tiistai 1. maaliskuuta 2011

Neuvolassa

16+5

Tervehdys neuvolasta. Oli ihan mukava käynti, mies oli mukana myös. Pikuisen sykkeet oli 140-150 ja neuvolantäti kehui häntä vilkkaaksi <3. Painoa oli edelliseen käyntiin verrattuna tullut 300 g viikossa. Verenpaine oli edelleen aika alhaalla 120/62, joten sain luvan syödä edelleen vähän salmiakkia.

Huomasin viikonloppuna, että kohtu on tullut näkyviin alavatsalle tuon epämääräisen röllykän alapuolelle. Se tuntuu sellaisena kovana pallona ja on konkreettinen muistutus siitä, että jotain tapahtuu. Nyt neuvolassa täti kehui sitä palloa, että onpa se tosiaan selvästi kasvanut. Siitä tuli hyvä mieli.

Mitään liikkeisiin viittaavaa en ole tuntenut lauantain jälkeen, lauantaina istuin hetken sohvalla ja alamahalla oikealla puolella tuntui selvä kupla, mutta se ehti mennä ohi ennen kuin melkein edes tajusin mitään. Tiedä sitten oliko se ensimmäinen liike vai eksynyt pieru...

Neuvolassa kerrottiin, että meidän sairaalassa on siirrytty videoitse auditoriossa näytettävään synnytysvalmennukseen ja sairaalaan tutustumiseen entisen osastolla kierrättämisen sijaan. Minusta se on suoraan sanottuna ihan p***stä, olen pettynyt. Enhän ole koskaan edes käynyt sairaalassa (paitsi nyt lapsettomuushoidoissa ja kerran ultrassa), saati synnytysosastolla. Olisi kyllä kiva vähän etukäteen tietää, mihin sitä on menossa muutenkin kuin videon kautta. Muutenkin jo pelkkä 70 km etäisyys sairaalaan jännittää.

Melkein jo alkaa tuleva pelottaa, vaikken kovin herkkä olekaan... Tuntuu, että astuisi johonkin mustaan aukkoon sitten joskus.

3 kommenttia:

  1. Kuulumisia lukemassa :) Harmi jos ei pääse enää synnärille tutustumaan :/

    VastaaPoista
  2. No sentään auditoriossa synnytysvalmennusta, meidän kotikaupungissa se menee niin että itse voi netistä käydä kattoo jonkun pätkän synnäristä ja siinäpä se... :D

    VastaaPoista
  3. Kiva, kun poikkeatte ja jätätte merkin käynnistänne. :) On aina hauska huomata, että täällä käy joku lukemassakin.

    Tuo auditorioversio tuntuu kyllä turhauttavalta, kun meiltä on tosiaan 70 km matkaa sairaalaan. Todennäköisesti valmennusta varten täytyy siis ottaa (taas) vapaata töistä ja ajella 140 km edestakaisin vain katsoakseen videoita... Tuntuu, että saman annin saisi sitten netistäkin jos kerran ei voida tutustua tuleviin oloihin... hmpf.

    VastaaPoista