hormonimyrsky

Niin no... Ehtihän tuosta edellisestä onnellisuuspostauksesta vierähtää ehkä jopa tunti, kun syystä tai toisesta sain mieleen pyykkiä ripustaessa, että jos sitä meidän aikaa sinne polille voisi hiukan siirtää.... Jos se olisi samalla viikolla ma tai ti tai sitten edes to tai pe, niin meillä olisi paljon enemmän aikaa lomailla muuallakin kuin kotona, nyt aika on keskiviikkona ja sitä varten pitää tulla mökiltä pois. Mun mielestä siis kesälomalla pitäis olla mahdollista hengata siellä läheisten luona ja tehdä ajan kanssa niitä asioita mihin arkena ei pysty, mutta kun ei niin ei...

Joka tapauksessa soitin siis sinne polille kysyäkseni
a) onko tämä aika kuitenkin meille molemmille, vaikka tässä on vaan mun taustatietolomake? ja
b) onko ajan siirtäminen ihan utopistinen ajatus?

Noh, soitin kolme kertaa kunnes pääsin läpi. Tympeän oloinen nainen vastasi ja kun esitin kysymykseni a, vastaus oli kutakuinkin "joo... tää ku o tällane lähetteen pohjalta saatu aika, niin tää kyllä koskee vaan sua. Ensin kato selvitellään nainen ja sitten vasta puoliso astuu kuvaan ja kun meillä on tää kesätauko tässä menossa, niin ei se laboratoriokaan tähän aikaan vielä katso niitä spermanäytteitä"
jepjep, koitin vielä änkyttää, että meillähän on jo kaikki perustutkimukset tehtynä ja se spermanäytekin otettu, niin mitä nyt sitten tutkitaan. Siihen se nainen ei sitten sanonut mitään. Siirryin kysymykseen b.
"joo... ei näitä kyllä oikeen kannata siirtää ku o toi kesätauko tosa ollu ni kaik ajat menee si kuukausien päähän"
"Aha", vastasin
"nii siis tuutsä sit sillon?"
"joo voin mä tulla"

Puhelun jälkeen jäi niin h**vetin tyhjä fiilis, ettei oo aikoihin ollut. Siis ensin meidän pitää ravata kaikki perustutkimukset läpi, jotta saadaan lähete, jotta kuullaan, että koko rumba alkaa taas alusta.

Jotkut muut saa viettää kesälomansa ihan ilman tällasia murheita ja liikkua ja mökkeillä missä lystää, muttei me. Me reissataan turhiakin turhempia kilometrejä ja käytetään rahaa, aikaa ja energiaa kuukausi- ja vuosikaupalla sellaiseen minkä suurin osa saa helposti tai jopa vahingossa.

Kaikki tämä purkautui itkuna, josta ei tahtonut tulla loppua varmaan yli tuntiin. Ehdinhän olla onnellinen putkeen jo niiiiiin monta päivää, että olihan jo aikakin. :/ No kävin uimassa, käytiin miehen kanssa kaupassa ja grillailtiin sekä puhuin pitkän puhelun ystäväni kanssa, joten iltaa kohden tuli jo parempi mieli.

Jos tämä on pms:ää, niin tulkoon se täti punainenkin sieltä sitten. Kyllä täällä kestetään. On näitä hormonimyrskyjä ennenkin nähty. Mieskin ne osaa jo tunnistaa.

Loma ja hyvä mieli

Lomalla on ihanaa. Vaikka edelleen ajattelen vauvaprojektiamme päivittäin, ei se juuri nyt tunnu niin suurelta peikolta kun mitä se on tähän saakka ollut.

Jos tässä kierrossa onnistutaan, niin se on hieno juttu ja parasta mahdollista. Jos taas ei, niin ei sekään juuri nyt tunnu kaatavan maailmaa.
Päätettiin, että JOS plussaisinkin nyt, niin siitä huolimatta mennään sinne keskussairaalan polille. Tahdon, että meillä on suunnitelma olemassa siltä varalta, että jokin menee taas vikaan. Itsesuojelua kai... Ajatuskin siitä, että perutaan kauan odottamamme aika ja joudutaan takaisin lähtöruutuun tuntuu liian pahalta.

Huomenna vieraaksemme saapuu taas sama perhe, joiden viime visiitin jälkeen sain ensimmäiset kaksi viivaa raskaustestiin. Voi kunpa heissä olisi sitä jotain joka saa onnea aikaan. Ehkä se on se heidän pieni ja aurinkoinen ihminen? Se, jonka ristiäiset aiheuttivat melkoista päänsisäistä mylläkkää viime syksynä.

Nyt mennään dpo 10 ja kohti jännittäviä aikoja. Alavatsalla muilii ja pakottelee, myös repäisykipuja on ollut tänään. Tarkkaan en osaa sanoa, että onko nämä nyt sitten SELLAISIA tunemuksia, mitä oli silloin viimeksikin. Joka tapauksessa peruskiertoa voimakkaampia kuitenkin. Tai sitten kuvittelen... Joka tapauksessa on hyvä mieli ja testipäiväksi olen päättänyt perjantain.

Pääasia, että meillä on loma ja se on tuonut kokonaisvaltaisen hyvän mielen.

jos-elämää

Munat on munittu ja taas odotellaan. Mitään erikoista ei tunnu, muttei toisaalta kuulukaan tuntua, vielä. Ja toisaalta en kyllä annakaan tuntua, ettei pilvilinnat taas rakentuisi liian korkeiksi. Ainakin yritän ottaa chillisti.

Toisaalta odotellaan myös naistenpolin vastaanottoaikaa. Siihen on enää kaksi viikkoa. Aika on keskellä lomaa, mikä on hyvä asia siinä mielessä, ettei tarvitse sumplia työkuvioita ja voi sitten rauhassa sulatella uutisia. Toivon, että asiat lähtevät sujuvasti rullaamaan. Olen päättänyt, että JOS eivät rullaa, niin tappelemaan ei ryhdytä vaan käännetään nokka suosiolla kohti väestöliiton ovea.

Tänään alkaa kauan kaivattu kesäloma. Neljän viikon kuuri chillailua, grilliruokaa, mökkeilyä, pari päivää partioleiriä, kavereita ja skumppaa. Loma tulee tarpeeseen ja toivon, että saan myös pienen irtioton vauvatekohommista. JOS vaikka saisi viettää yhden kokonaisen päivän ajattelematta asiaa?

Saatiin myös rinkulat sormeen, saapuivat eilen. Ehkä lomalla vähän suunnitellaan, että miten haluamme aviotaipaleellemme siirtyä. Sen verran kuitenkin puhuttiin jo, että JOS tulee vauva, niin sitten aikataulua aikaistetaan ja astellaan vihille jo ennen ensi kesää.

Jos-elämä jatkuu toistaiseksi...

on niin helppoo olla onnellinen

Onpa ihanaa olla onnellinen. Pitkästä aikaa olen ollut jo viikon päivät onnellinen, iloinen ja hyvällä mielellä.
Rakkaus sen taitaa tehdä.
Ja munimisaika.
Ja lähestyvä kesäloma.
CB:ssäkin oli tänä aamuna hymynaama, samoin peilissä. Vaihteeksi elämä hymyilee, mikä tuntuu erityisen hyvältä siihen nähden miten synkkää on viime aikoina ollut tämän koko asian kanssa.

Onni on kiva.

"jooo-oo, me mennään...."

On ihanaa, kun joku sellainen asia toteutuu, minkä on kyllä tiennyt tapahtuvan joskus, mutta silti sitä on odottanut. Ehkä odottaminen on ollut aika malttamatontakin ja sitten se tapahtuu. Kirppu menee naimisiin. Kihlasormuksiin tulee päivämäärä 10.7.2010. Sama kuin serkkutytön hääpäivä, olipahan ikimuistoiset häät.

Hyvällä mielellä on hyvä myös harjoitella pupupäiväkalenterin mukaisesti. CB:n digitesteissä on nykyään sellainen hymiö-hymynaama, sitä odotellen. Kp 13 tänään, joten tälle viikolle on piirretty pupuja kalenteriin.

Hei vauva, nyt voit tulla ihan luvan kanssa. Me ihan oikeasti halutaan olla aina yhdessä ja halutaan että olisit meidän kanssa!

haluamistako tämä elämä on?

Miksi en osaa tyytyä siihen kaikkeen hyvään mitä minulla on? Miksi haluan koko ajan jotain lisää tai jotain muutosta?
haluan vauvan
haluan perheen
haluan naimisiin
haluan uuden auton
haluan kaupunkiin
haluan ystävien luo muutenkin kuin virtuaalimaailmassa
haluan enemmän palkkaa
haluan enemmän vapaa-aikaa
haluan matkustella
haluan olla kotona

Minulla on kuitenkin paljon hyvää. Paljon sellaista mistä muut haaveilevat
olen terve
minulla on rakas avomies
minulla on kaksi ihanaa koiraa
minulla on omakotitalo, josta pidän
minulla on piha, jossa voi ottaa aurinkoa vaikka alasti
minulla on lähimetsä, jossa voi ulkoiluttaa koiria vapaana
minulla on hyvä työpaikka
minulla on ihania ystäviä
minulla on auto, mikä toimii vielä vuosia

En vain osaa tyytyä nykytilanteeseen. Jotain isoa ja tärkeää puuttuu. Jos saisin sen kaiken mitä haluaisin, niin olisiko elämä sitten kokonainen? En tiedä...

Tulisiko elämästäni ehjä, jos muuttaisimme kaupunkiin tai pääsisisin jotenkin lähemmäs ystäviäni ja läheiseni? Siinä tapauksessa joutuisin luopumaan työstäni, talostani, pihastani, lähimetsästäni ehkä autostakin. Eli ei ehkä sittenkään...

Vai tulisiko elämä kokonaiseksi sillä että saisin ympärilleni perheen, eli mentäisiin naimisiin ja saataisiin lapsi(a)? Ehkä. Silloin ei tarvitsisi luopua mistään. Jäisin ehkä täysin saamapuolelle. Elämään tulisi uutta sisältöä. Sitä mitä kaipaan. Sitä mitä varten kai olen olemassa...

Entä jos se ei onnistu? Mitä sitten? Siihen en osaa vastata.

"miten kauan sitä kestää? ei, sitä ei voi tietää." - Apulanta

Olen päättänyt, että perhe-wagonin hankintaprojekti saa toistaiseksi jäädä siihen, kunnes siihen tulee oikea tarve. Säästetään nyt ja käytetään ne rahat syksyllä tuleviin hoitoihin ja toisiimme.

kurja mieli

KP3, olo on masentunut. Vuoto on runsasta ja normaalia kirkkaampaa. Nyt se tulee sekin vuoto, mikä km:n yhteydessä jäi tulematta.

Puolitoista vuotta yritystä täyttyi. Moneen muuhun verrattuna se on vähän, toisiin verrattuna taas moninkertaisesti. Tällä hetkellä pelko siitä, että meidän vauvaprojekti venyy määrättömiin mittoihin on taas kasvanut isoksi möykyksi. Ensi syksy ja sen pimeys ja henkinen rankkuus pelottaa kovasti.

Tänään alkaa viimeiset clomifenit. Nyt on vasemman puolen "vuoro" toimia, joten en usko onnistumiseen yhtään. Vasen puoli ei ole vielä kertaakaan ollut "toiminnassa" kun olen ultrassa käynyt ja se toinen clomikierto, jolloin oli vasen puoli menossa oli kokonaisuudessaan epämääräinen, enkä saanut o-plussaa lainkaan. Meneekö clomit kaikkine sivuoireineen siis hukkaan? EI - me yritetään silti. Vaikka väkisin.

Tämän kierron jälkeen on sitten ensikäynti julkisella puolella. Siihen on kuukausi aikaa. En yhtään tiedä mitä odottaa? Miten meidät otetaan vastaan? Päästäänkö syksyllä jotenkin eteenpäin tässä asiassa? Miten pää kestää rajummat hormonimyrskyt? Miten lompakko venyy kaikkiin laskuihin? Miten kalenteri ja työnantaja antavat periksi oikuttelevan kiertoni ja pitkien matkojen kanssa? Työpaikalta sairaalalle on tunnin ajomatka suuntaansa.

Ajatuskin siitä, että kuukausi toisensa perään edelleen nostattelee toiveita ja romahtaa aina uudestaan tuntuu liian rankalta. Ihan liian rankalta.

Entä jos ei onnistuta ja joudutaan vaan ikuisesti pettymään ja odottamaan ja pettymään taas?

Sitä paitsi mun lähes ainoa läheinen ystäväni täällä korvessa perheineen (ja mun kummityttö myös) muuttavat täältä takaisin Helsinkiin. Ystäväni(kään) pää ei kestänyt täällä. Hyvästi sekin mahdollisuus sosiaaliseen elämään.

Huoh... Onneksi on kesä.