torstai 12. toukokuuta 2011

Stressiä

27+0

Kahdeskymmeneskahdeksas viikko. Huh! Aika kuluu yhtäaikaa nopeasti ja hitaasti - edelleen. Viikot tuntuvat vaihtuvan tiuhaan, mutta lopputulemaan tuntuu olevan silti vielä ikuisuus! Vielä kolme kuukautta kasvamista ja odottamista. Välillä tuntuu, ettei malttaisi enää odottaa... Toisaalta en olisi vielä kai valmis ihan siihenkään, että myttynen päättäisikin tulla nyt maailmaan.

Viime viikkoina ja päivinä stressitasoni on ollut (liian) korkealla. Töissä on älyttömästi hommia jäljellä oleville 25 päivälle. Vapaapäivät ovat menneet reissaamiseen ja kaiken kruunuksi äitienpäivänä toista koiraamme puri kyy. Purema veti pikkumiehen täysin petipotilaaksi 2,5 vuorokaudeksi kaikista hoitoponnisteluista huolimatta. Kyyn pureman kohteeksi joutunut jalka on edelleen turvonnut kaksinkertaiseksi toiseen jalkaan nähden. Nyt vihdoin, kun puremasta on kulunut 4 vuorokautta, koiraraasu pääsee itse kävelemään ja heiluttipa tuo tänään jo häntääkin.

Luojan kiitos töissä on oltu tilanteessa tosi ymmärtäväisiä. Olen voinut tehdä kotoa käsin töitä ja huolehtia potilaasta. Aikoihin en ole murehtinut, huolehtinut ja surrut näin paljon viikon aikana, mitä näinä viimeisimpinä päivinä. Onneksi pitkä odotus on jo palkittu hännän heilutuksella ja pirteämmällä katseella. Nyt vihdoin uskon, että poika toipuu vielä entiselleen! Odotan jo, että se voisi juosta taas, vaikka sitten jahtaisi naapurin kissan puuhun.

Raskaus on tästä johtuen ollut viime päivät ajatuksissa taaemmalla. Myttynen on kyllä pitänyt puoliaan, enkä ole voinut häntä kokonaan unhoittaa. Nukkuminen on muuttunut katkonaiseksi paitsi stressin, myös nukkuma-asennon rajoitusten vuoksi. Selällään nukkuminen alkoi yhtäkkiä viime viikonlopun aikoihin tuntua todella epämiellyttävältä, enkä voikaan enää maata oikosellaan selällään juuri minuuttia kauempaa. Nukkuma-asento on haettava jostain mahallaan ja kyljellään olon välimaastosta ja unikaverini pehmopossu on nyt aidosti tarpeen. Välillä sen paikka on mahan ja leuan välissä tukemassa rintakehää, välillä taas "mahan reunan" alla tukemassa mahaa.

Maha on kasvanut jo mielestäni aika jättimäiseksi (uusi kuva muuten taas raskauden eteneminen -osiossa). Se painaa jo reippaasti kylkiluihin ja hyvän istuma-asennon löytäminen on vaikeaa muualla kuin ergonomisessa työtuolissa tai auton penkissä. Onneksi tuli muuten hankittua tuollainen auto, jossa etupenkeissä istutaan "pystyasennossa" vähän kuin tuolissa. Telkkaria on helpompi katsoa kököttämällä ryhdikkäästi rahin päällä kuin yrittämällä hakea tyynyjen kanssa hyvää asentoa pehmeällä sohvalla. Iltaisin siis mieluummin puuhastelee ja liikuskelee kun jämähtää tuntikausiksi sohvannurkkaan.

Kävelyvauhtia on ollut pakko hidastaa. Kohtu alkaa supistella nopeasti jos vauhti koiran iltakävelyllä on liian reipas. Toivottavasti supistelut ei paljoa pahenisi, että pystyisin pysymään liikkeessä. Nyt kun tuo paikallaan olokin on muuttunut vaikeammaksi.

Myttysen liikkeet ovat selvästi vahvistuneet. Mahan päällä lepäävä käsi saattaa yhtäkkiä heilahtaa, kun hän muistuttelee olemassaolostaan ja ojentelee jäseniään. Eilen lueskeltiin Vau-kirjasta, että myttynen painaa jo noin kilon! Ilmankos alkaa mahakin olla jo melkoinen. Ainakin jos vertaa alkuviikkoihin. :D

Vaikka pientä kremppaa alkaa tullakin, olen onnellinen jokaisesta merkistä, minkä raskaus minussa saa aikaan. Kaikki kertoo siitä, että myttynen kasvaa ja valmistautuu tulevaan koitokseen. Hän valmistautuu tulemaan maailmaan. Hiukan olen huolehtinut stressin ja unettomuuden vaikutuksesta pikkuiseen. Monessa lähteessä muistetaan painottaa sitä, miten sikiö voi hyvin, kun äiti voi hyvin. Entä jos äiti ei voi hyvin? Entä jos äiti ei saa nukuttua huoliltaan?

1 kommentti:

  1. Mullakin on alkanut selällään nukkuminen tuntua epämiellyttävältä, kyljellään siis nukun nykyään. Siihen on vaikea tottua kun olen tottunut nukahtamaan aina selälleen! Lisäksi liikkeet tuntuvat jännästi mahan päältä. Täällä ollaan käännytty ilmeisimmin pää alaspäin kun potkut tulee ylämahaan! terv. Enna ja pipana rv 29+2

    VastaaPoista