sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Me and you - just us two?

Nyt viime viikkoina on tullut eteen uudenlainen tunne. Tunne siitä, kuinka meidän on pakko pian onnistua. Tässä ei voi kestää enää kauaa, niin kauan on jo odotettu. Toisaalta tässä ei saa kestää enää kauaa...

Tuntuu, että tarvitsen lepotauon työelämästä, tarvitsen elämänmuutoksen. Tarvitsen läheisiäni, ystäviäni, kaupunkia... Nykytilanteen jatkuminen ja pitkittyminen tekee mut hulluksi. Siinä määrin,etten ole vähään aikaan uskaltanut edes ajatella sitä, mitä sitten jos vielä vuodenkaan päästä ei ole tapahtunut mitään.

En tiedä kauanko jaksan haaveilla... En tiedä kuinka kauan jaksan seurata ystävieni pienokaisten kasvua.. En tiedä kuinka selviän tästä tulematta hulluksi ja katkeroitumatta.

Tähän asti on tuntunut, että pahin kriisi oli ensin viime syksynä lapsettomuuden hyväksymisen kanssa. Sitten yksi kriisijakso clomifenien kanssa tuskaillessa nyt keväällä. Viime viikkoina keskenmenon jälkeen on kuitenkin hiipinyt pieni pelko siitä, että entä jos tässä menee vielä vuosikausia?? Entä jos ei koskaan saada lasta? Entä jos meistä ei koskaan tule perhettä? Nämä kysymykset nostaa kriisin ihan uudelle tasolle. Se taso tuntuu niin pelottavalta, ettei sitä oikein uskalla ajatella...

Entä jos meidät pakotetaan olemaan kuin äsken näkemäni sinkkuelämää 2 -elokuvan Carrie ja Mr Big. Me and you - just us two?

2 kommenttia:

  1. Voi sinua. Ei tuohon voi oikein mitään sanoa, kun voin kuvitella omien tuskailujeni perusteella, että tuo tunne on kamala. Kun epälyttää, että miten tätä jaksaa, kun ei loppua näy.

    Mutta pakko asioiden on järjestyä. Vauva, uusi työ ja muutto. Kaikkien niiden on toteuduttava ja pian sittenkin! Itsellänikin on tuo työtuskailu taas tuttuakin tutumpaa, kun sain tietää, että tieni uutta työtä kohti katkesi toisen haastattelukierroksen jälkeen. No, eipä siinä mitään, en ollut vaan sopivin hakijoista eikä se minua sinänsä sureta. Tuskastuttaa vaan nykyinen työ todella paljon, kun poispääsyä ei näy. Olenkin ajatellut, että sinnittelen nykyisessä työssä näillä näkymin syyskuuhun asti ja sitten teen jotain radikaalia, jos mitään muutosta (raskaus tai uusi työ) ei ole siihen mennessä tapahtunut. Ajattelin, että lähden sitten "freelanceriksi", vaikka se on ihan järjetöntä tässä elämäntilanteessa :).

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sissi kommentistasi. Olen iloinen, että jaksat aina tsempata! käyn säännöllisesti myös lukemassa teidän kuulumiset. Voi kunpa me onnistuttaisi pian...

    VastaaPoista