38+0
Uusi viikko on taas laskurissa naksahtanut eteenpäin. Myttynen alkaa olla valmiina suureen maailmaan. Myös vanhemmat ovat niin valmiina kun sitä nyt vain uuden edessä voi olla. Neuvolakäynnillä eilen tätiltä pääsi taas "oho!" kun hän tunnusteli miten pää on asettunut lantioon. Siellähän se, tukevasti matkalla ulkomaailmaan.
Illalla tuli irvistelyjä aiheuttavia supistuksia sohvalla maatessa parin tunnin ajan 20-30 minuutin välein. Sitten rauhoittui. Yöllä sen sijaan tuli kahteen kertaan ehkä jo "niitä" supistuksia. Toinen kello 00:10 ja toinen joskus puoli kolmen maissa. Ne tuntuivat jo niin kovilta, että olisi pakko ollut päästä jaloilleen ja hakemaan hyvää asentoa, mutten päässyt sängystä ylös. Nyt kuitenkin luulen tietäväni, miltä "niiden" supistusten pitäisi tuntua.
Edelleen jatkuvaan yskimiseen menee hermo. Muuten olo on hyvä. Mitään ihmeellistä ei päivien ratoksi kannata enää suunnitella tekevänsä. Kotona aika sujuu löhöillen, koneella, tepsutellen sinne tänne, välillä jotain pientä puuhastellen. Imurointi tuntuu utopistiselta suoritukselta, samoin kuin sormia syyhyttelevä kaappien siivous ja muu kodin järjestely. Enää ei vaan pysty.
Tuleva jännittää hiukan. Koska tulee lähtö? Miten kaikki sitten sujuu? Onko kaikki hyvin? Miten pärjään synnytyksen? Miten mies pärjää? Miten opitaan kaikki uusi ja ihmeellinen? Millainen myttynen on? Miltä hän näyttää? Synnytys ja tuleva ei varsinaisesti pelota, jännittää vain. Sitä on aika ihmeissään uuden ja ihmeellisen edessä. Etenkin kun ei tiedä milloin kaikki uusi alkaa. Tänään? Sunnuntaina? Kahden viikon päästä? Takaraja on neljän viikon päässä.
Jännittävä raskausaika alkaa olla lähellä loppuaan. Pitkä, mutkainen ja raskaskin taival tallattiin, että saatiin raskaus alkamaan. Sen jälkeen tähän saakka kaikki on mennyt hienosti. Pian matka saa tavallaan päätöksensä, oli se sitten millainen hyvänsä. Kokonaisuutta ei oikein osaa hahmottaa vielä. Todettava vaan, että on tämä melkoista!
torstai 28. heinäkuuta 2011
maanantai 25. heinäkuuta 2011
Uusi viikko - uusi vaiva
37+4
Uuden viikon kunniaksi alkoi jälleen uusi vaiva. Selkäkipu! Ensimmäisen kerran alaselkään alkoi sattua perjantaina, kun ajelimme pääkaupunkiin ja kävimme tervehtimässä ystävääni. Poikkesimme tallaamassa pienen luontopolun tyylisen (korkeintaan kilometrin mittainen) ja nauttimassa kauniista koskimaisemista. Polku oli hyväkuntoinen, valtaosin pitkospuita ja portaita. Siitä huolimatta jälkikäteen huomasi kävelleensä. Seuraava päivä meni häissä. Juurikaan en jaloillani ollut, istuskelin vain, mutta siitä huolimatta selkä äityi päivän mittaan älyttömän kipeäksi. Yöksi turvauduin särkylääkkeeseen (1 mg Panadol).
Lueskelin netistä, että selkäkipu liittyy lantion löystymiseen. Tämä on selvästi luokiteltavissa takalantion kivuksi, joka johtuu "ensisijaisesti risti-suoliluunivelen löystymisestä ja muistuttaa oireiltaan iskiasta". Tähän saakka koetuista raskausvaivoista, mitä ei luojan kiitos ole juuri ollut, tämä on eittämättä hankalin. Kipu tuntuu paikallaan ja liikkuessa, istuessa ja maatessa. Välillä vihloo pahasti ja välillä taas ei tunnu juurikaan. Esimerkiksi hissuksiin kävellessä kipu helpottaa, mutta sen jälkeen onkin sitten entistäkin kipeämpi. Imuroimista tai muuta kätevää ajankulua kotioloissa ei voi oikein kuvitellakaan. Höh.
Reilun viikon takaisia kovia supistuksia ei samassa määrin ole tullut. Kohtu kyllä säännöllisesti harjoittelee tulevaa varten, mutta miedommin kuin silloin. Supistuksen jälkeinen taudinpoikanen sen sijaan äityi komeaksi yskäksi. Muita flunssaoireita ei ole. Kävin perjantaina lääkärissä varmuuden vuoksi, kun yskä oli jatkunut jo lähes viikon muuttumattomana ja aiheutti lämpöilyä. Sain antibioottikuurin "varmuuden vuoksi ja olosuhteet huomioon ottaen". Kuuri ei kuitenkaan ole juurikaan tehonnut. Edelleen yskä jatkuu ja ääni on kateissa. Taitaa siis sittenkin olla virusperäistä. No... ei kai tämä voi ikuisuuksiin jatkua?
Tällä hetkellä oloa siis varjostaa selkäkivut ja yskä. Muuten olo on mitä mainioin, eikä synnytys tällä hetkellä tunnu kovin läheiseltä. Jotenkin nyt juuri ei ole "sellainen olo", että hetkenä minä hyvänsä alkaisi tapahtua... Kai sen sitten tietää?
Uuden viikon kunniaksi alkoi jälleen uusi vaiva. Selkäkipu! Ensimmäisen kerran alaselkään alkoi sattua perjantaina, kun ajelimme pääkaupunkiin ja kävimme tervehtimässä ystävääni. Poikkesimme tallaamassa pienen luontopolun tyylisen (korkeintaan kilometrin mittainen) ja nauttimassa kauniista koskimaisemista. Polku oli hyväkuntoinen, valtaosin pitkospuita ja portaita. Siitä huolimatta jälkikäteen huomasi kävelleensä. Seuraava päivä meni häissä. Juurikaan en jaloillani ollut, istuskelin vain, mutta siitä huolimatta selkä äityi päivän mittaan älyttömän kipeäksi. Yöksi turvauduin särkylääkkeeseen (1 mg Panadol).
Lueskelin netistä, että selkäkipu liittyy lantion löystymiseen. Tämä on selvästi luokiteltavissa takalantion kivuksi, joka johtuu "ensisijaisesti risti-suoliluunivelen löystymisestä ja muistuttaa oireiltaan iskiasta". Tähän saakka koetuista raskausvaivoista, mitä ei luojan kiitos ole juuri ollut, tämä on eittämättä hankalin. Kipu tuntuu paikallaan ja liikkuessa, istuessa ja maatessa. Välillä vihloo pahasti ja välillä taas ei tunnu juurikaan. Esimerkiksi hissuksiin kävellessä kipu helpottaa, mutta sen jälkeen onkin sitten entistäkin kipeämpi. Imuroimista tai muuta kätevää ajankulua kotioloissa ei voi oikein kuvitellakaan. Höh.
Reilun viikon takaisia kovia supistuksia ei samassa määrin ole tullut. Kohtu kyllä säännöllisesti harjoittelee tulevaa varten, mutta miedommin kuin silloin. Supistuksen jälkeinen taudinpoikanen sen sijaan äityi komeaksi yskäksi. Muita flunssaoireita ei ole. Kävin perjantaina lääkärissä varmuuden vuoksi, kun yskä oli jatkunut jo lähes viikon muuttumattomana ja aiheutti lämpöilyä. Sain antibioottikuurin "varmuuden vuoksi ja olosuhteet huomioon ottaen". Kuuri ei kuitenkaan ole juurikaan tehonnut. Edelleen yskä jatkuu ja ääni on kateissa. Taitaa siis sittenkin olla virusperäistä. No... ei kai tämä voi ikuisuuksiin jatkua?
Tällä hetkellä oloa siis varjostaa selkäkivut ja yskä. Muuten olo on mitä mainioin, eikä synnytys tällä hetkellä tunnu kovin läheiseltä. Jotenkin nyt juuri ei ole "sellainen olo", että hetkenä minä hyvänsä alkaisi tapahtua... Kai sen sitten tietää?
torstai 21. heinäkuuta 2011
Täysi aika
37+0
Täysiaikaisuuden rajapyykki on saavutettu. Niin se aika vaan menee eteenpäin. Enää ei tarvitse pelätä tai himmata supisteluja, antaa mennä vaan jos on mennäkseen.
Viimeisimmän viikon olen lepäillyt kotona. Ylös-alas sahaava lämpö ja yskä ovat vetäneet ihan veteläksi ja väsyneeksi. Mitään ei jaksaisi tehdä ja toisaalta toivoisi voivansa edes hiukan puuhastella. Maatessa puutuu kaikki paikat ja tuntuu että pää hajoaa. Tekisi mieli metsään, ulos raikkaaseen ilmaan. Kaipaan kävelylle.Soitin äsken neuvolaan ja kysyin vähän vinkkiä, että miten kannattaisi ottaa lääkäriin yhteyttä. Kehottivat metsästävät huomiselle päivystysaikaa. Soittelen siis aamulla ja lääkäri saa arvioida onko esim. ab-kuuri tarpeen. Ehtisi sitten vaikuttaa ennen mahdollista synnytystä.
Maha tuntuu absurdilla tavalla pienemmältä kuin viikko sitten (ihanaa, helpompi hengittää ja ei närästä niin paljoa). Ja mielestäni myös näyttää siltä (kuvat raskauden eteneminen -sivulla). Myttysen liikehdintä on muuttunut erilaiseksi. Liikkeet ovat ehkä vähentyneet hieman ja muuttuneet "aaltoilevammiksi". Käsittääkseni tällainen on ihan normaalia, kun tila vesikellossa vähenee koko ajan. Enkä minä varmaan yskimällä ainakaan helpota pikkuisen tukalaa oloa ahtaudessaan.
Iltaisin etenkin tulee harjoitussupistuksia. Eilenkin illalla katseltiin musa-DVD:tä sohvalla löhöillen ja siinä oli helppo katsella kellosta supistusten väliä, niitä tuli 5-10 minuutin välein. Nuo eivät kuitenkaan olleet alkuunkaan kivuliaita tai edes häiritseviä. Napakoita kuitenkin ja välillä tuntuvat myös selässä. Muulloinkin pitkin päivää maha kovettuu, mutten ole kellotellut niiden välejä tai kestoja, kun eivät ole kivuliaita.
Muita synnytyksen lähestymistä ennakoivia merkkejä, kuten limatulppaa saati lapsivettä ei ole näkynyt.
Tervetuloa maailman myttynen! Täällä ollaan valmiita vaikka heti, mielellään sitten kun saadaan tämä tauti pois päiväjärjestyksestä. t: isi ja äiti
Täysiaikaisuuden rajapyykki on saavutettu. Niin se aika vaan menee eteenpäin. Enää ei tarvitse pelätä tai himmata supisteluja, antaa mennä vaan jos on mennäkseen.
Viimeisimmän viikon olen lepäillyt kotona. Ylös-alas sahaava lämpö ja yskä ovat vetäneet ihan veteläksi ja väsyneeksi. Mitään ei jaksaisi tehdä ja toisaalta toivoisi voivansa edes hiukan puuhastella. Maatessa puutuu kaikki paikat ja tuntuu että pää hajoaa. Tekisi mieli metsään, ulos raikkaaseen ilmaan. Kaipaan kävelylle.Soitin äsken neuvolaan ja kysyin vähän vinkkiä, että miten kannattaisi ottaa lääkäriin yhteyttä. Kehottivat metsästävät huomiselle päivystysaikaa. Soittelen siis aamulla ja lääkäri saa arvioida onko esim. ab-kuuri tarpeen. Ehtisi sitten vaikuttaa ennen mahdollista synnytystä.
Maha tuntuu absurdilla tavalla pienemmältä kuin viikko sitten (ihanaa, helpompi hengittää ja ei närästä niin paljoa). Ja mielestäni myös näyttää siltä (kuvat raskauden eteneminen -sivulla). Myttysen liikehdintä on muuttunut erilaiseksi. Liikkeet ovat ehkä vähentyneet hieman ja muuttuneet "aaltoilevammiksi". Käsittääkseni tällainen on ihan normaalia, kun tila vesikellossa vähenee koko ajan. Enkä minä varmaan yskimällä ainakaan helpota pikkuisen tukalaa oloa ahtaudessaan.
Iltaisin etenkin tulee harjoitussupistuksia. Eilenkin illalla katseltiin musa-DVD:tä sohvalla löhöillen ja siinä oli helppo katsella kellosta supistusten väliä, niitä tuli 5-10 minuutin välein. Nuo eivät kuitenkaan olleet alkuunkaan kivuliaita tai edes häiritseviä. Napakoita kuitenkin ja välillä tuntuvat myös selässä. Muulloinkin pitkin päivää maha kovettuu, mutten ole kellotellut niiden välejä tai kestoja, kun eivät ole kivuliaita.
Muita synnytyksen lähestymistä ennakoivia merkkejä, kuten limatulppaa saati lapsivettä ei ole näkynyt.
Tervetuloa maailman myttynen! Täällä ollaan valmiita vaikka heti, mielellään sitten kun saadaan tämä tauti pois päiväjärjestyksestä. t: isi ja äiti
tiistai 19. heinäkuuta 2011
Kaikki hyvin
36+5
Neuvola takana. Tuli taas hyvä ja reipas mieli. On se vaan ihme, mikä voima sillä on, että kuulee kaiken olevan hyvin. :)
Terkka oli supistuksista ja selkäkivuista sitä mieltä, että kuulostivat selvästi synnytykseen valmistelevilta supistuksilta ja niitä voi hyvinkin tulla tässä kun täysiaikaisuus ja laskettu aika lähenevät. Vatsakipujen (joita oli siis pe-su välillä, eniten la) osalta hän komppasi tulkintaani, jossa alaspäin laskeutuva vauva raivaa kudosten keskellä itselleen tilaa ja siksi tuntuu kipua.
Oma paino oli vähän laskenut viime viikosta (-700g), mutta pistän sen taudin ja turvotuksen laskemisen piikkiin. Verenpaine oli kunnossa ja sf-mittakin oli toipunut viimeisimmästä alamäestään.
Terkka oli sitä mieltä, että meillä voi synnytys käynnistyä koska tahansa ja noita viime viikonlopun tuntemuksia on hyvä pitää mittarina, että siitä voimistuvat ja säännöllistyvät supistukset ovat sitten indikaattori siitä, että pitää alkaa miettiä lähtöä sairaalaan. Kuitenkin hän toppuutteli odottamasta käynnistymistä vielä liikaa. Menoja ei tarvitse perua, jos olo on hyvä ja elämää ei kannata alkaa elää liikaa jos-synnytys-sitten-käynnistyy -meiningillä. Omaa oloa ja tuntemuksia on syytä kuunnella ja keskittyä nyt lepäämiseen ja omaan hyvinvointiin. Kelpaa minulle. Tosin nyt juuri hyvinvointini kaipaisi kyllä pientä fyysistä ponnistusta (edes kävelyä?) ja tän räkätaudin poistumista.
Maailmassa kaikki hyvin tänään. :)
Neuvola takana. Tuli taas hyvä ja reipas mieli. On se vaan ihme, mikä voima sillä on, että kuulee kaiken olevan hyvin. :)
Terkka oli supistuksista ja selkäkivuista sitä mieltä, että kuulostivat selvästi synnytykseen valmistelevilta supistuksilta ja niitä voi hyvinkin tulla tässä kun täysiaikaisuus ja laskettu aika lähenevät. Vatsakipujen (joita oli siis pe-su välillä, eniten la) osalta hän komppasi tulkintaani, jossa alaspäin laskeutuva vauva raivaa kudosten keskellä itselleen tilaa ja siksi tuntuu kipua.
Oma paino oli vähän laskenut viime viikosta (-700g), mutta pistän sen taudin ja turvotuksen laskemisen piikkiin. Verenpaine oli kunnossa ja sf-mittakin oli toipunut viimeisimmästä alamäestään.
Terkka oli sitä mieltä, että meillä voi synnytys käynnistyä koska tahansa ja noita viime viikonlopun tuntemuksia on hyvä pitää mittarina, että siitä voimistuvat ja säännöllistyvät supistukset ovat sitten indikaattori siitä, että pitää alkaa miettiä lähtöä sairaalaan. Kuitenkin hän toppuutteli odottamasta käynnistymistä vielä liikaa. Menoja ei tarvitse perua, jos olo on hyvä ja elämää ei kannata alkaa elää liikaa jos-synnytys-sitten-käynnistyy -meiningillä. Omaa oloa ja tuntemuksia on syytä kuunnella ja keskittyä nyt lepäämiseen ja omaan hyvinvointiin. Kelpaa minulle. Tosin nyt juuri hyvinvointini kaipaisi kyllä pientä fyysistä ponnistusta (edes kävelyä?) ja tän räkätaudin poistumista.
Maailmassa kaikki hyvin tänään. :)
sunnuntai 17. heinäkuuta 2011
loppuraskautta?
36+3
Huhhuh... Perjantaista muotoituikin sitten melko kauhea päivä. Supisteluja (harjoittelu -sellaisia) tuli ihan jatkuvalla syötöllä, vaikken tehnyt yhtään mitään... Nämä supistelut olivat ajoittain kipeitä, tuntuivat alaselässäkin ja uutena ilmiönä tuntui alamahallakin kipua. Olo oli jotenkin tosi itkuinen ja surkea. Mies oli iltavuorossa, joten jouduin surkuttelemaan ja istumaan yksin sohvalla iltaan asti. Heti kun mies tuli kotiin, niin tuli helpompi olo.
Jotenkin hullua, että mistä tuokin suunnaton surkeus nyt yhtäkkiä tuli? Näin jälkikäteen tuntuu, että ehkä mun tyyppiselle duracellille on tosiaan vaikeaa, jos ei voi tehdä mitään ja kroppa ikäänkuin pettää... Päiväpuuhaksi olin tosiaan suunnitellut sitä verhojen ompelua yms, mutta ne jäi sitten tekemättä. En saanut mitään tehtyä, kun pelkkä istuminenkin supisteli niin älyttömästi.
Mahakipujen vuoksi olin aikeissa soittaa äitiyspolille, mutta kun sain itseni rauhoitettua soittaakseni, niin se olikin mennyt just kiinni (klo 15) ja en viitsinyt sitten soittaa päivystykseen. Ajattelin, että soitan myöhemmin, jos kivut vielä jatkuu.
Perjantain ja lauantain välinen yö oli aika levoton ja kipuinenkin, mutta aamuisen piiiiitkän kuuman suihkun jälkeen olo oli helpompi. Sekä henkisesti että fyysisesti. Supisteluherkkyys oli edelleen tallella, joten pitäydyin aika maltillisessa toiminnassa, töpötellen kotosalla sohvalta vessaan, keittiöön ja takaisin.
Pikkuhiljaa sain myös puuhasteltua jotakin pientä. Kävin jopa paikallisessa sekatavarakaupassa hakemassa muovikoreja vaatekaappiin ja laitoin myttysen vaatteet sittenkin sinne. Laatikosto pyhitetään nyt sitten vaipoille.
Eilen iltapäivällä selvisi sitten syykin kehnohkoon ja vaisuun oloon. Olo oli uupunut ja vähän palelevainen ja käperryin päiväunille viltin alle. Päätin torkuttelun lomassa mitata lämmön ja kohollahan se oli. Eilen iltapäivällä mittailin lämpöjä 37,3-37,5, tänään aamulla 37,6 yöllisestä panadolista huolimatta. Täällä siis on jostain haalittu kesäplunssa.
Yskä on kans melkoinen ja aiheuttaa siinä lomassa "kivaa" kipeää alamahan supistelua. Jännää kun ei uskaltaisi oikein yskiä, ettei kovasti supistelisi. Muutenkin välillä seistessä tuntuu jalkovälissä siltä, että pää olis puskemassa jo ulos. Ei vielä myttynen!
Tänään ulkona näyttäisi olevan tuollainen unelmakesäpäivä, reilut parikymmentä astetta, ei hellettä ja aurinko paistaa. Mutta täytynee viettää päivä täällä sisätiloissa lepäillen. Menneet pari sadepäivää sisällä ei niinkään harmittanut, mutta nyt vähän harmittaa. Eipä silti, että tuolla ulkona pystyisi juuri mitään tekemäänkään, kun voimakkaahkot harkkasupistelut jatkuu edelleen jos tästä sohvalta nousen. Tai vaikken nousisikaan.
Mutta joo... tylsyydestä huolimatta mieli on ihan hyvä. P-a-l-j-o-n parempi kuin toissapäivänä. Ehkä minusta vielä kehkeytyy kunnon kotihiiri. Täytyy jatkossakin keskittyä positiiviseen ajatteluun, ettei tulisi päästettyä itseä tuohon surkutteluoloon kovin helpolla. Olen tähän asti päässyt raskaudesta niin HELPOLLA, joten pitäisi osata iloita siitä, että näinkin pitkälle päästiin ilman kremppaa. Tästä se loppuRASKAUS sitten taitaa alkaa.
Huhhuh... Perjantaista muotoituikin sitten melko kauhea päivä. Supisteluja (harjoittelu -sellaisia) tuli ihan jatkuvalla syötöllä, vaikken tehnyt yhtään mitään... Nämä supistelut olivat ajoittain kipeitä, tuntuivat alaselässäkin ja uutena ilmiönä tuntui alamahallakin kipua. Olo oli jotenkin tosi itkuinen ja surkea. Mies oli iltavuorossa, joten jouduin surkuttelemaan ja istumaan yksin sohvalla iltaan asti. Heti kun mies tuli kotiin, niin tuli helpompi olo.
Jotenkin hullua, että mistä tuokin suunnaton surkeus nyt yhtäkkiä tuli? Näin jälkikäteen tuntuu, että ehkä mun tyyppiselle duracellille on tosiaan vaikeaa, jos ei voi tehdä mitään ja kroppa ikäänkuin pettää... Päiväpuuhaksi olin tosiaan suunnitellut sitä verhojen ompelua yms, mutta ne jäi sitten tekemättä. En saanut mitään tehtyä, kun pelkkä istuminenkin supisteli niin älyttömästi.
Mahakipujen vuoksi olin aikeissa soittaa äitiyspolille, mutta kun sain itseni rauhoitettua soittaakseni, niin se olikin mennyt just kiinni (klo 15) ja en viitsinyt sitten soittaa päivystykseen. Ajattelin, että soitan myöhemmin, jos kivut vielä jatkuu.
Perjantain ja lauantain välinen yö oli aika levoton ja kipuinenkin, mutta aamuisen piiiiitkän kuuman suihkun jälkeen olo oli helpompi. Sekä henkisesti että fyysisesti. Supisteluherkkyys oli edelleen tallella, joten pitäydyin aika maltillisessa toiminnassa, töpötellen kotosalla sohvalta vessaan, keittiöön ja takaisin.
Pikkuhiljaa sain myös puuhasteltua jotakin pientä. Kävin jopa paikallisessa sekatavarakaupassa hakemassa muovikoreja vaatekaappiin ja laitoin myttysen vaatteet sittenkin sinne. Laatikosto pyhitetään nyt sitten vaipoille.
Eilen iltapäivällä selvisi sitten syykin kehnohkoon ja vaisuun oloon. Olo oli uupunut ja vähän palelevainen ja käperryin päiväunille viltin alle. Päätin torkuttelun lomassa mitata lämmön ja kohollahan se oli. Eilen iltapäivällä mittailin lämpöjä 37,3-37,5, tänään aamulla 37,6 yöllisestä panadolista huolimatta. Täällä siis on jostain haalittu kesäplunssa.
Yskä on kans melkoinen ja aiheuttaa siinä lomassa "kivaa" kipeää alamahan supistelua. Jännää kun ei uskaltaisi oikein yskiä, ettei kovasti supistelisi. Muutenkin välillä seistessä tuntuu jalkovälissä siltä, että pää olis puskemassa jo ulos. Ei vielä myttynen!
Tänään ulkona näyttäisi olevan tuollainen unelmakesäpäivä, reilut parikymmentä astetta, ei hellettä ja aurinko paistaa. Mutta täytynee viettää päivä täällä sisätiloissa lepäillen. Menneet pari sadepäivää sisällä ei niinkään harmittanut, mutta nyt vähän harmittaa. Eipä silti, että tuolla ulkona pystyisi juuri mitään tekemäänkään, kun voimakkaahkot harkkasupistelut jatkuu edelleen jos tästä sohvalta nousen. Tai vaikken nousisikaan.
Mutta joo... tylsyydestä huolimatta mieli on ihan hyvä. P-a-l-j-o-n parempi kuin toissapäivänä. Ehkä minusta vielä kehkeytyy kunnon kotihiiri. Täytyy jatkossakin keskittyä positiiviseen ajatteluun, ettei tulisi päästettyä itseä tuohon surkutteluoloon kovin helpolla. Olen tähän asti päässyt raskaudesta niin HELPOLLA, joten pitäisi osata iloita siitä, että näinkin pitkälle päästiin ilman kremppaa. Tästä se loppuRASKAUS sitten taitaa alkaa.
perjantai 15. heinäkuuta 2011
Oloja
36+1
Kolmaskymmenesseitsemäs viikko on käynnistynyt ja tickerissä päivät hupenee, enää 27 päivää laskettuun aikaan. Voi olla että jo muutamassa viikossa (tai jopa päivässä??) myttynen tuleekin jo tutustumaan ulkomaailmaan! Ihan hullua. Vaikka asiaan on jotenkin koittanut orientoitua, niin tuntuuhan se silti yhtä aikaa vielä kaukaiselta ja toisaalta siltä, että mitä tahansa voi tapahtua koska tahansa. Ja kyllä se taitaa niin olla, ettei sitä oikeasti osaa valmistautua tulevaan. Sitten tapahtuu kun on tapahtuakseen ja se otetaan vastaan, mitä annetaan.
Synnytystavoista mikä tahansa käy minulle, kunhan kaikki vaan menisi hyvin. Ihan kauheasti pelottaa jotenkin se, että ei saadakaan myttystä kotiin... ei suinkaan se, millainen synnytys on tai tuleeko alatiesynnytys vai sektio vai mitä tapahtuu. Unetkaan ei liity juurikaan synnytykseen vaan enemmän muihin vauvajuttuihin, kuten tuleviin arkisiin tilanteisiin jne.
Välillä on ollut päiviä, että myttynen on kolosessaan liikuskellut todella laiskasti. Kuitenkin kun olen sitten vartavasten tarkkaillut liikkeitä, niin kyllä liikelaskennan kriteerit (vähintään 10 liikettä tunnissa) täyttyvät. Luulen, että myttynen on välillä ollut jotenkin eri päin, sillä mahan päälle liikkeet eivät ole juuri tuntuneet, ennen kuin eilen taas. Edessä oleva istukka muutenkin vaimentaa liikkeitä niin, ettei mahan päälle kovin helposti tunnu kuin isoimmat mulaukset.
Eilen illalla oltiin kesäteatterissa ja lähes koko illan tuntui liikkeitä, hikkaa ja muljaisuja, joten päätin unohtaa huolet vähäisestä liikkumisesta. Oma liikkumiseni sen sijaan alkaa tuntua ja varmaan näyttääkin aika hassulta. Myttynen painaa häpyluuhun ja seisoessa tekee mieli nostaa vatsaa ylemmäs, että olisi helpompi olla.
Eilisestä alkaen on olo tuntunut jotenkin hankalammalta... En tiedä enteileekö tämä nyt sitten jotakin, vai onko vaan ihan normaalia. Välillä alamahaa pistelee aika kipeästikin ja (harjoitus?)supistuksia tuntuu tulevan koko ajan. Välillä aika kipeitäkin. Tuntemuksia on tullut myös selän puolelle ristiselän alueelle, mikä on uutta. Jatkuva pissalla ravaaminen tuntuu jo ihan uskomattomalta. Ympäri vuorokauden pitää 1,5-2 tunnin välein käydä lirauttamassa pikkuinen tiraus.
Kohta alkaa tosissaan jännittää! Onneksi kotona alkaa olla kaikki valmista. Tänään keli näyttää siltä, että on verhojen ompelupäivä. :)
Taidan myös pakata tuon sairaalakassin, sillä eihän sitä koskaan tiedä...
Kolmaskymmenesseitsemäs viikko on käynnistynyt ja tickerissä päivät hupenee, enää 27 päivää laskettuun aikaan. Voi olla että jo muutamassa viikossa (tai jopa päivässä??) myttynen tuleekin jo tutustumaan ulkomaailmaan! Ihan hullua. Vaikka asiaan on jotenkin koittanut orientoitua, niin tuntuuhan se silti yhtä aikaa vielä kaukaiselta ja toisaalta siltä, että mitä tahansa voi tapahtua koska tahansa. Ja kyllä se taitaa niin olla, ettei sitä oikeasti osaa valmistautua tulevaan. Sitten tapahtuu kun on tapahtuakseen ja se otetaan vastaan, mitä annetaan.
Synnytystavoista mikä tahansa käy minulle, kunhan kaikki vaan menisi hyvin. Ihan kauheasti pelottaa jotenkin se, että ei saadakaan myttystä kotiin... ei suinkaan se, millainen synnytys on tai tuleeko alatiesynnytys vai sektio vai mitä tapahtuu. Unetkaan ei liity juurikaan synnytykseen vaan enemmän muihin vauvajuttuihin, kuten tuleviin arkisiin tilanteisiin jne.
Välillä on ollut päiviä, että myttynen on kolosessaan liikuskellut todella laiskasti. Kuitenkin kun olen sitten vartavasten tarkkaillut liikkeitä, niin kyllä liikelaskennan kriteerit (vähintään 10 liikettä tunnissa) täyttyvät. Luulen, että myttynen on välillä ollut jotenkin eri päin, sillä mahan päälle liikkeet eivät ole juuri tuntuneet, ennen kuin eilen taas. Edessä oleva istukka muutenkin vaimentaa liikkeitä niin, ettei mahan päälle kovin helposti tunnu kuin isoimmat mulaukset.
Eilen illalla oltiin kesäteatterissa ja lähes koko illan tuntui liikkeitä, hikkaa ja muljaisuja, joten päätin unohtaa huolet vähäisestä liikkumisesta. Oma liikkumiseni sen sijaan alkaa tuntua ja varmaan näyttääkin aika hassulta. Myttynen painaa häpyluuhun ja seisoessa tekee mieli nostaa vatsaa ylemmäs, että olisi helpompi olla.
Eilisestä alkaen on olo tuntunut jotenkin hankalammalta... En tiedä enteileekö tämä nyt sitten jotakin, vai onko vaan ihan normaalia. Välillä alamahaa pistelee aika kipeästikin ja (harjoitus?)supistuksia tuntuu tulevan koko ajan. Välillä aika kipeitäkin. Tuntemuksia on tullut myös selän puolelle ristiselän alueelle, mikä on uutta. Jatkuva pissalla ravaaminen tuntuu jo ihan uskomattomalta. Ympäri vuorokauden pitää 1,5-2 tunnin välein käydä lirauttamassa pikkuinen tiraus.
Kohta alkaa tosissaan jännittää! Onneksi kotona alkaa olla kaikki valmista. Tänään keli näyttää siltä, että on verhojen ompelupäivä. :)
Taidan myös pakata tuon sairaalakassin, sillä eihän sitä koskaan tiedä...
tiistai 12. heinäkuuta 2011
Viimeinen lääkärineuvola
35+5
Kävin tänään viimeisellä neuvolalääkärikäynnillä. Nyt se sitten alkaa, synnytyksen odotus. Hui! Lääkäri kokeili kohdunsuun tilannetta ja hädin tuskin ehti kättä työntää tuonne alakertaan, kun hän jo parkaisi, että "Oho, onpas se pää alhaalla! Pitääkö sun käydä usein pissalla?" Olin hiukan hölmistyneenä siinä. "jaa... onko se hyvä vai huono juttu? Joo, pitää käydä pissalla, about puolentoista tunnin välein ympäri vuorokauden."
Vauva on siis laskeutunut jo hyvin alas lantioon, muttei vielä kiinnittynyt (jos tulkitsin lääkäriä oikein). Kohdunsuu oli täysin kiinni ja kanava hieman lyhentynyt aiempaan verrattuna. Lääkäri merkkasi neuvolakorttiin kohdunkaulan pituudeksi noin 2 cm, kun aiemmin on ollut 3 cm.
Tuon laskeutumisen perusteella lääkäri arvioi, että tuskin menee ainakaan yli lasketun ajan, että alkaa tapahtua Hui! Voi siis olla, että kuukauden päästä meillä on myttynen sylissä jo! Voi myös kuulemma olla, ettei laskeutuminen merkitse mitään synnytyksen ajankohdan kannalta, mutta sanoipahan tuo lääkäri kuitenkin veikkauksensa. Ota tästä sitten selvää.
Lääkäri luonnehti myttystä siroksi vauvaksi. Sf-mitta oli tipahtanut sentillä (keskikäyrän alle), mutta lääkäri kielsi huolestumasta aiheesta. Hänen mukaansa vauva on niin alhaalla lantiossa, että mitan pieneneminen johtunee siitä. Osansa voi olla myös eri mittaajalla. Katsotaan nyt sitten, miltä mitta ensi viikolla näyttää. Oma neuvolantäti on lomalla, joten mittaajana on kolmas täti (joka on kuitenkin sama kuin ensimmäisellä mittauskerralla).
Muuten kaikki oli edelleen kunnossa, joten näillä näkymin odotellaan synnytystä sitten kaikessa rauhassa. Seuraava neuvola on jo viikon päästä, joten ihan oman onneni nojaan en sentään jää. Painoa oli muuten tullut taas yli 500 g viikossa, nyt jo yhteensä reilut 13 kg. Jonkin verran tuosta viimeisimmästä noususta lienee turvotusta, joka näillä helteillä nousi ihan uusiin ulottuvuuksiin. Onneksi tänään on ollut viileämpi päivä.
Päivän uutisten innostamana maalasin pinnasängyn toistamiseen. Nyt se on valmis ja kuivuttuaan voi koska tahansa muuttaa meidän makuuhuoneeseen myttystä varten.
Kävin tänään viimeisellä neuvolalääkärikäynnillä. Nyt se sitten alkaa, synnytyksen odotus. Hui! Lääkäri kokeili kohdunsuun tilannetta ja hädin tuskin ehti kättä työntää tuonne alakertaan, kun hän jo parkaisi, että "Oho, onpas se pää alhaalla! Pitääkö sun käydä usein pissalla?" Olin hiukan hölmistyneenä siinä. "jaa... onko se hyvä vai huono juttu? Joo, pitää käydä pissalla, about puolentoista tunnin välein ympäri vuorokauden."
Vauva on siis laskeutunut jo hyvin alas lantioon, muttei vielä kiinnittynyt (jos tulkitsin lääkäriä oikein). Kohdunsuu oli täysin kiinni ja kanava hieman lyhentynyt aiempaan verrattuna. Lääkäri merkkasi neuvolakorttiin kohdunkaulan pituudeksi noin 2 cm, kun aiemmin on ollut 3 cm.
Tuon laskeutumisen perusteella lääkäri arvioi, että tuskin menee ainakaan yli lasketun ajan, että alkaa tapahtua Hui! Voi siis olla, että kuukauden päästä meillä on myttynen sylissä jo! Voi myös kuulemma olla, ettei laskeutuminen merkitse mitään synnytyksen ajankohdan kannalta, mutta sanoipahan tuo lääkäri kuitenkin veikkauksensa. Ota tästä sitten selvää.
Lääkäri luonnehti myttystä siroksi vauvaksi. Sf-mitta oli tipahtanut sentillä (keskikäyrän alle), mutta lääkäri kielsi huolestumasta aiheesta. Hänen mukaansa vauva on niin alhaalla lantiossa, että mitan pieneneminen johtunee siitä. Osansa voi olla myös eri mittaajalla. Katsotaan nyt sitten, miltä mitta ensi viikolla näyttää. Oma neuvolantäti on lomalla, joten mittaajana on kolmas täti (joka on kuitenkin sama kuin ensimmäisellä mittauskerralla).
Muuten kaikki oli edelleen kunnossa, joten näillä näkymin odotellaan synnytystä sitten kaikessa rauhassa. Seuraava neuvola on jo viikon päästä, joten ihan oman onneni nojaan en sentään jää. Painoa oli muuten tullut taas yli 500 g viikossa, nyt jo yhteensä reilut 13 kg. Jonkin verran tuosta viimeisimmästä noususta lienee turvotusta, joka näillä helteillä nousi ihan uusiin ulottuvuuksiin. Onneksi tänään on ollut viileämpi päivä.
Päivän uutisten innostamana maalasin pinnasängyn toistamiseen. Nyt se on valmis ja kuivuttuaan voi koska tahansa muuttaa meidän makuuhuoneeseen myttystä varten.
perjantai 8. heinäkuuta 2011
Äitiyslomalla
35+1
Kesäloma muuttui eilen äitiyslomaksi. Olo ei juurikaan muuttunut miksikään, ellei sitä lasketa, että painelin mökille ja nautiskelin täysillä kesäkelistä ja järvimaisemasta.
Luonnon hiljaisuutta rikkoivat vain satunnaiset autonäänet ja laiturilla kikkailevat koirat (sillä seurauksella, että pienempi taklasi isomman laiturilta järveen, pöljät). Myttynen pyörähteli onkalossaan tuttuun tapaan satunnaisesti, vain ehkä muistuttaakseen, että kaikki on ennallaan, vaikka tilanpuute alkaakin selvästi vaivata.
Mansikoita olen syönyt älyttömästi, kohtuuden rajamailla, vähintään litran päivässä. Ihania kesämollukoita. Myttystä silmällä pitäen tehtiin pakkaseen mansikkasosetta. Jos vaikka sitä sitten puuron kanssa joskus pääsisi maistelemaan. Kesän herkkua.
Moni on kysynyt, että jännittääkö yhtään? On todettava, että tottakai jännittää. Ei niinkään varsinainen synnytys, vaan kaikki se, mitä tuleman pitää. Millaiseksi meidän elämä muuttuu? Osataankohan me sitten huolehtia myttysestä oikein? Jaksetaanko me? Entä jos jokin meneekin pieleen?
Hankinnat on tehty. Vaatteet ja vaipat on pesty ja viikattu laatikkoon (joka osoittautui vähän pieneksi). Äitiysloma on alkanut. Pinnasänky on hiottu ja ensimmäinen kerros uutta maalia on pinnoissa. Vaunut ja etenkin työntäjä odottaa malttamattomana uuden tulokkaan saapumista olohuoneessa. Sairaalasta kotiutumisvaatteet on valittu ja pakattu hoitolaukkuun, josta sitten kehkeytyy se myyttinen "sairaalakassi". Ei jaksaisi odottaa enää, mutta hyvä on jos hiukan vielä kuitenkin odotettaisi, oltaisiin sitten kaikki henkisesti valmiimpia uuteen elämään.
Suurin osa sukupuolta ääneen veikanneista odottavat poikaa. Itse odotan edelleen tervettä vauvaa. En osaa kiintyä ajatukseen kummastakaan sukupuolesta.
Olo on hyvä edelleen. Myttysen yksiö pullistelee niin, että ensimmäisiä kunnon selkäkipuja ilmaantui muutama päivä sitten kun kumartelin puoli päivää pinnasänkyä hioen ja maalaten. Kohtu harjoittelee supistelemalla etenkin puuhakkaina päivinä ja liitoskipuja tuntuu ajoittain. Kaikki mitä syö, närästää, mutta Rennie on toistaiseksi tepsinyt hienosti. Kutakuinkin joka toinen yö nukuttaa mallikkaasti, joka toinen kehnosti. Kaikki unet käsittelevät vauvaa. Eräänä yönä lähdettiin synnytykseen. Myttysen sijaan synnytinkin kolmostytöt. Sitten tuli kiire hakemaan lisää vaatteita ja ostamaan uudet vaunut. Pikkuhiljaa alan jo kaivata takaisin omaa kehoani ja liikuntakykyäni. Pidän mahasta, mutta vain sen vuoksi, mitä se sisältää.
Enää 34 päivää tai kolmesta seitsemään viikkoa jäljellä. Silloin tällöin iltaisin mies laskee kätensä vatsalle ja tunnustelee liikkuisiko joku siellä. Kunpa kaikki vaan menisi hyvin. Myttynen hei, me rakastetaan ja odotetaan sinua jo kovasti.
Kesäloma muuttui eilen äitiyslomaksi. Olo ei juurikaan muuttunut miksikään, ellei sitä lasketa, että painelin mökille ja nautiskelin täysillä kesäkelistä ja järvimaisemasta.
Luonnon hiljaisuutta rikkoivat vain satunnaiset autonäänet ja laiturilla kikkailevat koirat (sillä seurauksella, että pienempi taklasi isomman laiturilta järveen, pöljät). Myttynen pyörähteli onkalossaan tuttuun tapaan satunnaisesti, vain ehkä muistuttaakseen, että kaikki on ennallaan, vaikka tilanpuute alkaakin selvästi vaivata.
Mansikoita olen syönyt älyttömästi, kohtuuden rajamailla, vähintään litran päivässä. Ihania kesämollukoita. Myttystä silmällä pitäen tehtiin pakkaseen mansikkasosetta. Jos vaikka sitä sitten puuron kanssa joskus pääsisi maistelemaan. Kesän herkkua.
Moni on kysynyt, että jännittääkö yhtään? On todettava, että tottakai jännittää. Ei niinkään varsinainen synnytys, vaan kaikki se, mitä tuleman pitää. Millaiseksi meidän elämä muuttuu? Osataankohan me sitten huolehtia myttysestä oikein? Jaksetaanko me? Entä jos jokin meneekin pieleen?
Hankinnat on tehty. Vaatteet ja vaipat on pesty ja viikattu laatikkoon (joka osoittautui vähän pieneksi). Äitiysloma on alkanut. Pinnasänky on hiottu ja ensimmäinen kerros uutta maalia on pinnoissa. Vaunut ja etenkin työntäjä odottaa malttamattomana uuden tulokkaan saapumista olohuoneessa. Sairaalasta kotiutumisvaatteet on valittu ja pakattu hoitolaukkuun, josta sitten kehkeytyy se myyttinen "sairaalakassi". Ei jaksaisi odottaa enää, mutta hyvä on jos hiukan vielä kuitenkin odotettaisi, oltaisiin sitten kaikki henkisesti valmiimpia uuteen elämään.
Suurin osa sukupuolta ääneen veikanneista odottavat poikaa. Itse odotan edelleen tervettä vauvaa. En osaa kiintyä ajatukseen kummastakaan sukupuolesta.
Olo on hyvä edelleen. Myttysen yksiö pullistelee niin, että ensimmäisiä kunnon selkäkipuja ilmaantui muutama päivä sitten kun kumartelin puoli päivää pinnasänkyä hioen ja maalaten. Kohtu harjoittelee supistelemalla etenkin puuhakkaina päivinä ja liitoskipuja tuntuu ajoittain. Kaikki mitä syö, närästää, mutta Rennie on toistaiseksi tepsinyt hienosti. Kutakuinkin joka toinen yö nukuttaa mallikkaasti, joka toinen kehnosti. Kaikki unet käsittelevät vauvaa. Eräänä yönä lähdettiin synnytykseen. Myttysen sijaan synnytinkin kolmostytöt. Sitten tuli kiire hakemaan lisää vaatteita ja ostamaan uudet vaunut. Pikkuhiljaa alan jo kaivata takaisin omaa kehoani ja liikuntakykyäni. Pidän mahasta, mutta vain sen vuoksi, mitä se sisältää.
Enää 34 päivää tai kolmesta seitsemään viikkoa jäljellä. Silloin tällöin iltaisin mies laskee kätensä vatsalle ja tunnustelee liikkuisiko joku siellä. Kunpa kaikki vaan menisi hyvin. Myttynen hei, me rakastetaan ja odotetaan sinua jo kovasti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)