katse eteenpäin?

Meidän ensikäyntiin on aikaa enää 5 yötä. Tänään meidän piti lähteä alennusmyynteihin, mutta muhun iski eilen illalla akuutti kierokaula. Kuulostaa koomiselta, vaikkei sitä todellisuudessa olekaan. Shoppailun sijaan olen viettänyt koko päivän sohvan nurkassa kaulaliina kiedottuna tukikauluriksi kaulan ympärille ja lueskelin Sydänjään blogin läpi.

Se on ihmeellistä, miten saman kokeneiden mielessä liikkuu samoja asioita. Toivon, ettei meidän tulevaisuus ole sama kuin sydänjään tai haikaranpelättimen. Mahdollista se kuitenkin on. Tulevaisuus pelottaa. Mitä ensi torstain käynnillä selviää? Olenko valmis hoitojen hormonivuoristorataan? Kestääkö pää sitä kaikkea?

Miten henkinen kanttini kestää avoimet ovet alakerrassa? Miten järjestetään työpäiviä vapaaksi 5-10 päivää per hoitokierros? Mistä kaikki tuhannet eurot hoitoihin? Joudutaanko mekin odottamaan kenties vuosi tästä ekasta käynnistä siihen, että jotain alkaa tapahtua? Voi kyllä volla hyväkin jos joutuu odottamaan, pysyy sitten ehkä yläkertakin kyydissä..

Niin paljon kysymyksiä. Niin isoja arvovalintoja.

uusi vuosi, uudet kujeet?

Nonni, nyt on sitten uusi vuosi polkaistu käyntiin. Vietettiin vuodenvaihde pelaamalla scrabblea ja syömällä juustoja maha pullolleen. Sen seurauksena janottaa ihan hulluna.

Ennen nukahtamista kerrattiin mennyttä vuotta ja muutenkin menneitä aikoja ja pohdittiin tulevaa. Vuonna 2009 ei tapahtunut kovin suuria asioita, ei ainakaan sellaisia, mitä olisin kovasti toivonut. Joulunpyhinä vuosi sitten annettiin vauvalle lupa tulla maailmaan. Noh, sitä ei sitten kauaa kestänyt, kun lupa muuttui odotuksen odotukseksi. Huoleksi. Pettymykseksi toisensa jälkeen. Nyt ollaan siinä taitepisteessä, että otetaan konsultti kolmanneksi pyöräksi ja koitetaan niin. Josko sitten joulumanteli tuottaisi tuloksen?

Tähän saakka elämä on kulkenut eteenpäin omilla raiteillaan. Vuoden 2009 raiteet oli vaihteeksi aika suorat, ei mitään yllättäviä pahoja kurveja, muttei niitä mukavaa vaihtelua tuoviakaan. Peruselämä on kuitenkin onnellista. Ehkä ihmisellä on se perusvika, että aina toivoo asioiden olevan paremmin ja eri tavalla, koskaan ei kai ole hyvä. 

Uudelle vuodelle en aseta lupauksia, enemmän ehkä toiveita. Toivon, että 2010 uudet työkuviot tuo uutta virtaa töihin. Toivon myös, että joku xyz-asia tarjoaisi meille vaihtoehtoelämää kaupungissa, lähempänä ystäviä. Ihan pienet koukut ei meitä täältä pois saa, talo pitää myydä ja löytää uusi kiva tilalle, molempien saada työpaikat jostain samalta alueelta. Ehkä joskus, ei liene realistista vielä vuonna 2010. Eniten toivon, että saisin kuulla olevani raskaana ja saisin ympärilleni perheen.



V kysyi, etteikö me olla vielä perhe? Mun mielestä ei olla. Tai ehkä tavallaan ollaan, mutta ei kuitenkaan oikeasti. Perheessä on isä ja äiti Virtanen ja sitten koiria ja lapsia. Ei isä Korhonen, äiti Virtanen ja koira. Mutta eipä tässä tietysti mikään kiire ole mihinkään. Mutta toivon kuitenkin, että jos saadaan vauva, niin sitten oltaisi perhe. Toisaalta niin kauan, kun vauvaa ei ole näkyvissä, niin ei ole kiirekään. Onpa tosi loogista taas... Ehkä tämä on sitä naisen logiikkaa?

Tästäkin puhuttiin ja tultiin siihen tulokseen, että kihloihin mennään sitten kun häiden ajankohta on sovittu. Se sopii mulle. Tiedän, että tämän miehen kanssa haluan elämäni jakaa, se on tärkeintä kaikista.

Olkoon vuosi 2010 vaiherikas. Ainakin eteen tulee täysin uusia, henkisesti ja fyysisesti rankkojakin juttuja. On myös mahdollista, että vuoden loppuessa ollaankin jo ehkä isi ja äiti.

Huomioita haikaranpelättimeltä

Olen seurannut tiiviisti Haikaranpelättimen lapsettomuusblogia. Bongasin blogin alkutaipaleelta joitain erittäin osuvia kohtia. Ovat kuin suoraan omista ajatuksistani:

Lisäksi minusta tuntuu että joka toinen kuulumisiani kysyvästä kysyy “onks mitään uutta”  vihjailleen raskauteen. Ja jos kysyjä ei tunne minua kysyy suoraan “milloinkas on teidän vuoro”. Muutama katsoo suoraan mahaan jutellessaan kanssani, tiedättehän samalla ärsyttävällä tavalla kuin miehet saattavat katsoa rintoja jutellessaan. Ei siellä ole mitään, olen vain lihonut, ja toi ei ole YHTÄÄN diskreettiä, tekisi mieli huutaa.

tai

Leikin ja peuhasin lasten kanssa, katsoin piirrettyjä kaksivuotias pikkuneiti sylissä, ja mieheni pelasi jalkapalloa viisivuosiaan veljenpuoikansa kanssa. Ne lapset ovat oikeasti niin ihania, kiukutteluista huolimatta. Nähdessään minut veljenpoika otti turbovauhdin ja hyppäsi syliini iloisesti, eihän siinä voi olla sydän sulamatta. Toivoisin että voisin vain iloita näiden lasten seurasta hyvillä mielin, ilman että haikeus valtaa mielen. 

Mies sanoi tänään olevansa huolissaan minusta, ja mietti olenko masentunut, koska olen vaisumpi ja väsyneempi kuin normaalisti.  En mielestäni ole masentunut, koska on kuitenkin sellainen “kyllä tämä tästä joskus vielä”-olo. Ei nyt, mutta joskus. Nyt on sellainen olo että tekee mieli käpertyä peiton alle ja mököttää siellä jonkun aikaa. En tiedä minkälaiset oireet kuuluvat masennukseen,  mutta yhdistän itse masennuksen epätoivoon, voimattomuuteen ja siihen että elämä tuntuu aivan toivottomalta.

Järki sanoo että “mitä hemmetissä nyt valitat, Haikaranpelätin, sulla on maailman ihanin mies, vakaa työpakka (joskin vähän tylsä), kiva koti, ihania kavereita”, mutta mieli on silti aika harmaa. Mieheni ON maailman ihanin, mutta vaikuttaahan se parisuhteeseenkin kun se kaikista suurin toive ei toteudu. Työpaikkani -tjaa- on mitä on. Olen hakenut töitä tässä hoitojen ohella, mutta toistaikseksi ei ole tärpännyt. Koti on sotkuinen ja pitäisi siivota koska saan viikonloppuna sekä mieheni ja omat vanhempani kylään, mutta en en vain jaksa. Kaverit on edelleen ihania, mutta ne parhaat kaverit ovat kaukana. Ehkä juuri nyt kaipaisin siideriä, kikatusta, meikkailua ja juoruilua.

kp 2 yk 11

nonni, tulihan se sieltä kun vähän potki tai oikeammin ulkoili. Illalla kävin vajaan puolitoista tuntia tarpomassa hangessa koirien kanssa ja sitten alkoi vääntö.

Nyt siis käynnistyi se yk 11 ja odotellaan tutkimusten alkua. Tää on taas niitä päiviä, kun ei jaksa luottaa tulevaan. Me ei vaan onnistuta. Luvassa töihin-kotiin-töihin-kotiin -elämää seuraavat 35 vuotta, ei taukoja, ei "elämän ruuhkavuosia", kahdestaan rauhassa ollaan ja elellään. Ehkä mennään naimisiin ja tavataan joskus ystäviä jos jaksetaan matkata ihmisten ilmoille ja katsella toisten lapsia, käydään keikoilla ja matkustellaan. Ei kai siinä mitään vikaa sitten ole. Voisikohan sitä sitten olla enemmän koiria tai jotain?

ympäri mennään yhteen tullaan

ympärillä raskautuvien, raskauden, isyyden tai äitiyden tai muuten vaan onnea hehkuvien ihmisten määrä saa kyllä välillä itsen ihan maan alle.

Lämmöt on tipahtaneet (36,2) ja ristiselkää painaa tutun oloisesti. Tuntemuksista, lämmöistä ja synkistelystä päätellen tänään on kp1/36 tällä kertaa ja yk 11 pyörähti käyntiin. Ei sitä näköjään edes kymmenellä kerralla opi itseään tuntemaan... Aina on löytävinään "uusia" oireita joita ei "ikinä ennen" ole näin voimakkaana ollut.

No, tutkimukset alkaa siis 7.1. ehkä siihen mennessä sitä on taas itsekin toivoa täynnä ja luottamus tulevaan on taas kohdillaan. Tänään ei ole.

Edit klo 13:52
Tuntemukset on taas kadonneet. Kuppi on paikallaan, joten faktaa ei ole. Ihmetystä vain.

Joo, mutta ei.

Lämmöt oli aamulla jo laskeneet 36,5 een, mutta silti ei ole mitään viitteitä siitä, että olis alkamassa. Enää ei kuitenkaan edes jännitä. Odotan vaan, että alkaisi ja pääsisi synkistelemään ja sitten nostattelemaan. Täältä tähän.

ei vastauksia

ei alkanut eilen ei. Eikä tänäänkään.

Yöllä oli rinnat niin arat, että peittokin sattui, saati että olisi voinut mahallaan olla. Näin untakin siitä, että saatiin plussa (ja siitä, että meillä oli iso auto, johon mahtuu kaikki tavarat ja pieni ihminenkin ja siihen autoon oli joku citymarketin parkkipaikalla vaihtanut venäläiset rekkarit :D)

Tänään tultiin takaisin kotiin ja hetipaikalla oli sitten pakko testata. Negahan se. Emmä tajua. Kait se iso O olikin sitten silloin pari viikkoa sitten maanantaina eikä perjantaina (molemmat tuli kyllä hyödynnettyä)... Näin ollen olisi jotakin odotettavissa sitten tiistaina eikä eilen. Siinä tapauksessa tänään olisi menossa dpo 13 ja olisi pienet tsäänssit siihenkin, että tästä vielä jotain tulisi. Käytännössä kuitenkin näkyisi jos olisi näkyäkseen.

Täytyy siis valmistautua kierroksen 11 alkuun ja tutkimuksiin. 

Edit 27.12. klo 21:19:
Ristiriitaista. Kainalosta mitattu lämpö 36,9 ja siitä tunnin kuluttua kauhea ärrinpurrinpuhuri lähes itkuraivareineen pyyhkäisi yli. Sen tietää mitä se tarkoittaa.