O lähestyy taas ja viime maanantaisen lääkärin ja sitä edeltävän tuskan jäljiltä on ollut ihmeellisen helpottunut ja luottavainen olo. Jotenkin sitä luottaa, että kaikki kääntyy hyväksi ja tässä ei mene enää kauaa.
Vaikuttaa siltä, että kierrot voisi olla lyhenemään päin. Edellinen kieppa oli vain 32 päivää ja nyt vaikuttaa siltä, että O tulisi jo tällä viikolla. Varmaksihan ei voi sanoa, mutta olo vaan on sellainen.
Fyysisiä oireita eilisestä alkaen: valkkaria lorottelee ja kn on ylhäällä ja pehmeä. Lämmöt oli tänään vaan 36,2. Tosin nukuin aika huonosti.
Kaikesta huolimatta olo on hyvä. Luottavainen katse tulevaan; jos ei itse onnistuta, niin saadaan kyllä apua. Luntakin vielä tulee ja joulu on edessä. Hankin jo ekoja joululahjoja nettikaupasta eilen, kun joulumieltä pukkasi yhtäkkiä itsenäisyyspäivän kunniaksi.
maanantai 7. joulukuuta 2009
keskiviikko 2. joulukuuta 2009
A&E viesteilyä
Vastasin eilen E:lle näin:
Voi E! Sait mut niin hyvälle mielelle taas. En ookaan yksin pahoine ajatuksineni! :D
Joo olin siis yksin nyt, kun miehellä oli niin kovaa hässäkkää töissä, ettei saanut järjestymään tällä aikataululla. Sama hässäkkä jatkuu jouluun, joten päätettiin, että varataan se tutkimusaika suosiolla tammikuun puolelle. Ehtii mennä taas yksi kierto tässä välillä ja työkuviotkin vähän miehellä rauhottuu.
En mä ihan tajunnu sitä, että miksi se lääkäri ei voi lähettää keskussairaalaan ennen kun simpat on tutkittu?? Tässä tk:ssa ne ei voi tehdä ilmeisesti mitään, kun ei niillä oo ees ultravehkeitä. Se sanoi, että jos menee AVA-klinikalle, niin siellä ensikäynti on maksuton ja simppa-analyysi maksaa sen 60 e ja väestöliitolla about sama. Emmä osannut sitä kyseenalaistaa ja ei meillä kait oo vaihtoehtojakaan sitten. Vielä en tiedä kumpaan haluttaisi mennä, jotenkin AVA-klinikan sivuilta jäi tosi kaupallinen fiilis vaikka ihan pikaisesti vaan vilkaisin... Ehkä siis väestöliitto... emmä tiedä?
Sen jälkeen voin sitten käydä omassa tk:ssa antamassa sen verinäytteen (sen ne sentään pystyy ottamaan).
En mä ajattele hoitoja oikeastaan tuomiona, ainakaan vielä. Toivon vaan, ettei tarvitsisi niin pitkälle lähteä, mutta mennään jos on tarvis. Onhan tässä aikaa odotella. Kai. Tuo mitä sanoit perheen merkityksestä yhteiskunnassa on niin täyttä totta, olen itsekin ajatellut aina niin. Vanhemmista tulee isovanhempia, veljestä eno ja minusta äiti. En ole, enkä vielä aio siitä ajatuksesta luopua... Kai pitäisi, mutta en halua.
On lohduttavaa kuulla, että sulla on ollut ympärillä ihmisiä, joiden kanssa olet voinut jakaa painavan taakan. Tuntuu tosiaan käsittämättömältä, että joku kulkee koko polun ihan yksin ja kantaa kaikkea sisällään. Voiko siitä selvitä täysijärkisenä? Kokemus on vahvistanut sua ihan älyttömästi! Ja missä ikinä J:n kanssa tapasittekaan niin onneksi se silloin tapahtui. Oot kyllä kertonut joskus mutta en muista. Kaikki tapahtunut on vahvistanut paitsi sua, myös teitä yhdessä.
Ja uskon kyllä kanssa siihen, että vastoinkäymiset vahvistaa ja on siinä hyvätkin puolensa, että asiat saa välillä jonkinlaiset mittasuhteet. Kai sitä tajuaa rankkoja juttuja läpikäydessään, että mikä oikeasti on tärkeätä. Tässä samalla sekoittuu kai kolmenkympinkriisit lapsettomuuteen ja maaseutu- ja pimeysahdistukseen... Onneksi ollaan miehen kanssa tässä sopassa kahdestaan.
Ihan kylmät väreet meni selässä kun luin tosta sun testihetkestä! En voi edes kuvitella, miten hienolta se tuntui! Mä olen päättänyt olla raskaustestaamatta kokonaan, ennenkuin olen ihan varma, että punainen paholainen on oikeesti myöhässä. Kovin montaa kertaa ei tarvinnut yhtä viivaa katsella, kun kävi selväksi, miten kauhealta se tuntuu. Kyllä sen yhden viivan voi ottaa ihan housuihinkin suoraan... :D Ovista kyllä testailen ihan huvikseni, pitäisi kai sekin jättää turhan stressin välttämiseksi, mutku en osaa...
Mahtaa tuntua oudolle, kun vaatteet ei mahdu päälle! Mahtaisinkohan tunnistaakaan sua, jos näkisin, jos oot kasvanut vaan tosi isoksi? hihi...
Ja kyllä uskon, että tunnelissa on valo. Välillä tulee vaan mutkia ja sitä ei näy, mutta kyllä uskon sen siellä jossain olevan.
Iso halaus sinnekin, olet ihan mahti!
tiistai 1. joulukuuta 2009
Ensimmäinen lääkärikäynti
Mun worst-case -scenario toteutui, kun lääkäri oli paitsi mies, niin myös nuori. :/ Hiukan kävi ahdistaa... Ja miksi ihkaehka miesronkkija pitää olla just tällaisessa tilanteessa, kun tuntuu, että koko ajan meinaa pää räjähtää. Onneks se oli kuitenkin ihan mukava.
se lääkäri vaan kyseli ja otti klamydianäytteen. Mitään ei selvinnyt vielä, muuta kun että tästä se lähtee. Meidän pitää käydä yksityisellä Turussa tai Tampereella miehen simppanäyte viemässä, sitten kun se on otettu, niin sitten otetaan musta verikokeita (TSH, prolaktiini ja PVK) ja vasta sitten jos ne kaikki on ok, niin sitten jatketaan eteenpäin eli saadaan lähete poriin keskussairaalan lapsettomuuspolille. Nyt se totesi vaan kesäisestä gynelausunnosta ja ovuloinnista, että eipä tässä pitäisi mitään olla sun puolella... Eipä paljoa helpottanut. :/
Se on kuitenkin huojentavaa, että eka askel on nyt otettu ja tietää, mitä tuleman pitää. Voihan se olla, että oikeesti ei oo mitään vikaa. Kaikki vaan ehkä kestää. Mutta onhan se niinkin että jos ei vuoden yrityksen aikana ole raskautunut, niin kun ei olla, niin sitten ollaan ikäänkuin virallisesti lapsettomia. Kyllä se aika lopulliselta ja rajultakin kuulostaa, mutta jotenkin on nyt helpompi, kun sen on itelleen myöntänyt, että näin asia nyt vaan taitaa olla.
Se on kyllä kumma, miten isoksi tää koko homma kasvaa... En edes muista koska olisi mennyt kokonainen päivä, etten olisi ajatellut raskautumista, vauvaa, lapsia tai muuta. Voisipa sitä olla vaan ajattelematta? Pystyisiköhän sitä joskus menemään ihan koko kierron vaikka itkemättä kertaakaan?
se lääkäri vaan kyseli ja otti klamydianäytteen. Mitään ei selvinnyt vielä, muuta kun että tästä se lähtee. Meidän pitää käydä yksityisellä Turussa tai Tampereella miehen simppanäyte viemässä, sitten kun se on otettu, niin sitten otetaan musta verikokeita (TSH, prolaktiini ja PVK) ja vasta sitten jos ne kaikki on ok, niin sitten jatketaan eteenpäin eli saadaan lähete poriin keskussairaalan lapsettomuuspolille. Nyt se totesi vaan kesäisestä gynelausunnosta ja ovuloinnista, että eipä tässä pitäisi mitään olla sun puolella... Eipä paljoa helpottanut. :/
Se on kuitenkin huojentavaa, että eka askel on nyt otettu ja tietää, mitä tuleman pitää. Voihan se olla, että oikeesti ei oo mitään vikaa. Kaikki vaan ehkä kestää. Mutta onhan se niinkin että jos ei vuoden yrityksen aikana ole raskautunut, niin kun ei olla, niin sitten ollaan ikäänkuin virallisesti lapsettomia. Kyllä se aika lopulliselta ja rajultakin kuulostaa, mutta jotenkin on nyt helpompi, kun sen on itelleen myöntänyt, että näin asia nyt vaan taitaa olla.
Se on kyllä kumma, miten isoksi tää koko homma kasvaa... En edes muista koska olisi mennyt kokonainen päivä, etten olisi ajatellut raskautumista, vauvaa, lapsia tai muuta. Voisipa sitä olla vaan ajattelematta? Pystyisiköhän sitä joskus menemään ihan koko kierron vaikka itkemättä kertaakaan?
maanantai 30. marraskuuta 2009
kp 8, yk 10 tutkimukset alkavat ja ahdistaa
Eilisen romahdus vauvakanavalla. Pikku-T sai nimensä Elviksen tyttären mukaisesti:
Tänään se siis alkaa. Itse aika on tunnin kuluttua ja mä olen ihan hermorauniona. En ole oikein tänään saanut keskityttyä mihinkään kunnolla töissä. Olen hakenut nollatyöpaikkaa Pasilasta (eli paikkaa, johon on jo tekijä) ja surffaillut netissä. Pelkään ehkä eniten sitä, että romahdan täysin ja toisaalta taas sitä, etten saakaan käynnistä mitään irti. Entä jos ne sanoo, ettei meidän ongelma ole mikään ongelma? Mee kotiis narisee siitä! Lakkaa stressaamasta, urpo.
En myöskään haluaisi ronkittavaksi. Ehkä keskustelua ja lähetteen. Ehkä jotain näytteenottoa, jos niitä voidaan ottaa... Ennen kaikkea haluan tietää jotain jostain. Voi kunpa mulle voitais luvata, että ensi vuoden aikana olen raskaana.
Olin ystävän lapsen ristiäisissä. Kaunis lapsi sai kauniin nimen. Paikalla oli tietysti paljon lapsia, useampi raskaana ja minä, jolla ei ollut edes miestä mukana (se kun on räkätaudin kaatamana tuolla makuuhuoneessa)... Siellä vertailtiin raskausoireita, halutaanko tietää, kumpi on tulossa? Millaisia lastenvaunuja kenelläkin on ja mitä pitäisi valitessa ottaa huomioon? Miten teidän koira on suhtautunut tulokkaaseen? Vieläköhän sitä ehtisi ottaa koiranpennun, ennen kuin vauva syntyy? Ja sitten minulle: Mitäs niille teidän koirille kuuluu? Ootsä vielä viihtynyt siellä, missä te nyt asuittekaan? VI**U JOO! EN VIIHDY! En mitään muuta halua kun helvettiin täältä tai edes äitiyslomalle.
Kolmen tunnin kotimatka meni surkutellessa elämääni. Kaipaan kaupunkia, ystäviä, äitiyttä... Huomenna alkaa lapsettomuuden syiden selvittely. Että tällaistä synkistelyä täällä. :/
Meen nyt koirien kanssa kaatosateeseen ja sitten käperryn sipsipussin kanssa kattomaan BB:n finaalia. Jos vaikka sais muuta ajateltavaa.
Tänään se siis alkaa. Itse aika on tunnin kuluttua ja mä olen ihan hermorauniona. En ole oikein tänään saanut keskityttyä mihinkään kunnolla töissä. Olen hakenut nollatyöpaikkaa Pasilasta (eli paikkaa, johon on jo tekijä) ja surffaillut netissä. Pelkään ehkä eniten sitä, että romahdan täysin ja toisaalta taas sitä, etten saakaan käynnistä mitään irti. Entä jos ne sanoo, ettei meidän ongelma ole mikään ongelma? Mee kotiis narisee siitä! Lakkaa stressaamasta, urpo.
En myöskään haluaisi ronkittavaksi. Ehkä keskustelua ja lähetteen. Ehkä jotain näytteenottoa, jos niitä voidaan ottaa... Ennen kaikkea haluan tietää jotain jostain. Voi kunpa mulle voitais luvata, että ensi vuoden aikana olen raskaana.
torstai 26. marraskuuta 2009
kp 4, yhteys lääkäriin
Soitin tk:een kysyäkseni, minkähänlainen prosessi meitä syiden selvittelyssä odottaa ja millaiset on jonot...Kävikin sitten niin, että sain jo ajan lääkärille! Sain ajan jo ens maanantaille (nyt on siis torstai)! Nyt kävi jännittää ihan tosissaan. :/
Hoitaja sanoi, että sitten otetaan jotain verikokeita ja jutellaan jatkosta. Ihan kiva juttu periaatteessa, mutta vähän jännittää, kun lääkäri on mies, enkä oo tosiaan sujut sen kanssa, että muut miehet ronkkii mua... Mutta ehkä se ei ronki, jos otetaan vaan kokeita ja jos otan mun yksityisen gynen tekemät ultrakuvat ja lausunnot mukaan? Vai ronkkiiko?
Hoitaja sanoi, että sitten otetaan jotain verikokeita ja jutellaan jatkosta. Ihan kiva juttu periaatteessa, mutta vähän jännittää, kun lääkäri on mies, enkä oo tosiaan sujut sen kanssa, että muut miehet ronkkii mua... Mutta ehkä se ei ronki, jos otetaan vaan kokeita ja jos otan mun yksityisen gynen tekemät ultrakuvat ja lausunnot mukaan? Vai ronkkiiko?
tiistai 24. marraskuuta 2009
kp 2 yk 10
eilen vauvakanavalle:
E:lle tänään:
ja joo. näin on kp 1 ja yk 10. Kyllä se täti kurvas paikalle ja tais vähän törmätäkin kun sattu niin s...tanasti. Piti jättää tanssituntikin väliin. Selvisi sitten sekin, että taas oli ajoitus kohdallaan, eikä tärpännyt. Tää oli sitten se tilastollinen viides täydellinen ajoitus (tilasto: 20 % täydellisistä ajoituksista johtaa raskauteen).
Kiusallanikin kudoin vauvannuttua sunnuntaisiin ristiäisiin lahjaksi. Tällä kertaa ei sentään päässyt itku. Turtuukohan tähän? Vai oonko jo alistunut, ettei me saada omaa vauvaa vaan kudon vielä kymmenenkin vuoden päästä nuttuja toisten vauvoille?
Onneks vauvat on sentään pieniä, niin ei tuollainen yks villatakki kauaa käsissä happane. Pah!
E:lle tänään:
Täällä siis alkoi eilen kierros 10 ja vuosi tulee parin viikon päästä täyteen. Sitten lähdetään selvittelemään... Tähän mennessä on ainakin selvää, että ovuloin ja että ajoituksesta homma ei ole kiinni. Tilastolliset 5 täydellistä ajoitusta on jo takana (tilasto: 20 % täydellisistä ajoituksista johtaa raskauteen). Liekö sitten putket tukossa tai simpat vaisuja vai mikä? Voi miten toivoinkaan, ettei tähän olisi tarvinnut lähteä.
Kiusallanikin kudoin eilen vauvannuttua sunnuntaisiin ristiäisiin lahjaksi ja jätin kouristusten takia tanssitunninkin väliin. Tällä kertaa ei sentään päässyt itku, niin kuin tähän saakka uuden kierroksen alkaessa. Turtuukohan tähän?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)