niiiiin hermo, että oikein nolottaa. Eihän ne raukat sille (kai) mitään mahda, että pää sekoaa ihanista pissoista, mutta voi persia, että osaa ottaa kupoliin niiden kanssa ulkoilu.

Mitähän siitä sitten tulee, kun pitäisi vielä kahden koiran lisäksi hanskata vaunut? Täytyy varmaan lenkittää ainakin koirat yksitellen vaunujen kanssa tai sitten mennä aina kahdestaan niin, että toisella on koirat ja toisella vaunut. Huoh.

Tänään iltapäivällä on ensimmäinen neuvola. Toivoisin, että siellä kuunneltaisiin kuuluuko sydänääniä jo. En ole pariin päivään leikkinyt dopplerilla ja toivoisin, että jos neuvolassa jotain kuuluisi, niin saisin vähän osviittaa, että miltä sen pitäisi kuulostaa ja miltä kohtaa äänet löytyvät (tiedän, että pitäisi kuulostaa hevosen laukalta ja että TOSI alhaalta, mutta ei haluaisin tietää tarkemmin).

Toivottavasti neuvola saa paremmalle mielelle. Just nyt tuntuu, ettei mua kiinnosta oikeen mikään.

Vaunujen kanssa kikkailuista tuli mieleeni, että meille tarjoutui mahdollisuus lunastaa käytännössä käyttämättömät ORA-yhdistelmävaunut muutamalla kympillä. Alkuperäinen omistaja on ne hankkinut, mutta eivät olekaan mahtuneet autoon ja jääneet käyttämättömäksi. Alustavasti ollaan ilman muuta kiinnostuneita, vaikka aikaistahan tällaisia hankintoja on miettiä. Kyllä ne voi sitten vaikka myydä, jos ne osoittautuukin ei-sopiviksi tai tarpeettomiksi.

Nyt odottelen vielä vähän lisätietoja vaunuista ja ehkä jo seuraavalla reissulla pääkaupunkiin käymme hakemassa vaunut kotiin. Siis VAUNUT, meille! Huisia! (Sitten pitää se kyllä autokin hankkia... ehkä se on hyvä, että lastenvaunuissa säästää 600e, niin voi sitten törsätä moottorivaunuun vaikka 25000 e, puuh)

Oireisto on välillä niin vähäistä, että on käynyt mielessä, että tokko koko myttystä on edes olemassa enää. Väsymys on paikoillaan koko ajan ja juuri nyt ellottaa (heti lounaan jälkeen), keskittymiskyky on kateissa ja vatsaa turvottaa. Turvotus on kuitenkin vähempää kun aiemmin (housut ei silti mene kiinni) ja tissit ei ole yhtä kipeät kuin aiemmin. Myttysen olemassaoloon ei ehkä saada selvyyttä vielä muutamaan viikkoon, ellei tänään sitten kuulisi jo niitä sydänääniä....

Palataan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti