keskiviikko 8. joulukuuta 2010

4+5?

En uskalla vieläkään toivoa. Haaveilla ehkä jo vähän uskallan, sen verran ainakin, että olen saanut laskettua jo kaksi eri laskettua aikaa; 9.8.2011 ja 12.8.2011. Kumpi vaan sopisi minulle, oikeastaan päivämäärällä ei ole mitään väliä, kunhan tämä nyt vaan olisi totta. :)

Hätäpäissäni menin ja missasin eilisen soittoajan klinikalle. Soittoaika on kokonaista puoli tuntia tiistai- ja perjantaiaamuisin puoli kahdeksasta kahdeksaan. Perjantaina tulee inssistä kuluneeksi kolme viikkoa ja jos hyvin käy, muistan soittaa klinikalle ja saan tietää, koska saan tietää, että onko plussa todellinen ja onko hän joka tuolla ehkä jakautuu vimmaisesti, onko hän jakautumassa oikeassa paikassa.

Tässä vaiheessa odotan siis perjantaita ja soittoaikaa. Tänään oli ensimmäinen päivä melkein viikkoon kun en testannut. Viikkonäytöllinen digitesti odottaa niinikään perjantaita, silloin pitäisi ainakin tulla näyttöön jo 3+.

Oireistosta plussan jälkeen voin sanoa seuraavaa:
- jo ennen plussaa alkanut tissikipu on jatkunut ja yltynyt, mikä alkaa kohta jo hankaloittaa mahallaan nukkumista (minä onneton olen opettanut itseni nukahtamaan mahallaan ja sekös vasta hauskaa on kipeän ylävarustuksen kanssa)
- vatsassa tuntuu edelleen välillä siltä, että olisi tehnyt liikaa vatsalihaksia
- närästää
- jatkuva nälkä
- vasemmalla puolella alaleukaa särkee, jos leukaa vääntelee (en tiedä onko se lihas- vai hammaskipua?? Eli aika omituinen tunne)
- onneton ja täysin kadonnut keskittymiskyky (töissä tekisi vaan mieli käydä hakemassa teetä tai vettä tai napostella jotain tai ehkä käydä vaikka vessassa sen sijaan että tekisi jotain hyödyllistä)

Ihan tosi salaa vilkaisin eilen huuto.netistä vaunuja ja totesin, etten tajua niistä MITÄÄN!! Onneksi ei vielä tarvitsekaan.

2 kommenttia:

  1. Oioioi, on kyllä jännittäviä aikoja. Tuohon tissikipuun ei kannata fiksoitua niinkuin itse tein. Sen voimakkuus vaihtelee ja varsinkin ensimmäisen 12 viikon aikana oli myös aikoja, jolloin ne eivät olleet arat lainkaan ja tietysti olin varma, että nyt käy huonosti, kun hormoonit ei ole kohdallaan.. Oireettomuuttakaan ei siis kannata pelätä.

    VastaaPoista