Ihme negatiivisuus on iskenyt. Tuntuu, että yksi jos toinenkin hetki menee synkistellessä. Viikonloppuna olin kaupungissa ja tuntui että kaikki, siis ihan kaikki, meni pieleen. Oikeastaan mikään ei saanut innostumaan ja kaikki tuntui vaan pahentavan oloa... Ystävätkin tuntuivat etäisiltä, ikään kuin en kuuluisi enää samaan joukkoon. Oli mukava palata kotiin oman kullan kainaloon.
Hain jokin aika sitten työpaikkaa. Ehdittiin jo ukkosen kanssa ilakoida pienestä mahdollisuudesta päästä kaupunkiin. Noh, niinhän siinä kävi, että paikka oli valmiiksi pedattu. Vieläpä mun entiselle fuksille. Arvelinkin että se saattaa olla "hänen paikkansa", mutta silti oli tosi tylyä saada vaan ilmoitus
"Hyvä hakija, Kiitos osoittamastasi mielenkiinnosta avoinna ollutta tehtävää kohtaan. Tällä kertaa et tullut valituksi. Liitteenä on valintapäätös ja oikaisuvaatimusohje."
Hakijoita oli kuutisenkymmentä, joista 9 pätevää (joista yksi meikäläinen). Höh. Pitäydytään siis toistaiseksi täällä mulkosilmien pikkupitäjässä ja koitetaan pärjätä.
Ikään kuin kostoksi menin ja tungin kasvimaalle lisää herneitä ja vaikka ties mitä ihania salaatteja ja yrttejä.
Huomenna menen antamaan hcg-verinäytteen. Pahoin pelkään, ettei kaikki jäänteet ole vielä tulleet pihalle, niin lyhyt vuotojakso lopulta oli. Vuoto kesti siis melkein tarkalleen kaksi vuorokautta. Sen jälkeen tuhrutteli pari päivää ja sitten... ei mitään.
Välillä tekisi mieli toivoa, ettei koko km:a ollutkaan vaan kaikki olisikin ihan hyvin. Entä jos se lorottelu olisikin ollut vaan harmitonta alkuraskauden vuotoa?? Heti perään näistä aatoksista on kuitenkin palattava maan pinnalle. Ei ole mahdollista. Huomenna saan tähän vihdoin numeerisen vahvistuksen.
maanantai 31. toukokuuta 2010
perjantai 28. toukokuuta 2010
uutta putkeen
Kävin lääkärissä ja hän oli sitä mieltä, että km voi olla ohi kahden päivän vuodolla, kun oli niin alkuvaiheessa. Selvä sitten.
Kyllä hän otti jonkun tulehdusnäytteen, josta hän soittelee tuloksia alkuviikosta. Alkuviikosta meen myös hcg-verikokeeseen varmistamaan, että hcg on varmasti laskenut. Hcg:ta ei voitu nyt ottaa, kun tk:n labra sattui juuri tänään olemaan remontin vuoksi pois käytöstä.
Eipä tässä sitten muuta, kun ollaan onnellisia siitä tiedosta, että voin tulla raskaaksi (eikä mietitä sitä, että saadaanko meidän geeneillä ylipäätään mitään elinkelpoista aikaan) ja tuutataan uutta putkeen heti kun vuoto on lakannut.
Olkoon nyt siis kp 5/jotain ja yk 15.
P.S. Se hymyhelistin tuli ja on nyt siis hyllyssä muistona ihkaensimmäisestä raskaudestani.
Kyllä hän otti jonkun tulehdusnäytteen, josta hän soittelee tuloksia alkuviikosta. Alkuviikosta meen myös hcg-verikokeeseen varmistamaan, että hcg on varmasti laskenut. Hcg:ta ei voitu nyt ottaa, kun tk:n labra sattui juuri tänään olemaan remontin vuoksi pois käytöstä.
Eipä tässä sitten muuta, kun ollaan onnellisia siitä tiedosta, että voin tulla raskaaksi (eikä mietitä sitä, että saadaanko meidän geeneillä ylipäätään mitään elinkelpoista aikaan) ja tuutataan uutta putkeen heti kun vuoto on lakannut.
Olkoon nyt siis kp 5/jotain ja yk 15.
P.S. Se hymyhelistin tuli ja on nyt siis hyllyssä muistona ihkaensimmäisestä raskaudestani.
keskiviikko 26. toukokuuta 2010
jälkipelit?
Tässäkö tämäkin sitten oli? Keskenmenon oireistoa googlaillessa ja neuvolasta kysyessä tulee mieleen tietty epävarmuus... Milloin vuoto on runsasta tai pitkittynyttä? Mitä tarkoittaa kovat kivut? Entä hyytymät?
Oliko vuoto runsasta?
Vuotoa tuli yhteensä noin kaksi vuorokautta. Viime yönä tuli enää pieni tippa ja tänään ei ole kun aavistus tullut. En oikeen osaa sanoa, kun käytän normaalisti kuppia ja nyt on ollut side, kun luin, ettei mitään saisi tonne paikkoihin tunkea (kuten tampoonia tms) infektioriskin vuoksi. Päättelin siitä viksuna likkana, että kuppi kuuluu siihen samaan sarjaan.
Oliko vuodossa hyytymiä?
En osaa sanoa, että onko nämä pienet (halk 2-5 mm) hyytymät nyt sitten NIITÄ hyytymiä vai ei. Kaikki on kuitenkin imeytynyt siteeseen. Pitäisikö hyytymiä olla? Jos niin minkä kokoisia? Entä jos ei ole?
Onko ollut kipuja?
Enpä oikein tiedä, että onko nämä kivut nyt sitten kovia vai ei. Yleensäkään en oo kovin kipuherkkä, joten sano nyt tästä sitten... Samanlaista kipua kun menkkojen ekana päivänä on ollut sekä kohdun tienoilla, että ajoittain ristiselässä.
Testiä en ole tehnyt, kun ne tuli käytettyä loppuun lyhyen raskauden aikana ja en ole viitsinyt hankkia uusia. Lämmöt on kuitenkin tosi alhaalla (tänään 36,1), joten ei ole toiveita, että siellä mitään elämää enää olisi...
Maanantai, eli ensimmäinen vuotopäivä oli paha. Olo oli lohduton, kuin lapsella, joka on saanut maistaa ikiomasta karkkipussillisestaan ensimmäisen karkin ja sitten koko pussi viedään pois.
Eilen pelkäsin, että vuoto ei lopu ikinä. Tänään puolestaan toivoisin, että se vielä vähän jatkuisi, että kaikki tulisi varmasti pois. Ei kai tästä nyt voi päästä vähemmällä kun perusmenkoista? Kyllä kai sitä nyt edes menkkoja enemmän ja kauemmin pitäisi vuotaa...
Vuodon alkamisesta on nyt kulunut vajaa kolme vuorokautta, ehkä kaksi ja puoli. Paniikinomainen suru on mennyt pois ja nyt päällimmäisenä on ilo siitä, että ylipäätään voin tulla raskaaksi. Luotan siihen, että pian tärppää uudelleen, kun niin monella (netissä) on niin käynyt. Ehkä jo heti tässä kierrossa?
Läheiset ihmiset, joille ollaan km:sta kerrottu, ovat suhtautuneet suurella sydämellä ja sympatialla. On tullut tosi hyvä mieli kaikista myötäisistä viesteistä, mitä ollaan saatu, sekin kai on osaltaan auttanut yli pahimmasta.
Kyllä keskenmenosta (ainakin varhaisesta) selviää hengissä. Tuli testattua. Suurena sivustakärsijänä tässä on kyllä työnantaja... Hyvästä yrityksestä huolimatta keskittyminen töissä on noin nolla. Välillä ehkä puoli, mutta sitten taas romahtaa. Ei ole helppoa olla asiantuntija ja kirjoitella raportteja ja järjestellä työmatkoja, kun mielessä pyörii ihan muut asiat. Mutta kai mun on parempi täällä töissä kun kotona murehtimassa...
Oliko vuoto runsasta?
Vuotoa tuli yhteensä noin kaksi vuorokautta. Viime yönä tuli enää pieni tippa ja tänään ei ole kun aavistus tullut. En oikeen osaa sanoa, kun käytän normaalisti kuppia ja nyt on ollut side, kun luin, ettei mitään saisi tonne paikkoihin tunkea (kuten tampoonia tms) infektioriskin vuoksi. Päättelin siitä viksuna likkana, että kuppi kuuluu siihen samaan sarjaan.
Oliko vuodossa hyytymiä?
En osaa sanoa, että onko nämä pienet (halk 2-5 mm) hyytymät nyt sitten NIITÄ hyytymiä vai ei. Kaikki on kuitenkin imeytynyt siteeseen. Pitäisikö hyytymiä olla? Jos niin minkä kokoisia? Entä jos ei ole?
Onko ollut kipuja?
Enpä oikein tiedä, että onko nämä kivut nyt sitten kovia vai ei. Yleensäkään en oo kovin kipuherkkä, joten sano nyt tästä sitten... Samanlaista kipua kun menkkojen ekana päivänä on ollut sekä kohdun tienoilla, että ajoittain ristiselässä.
Testiä en ole tehnyt, kun ne tuli käytettyä loppuun lyhyen raskauden aikana ja en ole viitsinyt hankkia uusia. Lämmöt on kuitenkin tosi alhaalla (tänään 36,1), joten ei ole toiveita, että siellä mitään elämää enää olisi...
Maanantai, eli ensimmäinen vuotopäivä oli paha. Olo oli lohduton, kuin lapsella, joka on saanut maistaa ikiomasta karkkipussillisestaan ensimmäisen karkin ja sitten koko pussi viedään pois.
Eilen pelkäsin, että vuoto ei lopu ikinä. Tänään puolestaan toivoisin, että se vielä vähän jatkuisi, että kaikki tulisi varmasti pois. Ei kai tästä nyt voi päästä vähemmällä kun perusmenkoista? Kyllä kai sitä nyt edes menkkoja enemmän ja kauemmin pitäisi vuotaa...
Vuodon alkamisesta on nyt kulunut vajaa kolme vuorokautta, ehkä kaksi ja puoli. Paniikinomainen suru on mennyt pois ja nyt päällimmäisenä on ilo siitä, että ylipäätään voin tulla raskaaksi. Luotan siihen, että pian tärppää uudelleen, kun niin monella (netissä) on niin käynyt. Ehkä jo heti tässä kierrossa?
Läheiset ihmiset, joille ollaan km:sta kerrottu, ovat suhtautuneet suurella sydämellä ja sympatialla. On tullut tosi hyvä mieli kaikista myötäisistä viesteistä, mitä ollaan saatu, sekin kai on osaltaan auttanut yli pahimmasta.
Kyllä keskenmenosta (ainakin varhaisesta) selviää hengissä. Tuli testattua. Suurena sivustakärsijänä tässä on kyllä työnantaja... Hyvästä yrityksestä huolimatta keskittyminen töissä on noin nolla. Välillä ehkä puoli, mutta sitten taas romahtaa. Ei ole helppoa olla asiantuntija ja kirjoitella raportteja ja järjestellä työmatkoja, kun mielessä pyörii ihan muut asiat. Mutta kai mun on parempi täällä töissä kun kotona murehtimassa...
tiistai 25. toukokuuta 2010
Hassuja havaintoja
Kun sain tietää sisälläni kasvavasta elämästä, paistoi aurinko ja edellisenä yönä puihin puhkesi lehdet. Olin varovaisen onnellinen ja itkin, onnesta. Vihdoinkin.
Sinä päivänä ja seuraavana kun selvisi, ettei elämä ollutkaan elämää, satoi molempina kaatamalla runsaat 31 mm molempina päivinä. Jälleen itkin, surusta ja ikävästä. Näin tässä kävikin.
Sinä päivänä ja seuraavana kun selvisi, ettei elämä ollutkaan elämää, satoi molempina kaatamalla runsaat 31 mm molempina päivinä. Jälleen itkin, surusta ja ikävästä. Näin tässä kävikin.
maanantai 24. toukokuuta 2010
Onni olikin fuulaa...
Meidän pikkuista ei sitten tarkoitettu tähän maailmaan. Hän ei ollut elinkelpoinen ja valuu pois parhaillaan. Raskaus on ohi. Istun kotona ja tuijotan aamuteeveetä tyhjin silmin.
Lämmöt on pudonneet, kohdunkaula on pehmennyt ja testi näyttää vaan hailua viivaa... ei siis enää epäselvää mitä tapahtuu. Ei ollutkaan meidän vuoro vielä. Onneksi sain olla 10 päivää raskaana, siitä olen onnellinen.
Ulkona tuoksuu sateen jälkeinen metsä. Kun kipu hellittää, lähden koirien kanssa sinne haistelemaan kevättä.
Lämmöt on pudonneet, kohdunkaula on pehmennyt ja testi näyttää vaan hailua viivaa... ei siis enää epäselvää mitä tapahtuu. Ei ollutkaan meidän vuoro vielä. Onneksi sain olla 10 päivää raskaana, siitä olen onnellinen.
Ulkona tuoksuu sateen jälkeinen metsä. Kun kipu hellittää, lähden koirien kanssa sinne haistelemaan kevättä.
sunnuntai 23. toukokuuta 2010
5+5 Tässäkö se nyt oli?
Tänään on ollut aamusta saakka aika surullinen ja negatiivinen olo tän raskauden kestämisen suhteen... En tiedä mistä se olo tuli, mutta se sai huipennuksensa, kun aiemmin päivällä kävin vessassa ja paperiin tuli ruskeaa tuhrua. Laitoin phs:n ja äsken kun kävin, niin siihen oli tullut kunnon tuhrut. :(
Alaselässä ja -mahassa jomottelee menkkamaisesti ja on jomotellut enemmän tai vähemmän koko päivän. Tiedän, että sekä jomottelut että vuoto voi olla ihan normaaleja, mutta silti pelottaa nyt ihan h...vetisti.
Pidä kiinni pieni!
Alaselässä ja -mahassa jomottelee menkkamaisesti ja on jomotellut enemmän tai vähemmän koko päivän. Tiedän, että sekä jomottelut että vuoto voi olla ihan normaaleja, mutta silti pelottaa nyt ihan h...vetisti.
Pidä kiinni pieni!
keskiviikko 19. toukokuuta 2010
5+1 viikkotesti
Nonni... Ihan näin pitkään sitten jaksoin odottaa testaamista. Viikkonäytölliseen testiin tuli siis tulos: "Raskaana 2-3", mikä tarkoittaa siis raskausviikkoja 4-5. Tuloksen suhteen herää ristiriitaisia ajatuksia.
Toisaalta oon iloinen, että hcg on noussut, mutta toisaalta pelottaa, että onko tuo sittenkään tarpeeksi... Tekisi mieli mennä ostamaan lisää testejä, mutta se nyt taitaa olla tyhmistä tyhmintä.
Sitäpaitsi olin tyhmä ja luin ohjeet vasta kun olin jo tehnyt testin. Luulin jo siis osaavani käyttää testejä, mutta ohjeesta huomasin, että jos testin tekee astiasta, niin tikkua olis pitäny pitää siellä noin 20 sekuntia... Mä pidin vaan ehkä 5...
Nyt makaan kipeänä kotona sohvalla ja tuskailen. Kuulostan ihan röhkivältä sialta tän yskäni kanssa ja räkäisiä paperitolloja alkaa olla joka puolella... Sairaspäivänä on aikaa taas imeä tietoa. Ristiriitaisuus vaan jatkuu. Välillä pohdin, että oikeasti me saadaan sisustaa remontoitu huone lastenhuoneeksi, kesällä heinäkuun alussa voidaan jo kertoa raskaudesta maailmalle ja koska me sitten tarvitaankaan se uusi auto ja onko meillä varaa ostaa auto. Toisaalta taas pelko tuulimunaraskaudesta voimistuu koko ajan... Entä jos ultrassa ei löydykään sykettä ja alkiomassa joudutaan kaapimaan ulos? Miten siitä sitten ikinä selviää?
Toisaalta oon iloinen, että hcg on noussut, mutta toisaalta pelottaa, että onko tuo sittenkään tarpeeksi... Tekisi mieli mennä ostamaan lisää testejä, mutta se nyt taitaa olla tyhmistä tyhmintä.
Sitäpaitsi olin tyhmä ja luin ohjeet vasta kun olin jo tehnyt testin. Luulin jo siis osaavani käyttää testejä, mutta ohjeesta huomasin, että jos testin tekee astiasta, niin tikkua olis pitäny pitää siellä noin 20 sekuntia... Mä pidin vaan ehkä 5...
Nyt makaan kipeänä kotona sohvalla ja tuskailen. Kuulostan ihan röhkivältä sialta tän yskäni kanssa ja räkäisiä paperitolloja alkaa olla joka puolella... Sairaspäivänä on aikaa taas imeä tietoa. Ristiriitaisuus vaan jatkuu. Välillä pohdin, että oikeasti me saadaan sisustaa remontoitu huone lastenhuoneeksi, kesällä heinäkuun alussa voidaan jo kertoa raskaudesta maailmalle ja koska me sitten tarvitaankaan se uusi auto ja onko meillä varaa ostaa auto. Toisaalta taas pelko tuulimunaraskaudesta voimistuu koko ajan... Entä jos ultrassa ei löydykään sykettä ja alkiomassa joudutaan kaapimaan ulos? Miten siitä sitten ikinä selviää?
tiistai 18. toukokuuta 2010
5+0 Ystäväni Toivo ja Pelko
No niin... tästä tämä nyt sitten kai lähtee. Oireeton on olo edelleen, mutta pakko kai se on uskoa. Kolme testiä olen tehnyt ja kaikki on näyttäneet raskautta. Yksi viikkonäytöllinen testi on vielä jäljellä, ajattelin tehdä sen tällä viikolla. Vain nähdäkseni, että hcg todella on noussut viikkojen edellyttämälle tasolle.
Mieli ja fiilikset vaihtelee koko ajan. Tuntuu, että olen ihan hukassa ja pelottaa koko ajan ihan helvetisti, että miten tässä käykään. En osaa yhtään luottaa siihen, että tammikuussa saisin syliini ihan oikean ihmisen.
Jotenkin toivoisin, että alkaisi edes jotain oireita, niin voisi siitä sitten arvailla, että jotain tapahtuu tuolla sisuksissa... Nyt on vaan ajoittain sellaista painetta/närästystyylistä jomotusta/pistelyä kohdun seudulla. Ja väsyttää kyllä pirusti.
Tunnin sisällä voi olla todella luottavainen ja toisaalta täysin lamaantunut olo. Joko tämä oikeasti on totta tai sitten vaan suurta fuulaa. Tähän saadaan ratkaisu viimeistään 4.6. Varasin nimittäin tuolle päivälle varhaisraskauden ultraäänen. Se ei ole mikään seurantaohjelmiin kuuluva ultra, vaan ihan ylimääräinen. Silloin on kasassa viikkoja 7+3, jos oma kalenterini pitää paikkansa.
Neuvolaan en ole vielä uskaltanut soittaa. Vähän jännittää. Entä jos peli vihelletäänkin sitten poikki ennen kun neuvola ehtii edes olla? Sitäpaitsi sinne on hirmu vaikea soittaa, kun soittoaika on vaan puoli tuntia arkisin klo 12:00-12:30. Just siinä hetkessä sitä on usein niin uppoutunut töihin, ettei lainkaan huomaa... Pitää varmaan laittaa kännykkä piipittämään sellaisena päivänä, kun mun huonekaveri ei ole paikalla.
Suuri vertaistukeni ja helpotukseni, vauvakanava, tuntuu oudolta. Vanhat tutut tyypit jatkaa yritysten ja pettymysten kierteessä, kun itse tekisi mieli purkaa ihmetystään... Odotusketjut puolestaan ovat täynnä outoja termejä, 10 vuotta nuorempia kolmatta odottavia ja ties mitä, mistä en tajua mitään.
Tähän saakka en ole selvittänyt mitään raskausjuttuja. En tiedä mistään mitään. Tiedontarve on ihan älytön. Tekisi mieli vaan imuroida itseensä tietoa alkionkehityksestä, mutta toisaalta pelottaa, että tässä käy huonosti ja tiedän sitten liiankin hyvin, missä kehitysvaiheessa milloinkin oma pienokaiseni olisi ollut... Nyyh ja pah. Tosi vaikeeta.
Sen kuitenkin tein, että pelastin itselleni legendaarisen Hymy-helistimen. Tilasin perinteisen punaisen. Hymy-helistin on ollut äitiyspakkauksissa pitkään, mutta 2010 pakkauksesta eteenpäin sitä ei siellä enää ole. Kotimainen yritys pistää pillit pussiin ja viimeiset helistimet myydään pois. Olkoon tämä helistin ensimmäinen hankinta tulevalle pienokaisellemme tai toimikoon se muistona tulevaisuudessa siitä ihkaensimmäisestä ja ehkä ainoasta plussastani.
Mieli ja fiilikset vaihtelee koko ajan. Tuntuu, että olen ihan hukassa ja pelottaa koko ajan ihan helvetisti, että miten tässä käykään. En osaa yhtään luottaa siihen, että tammikuussa saisin syliini ihan oikean ihmisen.
Jotenkin toivoisin, että alkaisi edes jotain oireita, niin voisi siitä sitten arvailla, että jotain tapahtuu tuolla sisuksissa... Nyt on vaan ajoittain sellaista painetta/närästystyylistä jomotusta/pistelyä kohdun seudulla. Ja väsyttää kyllä pirusti.
Tunnin sisällä voi olla todella luottavainen ja toisaalta täysin lamaantunut olo. Joko tämä oikeasti on totta tai sitten vaan suurta fuulaa. Tähän saadaan ratkaisu viimeistään 4.6. Varasin nimittäin tuolle päivälle varhaisraskauden ultraäänen. Se ei ole mikään seurantaohjelmiin kuuluva ultra, vaan ihan ylimääräinen. Silloin on kasassa viikkoja 7+3, jos oma kalenterini pitää paikkansa.
Neuvolaan en ole vielä uskaltanut soittaa. Vähän jännittää. Entä jos peli vihelletäänkin sitten poikki ennen kun neuvola ehtii edes olla? Sitäpaitsi sinne on hirmu vaikea soittaa, kun soittoaika on vaan puoli tuntia arkisin klo 12:00-12:30. Just siinä hetkessä sitä on usein niin uppoutunut töihin, ettei lainkaan huomaa... Pitää varmaan laittaa kännykkä piipittämään sellaisena päivänä, kun mun huonekaveri ei ole paikalla.
Suuri vertaistukeni ja helpotukseni, vauvakanava, tuntuu oudolta. Vanhat tutut tyypit jatkaa yritysten ja pettymysten kierteessä, kun itse tekisi mieli purkaa ihmetystään... Odotusketjut puolestaan ovat täynnä outoja termejä, 10 vuotta nuorempia kolmatta odottavia ja ties mitä, mistä en tajua mitään.
Tähän saakka en ole selvittänyt mitään raskausjuttuja. En tiedä mistään mitään. Tiedontarve on ihan älytön. Tekisi mieli vaan imuroida itseensä tietoa alkionkehityksestä, mutta toisaalta pelottaa, että tässä käy huonosti ja tiedän sitten liiankin hyvin, missä kehitysvaiheessa milloinkin oma pienokaiseni olisi ollut... Nyyh ja pah. Tosi vaikeeta.
Sen kuitenkin tein, että pelastin itselleni legendaarisen Hymy-helistimen. Tilasin perinteisen punaisen. Hymy-helistin on ollut äitiyspakkauksissa pitkään, mutta 2010 pakkauksesta eteenpäin sitä ei siellä enää ole. Kotimainen yritys pistää pillit pussiin ja viimeiset helistimet myydään pois. Olkoon tämä helistin ensimmäinen hankinta tulevalle pienokaisellemme tai toimikoon se muistona tulevaisuudessa siitä ihkaensimmäisestä ja ehkä ainoasta plussastani.
perjantai 14. toukokuuta 2010
Jumaleisson...
... huh, minkä pommin itelleni räjäytin. Syystä, jota en tiedä, testasin tänään dpo 17 kun yökylävauvavieraat olivat lähteneet. Tulos haamu, mutta ihan päivänselvä. Sen jälkeen onnenitku, toinen, hymy, laulelu, liikutus, järkytys, pelko. Mitä näitä nyt on?
Mitä ihmettä nyt pitää tehdä? Tätä hetkeä olen odottanut melkein puolitoista vuotta ja en todellakaan ole tähän valmistautunut.
Miten se tapahtui juuri nyt, kun ajoituksen piti olla pielessä? Juuri nyt kun mitään oikeita oireita ei ollut? No joo... olihan sitä puristusta/painetta kohdun tienoilla jotain dpo 8 alkaen, mutta ei sitä voi laskea. Rinnat ei ole olleet yhtään arat, vasta tänään vähän.
Ja oireeksi voi kai laskea senkin, ettei eilen itkettänyt yhtään. Jos olis ollu perus-PMSää, niin olisin nyyhkinyt ja vollottanut miehen kainalossa, kun se kyläillyt vauva oli niin suloinen. Nyt mies kyseli varovasti kun mentiin nukkumaan, että mitkä fiilikset? Minä siinä suu ymmyrkäisenä vastasin, että ei mitään! Ihan okei, iloinen ja aurinkoinen vauva. Siinä ne hälytyskellot sitten lähti pirisemään.
Kävin ostamassa komean valikoiman testejä, jotta voin varmistella tulevina päivinä että tämä oikeasti pitää kutinsa... Emmä tajua, ehkä mä sekoan seuraavan kolmen viikon aikana, ennen kun päästään näkemään kasvaako siellä oikeasti joku vai onko tää hämäystä?
:) Kyllä on todella sekavat fiilikset.
P.S. Pakko oli selata kalenteria sen verran, että lasketuksi ajaksi JOS tämä on totta ja JOS kaikki sujuu niin kuin parhain päin voi vaan mennä olisi 18.1.2010. Siinä meille deadlinea ihmisten ilmoille pääsyyn. :)
Mitä ihmettä nyt pitää tehdä? Tätä hetkeä olen odottanut melkein puolitoista vuotta ja en todellakaan ole tähän valmistautunut.
Miten se tapahtui juuri nyt, kun ajoituksen piti olla pielessä? Juuri nyt kun mitään oikeita oireita ei ollut? No joo... olihan sitä puristusta/painetta kohdun tienoilla jotain dpo 8 alkaen, mutta ei sitä voi laskea. Rinnat ei ole olleet yhtään arat, vasta tänään vähän.
Ja oireeksi voi kai laskea senkin, ettei eilen itkettänyt yhtään. Jos olis ollu perus-PMSää, niin olisin nyyhkinyt ja vollottanut miehen kainalossa, kun se kyläillyt vauva oli niin suloinen. Nyt mies kyseli varovasti kun mentiin nukkumaan, että mitkä fiilikset? Minä siinä suu ymmyrkäisenä vastasin, että ei mitään! Ihan okei, iloinen ja aurinkoinen vauva. Siinä ne hälytyskellot sitten lähti pirisemään.
Kävin ostamassa komean valikoiman testejä, jotta voin varmistella tulevina päivinä että tämä oikeasti pitää kutinsa... Emmä tajua, ehkä mä sekoan seuraavan kolmen viikon aikana, ennen kun päästään näkemään kasvaako siellä oikeasti joku vai onko tää hämäystä?
:) Kyllä on todella sekavat fiilikset.
P.S. Pakko oli selata kalenteria sen verran, että lasketuksi ajaksi JOS tämä on totta ja JOS kaikki sujuu niin kuin parhain päin voi vaan mennä olisi 18.1.2010. Siinä meille deadlinea ihmisten ilmoille pääsyyn. :)
maanantai 10. toukokuuta 2010
postia pappi Jaakobilta?
"XXXX sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Ilmoitus lähetteestä 6.5.2010
Naistentautien poliklinikka
Ennakkoilmoitus vastaanottoajasta
Naistentautien poliklinikan lääkäri on käsitellyt teistä tulleen lähetteen.
Odotatte aikaa tutkimuksiin/vastaanotolle. Arvioitu odotusaika on noin 2-6 kk.
Mikäli odotusaika aiheuttaa teille ongelmia, pyydämme ottamaan yhteyttä lähettävään lääkriin tai terveyskeskuslääkäriin."
Siis häh???? Kahden kuukauden päästä on heinäkuu, silloin ei tapahdu missään mitään. Meidän vauvantekohommat lykkääntyy siis syksyyn....
Mua ei kiinnosta nyt just mikään.
sunnuntai 9. toukokuuta 2010
äitienpäivä ja naamakirja
Pitäisi tajuta, että äitienpäivänä ei pitäisi kirjautua naamakirjaan ollenkaan...
Halusin Sinut jo ennen kuin olit edes syntynyt. Rakastin Sinua jo ennen kuin olit edes syntynyt ja rakastin vielä enemmän heti kun olit syntynyt. Näin kasvosi ja tiesin, että olin rakastunut. Ennen kuin tunti syntymästäsi oli kulunut, tiesin, että antaisin henkeni puolestasi. Tämä on elämänihme...! Laita tämä statukseesi, jos sinulla on lapsia ja rakastat heitä enemmän kuin elämääHuoh...
xx ihailee lasten omin pikku kätösin keräämiä kukkia. ♥
xx äitienpäivä alkoi mitä parhaimmin; aamupala tuotiin sänkyyn laulun kera, ja tietysti se ihana tyttären tekemä kortti. ♥
xx Kakkukahvit aamupalaks, Eetun tekemä kortti (iskä vähän auttoi) ja ruusuja. Ihan parasta ♥
xx Juhlat pystyyn, äidit! Yliannostus kakkua on vähimmäisvaatimus!
xx Keittiössä puuhaili aamulla poika 4v: "Äiti, mä laitan sulle aamupalaks ihan mitä sä haluut". "Äiti mä en ylety nouihin piirakoihin, sä et ehkä sit haluu niitä." "Äiti, voiko eilistä kahvii juoda.. Aha, sit mä keitän uutta" ♥ ♥ Ihanaa olla äiti.
xx sai makean aamupalan vuoteeseen, ihanan kortin ja sinivuokkoja. Tyttö kyllä totesi että iskän täytyy hakea äidille keittiöstä pöytä niin olisi parempi syödä makkarissa... ;D Ihanaa Äitienpäivää....
Elämän ihme
Nyt se on sitten tehty. Olin katsomassa pientä vauvaa. Hän oli ihan mahdottoman suloinen ja pikkuinen, hentoinen ja ryppyinen. Häntä olisi voinut katsella loputtomiin, niin kauniilta, pieneltä ja viattomalta hän näytti. Etukäteen ajattelin, että voisin ehkä ottaa hänet syliin. Sitä en kuitenkaan vielä uskaltanut. Tyydyin vain katselemaan ja ihastelemaan. Hiukan koetin poskea, hiuksia, pieniä sormia ja varpaita...
Huoh. Jotenkin hän oli niin ihmeellinen ja epätodellinen, etten osaa edes ajatella, että tuollainen voisi joskus tulla meistäkin tuloksena.
Muuten en ole edelleenkään edes itkenyt, paitsi nyt mennen tullen autossa kun ajelin kohti pääkaupunkia. Koska koirat ei olleet kyydissä saatoin luukuttaa musiikkia todella kovalla. Jotenkin alusta saakka minuun on kolahtanut jotenkin todella syvälle Jenni Vartiaisen kaunis kappale: Missä muruseni on? Ei se nyt suoraan tähän tilanteeseen istu, mutta jostain syystä se saa mut tunteiden valtaan.
Huoh. Jotenkin hän oli niin ihmeellinen ja epätodellinen, etten osaa edes ajatella, että tuollainen voisi joskus tulla meistäkin tuloksena.
Muuten en ole edelleenkään edes itkenyt, paitsi nyt mennen tullen autossa kun ajelin kohti pääkaupunkia. Koska koirat ei olleet kyydissä saatoin luukuttaa musiikkia todella kovalla. Jotenkin alusta saakka minuun on kolahtanut jotenkin todella syvälle Jenni Vartiaisen kaunis kappale: Missä muruseni on? Ei se nyt suoraan tähän tilanteeseen istu, mutta jostain syystä se saa mut tunteiden valtaan.
Jenni Vartiainen: Missä muruseni on?BTW: Tänään on dpo 12 ja pakotus kohdun tietämillä on jatkunut. Ehkä jopa voimistunut. Tästä syystä tein tänään testin, kun pääsin kotiin. Negahan se, eli valmistaudutaan siis vastaanottamaan jälleen täti punainen ja suunnataan katseet tulevaisuuteen. Tämä vauvaprojekti saa jatkoa seuraavaksi ilman clomeja, ihan luonnollisella kierrolla. Kamaluushormoneja en halua nyt jatkaa, yksi kuuri on vielä jäljellä. Sitten odotellaan keskussairaalasta yhteydenottoa, joka toivottavasti tulee ennen kesää.
Yöllä taas mä menin parvekkeelle nukkumaan,
jotta lähempänä mua ois hän
Pediltäni taivas näkyy, ryhdyin oottamaan,
että näen tähden lentävän
Sanovat jos jossain huomaa tähdenlennon niin
toivoa voit silloin mitä vaan
Yöllä ylös taivaalle mä pyynnön kuiskasin
Kävisipä pian tuulemaan
Tuuli tuule sinne missä muruseni on
Leiki hetki hänen hiuksillaan
Kerro rakkauteni, kerro kuinka ikävöin
Kerro, häntä ootan yhä vaan
Tyyni oli eilen yö
mut kohta kuitenkin
Tuuli henkäisi ja tuntee sain
Joku liikkui lähelläni
koski poskeain
Tutun käden tunsin ihollain
Enkä enää epäillyt
vaan tiesin, että voin
Niin kuin pieni lapsi nukahtaa
Ilma jota hengitämme samaa ilmaa on
Ja jalkojemme alla sama maa
Tuuli tuule sinne missä muruseni on
Leiki hetki hänen hiuksillaan
Kerro rakkauteni, kerro kuinka ikävöin
Kerro, häntä ootan yhä vaan
perjantai 7. toukokuuta 2010
Kohtaaminen edessä
No niin... huomenna se on sitten edessä. Pienen ihmisen kohtaaminen. Ikinä en ole nähnyt noin pientä ihmistä, enkä pitänyt sylissä.
Vähän jännittää, että miten omat tunteet reagoi tilanteessa. Jotenkin on ihmeellisen hyväntuulinen ja lunki fiilis ollut koko tän viikon. Miehellekin ihmettelin, että mistähän tällainen hyvä olo nyt oikein kumpuaa. Yhtään ei itketä eikä sureta, on vaan neutraali tai onnellinen fiilis.
Patoanko tunteet jonnekin vai auttoiko se viime sunnuntainen puhelu oikeasti näin paljon? Jos näin on, niin on entistäkin ajankohtaisempaa ruveta etsiytymään täältä metsästä ihmisten ilmoille ja lähemmäs ystäviä. Hulluksihan täällä tulee.
Sitä paitsi tänään on dpo 10 ja jo kolmatta päivää muilii ja "pakottaa" kohdun seutua.... Mitään toiveitahan en siis rakentele(?), mutta mainitsempa kuitenkin. Hah.
Vähän jännittää, että miten omat tunteet reagoi tilanteessa. Jotenkin on ihmeellisen hyväntuulinen ja lunki fiilis ollut koko tän viikon. Miehellekin ihmettelin, että mistähän tällainen hyvä olo nyt oikein kumpuaa. Yhtään ei itketä eikä sureta, on vaan neutraali tai onnellinen fiilis.
Patoanko tunteet jonnekin vai auttoiko se viime sunnuntainen puhelu oikeasti näin paljon? Jos näin on, niin on entistäkin ajankohtaisempaa ruveta etsiytymään täältä metsästä ihmisten ilmoille ja lähemmäs ystäviä. Hulluksihan täällä tulee.
Sitä paitsi tänään on dpo 10 ja jo kolmatta päivää muilii ja "pakottaa" kohdun seutua.... Mitään toiveitahan en siis rakentele(?), mutta mainitsempa kuitenkin. Hah.
maanantai 3. toukokuuta 2010
syntymä
Uusi elämä pienen pojan muodossa pullahtikin maailmaan tänä aamuna klo 3:49. 3140 g ja 47 cm. Pari viikkoa etuajassa, mutta terveenä kaikki.
Aika sekavat, mutta onnelliset fiilikset itelläkin. Nyt en pääse sairaalaan katsomaan, mutta yritän järjestää itseni silti aika pian pääkaupunkiin. Onneksi tuli eilen puhuttua kunnolla, niin tämä uutinen on helppo ottaa vastaan.
Edit klo 19:55
Koko perhe voi hyvin ja minusta tulee sylikummi
Aika sekavat, mutta onnelliset fiilikset itelläkin. Nyt en pääse sairaalaan katsomaan, mutta yritän järjestää itseni silti aika pian pääkaupunkiin. Onneksi tuli eilen puhuttua kunnolla, niin tämä uutinen on helppo ottaa vastaan.
Edit klo 19:55
Koko perhe voi hyvin ja minusta tulee sylikummi
sunnuntai 2. toukokuuta 2010
Mistä tunnet sä ystävän?
Vappu on vietetty rentoillen kotona. Juopoteltiin kalliita kuohuviinejä ja nautittiin juustoja. Pelailtiin ja haettiin pari geokätköä. Parin rennon päivän jäljiltä sain tänään jopa purettua matkalaukun, joka on ollut työhuoneen lattialla jo viime viikon perjantaista alkaen. Petipuolellakin on päästy vähän "vanhan hyvän ajan tunnelmaan". Ainakin parempaan päin.
Kävin tänään ihanan ihanan 2-tuntisen puhelun ystäväni kanssa. Hänellä on parin viikon päästä laskettu aika. Raskauden alusta saakka on ajoittain ollut todella vaikeita hetkiä, kun on vaihdettu kuulumisia suuntaan ja toiseen ja matkailtukin yhdessä.
jotain olen kertonut tietysti ennenkin, mutta enemmän tutkimusten etenemisestä,kun varsinaisesti tämän prosessin herättämästä tunnemyrskystä. Pitkän puhelun aikana tänään sain kuitenkin kerrottua omista fiiliksistäni, mainitsin jopa viime tiistain romahduksesta ja kerroin jopa sen, että osittain lähipiirin lasten, vauvojen ja hänen raskausmahansa takia jäätiin vapuksi kotiin. Hän ymmärsi, kyseli lisääkin.
Siitäkin puhuttiin, että haluan poiketa sairaalassa katsomassa uutta tulokasta kun hän on päässyt maailmaan. Oikeasti haluan, vaikka se olisi kuinka vaikeaa. Hän ymmärsi senkin ja sanoi arvostavansa sitä, jos tulen, mutta myös ymmärtävänsä, jos en tule. Ihan täydellistä. Nyt voin paineetta ja tekosyittä jättää menemättä jos vierailu alkaa tuntua ihan mahdottomalta ajatukselta.
Ihanaa havaita, että mulla on edelleen (ainakin yksi) todellinen ystävä, vaikka olenkin asunut kaukana kaikista monta vuotta ja ollut aika etäinen ja viheliäinen ystävä ainakin viimeisen vuoden. Perinteisesti olen ollut aika huono puhumaan muutenkin ja etenkin puhelimessa, enkä edelleenkään ole kovin hyvin sitä oppinut. Eniten tulee puhuttua ystävien kanssa niinä harvoina hetkinä kun poiketaan pääkaupungissa entisillä kotikonnuilla ja tilanne muotoutuu riittävän otolliseksi keskusteluille. Käytännössä liian harvoin. Toivottavasti päästään joskus vielä asumaan edes hiukan lähemmäs kaikkia rakkaita.
Jos tulen vielä oikeasti hulluksi tämän asian kanssa, niin ainakin joku ystävistäni tietää ainakin aavistuksen siitä, mitä tulee käytyä läpi.
Kävin tänään ihanan ihanan 2-tuntisen puhelun ystäväni kanssa. Hänellä on parin viikon päästä laskettu aika. Raskauden alusta saakka on ajoittain ollut todella vaikeita hetkiä, kun on vaihdettu kuulumisia suuntaan ja toiseen ja matkailtukin yhdessä.
jotain olen kertonut tietysti ennenkin, mutta enemmän tutkimusten etenemisestä,kun varsinaisesti tämän prosessin herättämästä tunnemyrskystä. Pitkän puhelun aikana tänään sain kuitenkin kerrottua omista fiiliksistäni, mainitsin jopa viime tiistain romahduksesta ja kerroin jopa sen, että osittain lähipiirin lasten, vauvojen ja hänen raskausmahansa takia jäätiin vapuksi kotiin. Hän ymmärsi, kyseli lisääkin.
Siitäkin puhuttiin, että haluan poiketa sairaalassa katsomassa uutta tulokasta kun hän on päässyt maailmaan. Oikeasti haluan, vaikka se olisi kuinka vaikeaa. Hän ymmärsi senkin ja sanoi arvostavansa sitä, jos tulen, mutta myös ymmärtävänsä, jos en tule. Ihan täydellistä. Nyt voin paineetta ja tekosyittä jättää menemättä jos vierailu alkaa tuntua ihan mahdottomalta ajatukselta.
Ihanaa havaita, että mulla on edelleen (ainakin yksi) todellinen ystävä, vaikka olenkin asunut kaukana kaikista monta vuotta ja ollut aika etäinen ja viheliäinen ystävä ainakin viimeisen vuoden. Perinteisesti olen ollut aika huono puhumaan muutenkin ja etenkin puhelimessa, enkä edelleenkään ole kovin hyvin sitä oppinut. Eniten tulee puhuttua ystävien kanssa niinä harvoina hetkinä kun poiketaan pääkaupungissa entisillä kotikonnuilla ja tilanne muotoutuu riittävän otolliseksi keskusteluille. Käytännössä liian harvoin. Toivottavasti päästään joskus vielä asumaan edes hiukan lähemmäs kaikkia rakkaita.
Jos tulen vielä oikeasti hulluksi tämän asian kanssa, niin ainakin joku ystävistäni tietää ainakin aavistuksen siitä, mitä tulee käytyä läpi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)