sunnuntai 22. elokuuta 2010

Paksunahkainen muna

Munimisaika alkaa olla vihdoin käsillä. Kierto venyy jälleen luomumeiningillä lähelle 40 päivää... Pyh ja pah niille ajatuksille, että clomeista olisi jotain hyötyä vielä kuurin päättymisen jälkeenkin. Lääkäri sanoi viime käynnillä, että pitkällä kierrolla kypsyvät munat on todennäköisesti heikkolaatuisia ja "paksunahkaisia" eikä hedelmöttymistä siksi välttämättä tapahdu, vaikka ajoituksessa oltaisiin kuinka hyvin hajulla. Nyt ajoitus on ollut kohdillaan ja vauvanteko ei ole tuntunut edelleenkään työltä. :) Hyvä niin.

Pilvilinnojakaan en ajatellut rakennella nyt, kun on ihan rautalangasta väännetty, että (luomu)onnistumisen todennäköisyys ei taida kummoinen olla.... Tosin tähän yhteyteen on kiitettävä onnenkantamoista rohkaisevasta kommentista aiempaan postaukseeni. Kaikkihan on mahdollista jos sattuu hyvä tsägä. Eli summa summarum... katsellaan kuinka korkealle pilvilinna tällä kertaa ehtii nousta.

Irtoaisi nyt viimein tämä muna, niin päästäisi jatkamaan kohti pistosaikaa. Tuleva taitaa vähän jännittää... Piikit ja pistämisen haasteet ovat tulleet jo parina yönä uniinkin. Joku varmaan muuten tietää, että kuinka tarkkaa on, että pistäminen tapahtuu samaan aikaan joka päivä? Nyt nimittäin näyttää siltä, että ollaan "kenttäolosuhteissa" (eli telttailu/mökkireissulla) juuri kun pitäisi pistää toinen ja kolmas pistos... Jaiks.

5 kommenttia:

  1. Onpas hassua, että munista tulee paksunahkaisia :D. Puregonin kanssa ei ole niin kellontarkkaa - kunhan pistät 1-2 tuntia sinne päin! Pregnyl (irrotuspistos) on sitten eri juttu: jos joudut ottamaan sellaisen (Puregonien loputtua), niin se pitää ottaa melko tarkasti määrättyyn aikaan aikaan. Paljon onnea yritykseen, ja toivottavasti telttailu sujuu mukavasti pistoksista huolimatta :-)

    VastaaPoista
  2. Täällä yksi pitkällä kierrolla (lähelle 40)luomusti ja mitä ilmeisimmin siis paksunahkaisesta munasta huolimatta raskautunut! Nyt mennään jo rv 28. Vaikka kuinka luin vakuutteluja siitä, että pitkän kierron munikset on huonoja. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Höh, harmillista että se kierto meni sitten venymään. Mutta kuten Katriinakin tuossa edellä kirjoitteli, niin pitkistä kierroistakin tullaan raskaaksi (minullakin on kaveripiirissä sellaisia tapauksia). Tosin oma lääkärinikin sanoi, että jos ovulaatio tulee kp16 jälkeen, munasolu saattaa olla jo huonolaatuinen. Mutta näissä jutuissa puhutaan aina vaan todennäköisyyksistä, joten toivoa on aina. Tsemppiä sinne!

    VastaaPoista
  4. Lisättäköön keskusteluun vielä, että mulla ei ole koskaan ollut ovulaatio vasta kuin kp 17 - jotain paljon enemmän, ja silti mulla on yksi elävä todiste siitä, että sellaisestakin voi vauvan saada ja toinen kasvaa masussa hyvää vauhtia. Edelleen kovasti tsemppiä!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteistanne tytöt! Kyllä tuo 16 päivän rajapyykki kuulostaa tosiaan aika vähäiseltä. Mulla on nimittäin sama tilanne kuin Katriinalla, ettei ovista ole koskaan tapahtunut kuin kp 17-18 tai sen jälkeen (jos clomikiertoja ei lasketa, joissa O tuli ainakin kertaalleen historiallisen aikaisin, eli kp 14).

    Toisaalta olen kaivannut edes jotain selvää syytä siihen, ettei onnistuta, niin tässähän nyt sitten olisi yksi... :)

    VastaaPoista