ehkä sittenkin

Perjantaina (kp 24) tein kuin teinkin o-testin. Negahan se oli taas. Kuitenkin limailut oli lupaavia ja nännit arat, kuten aiemmin on ison O:n yhteydessä ollut... Tulkitsin tämän sitten ikuisena optimistina niin, että o-plussa olisi tullut torstaina jos olisi tullut.

Lauantaiaamuna (kp 25) lämmöt oli pompsahtaneet 36,9 asteeseen. Osansa saattaa toki olla sillä, että pään kaikki mahdolliset onkalot täyttyivät jollain ihme ektoplasmalla, jota tässä sitten on pari päivää niistelty.

Se huono puoli tässä nyt sitten on, että pupuilut osui perjantai-iltaan, tai oikeammin ehkä lauantaiaamuun. Intouduttiin miehen kanssa juopottelemaan ja pelailemaan lautapelejä takkatulen ääressä. Petiin päädyttiin vasta aamuneljän aikaan. :) Hups.

Summa summarum: Jos ovis oli, niin taidettiin jumppailuillamme myöhästyä => ei siis vauvaa taaskaan. Hyvänä puolena aikataulun venyminen niin, että ehkä säästytään matkalla tätisalamatkustajasta ja seuraavalla kierrolla voi olla mahikset taas, kun seuraava O ei ehkä satukaan työmatkalle, vaan sen jälkeiselle ajalle.

Tänään pitäisi suunnitella vierashuoneen/lastenhuoneen remontti. Appiukon ja anopin on määrä tulla viikon päästä tekemään remppaa ja koiravahdeiksi, kun me lähdetään ihmettelemään Barcelonan vilinää. Olen jo melkein ainakin hyväksynyt ajatuksen siitä, että remontin voi tehdä sopivaksi molempiin käyttötarkoituksiin, nykyiseen ja toivottavasti tulevaan. Yllättävää kyllä, remontin suunnittelu tuntuu jotenkin hankalalta ja vastenmieliseltä... Ehkä se johtuu siitä, että on jotenkin hyväksyttävä se, että ei voida lähteä tekemään suoraan lastenhuonetta. Täytyy tehdä vierashuone, joka soveltuu myös lastenhuoneeksi, jos joskus sellainen tarve meille suodaan.

Kun kroppa ei toimikaan

Noh... näköjään voi käydä niin, että kroppa ei toimikaan niin kuin se on ennen toiminut ja niin kuin sen odottaisi toimivan. Tänään on kp 24 eikä vieläkään ole mitään merkkejä menneestä eikä tulevasta ovulaatiosta. En tosin ole yrittänytkään testata ovulaatiota viikkoon... Kyllästyin kaikkiaan kahdeksan negan jälkeen. Ehkä pitäisi, toisaalta en jaksa.

Sitä en ymmärrä, että miksi näin? Miksi clomit toimi ensin ja nyt taas ei? Onko mun vasen munasarjani jotenkin rikki ja vaillinainen?

Töissä on ollut ihan kauhean kiireistä ja koko ajan pitäisi edistää montaa eri projektia ja ottaa hanskaan isoja kokonaisuuksia. Samaan aikaan kalenteri on täynnä palavereja toisensa perään. Ehkä stressi on syönyt mun kasvavan munasoluni halun pullahtaa tähän hektiseen maailmaan. Ei tänne kannatakaan tulla. Jos uutisia on uskominen niin joutuu kitkuttamaan työelämän oravanpyörässä 70-vuotiaaksi saakka vailla taukoja. Vailla taukoja etenkin jos ei onnistu saamaan lapsia.

höhö... kokeilinpa just, että ehkä tissit on sittenkin hiukan arat. Pitäisikö sittenkin testata vielä kerran? Olisipa hienoa, että jos ovis tulisikin vasta nyt, niin säästyisin menkoilta Barcelonassa ja ehtisin työmatkaltakin takaisin seuraavan oviksen aikoihin...

Mies muuten soitti VL:oon simppatuloksista. Sieltä rauhoiteltiin että kun kokonaismäärä on hyvä, niin ei niiden muotopuolien osuudesta kannata niin huolissaan sitten olla. Vasta-aineilla on oikeaa merkitystä, jos lukemat on tyyliin 50 %, meillä oli alle 20 %. Inssikysely siellä kuitattiin, että ei kannata lähteä, kun clomit kerran antoivat niin hyvän vasteen... Noh, eipä taidakaan toimia toista kertaa, joten saas nähdä.

Enpä oikein tiedä mistään mitään taas... Tuntuu aika toivottomalta koko vauvaprojekti. Viikonloppuna pitäisi päättää vierashuoneen eli "lastenhuoneen" remontista, että mitä värejä seiniin ja voiko laittaa peilikaappia... Ehkä pannaan kokopeilit kaikkiin oviin, niin varmana tulee vauva. Toimisko se niin?

kp 15, tuskailua...

kp 15 ja O-metsästys on tiukasti käynnissä. Tikkuja on mennyt jo 6, ei plussaa. Haamuja vain, sekä CB:n testiin, että liuskoihin. Tänään aamulla tuli sen oloista limaskaa, että voisi olla kuitenkin otolliset ajat. Lämmöt oli pari päivää 36,3 ja tänään 36,5, joten ehkä O menikin jo?? (mikä ei ole hyvä uutinen, koska sitten missattiin...)

Toisaalta limoja ei eilen ollut yhtään, kivistelyjä vain hiukan (tosin aamulla töihin ajaessa vihlaisi vasemmalta), kohtua on vain vähän jomotellut. KN on pehmeä... Kaikki nämä puhuisi sen puolesta, että O on vasta tulossa, ehkä tänään? En enää pysy perässä, mitä kropassa tapahtuu.

Koiran syömä kuukuppi, työstressi ja yhdityshommat vie ajatuksia pois vauvaprojektista, ainakin ajoittain. Huomenna kuppi kaivetaan koirasta ulos eläinlääkärin pöydällä. Tilasin uuden kupin, mutta en ole varma uskallanko koko härveliä enää käyttääkään, jos käy vielä näin kolmannenkin kerran. :/ En kuitenkaan haluaisi mistään hinnasta palata takaisin inhottaviin tulppiin. :(

Remontin osalta päädyttiin nyt kuitenkin tekemään vierashuone, joka sopii tarpeen mukaan sekä lapsille että aikuisille. Mies piti mua ihan tyhmänä, kun kysyin siltä, että pitäiskö kuitenkin vielä lykätä sen huoneen remonttia...

Tuntuu, että tuskastun pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. En lopulta edes tiedä, mikä mua eniten tuskastuttaa, mutta jotenkin ei ole 100 % hyvä olla.
Plussia ja miinuksia juuri nyt:
- kuppi koiran suolessa
- työstressi
- lapsettomuuden pitkittyminen
- pelko siitä, ettei koskaan saada lapsia
- pelko siitä, ettei ikinä päästä ihmisten ilmoille
- en osaa puhua ystävilleni tilanteesta (eri elämäntilanne kaikkien kanssa)
+ ihana avomies
+ maailman parhaat koirat
+ oma talo
+ lähestyvä Barcelonan matka
+ mukava työpaikka, kivat työkaverit, sopivan haastava työ
+ lämmittävä kevätaurinko
+ hankikanto

uusi kierros, uudet kujeet?

Jepjep,

alkoihan se uusi kierto sieltä dpo 18, kp 32 olikin kp 1. Nyt sitten mennään yk 13. Enpä olisi uskonut kun tähän hommaan lähdin, että näihin lukemiin vielä päädytään. Tulevaa en viitsi enää edes ajatella. En uskalla.

Pohdiskelin uuden clomikierroksen aloittamista paljon. Uskallanko taas pistää kaikki odotukset ja pettymykset pelilaudalle ja katsoa kuinka käy? Viimein kp3 päätin, että menköön. Aloitin clomit.

Clomien vaikutusta on tällä kertaa ollut hankalampi arvioida ja seurata, kun olin clomikauden poissa kotoa anoppilassa ja sitten työmatkalla. Epäsäännöllistä elämää nääs. Samanlaista valkkarilorottelua kuin viimeksi ei ole ollut ja sen sijaan yhtäkkiset ja yölliset hikoilut ovat piinanneet.

Aamulämpöjen mittailun aloitin eilen (kp 10) ja mittari näytti 36,6. Yllättävän korkea siis. Tänäänkin mittasin, mutta kun viikonlopun kunniaksi sain nukkua pitkään, voi tulos olla mitä tahansa ja sitä se olikin, 36,7. Eilen tikutin ovista ja tuloksena oli haamu sekä mammaksin testiin, että digiin. Toisaalta oviksen pitäisi (jos viime kiertoon on luottamista) olla vasta ehkä tiistaina. Noh tulipahan todistettua, että digilläkin voi saada negan ;)

Torstaina tapahtui se, mitä olen pelännyt ja mikä tapahtui viimeksi kolme vuotta sitten. Herra Nuu söi kuukupin. Taas. Työmatkan jälkeen oli pakaasien purkaminen kesken ja nesessääri oli vessan lattialla, kuppi siellä omassa säilytyspussissaan ja ovi oli jäänyt työntämättä kokonaan kiinni töihin lähtiessä...

Nyt työ parafiiniöljyinen koiraraukka joko ulostaa kupin tai leikataan ensi torstaina Raisiossa. Tällä kertaa en jää odottelemaan suolistotulehduksia tai mahdollista suolitukosta. Toivotaan vaan, että kuppi päätyy ulos tai vähintään että tämä väliaika pärjätään hengissä ja kuppi onnistutaan löytämään suolistosta. Ei ole nimittäin mitenkään yksinkertaista tietää, missä kohti koiraa kuppi on... sitä kun ei voi paikantaa oikein millään.

No olisihan sitä voinut säästää huoliansa töistä selviämiseen ja käyttää rahat vaikka Barcelonassa, mutta nyt kävi näin.

Niin joo. Tässä pitäisi valmistautua remonttiin. Voiko lapseton remontoida lastenhuoneen? Tämä pohdinta ansainnee oman postauksensa ja minä taidan ansaita nyt auringonpaistetta.

Palaillaan ja kattellaan.