keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Pregnyl

Kiitos kommentista Sissi. Ajattelin tuutata eetteriin tästä ihan erillisen postauksen, niin löytyy sitten myöhemmin tarvittaessa.

No niin, eilen tuli sitten pistettyä Pregnyl. Mies tavasi ohjeita ja minä toteutin. Koko systeemi oli aika monivaiheinen eri neuloineen ja sekoitteluineen. Ampullien katkaisu sujui hyvin ja sekoittelut myös. Ainoa haaste tuntui olevan ilmakuplien saaminen pois ruiskusta.

Itse pistäminen tuntui rutkasti ikävämmältä kuin Puregonin. Neula on paljon isompi ja pistettävää on määrällisesti enemmän. Ei se kokonaisuutena silti paha ollut. Pistämisen jälkeen pistokohtaa kirveli hiukan. Etukäteen pistäminen tuntui kuitenkin pahemmalta kuin jälkikäteen.

Koska vauvoja ei tehdä niillä pistoksilla, niin illalla sitten tartuttiin tuumasta toimeen. Tänään ja huomenna sitten varmistellaan. Ihan vaan lääkärin määräyksestä ;)

Toiveet onnistumisen suhteen vaihtelevat edelleen päivästä toiseen. Nyt juuri tätä kirjoittaessa on taas luottavainen fiilis, että saatetaan jopa onnistua. Jos ei nyt niin vaikka sitten jo ensi kierrossa. Eikä ole kauaakaan siitä, kun olo oli täysin epätoivoinen ja surkea. Eilen taas tuntui siltä, että meidän on PAKKO onnistua! Haluan äidiksi, haluan kokea raskauden ja synnytyksen, haluan päästä neulomaan pieniä nuttuja ja tumppuja, haluan valita vaunuja, sittereitä, vaatteita. Haluan tämän kaiken mahdollisimman pian, HETI!

Ja ken ei halua lukea eritteistä, niin lopettaa tämän postauksen lukemisen nyt.
Eilen tuli myös aamupäivällä runsaasti sitkeää limaa, joka lienee tulkittavissa "limatulpaksi". Illalla taas valkkari oli niin vetistä, että ajattelin, että oon tullut niin vanhaksi, että kärsin jo virtsankarkailusta.

6 kommenttia:

  1. Mihin sun piti tuikata toi Pregnyl? Jos itse sinne asti pääsee niin tuikitaan vissiin hanuriin. En kyllä oota sitä mitenkään innolla....Mut toivottavasti itsekkin tonne peitonheilutus-vaiheeseen pääsen ;)

    Repesin ihan täysin tolle viimeselle lauseelle :D

    VastaaPoista
  2. Kyllä se mahaan iskettiin. Navan alapuolelle nahkaan. Miksi ihmeessä hanuriin?? Ainakin ohjekirjanen neuvoo paikaksi nimenomaan mahan... hmmm.. Toivotaan, että pääset pian myös sekoittelemaan liuosta ja heiluttelemaan peittoja. :)

    VastaaPoista
  3. Nyt on sitten piikittelyt piikitelty ja toivotaan kovasti, ettei enää tarvitsisi moiseen ryhtyä. Hyvä oli kuulla, että se Pregnylin sekoittelu ja pistäminen ei mitenkään kamalan kummallista ole.

    Mun käsitys on se, että periaatteessa noissa ihon alle annosteltavissa hormonilääkkeissä on mahdollista pistää ne vaikka sinne hanuriin tai esim. reiteen (paikkaan, jossa ihon alla on rasvaa), mutta käsittääkseni näissä lapsettomuushoidoissa annetaan yleisesti ohje piikittää alavatsalle mahamakkaraan. Se on helppo paikka.

    VastaaPoista
  4. Ensimmäiset kerrat mullakin laitettiin se 5000 Pregnyl mahanahkaan, mutta sit kun alettiin epäillä että se Pregnyl ei irrottaiskaan munasolua niin ollaan käsketty tökkiä 10000 Pregnyl persuuksiin.
    Neula on ihan järettömän kokonen kapistus ja mies joutuu sen sitten tuikkaamaan muhun aina. Harmi vaan kun sillä on "lievä" neulakammo, Pregnyl-päivänä on meillä aina huushollissa jännitystä ilmassa. Hajooko ampullit, pyörtyykö ukko vai pistääkö se vahingossa johonkin suoneen eikä persposkeen :D

    VastaaPoista
  5. Aloin ihan mielenkiinnosta lukea netistä Pregnylin tuotetietoja ja niinhän se on, että sen voi pistää joko ihon alle rasvakudokseen lyhyellä neulalla tai lihakseen pitkällä neulalla, kuten sulla Elina ilmeisesti tehdään. Lihaksesta lääke lähtee nopeammin verenkiertoon, kun taas rasvakudoksesta se vapautuu hitaammin.

    VastaaPoista
  6. Jaajuu, Kiitos Sissi salapoliisityöstä. Olin tässä jo vähän toppuuttelemassa, ettei se neula nyt sentään järjettömän kokoinen ole, mutta tämä vähän selittää. :)

    VastaaPoista