perjantai 13. toukokuuta 2011

stressiä (part 2)

27+1

Eilen jo kirjoittelin pitkän tekstinpätkän, joka nyt näyttää kadonneen bittiavaruuteen samalla kertaa bloggerin ongelmien kanssa... hmpf. Noh,  tilanteelle ei voi nyt juurikaan mitään.

Viimeisimmät viikot olen ollut stressin kourissa. Töitä on enemmän kuin riittävästi jäljellä oleviksi päiviksi. Viikonloput on turhankin ohjelmoituja ja kotona olisi runsaasti retuperällä olevia asioita. Kaiken kukkuraksi vanhempaa koiraamme puri äitienpäivänä mökillä kyy. Kyyn pureman myötä koiraan tuupattu myrkkyannos oli ilmeisen voimakas, sillä koiraparka oli kaksi vuorokautta hoidosta huolimatta täysin taju kankaalla. Kaiken kukkuraksi pureman kohteeksi joutunut jalka tulehtui pahasti. Tulehduksen vuoksi koira alkaa vasta nyt olla lähellä entistä kuntoaan. Tänään meinasi päästä onnenitku, kun koira otti muutaman juoksuaskeleen toisen koiran innoittamana. :) Onneksi työnantaja on joustanut tällä viikolla ja olin kolme päivää etätöissä kotona ja eilen potilas oli mukanani töissä.

Murehtiminen koiran tilasta on kääntänyt ajatuksia tehokkaasti pois raskaudesta. Onneksi myttynen kuitenkin on pitänyt puolensa ja muistuttelee säännöllisesti olemassaolostaan. Liikkeet tuntuvat nyt melko hyvin mahan päällekin. Mahan päällä lepäävä käsi saattaa yhtäkkiä nytkähtää tai kumpareelle laskettu vesimuki läikähtää. Myttysen yksiö on myös venyttänyt mahanahkaa niin, että nyt tuntuu, että ihon venymiskyky alkaa olla koetuksella. Ihme on jos ei kohta ala näkyä raskausarpia, jos kumpareen kasvu jatkuu nykyistä vauhtia.

Maha painaa jo aika selvästi kylkiluihin ja työntää helposti mahalaukusta happoja ruokatorveen. Närästysongelmat siis vaivaavat. Toisina päivinä vähemmän, toisina enemmän. Onneksi Renniet helpottavat oloa kutakuinkin heti. Olen huomannut että runsaat hiilihydraatit ja esim. sipuli vaikeuttavat närästystilannetta huomattavasti. Olenkin siis vaihtamassa rakastamani karjalanpiirakat kokonaan ruisleipään ja sipuliset ruoat ovat jääneet jo aiemmin pois.

Mahan kasvun myötä myös nukkumiseen on tullut uusia haasteita. Yhtäkkiä noin viikko sitten huomasin, ettei selällään nukkuminen tunnu enää hyvältä. Nukkumisasento on siis haettava jostain kylki-maha-asennon väliltä. Vaaleanpunaiselle pehmopossu -unikaverilleni on muotoutunut tärkeä tehtävä rintakehän tai mahakumpareen tukijana. Nukkumisen osalta myös tämä viikko on ollut melkoinen katastrofi. Pahimmillaan heräilin tunnin välein huolimaan koiran tilannetta ja olen siis senkin vuoksi ollut todella väsynyt.

Huonosti nukutut yöt, huoliminen ja runsas työmäärä ovat verottaneet jaksamistani. Onneksi tämä viikonloppu ollaan ihan kotosalla ja otetaan rauhassa. Puuhastellaan vähän piha- ja siivoushommissa miehen kanssa. Kun koirakin alkaa tervehtyä, en parempaa voisi toivoa. Huolettaa, kun sanotaan, että vauva voi hyvin kun äiti voi hyvin. Tässä suhteessa en ole oikein viime viikkoina onnistunut... Toivottavasti myttyselle ei jää tästä stressaavasta ajasta suurempia vaurioita. Onneksi olen mielestäni kohtuullisen hyvä stressinhallinnassa ja palaudun nopeasti stressitilasta normaaliin, kun aikataulut helpottavat ja tulee vapaapäivä.

Tulevalla viikolla on edessä sokerirasitustesti ja neuvolalääkäri. Saa nähdä millaisia tuomioita on luvassa.

4 kommenttia:

  1. Harmittaa tuo työstressi sun puolesta. Tuleeko sulle sijainen töihin? Toivottavasti tulee ja toivottavasti hän pääsee aloittamaan ennen kuin jäät pois, jotta saat sysättyä hommia jo etukäteen pois itseltäsi.

    Voi pientä koiruutta, mutta onneksi kaikki on jo paremmin.

    Tsemppiä mahanahan venyttelyyn :). Ei sitä koskaan tiedä, tuleeko niitä arpia vaiko eikö. Mutta kivahan se olisi, jos niiltä säästyisi. Siskollani on ollut aina iso raskausmaha ja silti hänelle ei ole tullut arpia.

    VastaaPoista
  2. Voi koirapolo! Voi närästys! Jälkimmäinen oli ainakin mulla yksi inhottavimpia raskausvaivoja. Viimeisen (ja tehokkaimman) närästyslääkkeen nautin synnytyssalissa pari tuntia ennen h-hetkeä. Onneksi polttelusta pääsee kerralla, kun maha lakkaa painamasta.

    Jos meidän beibe olisi syntynyt pari viikkoa aiemmin, ei mulla olisi lainkaan arpia. Lasketun ajan tienoilla alavatsaan kuitenkin ripsahti pari vekkiä, joista useimmat sille puolelle mihin vauva oli kallellaan. Ei mua harmita kun eivät ole isojakaan, ne ovat ihan sympaattinen muisto siitä miten päin kääpiö mahassa köllötteli. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos ihanat :)

    Työkuvioissa osuu sopivasti projektin loppuvaiheet juurikin näihin viimeisiin viikkoihin. Muita töitäni jaetaan talon määräaikaisille äitiysloman ajaksi (ja toivottavasti iäksi, jos vaikka päästäisiin muuttamaan). Se on mukavaa, sillä työkavereilla ainakin sitten riittää töitä, eikä työsuhteet katkea.

    Kaiken kaikkiaan toivon jaksavani vielä ainakin reilun viikon töissä, silloin on hankkeeni loppurutistuspäivä, jonka jälkeen voi tarvittaessa joku muukin tehdä jo luvattuja juttuja. Perimmäinen tavoite on kuitenkin jaksaa vielä kuukausi, ei ole paha.

    Ja ne arvet... eipä se todellakaan maailmaa kaada, jos niitä tulee. Jääpähän odotuksesta sitten muistoja :D Mietityttää vaan, että mihin asti nahan venymiskyky riittää.

    VastaaPoista
  4. ja koira... sille kuuluu jo hyvää! On jo kutakuinkin entisellään. :) Ihan parasta. Juuri kun ehdin viime viikolla ajatella, että toivottavasti se vielä joskus juoksisi.

    Muutenkin hyvä ja rento viikonloppu takana, niin ei stressikään tunnu niin pahalta. Ainakaan vielä.

    VastaaPoista