No niin... huomenna se on sitten edessä. Pienen ihmisen kohtaaminen. Ikinä en ole nähnyt noin pientä ihmistä, enkä pitänyt sylissä.
Vähän jännittää, että miten omat tunteet reagoi tilanteessa. Jotenkin on ihmeellisen hyväntuulinen ja lunki fiilis ollut koko tän viikon. Miehellekin ihmettelin, että mistähän tällainen hyvä olo nyt oikein kumpuaa. Yhtään ei itketä eikä sureta, on vaan neutraali tai onnellinen fiilis.
Patoanko tunteet jonnekin vai auttoiko se viime sunnuntainen puhelu oikeasti näin paljon? Jos näin on, niin on entistäkin ajankohtaisempaa ruveta etsiytymään täältä metsästä ihmisten ilmoille ja lähemmäs ystäviä. Hulluksihan täällä tulee.
Sitä paitsi tänään on dpo 10 ja jo kolmatta päivää muilii ja "pakottaa" kohdun seutua.... Mitään toiveitahan en siis rakentele(?), mutta mainitsempa kuitenkin. Hah.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti