Ihme negatiivisuus on iskenyt. Tuntuu, että yksi jos toinenkin hetki menee synkistellessä. Viikonloppuna olin kaupungissa ja tuntui että kaikki, siis ihan kaikki, meni pieleen. Oikeastaan mikään ei saanut innostumaan ja kaikki tuntui vaan pahentavan oloa... Ystävätkin tuntuivat etäisiltä, ikään kuin en kuuluisi enää samaan joukkoon. Oli mukava palata kotiin oman kullan kainaloon.
Hain jokin aika sitten työpaikkaa. Ehdittiin jo ukkosen kanssa ilakoida pienestä mahdollisuudesta päästä kaupunkiin. Noh, niinhän siinä kävi, että paikka oli valmiiksi pedattu. Vieläpä mun entiselle fuksille. Arvelinkin että se saattaa olla "hänen paikkansa", mutta silti oli tosi tylyä saada vaan ilmoitus
"Hyvä hakija, Kiitos osoittamastasi mielenkiinnosta avoinna ollutta tehtävää kohtaan. Tällä kertaa et tullut valituksi. Liitteenä on valintapäätös ja oikaisuvaatimusohje."
Hakijoita oli kuutisenkymmentä, joista 9 pätevää (joista yksi meikäläinen). Höh. Pitäydytään siis toistaiseksi täällä mulkosilmien pikkupitäjässä ja koitetaan pärjätä.
Ikään kuin kostoksi menin ja tungin kasvimaalle lisää herneitä ja vaikka ties mitä ihania salaatteja ja yrttejä.
Huomenna menen antamaan hcg-verinäytteen. Pahoin pelkään, ettei kaikki jäänteet ole vielä tulleet pihalle, niin lyhyt vuotojakso lopulta oli. Vuoto kesti siis melkein tarkalleen kaksi vuorokautta. Sen jälkeen tuhrutteli pari päivää ja sitten... ei mitään.
Välillä tekisi mieli toivoa, ettei koko km:a ollutkaan vaan kaikki olisikin ihan hyvin. Entä jos se lorottelu olisikin ollut vaan harmitonta alkuraskauden vuotoa?? Heti perään näistä aatoksista on kuitenkin palattava maan pinnalle. Ei ole mahdollista. Huomenna saan tähän vihdoin numeerisen vahvistuksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti