25+1
No niin, neuvolakäynti on jälleen takana. Yli tunti siellä istuttiin ja oli mukava, että mies pääsi mukaan. Hirmu paljon oli tosiaan asioita käsiteltävänä... Kutakuinkin kaikki se, mitä etukäteen ajattelinkin, tuli käsiteltyä. Lisäksi vähän muutakin.
Uusi neuvolatäti oli mukava. Kätilö-sairaanhoitaja luki nimikyltissä, eli ihan ammatti-ihminen on siis jatkossa(kin) vastassa.
Alkuun keskusteltiin synnytyssairaala-asiasta, mutta siitä ei tultu toistaiseksi juuri hullua hurskaammaksi. Todennäköisesti täytyy toimia niin, että meillä on a- ja b-vaihtoehtosairaalat ja sitten synnytyksen tullen päätetään, että mihin suuntaan lähdetään ajelemaan. Ei siis mikään stressitön vaihtoehto, jos halutaan pitää pienempi aluesairaala vaihtoehtojen joukossa. Tarkemmin asiat selviävät siis jollain seuraavista kerroista, kun neuvolasta on oltu yhteydessä aluesairaalaan ja heidän nykykäytännöt selviävät. Näillä näkymin siis siellä on kesätauon jälkeen viikonloput kiinni, jolloin synnytyksen käynnistyessä perjantaina tai viikonloppuna, täytyykin suunnata toiseen sairaalaan... Asia jäi siis kesken ja on kenties monimutkaisempi kuin kuvittelinkaan. Pöh.
Painoa oli kertynyt 500 g viikossa viime neuvolan jälkeen. Se on kuulemma ihan normaalilukema ja suoraan sanottuna itse pelkäsin pahempaa. Verenpaine oli oppikirjamaisella tasolla, eli pieni lakun- ja salmiakinsyöntini ei ole ollut siinä mielessä haitaksi.
Hemoglobiini oli vain 123, vaikka olen todella tunnollisesti huolehtinut päivittäisistä rautapillereistä. Eihän tuo hb:nä nyt mikään huono ole, mutta olisin kuvitellut, että arvo olisi noussut enemmän. Normaalitasolla kun oma hemoglobiinini tosiaan huitelee yleensä yli 135:n. Inhottavien rautapillerien syöminen siis jatkuu toistaiseksi.
Saatiin myös tosiaan KELA:n paperit äitiysavustuksen ja päivärahan sekä lapsilisän hakemista varten. Meillä on 11.6. saakka aikaa toimittaa ne eteenpäin. Ihan heti ei aiota toimia, jotta saataisiin sitten uusi 2011 vuoden pakkaus, joka on mielestäni kivampi kuin 2010 versio. Työnantaja maksaa palkkaani kolmen kuukauden ajalta äitiysloman alusta, mikä tuntuu kyllä melkoisen hienolta lisältä! Ei voi kuin todeta, että tältä osin yhteiskunta ja työnantaja tulee hyvin vastaan lapsia saavia.
Keskusteltiin myös sokerirasituksesta jossain välissä neuvolaa. Jotenkin asia jäi kesken, mutta ymmärsin, ettei minun tarvitsisi moiseen osallistua, kun mitään erityistä syytä raskausdiabetesepäilyihin ei ole. Kuitenkin myöhemmin iltapäivällä neuvolasta soitettiin ja minun täytyy sittenkin mennä sokerirasitukseen. Suositellaan kuulemma kaikille yli 25-vuotiaille... huoh. En oikein jaksa ymmärtää tämäntapaista rutiiniseurantaa... Ehkä sille sitten on omat perusteensa.
Samaan kategoriaan menee veren vasta-aineseuranta, joka tehdään kaikille odottaville, joiden veren reesus-tekijä on negatiivinen. Meillä on kuitenkin se tilanne, että myös miehellä on rh-negatiivinen veri, joten on selvää, että vasta-aineseuranta on turhaa. Seuranta kuitenkin on tehtävä nämä 2 kertaa raskauden aikana ja sitten vielä jotenkin synnytyksen yhteydessä (kait). Mielestäni höpöä, mutta minkäs teet...
Ärsyttää, että tällaisiin rutiiniasioihin kyllä riittää rahaa, mutta ei sitten siihen, että ensisynnyttäjän olisi edes hiukan mahdollista käydä kurkistamassa, mihin sitä on menossa synnyttämään ja mitä tuleman pitää. Pienet synnytysyksiköt ajetaan alas ja sen seurauksena suurissa on sitten niin kiire, ettei synytysvalmennuksia järjestetä. :/
Seuraavan kerran menen siis terkkariin sokerirasitusta ja veren vasta-aineiden verikoetta varten vajaan kolmen viikon kuluttua. Samana päivänä on sitten lääkärineuvola. Kaikkea tätä varten täytyy töissä taas tehdä tunteja sisään noin 5 tuntia... huoh... ei muuten, mutta motivaatio noita seurantoja kohtaan on kyllä todella huono. Enemmän ärsyttää vaan koko homma. Täytyy vaan ajatella niin, että on hyvä, että asioista huolehditaan ja raskauden etenemistä seurataan.
Mukavin vaihe neuvolassa oli taas se, kun kuunneltiin myttysen sydänääniä. Ensi kertaa mitattiin myös kohdunpohjan korkeus, mikä oli 24 cm ja hiukan keskikäyrän yläpuolella. Myttynen oli ilmeisesti hereillä ja myllerteli menemään anturiin ja siitä pois. Ydinuutiset siis olivat tänään ne tärkeimmät; myttysellä näillä näkymin on kaikki hienosti ja raskaus etenee niin kuin kuuluukin.
Meidän oma pikkuinen. Meidän tuleva lapsi. Hän kasvaa ja kehittyy niin kuin muutkin lapset. Hän näyttää jo oikealta minivauvalta ja voisi säilyä hengissä, vaikka päättäisi tulla jo nyt maailmaan. Se tuntuu huikealta!
perjantai 29. huhtikuuta 2011
torstai 28. huhtikuuta 2011
Jännittää
25+0
Onpas jotenkin ihmeellistä, että minua on alkanut jostain syystä jännittää perjantain neuvola. Tuntuu, että edellisestä kerrasta on vaikka kuinka kauan aikaa (vaikkei oikeesti ole kuin kuukausi). Luvassa on paljon asiaa
- uusi neuvolatäti (se "oikea" täti on siis tähän saakka ollut vuorotteluvapaalla)
- ensimmäinen sf-mittaus
- uudet painonnousulukemat
- uudet veriarvot (onko Hb noussut?)
- lisäksi saadaan kelan paperit äitiyspakkauksen hakemista varten
- aion kysellä synnytyssairaalasta
- kaiketi saadaan myös neuvolalääkärille aika.
Kovasti paljon asioita ja jostain syystä jännittää, vaikkei mitään erityistä syytä pitäisi olla. Toivottavasti mies pääsee mukaan. Se selviää tänään.
Raskausviikkoja naksahti tänään taas yksi lisää kun kahdeskymmeneskuudes viikko alkoi. Hurjaa, miten vauhdilla ja hitaasti yhtä aikaa aika kuluu. Painoa on ainakin kertynyt taas. Tänä aamuna kotivaaka näytti jo lähelle 66 kg, mikä on puolitoista kiloa enemmän kuin viime punnauksella. Saa nähdä onko viime kerralla mitattu painonkerrytyksen 800 g viikkotahti jatkunut. Painon kertymisen huomaa kyllä jo viikottaisesta mahakuvastakin. Maha on alkanut entistä enemmän haitata myös päivittäisiä rutiineja. Kengännauhojen solmiminen on jo haastavaa, samoin sukkien laitto.
Viime viikot ovat olleet todella hektisiä. Sekä töissä että kotona. Välillä olen nukkunut useitakin öitä peräkkäin TODELLA huonosti, kun asiat vaan pyörivät päässä. Sen seurauksena väsyttää aika lailla. Tiedostan, että menoa pitää rauhoittaa. Mielellään jo ennen kuin kroppa siihen pakottaa. Kuitenkin vain menen ja touhuan... Saa nähdä koska rauhoittuminen nousee oikeasti tajuntaan.
Entä jos jokin meneekin pieleen? Entä jos ei päästäkään käyttämään meidän vaunuja myttyselle? Entä jos emme koskaan tapaakaan myttystä tai entä jos emme koskaan saa tietää millainen pieni ihminen hän on? Ajatuskin siitä, että joutuisimme luopumaan myttysestä, tuntuu kerta kaikkiaan kammottavalta. Toisaalta taas tuntuu kaukaiselta, että meillä saattaa ihan oikeasti olla reilun kolmen kuukauden kuluttua vauva.
Ihmeellinen on ihmisen mieli, kun kaikenlaisia pelkoja vaan vilisee, vaikkei pitäisi olla mitään syytä edes.
Onpas jotenkin ihmeellistä, että minua on alkanut jostain syystä jännittää perjantain neuvola. Tuntuu, että edellisestä kerrasta on vaikka kuinka kauan aikaa (vaikkei oikeesti ole kuin kuukausi). Luvassa on paljon asiaa
- uusi neuvolatäti (se "oikea" täti on siis tähän saakka ollut vuorotteluvapaalla)
- ensimmäinen sf-mittaus
- uudet painonnousulukemat
- uudet veriarvot (onko Hb noussut?)
- lisäksi saadaan kelan paperit äitiyspakkauksen hakemista varten
- aion kysellä synnytyssairaalasta
- kaiketi saadaan myös neuvolalääkärille aika.
Kovasti paljon asioita ja jostain syystä jännittää, vaikkei mitään erityistä syytä pitäisi olla. Toivottavasti mies pääsee mukaan. Se selviää tänään.
Raskausviikkoja naksahti tänään taas yksi lisää kun kahdeskymmeneskuudes viikko alkoi. Hurjaa, miten vauhdilla ja hitaasti yhtä aikaa aika kuluu. Painoa on ainakin kertynyt taas. Tänä aamuna kotivaaka näytti jo lähelle 66 kg, mikä on puolitoista kiloa enemmän kuin viime punnauksella. Saa nähdä onko viime kerralla mitattu painonkerrytyksen 800 g viikkotahti jatkunut. Painon kertymisen huomaa kyllä jo viikottaisesta mahakuvastakin. Maha on alkanut entistä enemmän haitata myös päivittäisiä rutiineja. Kengännauhojen solmiminen on jo haastavaa, samoin sukkien laitto.
Viime viikot ovat olleet todella hektisiä. Sekä töissä että kotona. Välillä olen nukkunut useitakin öitä peräkkäin TODELLA huonosti, kun asiat vaan pyörivät päässä. Sen seurauksena väsyttää aika lailla. Tiedostan, että menoa pitää rauhoittaa. Mielellään jo ennen kuin kroppa siihen pakottaa. Kuitenkin vain menen ja touhuan... Saa nähdä koska rauhoittuminen nousee oikeasti tajuntaan.
Entä jos jokin meneekin pieleen? Entä jos ei päästäkään käyttämään meidän vaunuja myttyselle? Entä jos emme koskaan tapaakaan myttystä tai entä jos emme koskaan saa tietää millainen pieni ihminen hän on? Ajatuskin siitä, että joutuisimme luopumaan myttysestä, tuntuu kerta kaikkiaan kammottavalta. Toisaalta taas tuntuu kaukaiselta, että meillä saattaa ihan oikeasti olla reilun kolmen kuukauden kuluttua vauva.
Ihmeellinen on ihmisen mieli, kun kaikenlaisia pelkoja vaan vilisee, vaikkei pitäisi olla mitään syytä edes.
maanantai 25. huhtikuuta 2011
Menopelit
24+4
Huh, mikä pääsiäinen. Paljon puuhaa ja aktiviteettia. Huomenna taas takaisin töihin lepäämään ;)
Kävin aiemmin kirjottelemani mukaisesti katsastelemassa lähemmin vaunumaailmaa. Mukanani oli yksi ystäväni, hänen miehensä ja pian vuoden täyttävä kummipoikani. Toinen ystävistäni, jonka piti tulla mukaan estyikin, mutta hyvästä syystä. Heidän pienokaisensa päätti tulla maailmaan hieman etuajassa! Poissaoloselitys siis hyväksyttiin mukisematta ja kävinpä katsomassa pientä poikaa laitoksellakin. Tuli sekin toiminto korjattua...
Mutta siis vaunuista... Suuntasimme ensin liikkeeseen, jossa oli laajempi valikoima ja excelini tarjokkaista useampikin vaihtoehto. Liikkeessä vierähtikin sitten yli kaksi tuntia vertaillen erilaisia nelipyöräisiä yhdistelmävaunuja ja matkarattaita. Lopputulos olikin se, että lähdimme liikkeestä lounastauolle miettimään ja palasimme takaisin. Mieheltä sain puhelimessa audienssin tehdä hankinnat ja niinpä hankin meille samoin tein yhdistelmävaunut ja matkustamiseen soveltuvat rattaat.
Ja kah. Valintamme osui siis Brioon. Meille muutti Brio Happy -yhdistelmät vaunukopalla ja Brion Spin -rattaat. Molemmat ovat ruskeat ja sopivat siis hienosti auton väriin. Yhdistelmävaunut tulevat pääasiassa kotikäyttöön. Niissä on erinomainen, aika pehmeä jousitus, ne ovat tukevat ja kestänevät siis ulkoilua myös koirien kanssa. Alkuun kylläkin varmasti yksi koira kerrallaan. Yhdistelmät erillisellä vaunukopalla olivat hiukan kalliimmat kuin kovalla tai pehmeällä ratasosan päälle laitettavalla kopalla, mutta sen puolesta puhui vaunukopan isompi koko, jolloin meidän talvivauva myttynen ei palele päiväunillaan ulkona. Lisäksi kopassa oli mahdollisuus tarvittaessa nostaa selkänojaa ja mahdollistaa lapsen istuminen myös vaunussa. Vaunukoppavaihetta kestänee sitten jotain puolen vuoden ja vuoden välillä, jonka jälkeen siirrytään kotioloissa käyttämään yhdistelmän rattaita.
 |
| Vaunut kokonaisuudessaan :) |
 | |||
| Vaunut kokoon pakattuna |
Vaunut menevät kasaan ja tarvittaessa ne voi pakata mukaan. Kuitenkin ne ovat kasattunakin melko suuret, joten läheskään joka kauppareissulle ei varmasti tule otettua niitä mukaan. Rungon renkaat ovat pikalukolliset, joten tarvittaessa ne voi irrottaa ja läjätä esimerkiksi kauppakoriin kuljetuksen ajaksi. Tällöin systeemin saa vielä pienempään tilaan.
Juurikin tämän kuljettamisen takia hankimme myös rattaat.Varsinaiset matkarattaat tuntuivat liikkeessä todella heppoisilta, eikä niissä ollut minkäänlaista jousitusta. Lähes samassa hintaluokassa kalliimpien matkarattaiden kanssa oli myös nuo hankkimamme Brio Spinit. Ne ovat rattaiksi todella tukevat, mutta myös ketterät. Kiitos kääntyvien etupyörien. :) Olemme jo aiemmin sopineet että hankimme turvakaukalon kummipoikani kasvettua siitä ulos. Kaukalon saa varsin tukevasti nostettua rattaiden kyytiin, esim. kauppareissuja ajatellen. Varsinaisia adaptereja rattaissa ei ole, mutta kaukalo "lukittuu" napakasti turvakaaren, työntaisan ja selkänojan väliin.
 | |
| Rattaat ja kaukalo kyydissä |
Rattaiden selkänoja ei mene ihan 180 astetta vaakaan, joten ihan pienellä vauvalla se ei vielä toimi rattaana. Alkuun siis reissaamme vähänkin pidemmät matkat yhdistelmien kanssa ja esim. kauppareissut tällä ratas + kaukalo -yhdistelmällä. Nukkuvaa pienokaista voi suojata joko rattaiden kuomulla tai kaukalon omalla kuomulla. Molempia käyttämällä pieni jää ihan kuin "munan" sisään ja kokonaan varjoon. Kun vauvaa voi jo hiukan istuttaa, voidaan luopua kutakuinkin kokonaan yhdistelmien kuljettamisesta ympäri kotomaata ja käyttää pelkkiä rattaita.
 |
| Rattaat ja kaukalo erikseen |
Rattaat saa kasattua todella näppärästi ja huomattavasti pienempään tilaan kuin yhdistelmävaunut. Niissä on myös jousitus ja ne ovat muutenkin sen verran tukevat, että ensi kesänä matkaillaan varmastikin käyttäen lähes yksinomaan näitä. Tarvittaessa myös rattaiden renkaat voi irrottaa nopeasti pikalukolla, jolloin ne menevät edellistäkin pienempään tilaan.
 |
| Autoon pakattaessa rattaat menevät matalaksi |
Kaiken kaikkiaan hankinnan jälkeen olo oli hiukan hölmistynyt. Pieni epävarmuus oli tietysti mielessä, kun tuli laitettua lopulta aika iso summa sellaiseen, mistä ei oikeastaan tiedä yhtään mitään. Eilen päästyäni vaunukavalkadin kanssa kotiin, kokosimme systeemit miehen kanssa ja tarkemmin härväimiä tutkailtuamme, tulimme siihen tulokseen, että valintamme saattoi jopa olla hyvin onnistunut. :) Toki aika vasta näyttää miten meidän käy. Molemmilla kärryillä on kahden vuoden takuu, jonka liike merkitsi alkamaan lasketusta ajasta.
Tuolla nuo kärryt nyt sitten ovat kasattuna myttysen tulevassa huoneessa. Mitenköhän sitä malttaa odottaa vielä yli 3 kuukautta, että noita pääsee käyttämään? Kovasti tekisi mieli koko ajan vähän käydä työntelemässä ja heijailemassa niitä...
tiistai 19. huhtikuuta 2011
Vaivatonta
23+5
Tiistaista on näköjään muotoutunut kirjoituspäivä. Olen huomannut, että kirjoitustahtini on viime aikoina harventunut huomattavasti. Kyse ei ole suinkaan siitä, ettenkö ajattelisi raskautta tai myttysen kasvua tai muuta ajankohtaista asiaa. Ehkä ennemminkin kyse on siitä, että odotus on muuttunut selkeästi odotukseksi. Odotan sitä, että aika kuluu. Odotan seuraavaa neuvolaa. Odotan tulevia hankintoja (tai että pääsisi johonkin liikkeeseen käymään ja katselemaan esim. vaunuja). Odotan sitä, että pääsen laittelemaan kotia vauvaa varten kuntoon.
Maha on kasvanut viime viikkoina hurjaa vauhtia. Nyt se on oikeasti tiellä kenkiä laittaessa ja muutenkin kyykistellessä. Kaikenlainen kumartelu aiheuttaa ähinää ja esimerkiksi pyörän renkaiden pumppaus osoittautui mahdottomaksi tehtäväksi, kun tuntui ettei meinannut saada henkeä.
Maha myös aiheuttaa yllättävän hankaluuden, minun on vaikea löhötä sohvalla. :D Olen tottunut löhöämään sohvalla puoli-istuvassa (epäergonomisessa) asennossa sohvan divaaniosalla. Nyt kuitenkin puoli-istuva asento on huono, sillä jotenkin maha puristuu kasaan ja olo muuttuu äkkiä tukalaksi. Selällekin on hankala saada tukea (jota en ole ennen huomannut kaipaavani). Täytyy ehkä kantaa takkahuoneesta nojatuoli olohuoneeseen tai lakata katsomasta televisiota ja siirryttävä elävän tulen ja lehtien ja kirjojen ääreen takkahuoneeseen.
Olen onnellinen siitä, että minulla ei vieläkään ole ilmennyt mitään oikeita vaivoja. Ei mitään sellaista siis, mikä aidosti hankaloittaisi elämää. Hyvä niin! Innoissani odotan jo sitä, että pääsen kunnolla pihahommiin ja toivon, että kykenisin istuttelemaan kasvimaan ennen kuin mahasta tulee oikeasti jättikokoinen ja vaikea.
Myttynen möyriskelee mahassa nyt jo varsin säännöllisesti. Joka päivä tuntuu myllerrystä, toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän. Satunnaisesti olen tuntenut liikkeitä myös mahan läpi kädellä. Jostain syystä koen vielä vieraaksi sen, että pitelisin kättä vatsalla liikkeitä kytäten. Iltaisin nukkumaan mennessä tulee kokeiltua, mutta muuten ei juurikaan.
Viime viikolla poikkesin yhden kaupunkityöpäivän jälkeen katselemassa vaunuja. Kyseessä oli ensikosketus kärrymaailmaan, joten asia jäi ilman muuta hautumaan. Sain katsastettua Emmaljungat, Briot ja Orat. Sellainen asia selvisi, että todennäköisesti hankimme isot, tukevat ja lämpimät "kotivaunut" ja erikseen sellaiset tukevahkot matkarattaat, johon pienenkin vauvan saa pehmeässä kantokopassa mukaan. Matkarattaat kulkevat sitten jatkuvasti autossa, sekä kauppamatkoilla, että kesäisillä ja lyhyemmillä kyläreissuilla. Sen verran valtavia olivat nuo isot vaunut kasattunakin, ettei niitä ihan päivittäin mielellään autoon pakkaile. Pääsiäislauantaina on edessä sitten isompi vaunumaraton, kun otan mukaani kaksi hyvää ystävääni (molemmat pienten lasten äitejä) ja käymme katsastamassa excelini loput vaunumerkit. Saa nähdä millainen saldo siltä reissulta jää käteen. :)
Töissä loppuaika on aika kiireistä, mutta pitää sisällään paljon tosi kivoja töitä. Hyvä niin! Jäljellä on 39 työpäivää, mikä tuntuu kyllä todella vähältä.
Tiistaista on näköjään muotoutunut kirjoituspäivä. Olen huomannut, että kirjoitustahtini on viime aikoina harventunut huomattavasti. Kyse ei ole suinkaan siitä, ettenkö ajattelisi raskautta tai myttysen kasvua tai muuta ajankohtaista asiaa. Ehkä ennemminkin kyse on siitä, että odotus on muuttunut selkeästi odotukseksi. Odotan sitä, että aika kuluu. Odotan seuraavaa neuvolaa. Odotan tulevia hankintoja (tai että pääsisi johonkin liikkeeseen käymään ja katselemaan esim. vaunuja). Odotan sitä, että pääsen laittelemaan kotia vauvaa varten kuntoon.
Maha on kasvanut viime viikkoina hurjaa vauhtia. Nyt se on oikeasti tiellä kenkiä laittaessa ja muutenkin kyykistellessä. Kaikenlainen kumartelu aiheuttaa ähinää ja esimerkiksi pyörän renkaiden pumppaus osoittautui mahdottomaksi tehtäväksi, kun tuntui ettei meinannut saada henkeä.
Maha myös aiheuttaa yllättävän hankaluuden, minun on vaikea löhötä sohvalla. :D Olen tottunut löhöämään sohvalla puoli-istuvassa (epäergonomisessa) asennossa sohvan divaaniosalla. Nyt kuitenkin puoli-istuva asento on huono, sillä jotenkin maha puristuu kasaan ja olo muuttuu äkkiä tukalaksi. Selällekin on hankala saada tukea (jota en ole ennen huomannut kaipaavani). Täytyy ehkä kantaa takkahuoneesta nojatuoli olohuoneeseen tai lakata katsomasta televisiota ja siirryttävä elävän tulen ja lehtien ja kirjojen ääreen takkahuoneeseen.
Olen onnellinen siitä, että minulla ei vieläkään ole ilmennyt mitään oikeita vaivoja. Ei mitään sellaista siis, mikä aidosti hankaloittaisi elämää. Hyvä niin! Innoissani odotan jo sitä, että pääsen kunnolla pihahommiin ja toivon, että kykenisin istuttelemaan kasvimaan ennen kuin mahasta tulee oikeasti jättikokoinen ja vaikea.
Myttynen möyriskelee mahassa nyt jo varsin säännöllisesti. Joka päivä tuntuu myllerrystä, toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän. Satunnaisesti olen tuntenut liikkeitä myös mahan läpi kädellä. Jostain syystä koen vielä vieraaksi sen, että pitelisin kättä vatsalla liikkeitä kytäten. Iltaisin nukkumaan mennessä tulee kokeiltua, mutta muuten ei juurikaan.
Viime viikolla poikkesin yhden kaupunkityöpäivän jälkeen katselemassa vaunuja. Kyseessä oli ensikosketus kärrymaailmaan, joten asia jäi ilman muuta hautumaan. Sain katsastettua Emmaljungat, Briot ja Orat. Sellainen asia selvisi, että todennäköisesti hankimme isot, tukevat ja lämpimät "kotivaunut" ja erikseen sellaiset tukevahkot matkarattaat, johon pienenkin vauvan saa pehmeässä kantokopassa mukaan. Matkarattaat kulkevat sitten jatkuvasti autossa, sekä kauppamatkoilla, että kesäisillä ja lyhyemmillä kyläreissuilla. Sen verran valtavia olivat nuo isot vaunut kasattunakin, ettei niitä ihan päivittäin mielellään autoon pakkaile. Pääsiäislauantaina on edessä sitten isompi vaunumaraton, kun otan mukaani kaksi hyvää ystävääni (molemmat pienten lasten äitejä) ja käymme katsastamassa excelini loput vaunumerkit. Saa nähdä millainen saldo siltä reissulta jää käteen. :)
Töissä loppuaika on aika kiireistä, mutta pitää sisällään paljon tosi kivoja töitä. Hyvä niin! Jäljellä on 39 työpäivää, mikä tuntuu kyllä todella vähältä.
tiistai 12. huhtikuuta 2011
Liikkeitä ja liikkeitä
22+5
Myttynen liikkuu. Kuten jo viimeksi kirjoitin, hän aloitti liikehdinnän heti ultrasta lähdettyämme ja sittemmin liikkeitä on tuntunut joka päivä. Ilmeisesti myttynen pitää erityisesti automatkailusta ja siihen liittyvästä musiikin soittamisesta (tai sitten ei pidä), sillä erityisesti autossa liikkeet tuntuvat melkeinpä joka kerta.
Tänään olen kipitellyt kokouksesta toiseen ja joka istunnolla on aina tuntunut muutama pyörähdys. Liikkeet tuntuvat tosiaan ilmakuplilta mahan sisällä. Omia ilmeitä on vaikea pitää kurissa, niin ihanalta pikkuiset muljailut tuntuvat. Tekisi mieli huutaa, että meidän myttynen liikkuu! Toisinaan pukkaisut tuntuvat myös ulospäin, kuten eilen, kun pidin tietokonetta mahan päällä ja kirjoittelin sohvalla, niin yhtäkkiä kone heilahti! Pian isäkin pääsee osalliseksi liikkeistä.
Mainitsin jo koonneeni listaa tulevista hankinnoista. Isoin pohdinta liittyy vaunuihin, jotka olemme päättäneet hankkia uutena (tyhmää tai ei). Ainakin mallin valinta tehdään uusien joukosta ja sitten katsotaan löytyisikö juuri passelia kärryä käytettynä. Tärkeimmät vaunukriteerit ovat:
- isot pyörät, mielellään pinnasta kunnolla kuvioidut
- kunnon jousitukset epätasaisia alustoja varten
- käytännöllinen myös varastoinnin kannalta (ei erillistä ratas- ja vaunuosaa)
- tukeva, jotta uskallan koirien ja vaunujen kanssa lähteä ulkoilemaan (edes yksi koira kerrallaan)
- mahduttava autoon edes jotenkin
- hyvä tavarakori, jotta voin välillä hoitaa kauppareissut (yht. 8 km) vaunuillen
Plussaa lisäksi:
- kotimaisuudesta / pohjoismaisiin oloihin soveltuvuudesta
- helposta kasattavuudesta
- sade- ja hyttyssuojista ym. härpättimistä
- hyvästä jälleenmyyntiarvosta
- turvakaukalon travelsystem-optiosta
Excelin ystävänä aloitin kokoamaan excel-tiedostoa eri vaunumerkkejä myyvistä liikkeistä lähikaupungeissa ja pääkaupunkiseudulla. Samaan tiedostoon aion koota vielä tietoja kuukeloimalla eri vaunumerkkejä ja -malleja. Pyrin saamaan selville TOP 5 -mallit ja sitten käydään koeajolla liikkeessä, jonka jälkeen päätetään malli ja tilataan sopivan väriset kärryt.
Pinnasänky saadaan ilmaiseksi ja kunnostetaan maalaamalla. Turvakaukalo saadaan hankittua kummipojan perheeltä isofix-adaptereineen. Vaatteita kertyy pikkuhiljaa, toistaiseksi niitä on sitä sun tätä, jossain vaiheessa täytyy inventoida, ettei tule turhia haalittua. Muutaman kauniin värisen harson hankin hulluilta päiviltä viikonloppuna (niitä kuulemma tarvitaan). Muita tarvikkeita ei olla vielä kovin tarkkaan mietitty.
Haaveissa on kestovaippailu ja kantoliinan mahdollisimman tehokas hyödyntäminen. Näiden osalta olen menossa työkaverin luo joku ilta "vaippakouluun", jossa saan perustiedot kestovaippailusta ja voin halutessani hankkia myös vaippoja alkua varten. Samassa yhteydessä tulee varmaan koluttua myös kantoliina-asioita.
Hassua huomata itse jo käyttävänsä (melkein) sujuvasti sanoja travel system, kantoliina, kestovaippa jne. Lastentarvikeliikkeissä on kuitenkin vielä PALJON sellaista, mistä minulla ei ole vielä mitään aavistusta. Paljon on vielä opittavaa, mutta ajan kanssa... Ihan uusi maailma.
Hehhee... lisäsin muuten countdown laskurin blogiin. Enää 2 kk ja 5 päivää lomaan. Enää 8 työmaanantaita kuulostaa ihan hirmuisen paljon vähemmältä. :D
Myttynen liikkuu. Kuten jo viimeksi kirjoitin, hän aloitti liikehdinnän heti ultrasta lähdettyämme ja sittemmin liikkeitä on tuntunut joka päivä. Ilmeisesti myttynen pitää erityisesti automatkailusta ja siihen liittyvästä musiikin soittamisesta (tai sitten ei pidä), sillä erityisesti autossa liikkeet tuntuvat melkeinpä joka kerta.
Tänään olen kipitellyt kokouksesta toiseen ja joka istunnolla on aina tuntunut muutama pyörähdys. Liikkeet tuntuvat tosiaan ilmakuplilta mahan sisällä. Omia ilmeitä on vaikea pitää kurissa, niin ihanalta pikkuiset muljailut tuntuvat. Tekisi mieli huutaa, että meidän myttynen liikkuu! Toisinaan pukkaisut tuntuvat myös ulospäin, kuten eilen, kun pidin tietokonetta mahan päällä ja kirjoittelin sohvalla, niin yhtäkkiä kone heilahti! Pian isäkin pääsee osalliseksi liikkeistä.
Mainitsin jo koonneeni listaa tulevista hankinnoista. Isoin pohdinta liittyy vaunuihin, jotka olemme päättäneet hankkia uutena (tyhmää tai ei). Ainakin mallin valinta tehdään uusien joukosta ja sitten katsotaan löytyisikö juuri passelia kärryä käytettynä. Tärkeimmät vaunukriteerit ovat:
- isot pyörät, mielellään pinnasta kunnolla kuvioidut
- kunnon jousitukset epätasaisia alustoja varten
- käytännöllinen myös varastoinnin kannalta (ei erillistä ratas- ja vaunuosaa)
- tukeva, jotta uskallan koirien ja vaunujen kanssa lähteä ulkoilemaan (edes yksi koira kerrallaan)
- mahduttava autoon edes jotenkin
- hyvä tavarakori, jotta voin välillä hoitaa kauppareissut (yht. 8 km) vaunuillen
Plussaa lisäksi:
- kotimaisuudesta / pohjoismaisiin oloihin soveltuvuudesta
- helposta kasattavuudesta
- sade- ja hyttyssuojista ym. härpättimistä
- hyvästä jälleenmyyntiarvosta
- turvakaukalon travelsystem-optiosta
Excelin ystävänä aloitin kokoamaan excel-tiedostoa eri vaunumerkkejä myyvistä liikkeistä lähikaupungeissa ja pääkaupunkiseudulla. Samaan tiedostoon aion koota vielä tietoja kuukeloimalla eri vaunumerkkejä ja -malleja. Pyrin saamaan selville TOP 5 -mallit ja sitten käydään koeajolla liikkeessä, jonka jälkeen päätetään malli ja tilataan sopivan väriset kärryt.
Pinnasänky saadaan ilmaiseksi ja kunnostetaan maalaamalla. Turvakaukalo saadaan hankittua kummipojan perheeltä isofix-adaptereineen. Vaatteita kertyy pikkuhiljaa, toistaiseksi niitä on sitä sun tätä, jossain vaiheessa täytyy inventoida, ettei tule turhia haalittua. Muutaman kauniin värisen harson hankin hulluilta päiviltä viikonloppuna (niitä kuulemma tarvitaan). Muita tarvikkeita ei olla vielä kovin tarkkaan mietitty.
Haaveissa on kestovaippailu ja kantoliinan mahdollisimman tehokas hyödyntäminen. Näiden osalta olen menossa työkaverin luo joku ilta "vaippakouluun", jossa saan perustiedot kestovaippailusta ja voin halutessani hankkia myös vaippoja alkua varten. Samassa yhteydessä tulee varmaan koluttua myös kantoliina-asioita.
Hassua huomata itse jo käyttävänsä (melkein) sujuvasti sanoja travel system, kantoliina, kestovaippa jne. Lastentarvikeliikkeissä on kuitenkin vielä PALJON sellaista, mistä minulla ei ole vielä mitään aavistusta. Paljon on vielä opittavaa, mutta ajan kanssa... Ihan uusi maailma.
Hehhee... lisäsin muuten countdown laskurin blogiin. Enää 2 kk ja 5 päivää lomaan. Enää 8 työmaanantaita kuulostaa ihan hirmuisen paljon vähemmältä. :D
torstai 7. huhtikuuta 2011
Rakenneultra
22+0
Se kaukana tulevaisuudessa siintänyt rakenneultra oli tänään. Aika meillä oli jo aamulla kahdeksalta, joten kotoa startattiin heti seitsemältä. Muutamaa minuuttia yli kahdeksan meidät kutsuttiin sisään siihen samaan huoneeseen, missä edellinenkin ultra tehtiin. Kätilö oli tosi rempseä, vähän niin kuin niskapoimu-ultrassakin. Alkuun hän kysyi vain, että miten raskaus voi? Mitäpä siihen voi muuta sanoa, kuin että toivottavasti hyvin.
Ultraus aloitettiin. Ensin kätilö totesi, että myttynen on pää alaspäin kohdussa, lapsivettä on normaali määrä ja raajoja kaksi kumpaakin sorttia. Päällispuolisen tarkastelun jälkeen ryhdyttiin tarkastelemaan eri rakenteita tarkemmin.
Päästä aloitettiin. Päästä kätilö mittaili reippaalla otteella kallon mittoja ja aivojen osia. Pikkuaivojen mittausta varten myttystä piti vähän tuuppia. Pään halkaisija pystysuunnassa oli noin 5,6 cm ja vartalonympärys noin 20 cm. Noista mitoista sain ihanan konkreettisen kuvan pienokaisen koosta. <3
Päästä bongattiin myös huulen kaari ja pikkuinen nykerönenä. Välillä kuvissa vilahtelivat pienet huitovat tai nyrkkeilevät kädet.
Päästä edettiin selkärankaan ja sisäelimiin. Kaikki näytti normaaleilta. Selkäranka tasainen ja ehyt, munuaiset paikoillaan ja vatsalaukku erottui nestettä täynnä olevana rakkulana. Ensikatsomalla virtsarakko oli tyhjä, mutta muutaman minuutin jälkeen sielläkin oli jo tavaraa kertynyt. Sydämestä löytyi kammiot ja eteiset ja nesteen virtaussuunnatkin tarkistettiin. Oikein kuulemma meni.
Lopuksi katseltiin raajoja, kätilö mittaili luita ja totesi kaiken olevan paikallaan kuten kuuluukin.
Kätilö kertoi painoarvion, jota en tietenkään muista. Reilut puoli kiloa kuitenkin. Kooltaan myttynen oli lähes viikkoa suurempi kuin taulukot sanovat eli vastasi viikkoja 20+6. Laskettua aikaa ei kuitenkaan muutettu, eikä siinä mielestäni olisi järkeäkään. Hän tulee tähän maailmaan sitten kun sen aika on. Sillä ei liene juuri mitään tekemistä siirretyn tai paikallaan pidetyn lasketun ajan kanssa.
Huimaa ajatella, että pikkuinen myttynen on jo lähes toimiva ihminen kaikkine elimineen ja osineen! Vielä pitäisi kuitenkin jaksaa odotella jopa yli neljä kuukautta, että tapaamme hänet ja saamme tutustua uuteen perheenjäseneemme.
Kokonaisuudessaan ultraus kesti ehkä 15 minuuttia. Jotenkin olin ajatellut, että olisi mennyt pidempäänkin. Käynnistä jäi mahdottoman hyvä mieli ja muutamia kuvia. Niistä taitaa liietä yksi kuva tulevalle isoisälle 60-vuotislahjaksi mukaan pitkälle matkalle.
Ultran jälkeen pitkin työpäivää myttynen muistutteli olemassaolostaan möyriskelemässä mahassa. Sama show jatkuu nyt tätä kirjoitellessa... Miksi lienee myllerrystään pantannut viime päivät? Miten onnellinen voi tuleva äiti olla? Meille taitaa ihan oikeasti tulla vauva! Meidän pieni myttynen. <3
Se kaukana tulevaisuudessa siintänyt rakenneultra oli tänään. Aika meillä oli jo aamulla kahdeksalta, joten kotoa startattiin heti seitsemältä. Muutamaa minuuttia yli kahdeksan meidät kutsuttiin sisään siihen samaan huoneeseen, missä edellinenkin ultra tehtiin. Kätilö oli tosi rempseä, vähän niin kuin niskapoimu-ultrassakin. Alkuun hän kysyi vain, että miten raskaus voi? Mitäpä siihen voi muuta sanoa, kuin että toivottavasti hyvin.
Ultraus aloitettiin. Ensin kätilö totesi, että myttynen on pää alaspäin kohdussa, lapsivettä on normaali määrä ja raajoja kaksi kumpaakin sorttia. Päällispuolisen tarkastelun jälkeen ryhdyttiin tarkastelemaan eri rakenteita tarkemmin.
Päästä aloitettiin. Päästä kätilö mittaili reippaalla otteella kallon mittoja ja aivojen osia. Pikkuaivojen mittausta varten myttystä piti vähän tuuppia. Pään halkaisija pystysuunnassa oli noin 5,6 cm ja vartalonympärys noin 20 cm. Noista mitoista sain ihanan konkreettisen kuvan pienokaisen koosta. <3
Päästä bongattiin myös huulen kaari ja pikkuinen nykerönenä. Välillä kuvissa vilahtelivat pienet huitovat tai nyrkkeilevät kädet.
Päästä edettiin selkärankaan ja sisäelimiin. Kaikki näytti normaaleilta. Selkäranka tasainen ja ehyt, munuaiset paikoillaan ja vatsalaukku erottui nestettä täynnä olevana rakkulana. Ensikatsomalla virtsarakko oli tyhjä, mutta muutaman minuutin jälkeen sielläkin oli jo tavaraa kertynyt. Sydämestä löytyi kammiot ja eteiset ja nesteen virtaussuunnatkin tarkistettiin. Oikein kuulemma meni.
Lopuksi katseltiin raajoja, kätilö mittaili luita ja totesi kaiken olevan paikallaan kuten kuuluukin.
Kätilö kertoi painoarvion, jota en tietenkään muista. Reilut puoli kiloa kuitenkin. Kooltaan myttynen oli lähes viikkoa suurempi kuin taulukot sanovat eli vastasi viikkoja 20+6. Laskettua aikaa ei kuitenkaan muutettu, eikä siinä mielestäni olisi järkeäkään. Hän tulee tähän maailmaan sitten kun sen aika on. Sillä ei liene juuri mitään tekemistä siirretyn tai paikallaan pidetyn lasketun ajan kanssa.
Huimaa ajatella, että pikkuinen myttynen on jo lähes toimiva ihminen kaikkine elimineen ja osineen! Vielä pitäisi kuitenkin jaksaa odotella jopa yli neljä kuukautta, että tapaamme hänet ja saamme tutustua uuteen perheenjäseneemme.
Kokonaisuudessaan ultraus kesti ehkä 15 minuuttia. Jotenkin olin ajatellut, että olisi mennyt pidempäänkin. Käynnistä jäi mahdottoman hyvä mieli ja muutamia kuvia. Niistä taitaa liietä yksi kuva tulevalle isoisälle 60-vuotislahjaksi mukaan pitkälle matkalle.
Ultran jälkeen pitkin työpäivää myttynen muistutteli olemassaolostaan möyriskelemässä mahassa. Sama show jatkuu nyt tätä kirjoitellessa... Miksi lienee myllerrystään pantannut viime päivät? Miten onnellinen voi tuleva äiti olla? Meille taitaa ihan oikeasti tulla vauva! Meidän pieni myttynen. <3
keskiviikko 6. huhtikuuta 2011
Ennen ultraa
21+6
Rakenneultraan on enää yksi yö. Huominen hiukan jännittää, kun ei yhtään tiedä mitä tuleman pitää. Toivoisin yli kaiken, että kaikki olisi hyvin. Toisaalta en osaa pelätä pahintakaan. Ehkä en edes ole uskaltanut oikeasti ajatella sitä mahdollisuutta.
Liikkeitä tuntui välillä jo joka päivä kunnes taas oli muutama päivä, ettei mitään tuntunut. Heti alkoi mieleen hiipiä kaikenlaisia peikoja. Doppler on ollut kullanarvoinen muutamana iltana, sillä sen avulla olen voinut varmistaa myttysen olevan olemassa, liikehtivän ja sydämen kuuluvan.
Luulen, että tunsin eilen ensimmäistä kertaa liikkeen mahan läpi. En ole varma, mutta nukkumaan mennessä maha tuntui "kovalta", en ole varma tarkoittaako se yksiselitteisesti supistuksia vai ei. Mahan kovetuttua, jos pysähtyy, niin yleensä on tuntunut myös liikkeitä kuplintana ja niin tuntui eilenkin. Makoilin sängyllä selälläni käsi mahan päällä lueskellen kännykällä maikkarin viihdeuutisia. Yhtäkkiä tuntui "ilmakupla" sekä sisällä että kämmenpohjassa! Aika muikea fiilis. Ei voi ihminen oikein onnellisempaan oloon nukahtaa.
Muutenkin vihdoin minulle alkaa konkretisoitua tämä raskaus. Ajatuksissa uskallan ajatella, että meille tulee vauva. Pian meitä on kolme. Uskallan jo ajatella hankintojen tekemistä yms. Eilen kokosin listaa hankittavista tavaroista ja sain aikaiseksi vertailla vakuutukset! Aiomme olla nyt tosi ilkeitä ja lähettää vakuutuspaperit yhtiöön päivää ennen rakenneultraa. Hehheee! Jos haluavat rakenneultran tuloksia, niin kyselevät niitä sitten. Yksi tulevaa konkretisoiva tosiasia on se, että kesälomani alkaa 17.6. ja äitiysloma sitten 7.7. Enää reilut 10 viikkoa töitä jäljellä, miten vähältä se tuntuukaan!
Maha on kasvanut ihan hirmuisesti parissa viikossa! kattokaa vaikka Raskauden eteneminen -sivulta. Tuntuu ihan hullulta, kun joka päivä tuntee olevansa isompi kuin eilen!
Ja yksi hurja juttu vielä: Eilen illalla nukkumaan matkalla huomasin, että toisesta nännistä oli tihkunut hieman vaaleaa "tahnaa". o_O Melkoinen ja hämmentävä yllätys.
Mutta se ultra. Sen piti olla tosi kaukana keväällä ja nyt siihen on enää yksi yö! Huh!
Rakenneultraan on enää yksi yö. Huominen hiukan jännittää, kun ei yhtään tiedä mitä tuleman pitää. Toivoisin yli kaiken, että kaikki olisi hyvin. Toisaalta en osaa pelätä pahintakaan. Ehkä en edes ole uskaltanut oikeasti ajatella sitä mahdollisuutta.
Liikkeitä tuntui välillä jo joka päivä kunnes taas oli muutama päivä, ettei mitään tuntunut. Heti alkoi mieleen hiipiä kaikenlaisia peikoja. Doppler on ollut kullanarvoinen muutamana iltana, sillä sen avulla olen voinut varmistaa myttysen olevan olemassa, liikehtivän ja sydämen kuuluvan.
Luulen, että tunsin eilen ensimmäistä kertaa liikkeen mahan läpi. En ole varma, mutta nukkumaan mennessä maha tuntui "kovalta", en ole varma tarkoittaako se yksiselitteisesti supistuksia vai ei. Mahan kovetuttua, jos pysähtyy, niin yleensä on tuntunut myös liikkeitä kuplintana ja niin tuntui eilenkin. Makoilin sängyllä selälläni käsi mahan päällä lueskellen kännykällä maikkarin viihdeuutisia. Yhtäkkiä tuntui "ilmakupla" sekä sisällä että kämmenpohjassa! Aika muikea fiilis. Ei voi ihminen oikein onnellisempaan oloon nukahtaa.
Muutenkin vihdoin minulle alkaa konkretisoitua tämä raskaus. Ajatuksissa uskallan ajatella, että meille tulee vauva. Pian meitä on kolme. Uskallan jo ajatella hankintojen tekemistä yms. Eilen kokosin listaa hankittavista tavaroista ja sain aikaiseksi vertailla vakuutukset! Aiomme olla nyt tosi ilkeitä ja lähettää vakuutuspaperit yhtiöön päivää ennen rakenneultraa. Hehheee! Jos haluavat rakenneultran tuloksia, niin kyselevät niitä sitten. Yksi tulevaa konkretisoiva tosiasia on se, että kesälomani alkaa 17.6. ja äitiysloma sitten 7.7. Enää reilut 10 viikkoa töitä jäljellä, miten vähältä se tuntuukaan!
Maha on kasvanut ihan hirmuisesti parissa viikossa! kattokaa vaikka Raskauden eteneminen -sivulta. Tuntuu ihan hullulta, kun joka päivä tuntee olevansa isompi kuin eilen!
Ja yksi hurja juttu vielä: Eilen illalla nukkumaan matkalla huomasin, että toisesta nännistä oli tihkunut hieman vaaleaa "tahnaa". o_O Melkoinen ja hämmentävä yllätys.
Mutta se ultra. Sen piti olla tosi kaukana keväällä ja nyt siihen on enää yksi yö! Huh!
maanantai 4. huhtikuuta 2011
Tuulahdus menneestä
21+4
Yleensä en juurikaan käytä tuoksuja, mutta viime aikoina on tavakseni tullut suihkauttaa hieman hajuvettä ennen töihin lähtöä. Suttuisesta kelistä huolimatta tänä aamuna oli keväinen olo. Päätin aamulla laittaa "keväthajuvettäni" ensi kertaa sitten viime syksyn. Tuon hajuveden hankin reilu vuosi sitten kun tuli olo, että kaipaa kevättä varten kevyempää tuoksua.
On jännittävää, miten voimakkaasti viime kevään ja kesän ajan käyttämäni tuoksu liittyy mielessäni lapsettomuuden tunneskaalaan ja tuona aikana läpikäytyihin ahdistukseen, suruun, masennuksen tunteisiin, toiveisiin ja pettymyksiin. Nyt kun tuoksu on leijaillut ympärilläni päivän, olen mielessäni käynyt uudelleen läpi kuukausittaisia pettymyksiä ja keskenmenon aiheuttamia tunteita. Olen lukenut blogiani taaksepäin pitkälle ja miettinyt, että miten olenkaan jaksanut aina nousta tolpilleen pettymysten jälkeen. Olen käynyt uudelleen läpi tulevien hoitosuunnitelmien, pistosten, työaikajärjestelyjen ja rahanmenon tuskailun miettimiset.
Kyllä ihminen kaikenlaista kestää toisaalta taas moni asia unohtuu ja painuu taka-alalle helposti. Taka-alalta esiinnousemiseen ei näköjään kuitenkaan tarvita kuin yksi asiasta muistuttava tuoksu ja kaikki tuntemukset ovat jälleen kuin eilisiä.
Voi kunpa viime päivien blogimaailman huonot uutiset pian muuttuisivat ilon aiheiksi ja surun ja tuskan kyyneleet ilon kyyneliksi. Voimia!
Yleensä en juurikaan käytä tuoksuja, mutta viime aikoina on tavakseni tullut suihkauttaa hieman hajuvettä ennen töihin lähtöä. Suttuisesta kelistä huolimatta tänä aamuna oli keväinen olo. Päätin aamulla laittaa "keväthajuvettäni" ensi kertaa sitten viime syksyn. Tuon hajuveden hankin reilu vuosi sitten kun tuli olo, että kaipaa kevättä varten kevyempää tuoksua.
On jännittävää, miten voimakkaasti viime kevään ja kesän ajan käyttämäni tuoksu liittyy mielessäni lapsettomuuden tunneskaalaan ja tuona aikana läpikäytyihin ahdistukseen, suruun, masennuksen tunteisiin, toiveisiin ja pettymyksiin. Nyt kun tuoksu on leijaillut ympärilläni päivän, olen mielessäni käynyt uudelleen läpi kuukausittaisia pettymyksiä ja keskenmenon aiheuttamia tunteita. Olen lukenut blogiani taaksepäin pitkälle ja miettinyt, että miten olenkaan jaksanut aina nousta tolpilleen pettymysten jälkeen. Olen käynyt uudelleen läpi tulevien hoitosuunnitelmien, pistosten, työaikajärjestelyjen ja rahanmenon tuskailun miettimiset.
Kyllä ihminen kaikenlaista kestää toisaalta taas moni asia unohtuu ja painuu taka-alalle helposti. Taka-alalta esiinnousemiseen ei näköjään kuitenkaan tarvita kuin yksi asiasta muistuttava tuoksu ja kaikki tuntemukset ovat jälleen kuin eilisiä.
Voi kunpa viime päivien blogimaailman huonot uutiset pian muuttuisivat ilon aiheiksi ja surun ja tuskan kyyneleet ilon kyyneliksi. Voimia!
lauantai 2. huhtikuuta 2011
sairaala vai sairaala?
Yksi juttu jäi mieleen pyörimään neuvolan jälkeen ja pohdiskeltiin asiaa vielä miehen kanssa myöhemmin.
Neuvolantäti nimittäin antoi mulle lapun, missä oli aikoja keskussairaalamme "auditoriovalmennuksille". Niistä voidaan sitten valita, että mihin halutaan mennä, kun raskausviikkoja on kasassa 30-34. Ok. Harmittelin siinä sitten vielä ääneen ettei enää synnytyssaleihin pääse tutustumaan ja että olisin kovasti kaivannut sellaista konkreettista opastusta. Neuvolantäti sanoi siihen sitten, että "voittehan te mennä myös xx-aluesairaalaan synnyttämään, siellä pääsee saliinkin tutustumaan, mutta vasta myöhemmillä viikoilla". Luulin, että kun alkuun valittiin synnytyssairaala, niin sitä ei voi enää vaihtaa. Halutessamme voimme kuitenkin vaihtaa sairaalaa jos haluamme, vaikka ultrat tehtäisiinkin keskussairaalassa.
Olen tässä lueskellut aluesairaalaan synnytyskokemuksia ja se on siis sellainen baby-friendly-hospital eli luonnonmukaisiin synnytyksiin ja imetykseen erikoistunut ja panostava pieni aluesairaala, siellä etenkin ensisynyttäneiden kokemukset tuntuu olevan järkiään positiivisia. Lisäksi sinne olisi lyhyempi matkakin (aluesairaalaan on meiltä n. 50-55 km ja keskussairaalaan noin 65-70 km). Mieskin innostui, että "sittenhän on lyhyempi matka kavereiden luo varpajaisiin". Tekisi siis mieli vaihtaa synnytyssairaalaa... Täytyy ensi kerralla neuvolassa kysellä vähän lisätietoja. Aluesairaalassa huonoina puolina on siis se, että jos jokin menee pieleen, niin valmius ei ole keskussairaalan tasoa, eikä siellä aina ole päivystävää lääkäriä paikan päällä. Synnytyksissä on kuulemma kuitenkin aina lääkäri.
Itseäni jotenkin kiehtoo ajatus pienestä yksiköstä, jossa ei oltaisi ihan liukuhihnapotilaita. Sinne pitäisi siis päästä myös tutustumaan ja saataisi parempaa tukea lapsen kanssa toimimiseen ja imetyksen alkuun. Pitäisikö kuitenkin ottaa varman päälle? Jos jokin kuitenkin menee pieleen?
Onko teillä hyvät lukijani ollut synytyssairaalavaihtoehtoja? Oletteko miettineet sairaalaa enemmänkin vai onko valinta ollut itsestäänselvyys? Millä perusteilla?
Neuvolantäti nimittäin antoi mulle lapun, missä oli aikoja keskussairaalamme "auditoriovalmennuksille". Niistä voidaan sitten valita, että mihin halutaan mennä, kun raskausviikkoja on kasassa 30-34. Ok. Harmittelin siinä sitten vielä ääneen ettei enää synnytyssaleihin pääse tutustumaan ja että olisin kovasti kaivannut sellaista konkreettista opastusta. Neuvolantäti sanoi siihen sitten, että "voittehan te mennä myös xx-aluesairaalaan synnyttämään, siellä pääsee saliinkin tutustumaan, mutta vasta myöhemmillä viikoilla". Luulin, että kun alkuun valittiin synnytyssairaala, niin sitä ei voi enää vaihtaa. Halutessamme voimme kuitenkin vaihtaa sairaalaa jos haluamme, vaikka ultrat tehtäisiinkin keskussairaalassa.
Olen tässä lueskellut aluesairaalaan synnytyskokemuksia ja se on siis sellainen baby-friendly-hospital eli luonnonmukaisiin synnytyksiin ja imetykseen erikoistunut ja panostava pieni aluesairaala, siellä etenkin ensisynyttäneiden kokemukset tuntuu olevan järkiään positiivisia. Lisäksi sinne olisi lyhyempi matkakin (aluesairaalaan on meiltä n. 50-55 km ja keskussairaalaan noin 65-70 km). Mieskin innostui, että "sittenhän on lyhyempi matka kavereiden luo varpajaisiin". Tekisi siis mieli vaihtaa synnytyssairaalaa... Täytyy ensi kerralla neuvolassa kysellä vähän lisätietoja. Aluesairaalassa huonoina puolina on siis se, että jos jokin menee pieleen, niin valmius ei ole keskussairaalan tasoa, eikä siellä aina ole päivystävää lääkäriä paikan päällä. Synnytyksissä on kuulemma kuitenkin aina lääkäri.
Itseäni jotenkin kiehtoo ajatus pienestä yksiköstä, jossa ei oltaisi ihan liukuhihnapotilaita. Sinne pitäisi siis päästä myös tutustumaan ja saataisi parempaa tukea lapsen kanssa toimimiseen ja imetyksen alkuun. Pitäisikö kuitenkin ottaa varman päälle? Jos jokin kuitenkin menee pieleen?
Onko teillä hyvät lukijani ollut synytyssairaalavaihtoehtoja? Oletteko miettineet sairaalaa enemmänkin vai onko valinta ollut itsestäänselvyys? Millä perusteilla?
Neuvolakäynti
21+2
Viime viikolla oli maanantaina jälleen neuvola. Minulla oli neuvolan vaa'an mukaan paino noussut 800 g viikossa! Neuvolan tädin reaktioista en oikein osannut päätellä, että onko se liikaa vai ei. Edellisessä neuvolassa vastaava lukema oli 300g. Vähän tuntuu paljolta, mutta on tässä välillä kyllä mahakin tullut kunnolla esiin... Katsotaan nyt sitten, että mitä jatkossa seuraa. Toivottavasti tasaantuu. Enpä mielestäni ole mitenkään erityisen paljoa syönyt. Tottahan tässä koko ajan on nälkä, mutta mielestäni olen syönyt nyt terveellisemmin kuin varmaan koskaan ennen. Miehellekin naureskelin, että kannattaa mennä naimisiin, niin alkaa vaimokin turpoamaan kilon viikkovauhtia!
Hemoglobiiniarvo oli laskenut 116:een ja joudun aloittamaan rautalisän. En tykkää niistä rautatableteista yhtään, koska a) ne maistuu niin kauhealle ja b) maha menee kovaksi, mutta pakko se kai on omaksi ja myttysen parhaaksi huolehtia siitä, että veriarvot on kunnossa. Olen kyllä ollut vähän uupeloinen viime aikoina, joten ehkä tässä on siihen selitys sitten. Raudan kanssa on myös se haaste, että se pitäisi ottaa selkeästi aterioiden välillä... Itselleni paras aika on nyt ollut juuri ennen nukkumaanmenoa, kun muutama tunti on mennyt viimeisimmästä syömisestä. Silloin ne muistaakin ottaa, kun olen parkkeerannut pillerit hammasharjan viereen.
Muuten oli neuvolassa ihan ok kaikki. Verenpaine oli kunnossa ja sydänäänet jumputti komeasti tasolla 140-150. Ensi kerralla sitten päästään jo neuvolassa kelan papereiden kimppuun ja saadaan jo äitiysavustuspaperit! Tuo askel on tuntunut kaukaiselta ja nyt se on jo ensi kerralla, kuukauden päästä! JEE!
Raskaus on nyt siinä vaiheessa että viime päivinä olen tuntenut liikkeitä joka päivä. Tosin vain kerran tai kaksi. Eilen ei koko päivänä tuntunut mitään, niin oli pakko turvautua doppleriin. Siellähän se myttynen möngerteli. Kunpa pian liikkeitä alkaisi tuntua säännöllisesti, niin ei tarvitsisi kyttäillä. Niin se vaan taitaa olla, että kun ultra lähenee, niin alkaa olla päivä päivältä epävarmempi olo, että onko kaikki hyvin. Rakenneultraan on 5 yötä. Toivottavasti kaikki olisi niin kuin kuuluu. :)
Viime viikolla oli maanantaina jälleen neuvola. Minulla oli neuvolan vaa'an mukaan paino noussut 800 g viikossa! Neuvolan tädin reaktioista en oikein osannut päätellä, että onko se liikaa vai ei. Edellisessä neuvolassa vastaava lukema oli 300g. Vähän tuntuu paljolta, mutta on tässä välillä kyllä mahakin tullut kunnolla esiin... Katsotaan nyt sitten, että mitä jatkossa seuraa. Toivottavasti tasaantuu. Enpä mielestäni ole mitenkään erityisen paljoa syönyt. Tottahan tässä koko ajan on nälkä, mutta mielestäni olen syönyt nyt terveellisemmin kuin varmaan koskaan ennen. Miehellekin naureskelin, että kannattaa mennä naimisiin, niin alkaa vaimokin turpoamaan kilon viikkovauhtia!
Hemoglobiiniarvo oli laskenut 116:een ja joudun aloittamaan rautalisän. En tykkää niistä rautatableteista yhtään, koska a) ne maistuu niin kauhealle ja b) maha menee kovaksi, mutta pakko se kai on omaksi ja myttysen parhaaksi huolehtia siitä, että veriarvot on kunnossa. Olen kyllä ollut vähän uupeloinen viime aikoina, joten ehkä tässä on siihen selitys sitten. Raudan kanssa on myös se haaste, että se pitäisi ottaa selkeästi aterioiden välillä... Itselleni paras aika on nyt ollut juuri ennen nukkumaanmenoa, kun muutama tunti on mennyt viimeisimmästä syömisestä. Silloin ne muistaakin ottaa, kun olen parkkeerannut pillerit hammasharjan viereen.
Muuten oli neuvolassa ihan ok kaikki. Verenpaine oli kunnossa ja sydänäänet jumputti komeasti tasolla 140-150. Ensi kerralla sitten päästään jo neuvolassa kelan papereiden kimppuun ja saadaan jo äitiysavustuspaperit! Tuo askel on tuntunut kaukaiselta ja nyt se on jo ensi kerralla, kuukauden päästä! JEE!
Raskaus on nyt siinä vaiheessa että viime päivinä olen tuntenut liikkeitä joka päivä. Tosin vain kerran tai kaksi. Eilen ei koko päivänä tuntunut mitään, niin oli pakko turvautua doppleriin. Siellähän se myttynen möngerteli. Kunpa pian liikkeitä alkaisi tuntua säännöllisesti, niin ei tarvitsisi kyttäillä. Niin se vaan taitaa olla, että kun ultra lähenee, niin alkaa olla päivä päivältä epävarmempi olo, että onko kaikki hyvin. Rakenneultraan on 5 yötä. Toivottavasti kaikki olisi niin kuin kuuluu. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)