tiistai 22. maaliskuuta 2011

Katse kohti tulevaa?

19+5

Raskauden puoliväli on enää kahden yön päässä. Pikkuhiljaa sitä alkaa pään sisällä ja ulospäinkin ajatella asioita yhä enemmän KUN kuin JOS.

Eilen juteltiin miehen kanssa kesän lomista. Heillä oli töissä tullut lomalistat, johon pitäisi sijoittaa kesälomatoiveet. Suunniteltiin siis pintapuolisesti tulevaa kesää ja mietittiin milloin ne isyysvapaat sitten pidettäisiin. Jännittävää! Päädyttiin nyt siihen, että mies toivoo kesälomaansa sinne loppukesään. Niin, että se ulottuisi lasketun ajan molemmille puolille. Isyyslomaa voisi sitten jatkaa viikon verran tarvittaessa kesäloman perään ja käyttää loput pari viikkoa isyyslomasta sitten kun myttynen on jo vähän isompi, myöhemmin syksyllä tai joulun aikaan.

Oman äitiyslomani alku on 7.7. Sitä ennen pidän kesälomaa. Se kuinka paljon pidän lomia ennen mammaria, on vielä sopimatta omalla työpaikalla. Toivoisin, että voisin pitää vain kaksi viikkoa nyt ja säästää loput kolme sitten keväälle miehen isäkuukauden aikaan. Epäilen kuitenkin että onko se mahdollista, kun isäkuukausi alkaa vasta 3.5.2012 ja edelliset lomathan pitäisi pitää huhtikuun loppuun mennessä... Saa nähdä "täytyykö" mun pitää jo ennen äitiyslomaa kaikki kesälomani pois ja olla sitten jotenkin palkattomalla lomalla tai seuraavan vuoden lomalla tms sitten isäkuukauden aikana. Hmm...

Mietityttää voikohan äitiysloman tai vanhempainvapaan keskellä lomailla ja siirtää siten myöhäisempään noita perhevapaita. Mietityttää myös, miten oma pääkoppa kestää olla yksin kotona melkein kaksi kuukautta ennen kuin miehen kesäloma alkaa tai myttynen saapuu.

Toivottavasti jo seuraavalla neuvolakerralla ensi maanantaina olisi juttua näistä perhevapaista. Tuntuu, ettei systeemi ole itselle ihan selvä ja olisi hyvä jos neuvolassa voisi vähän jutella eri vaihtoehdoista.

Joka tapauksessa myttynen alkaa muuttua todeksi pikkuhiljaa. Moulin rougessa koetun onnenpotkun jälkeen en ole tuntenut liikkeitä, mutta kiitos dopplerin, tiedän, että sydän siellä ainakin hakkailee ja jonkinlaista jumppailua ainakin iltaisin on käynnissä. Tuntuu häikäisevältä ajatella, että myttynen on jo yli 25 cm pitkä ja näyttää ihan oikealta pieneltä vauvalta. Meidän vauvalta.

3 kommenttia:

  1. tietenkään en tiedä miten teidän firmassa asiat menee. Mutta yleensä kesälomia ei tarvitse pitää etukäteen jos jää äityslomalle ennen kesää tai kesällä. Ne voi pitää sitten yhtäaikaa isän kanssa jos isä haluaa pitää esim. isäkuukauden.Eli sinä 2011 kesälomalla ja isä isäkuukaudella. Äityslomalla vuosilomat kertyy normaalisti. Meillä oli yksi äiti 7 vuotta putkeen pois töistä muksujen takia jotka tuli peräkanaa ja kun hän tuli töihin olikin sitten säästössä melkein 4 kuukautta käyttämätöntä lomaa!
    Lisäksi vielä, että minulla on tuttuja jotka ovat äityslomalla ja välillä ovatkin "töissä" siis pitää kesälomansa tai jonkuun loman siinä äitysloman/vanhempainvapaan välissä. -T-

    VastaaPoista
  2. Niin kai se riippu tessistä, mutta mulla oli ainakin niin, että osa lomasti piti pitää lomakaudella (mikä on siis seuraavan vuoden huhtikuun loppuun muistaakseni) ja loput laitoin säästöön!

    VastaaPoista
  3. eli toisin sanoen, nyt olen kesälomalla (sain vauvan kesäkuussa 2010 eli äippäloma alkoi toukokuussa ja sitä ennen en pitänyt yhtään kesälomaani---> mieluummin sairaslomalla, jos ei pysty enää töissä oleen.. mutta toki jokainen tekee,mikä itsestä tuntuu hyvältä ja riippuu varmaan työpaikasta.. mulla semmonen työ, etten ois millään jaksanu siinä tahdissa olla ihan loppuun saakka töis kuitenkaan..) ja siis nytkin pidän vain osan kesälomasa (pakollisen osan) ja loput säästöön.. jäin siis hoitovapaalle äippäloman jälkeen..

    VastaaPoista