29+5
Hyvin alhaalla vatsalla alkoi eilen tuntua todella erikoisen tuntuisia liikkeitä. Luulen, että myttynen on jotenkin kääntynyt tai sitten hän todella on kasvanut huiman hyppäyksen, niin erilaisia nämä tuntemukset ovat aiempaan verrattuna. Alavatsalla (virtsarakossa?) alkoi eilen tuntua ajoittain, välillä voimakastakin, kuplintaa, joka tuntuu erikoisella tavalla "kylmältä".
Nämä uudet muuvit eivät tunnu pahoilta, ennemmin "muikeilta". Jopa niin, että omilta erikoisilta ilmeiltä on vähän vaikea välttyä.
Olen melko huono tunnistamaan, miten päin myttynen majassaan on. Ajattelinkin jos seuraavassa neuvolassa pyytäisin terkkaria vähän opastamaan, että millä perusteella hän asennon tuntee. Tähän saakka myttynen on siis ollut pää alaspäin, nyt mietin, josko hän olisi kääntynyt niin, että jalat steppailee virtsarakon päällä. Viime päivinä nimittäin ei ole tuntunut kenkäilyä kylkiluiden välissä.
On tämä hauskaa! Erityisen hauskaa, onnellista ja ihanaa tämä on näinä aamuina, kun on nukkunut sikeästi. :) Ah, miten voimakas olo, kun on saanut kunnon unet!
tiistai 31. toukokuuta 2011
sunnuntai 29. toukokuuta 2011
Ihana tuleva todellisuus
29+3
Kolmaskymmenes viikko ja kuin taikaiskusta katse alkaa suuntautua tulevaan. Pikkuhiljaa alitajuntakin alkaa työstää ajatusta, että meille oikeasti voi tulla vauva. Ihan oma vauva, meille kotiin. Tähän saakka vauva on ollut konkreettinen nyt ja tässä... Kasvavassa mahassa ja tuntuvissa liikkeissä, muttei vielä tulevassa.
Kuluneella viikolla olen ensi kertaa ajatellut synnytystä. Hiukan olen lueskellut synnytysjuttuja vauva-lehdestä ja vau-kirjasta. Olen käynyt synnytyssairaalavaihtoehtojemme kotisivuilla ja selvittänyt valmennuksien ajankohdat. Synnytyksestä sinänsä minulla ei vielä ole minkäänlaista kuvaa. En osaa ajatella, miten toivoisin sen etenevän, muuten kuin että toivon sen tuovan meille terveen lapsen kotiin.
Tulevaisuuden tulo tajuntaan näkyy myös joissain muissakin käytännön asioissa. Äitiysavustushakemus tuli laitettua tällä viikolla postiin. Se asia on nyt siis hoidettu ja ihan ajallaan (jopa 2 viikkoa ennen määräpäivää!). Äitiyspakkausta saanee odotella nyt hyvän aikaa, KELA nimittäin saanee näinä päivinä joitakin satoja hakemuksia ryppäänä, kun muutkin uuden pakkauksen kyttääjät lättäävät paperit menemään.
Olen myös tehnyt kaikenlaisia hankintoja tulevaa silmällä pitäen. Mies on siunannut tilaukseni. Nyt on hankittu siis
- kestoliivinsuojia
- unihaalari (50/56 cm)
- kuviollisia harsoja
- hoitotaso työpöydän päälle huuto.netistä kympillä
- hoitoalusta
- hoitolaukku
- kaksi tuttipulloa, jotka sopivat aiemmin saamaamme rintapumppuun
- pinnasängyn patja
- pinnasängyn reunapehmuste
- lajitelma kestovaippoja Huuto.netistä
Aiemmin on siis hankittu ja saatu
- vaunut
- rattaat
- turvakaukalo
- pinnasänky (vielä noutamatta ja maalaamatta)
- jonkin verran vaatteita (bodeja, housuja ja paitoja)
- tulevan mamman neulomat peitteet vaunuihin, neuletakki, -housut, pipo, lapaset ja sukat
- muutamat mamman neulomat villavaippahousut
- pari settiä kauniita vuodevaatteita
- harsoja
- muutama pehmolelu
Aika paljon alkaa siis olla kertynyt. Tärkeimmät tavarat on hankittu ja jossain vaiheessa on inventaarion aika. Etenkin vaatteiden osalta tilanne on aika sattumanvarainen sen suhteen, minkä kokoisia tai sorttisia vaatteita meillä on. Sama koskee vaippoja. Inventaario on luvassa sitten kun äitiyspakkaus saapuu ja myttysen huone alkaa saada muotoaan. Pikkuhiljaa aletaan valmistautua. Työpäiviäkin on jäljellä enää 13.
Hui! Meille taitaa tulla vauva!
Kolmaskymmenes viikko ja kuin taikaiskusta katse alkaa suuntautua tulevaan. Pikkuhiljaa alitajuntakin alkaa työstää ajatusta, että meille oikeasti voi tulla vauva. Ihan oma vauva, meille kotiin. Tähän saakka vauva on ollut konkreettinen nyt ja tässä... Kasvavassa mahassa ja tuntuvissa liikkeissä, muttei vielä tulevassa.
Kuluneella viikolla olen ensi kertaa ajatellut synnytystä. Hiukan olen lueskellut synnytysjuttuja vauva-lehdestä ja vau-kirjasta. Olen käynyt synnytyssairaalavaihtoehtojemme kotisivuilla ja selvittänyt valmennuksien ajankohdat. Synnytyksestä sinänsä minulla ei vielä ole minkäänlaista kuvaa. En osaa ajatella, miten toivoisin sen etenevän, muuten kuin että toivon sen tuovan meille terveen lapsen kotiin.
Tulevaisuuden tulo tajuntaan näkyy myös joissain muissakin käytännön asioissa. Äitiysavustushakemus tuli laitettua tällä viikolla postiin. Se asia on nyt siis hoidettu ja ihan ajallaan (jopa 2 viikkoa ennen määräpäivää!). Äitiyspakkausta saanee odotella nyt hyvän aikaa, KELA nimittäin saanee näinä päivinä joitakin satoja hakemuksia ryppäänä, kun muutkin uuden pakkauksen kyttääjät lättäävät paperit menemään.
Olen myös tehnyt kaikenlaisia hankintoja tulevaa silmällä pitäen. Mies on siunannut tilaukseni. Nyt on hankittu siis
- kestoliivinsuojia
- unihaalari (50/56 cm)
- kuviollisia harsoja
- hoitotaso työpöydän päälle huuto.netistä kympillä
- hoitoalusta
- hoitolaukku
- kaksi tuttipulloa, jotka sopivat aiemmin saamaamme rintapumppuun
- pinnasängyn patja
- pinnasängyn reunapehmuste
- lajitelma kestovaippoja Huuto.netistä
Aiemmin on siis hankittu ja saatu
- vaunut
- rattaat
- turvakaukalo
- pinnasänky (vielä noutamatta ja maalaamatta)
- jonkin verran vaatteita (bodeja, housuja ja paitoja)
- tulevan mamman neulomat peitteet vaunuihin, neuletakki, -housut, pipo, lapaset ja sukat
- muutamat mamman neulomat villavaippahousut
- pari settiä kauniita vuodevaatteita
- harsoja
- muutama pehmolelu
Aika paljon alkaa siis olla kertynyt. Tärkeimmät tavarat on hankittu ja jossain vaiheessa on inventaarion aika. Etenkin vaatteiden osalta tilanne on aika sattumanvarainen sen suhteen, minkä kokoisia tai sorttisia vaatteita meillä on. Sama koskee vaippoja. Inventaario on luvassa sitten kun äitiyspakkaus saapuu ja myttysen huone alkaa saada muotoaan. Pikkuhiljaa aletaan valmistautua. Työpäiviäkin on jäljellä enää 13.
Hui! Meille taitaa tulla vauva!
tiistai 24. toukokuuta 2011
Uusia oireita
28+5
Enää 17 työpäivää jäljellä. Juuri nyt en niinkään kaipaa sitä lomaa, vaan ennemmin sitä, että tämä kiire ja stressi hellittäisivät.
Uusi viikko on tuonut mukanaan uusia "oireita". Työpäivien turvotus on nyt melkoista ja seuraavan tilaisuuden tullen on tarpeen suunnata tukisukkaostoksille ennen kuin jalat ovat sinisenään suonikohjuja. Tätä ei lainkaan helpota se, että päivät ovat varsin intensiivisiä, eikä töiden lomassa juuri muista pyöritellä nilkkoja ennen kuin turvotus alkaa tuntua tuskaiselta. Onneksi jonkin verran on liikkuvaisempia päiviä, jolloin osan päivästä voi olla jalkeilla ja puuhastella.
Tähän mennessä pahimmat supistukset tulivat sunnuntaina. Olin koko päivän puuhastellut ja kyykkinyt pihalla kasvimaata laitellen. Illalla sitten lähdin koirien kanssa iltakävelylle. Alkua pidemmälle en päässyt kun supistelu alkoi. Muutaman kilometrin matkalla piti pysähdellä vähän väliä ja pysähtelyjen välillä töpötellä varovasti eteenpäin. Koirat ei olisi tahtoneet millään ymmärtää hissutteluvauhtia. Supistukset tuntuvat kaikkea muuta kuin mukavilta. Onneksi supistukset eivät ole päivittäisiä ja jos tunnen hiukankin supisteluun viittaavaa, koitan rauhoittaa tahtia. Se yleensä auttaa. Nytkin pitkän työpäivän jälkeen tuntuu, että pienikin liikkuminen käynnistää supistelun alavatsalla. Sen vuoksi pyysin miestä käymään koirien kanssa iltalenkin, omaa menoa täytyy vaan nyt rauhoittaa, vaikka olisi tehnyt mieli sateen tuoksuiseen metsään.
Myttynen on nyt kasvanut niin isoksi, että sen liikkuminen tuntuu selvästi. Joko hän on selvästi aiempaa aktiivisempi tai sitten suurin osa liikkeistä tuntuvat. Muutaman kerran jytäys on näkynyt mahan päälle saakka. On todella hauskaa ja aika erikoistakin katsella, kuinka koko maha hytkyy samaan aikaan kun liikkeet tuntuvat. Myttysen kasvun huomaa myös siitä, että liikkeet (ilmeisesti jalat) tuntuvat kylkiluiden alla/takana. Se ei suoranaisesti tunnu kovin mukavalta, muttei vielä ikävältäkään.
Olen vieläkin pantannut äitiysavustushakemusta. Edelleen näyttäisi olevan jaossa vuoden 2010 äitiyspakkausta. Toivoisin, että saisimme vuoden 2011 pakkauksen ja siksi odottelen vielä papereiden kanssa. Onhan tässä vielä hyvin aikaa lähettää hakemus, eikä pakkauksen saamisella ole mikään kiire. Mitäpä me vielä niillä vaatteilla tekisimmekään. Jos ensi viikolla sitten laittaisi paperit, ettei jäisi ihan viime tinkaan sentään.
Hankintoja tekisi mieli tehdä ja aloitella myös myttysen huoneen sisustusta, mutta täytynee odotella niiden kanssa loman alkuun. Nyt tuntuu, että viimeisten viikkojen aikana työt vievät energian niin, ettei kerta kaikkiaan ole puhtia pohtia hankintoja. Toivottavaa on, että sitten lomankin puolella ehtii.
Nyt ei vaan pysty enempään.
Enää 17 työpäivää jäljellä. Juuri nyt en niinkään kaipaa sitä lomaa, vaan ennemmin sitä, että tämä kiire ja stressi hellittäisivät.
Uusi viikko on tuonut mukanaan uusia "oireita". Työpäivien turvotus on nyt melkoista ja seuraavan tilaisuuden tullen on tarpeen suunnata tukisukkaostoksille ennen kuin jalat ovat sinisenään suonikohjuja. Tätä ei lainkaan helpota se, että päivät ovat varsin intensiivisiä, eikä töiden lomassa juuri muista pyöritellä nilkkoja ennen kuin turvotus alkaa tuntua tuskaiselta. Onneksi jonkin verran on liikkuvaisempia päiviä, jolloin osan päivästä voi olla jalkeilla ja puuhastella.
Tähän mennessä pahimmat supistukset tulivat sunnuntaina. Olin koko päivän puuhastellut ja kyykkinyt pihalla kasvimaata laitellen. Illalla sitten lähdin koirien kanssa iltakävelylle. Alkua pidemmälle en päässyt kun supistelu alkoi. Muutaman kilometrin matkalla piti pysähdellä vähän väliä ja pysähtelyjen välillä töpötellä varovasti eteenpäin. Koirat ei olisi tahtoneet millään ymmärtää hissutteluvauhtia. Supistukset tuntuvat kaikkea muuta kuin mukavilta. Onneksi supistukset eivät ole päivittäisiä ja jos tunnen hiukankin supisteluun viittaavaa, koitan rauhoittaa tahtia. Se yleensä auttaa. Nytkin pitkän työpäivän jälkeen tuntuu, että pienikin liikkuminen käynnistää supistelun alavatsalla. Sen vuoksi pyysin miestä käymään koirien kanssa iltalenkin, omaa menoa täytyy vaan nyt rauhoittaa, vaikka olisi tehnyt mieli sateen tuoksuiseen metsään.
Myttynen on nyt kasvanut niin isoksi, että sen liikkuminen tuntuu selvästi. Joko hän on selvästi aiempaa aktiivisempi tai sitten suurin osa liikkeistä tuntuvat. Muutaman kerran jytäys on näkynyt mahan päälle saakka. On todella hauskaa ja aika erikoistakin katsella, kuinka koko maha hytkyy samaan aikaan kun liikkeet tuntuvat. Myttysen kasvun huomaa myös siitä, että liikkeet (ilmeisesti jalat) tuntuvat kylkiluiden alla/takana. Se ei suoranaisesti tunnu kovin mukavalta, muttei vielä ikävältäkään.
Olen vieläkin pantannut äitiysavustushakemusta. Edelleen näyttäisi olevan jaossa vuoden 2010 äitiyspakkausta. Toivoisin, että saisimme vuoden 2011 pakkauksen ja siksi odottelen vielä papereiden kanssa. Onhan tässä vielä hyvin aikaa lähettää hakemus, eikä pakkauksen saamisella ole mikään kiire. Mitäpä me vielä niillä vaatteilla tekisimmekään. Jos ensi viikolla sitten laittaisi paperit, ettei jäisi ihan viime tinkaan sentään.
Hankintoja tekisi mieli tehdä ja aloitella myös myttysen huoneen sisustusta, mutta täytynee odotella niiden kanssa loman alkuun. Nyt tuntuu, että viimeisten viikkojen aikana työt vievät energian niin, ettei kerta kaikkiaan ole puhtia pohtia hankintoja. Toivottavaa on, että sitten lomankin puolella ehtii.
Nyt ei vaan pysty enempään.
torstai 19. toukokuuta 2011
Lukemia
28+0
Töitä on jäljellä enää 19 (työ)päivää. Hommia on liikaakin ja välillä olo ja elo meinaa kääntyä stressin puolelle. Kalenterissa on menoja lähes joka päivälle ja kirjoitettavaa, raportoitavaa ja järjesteltäviä asioita on vaikka kuinka paljon jäljellä oleviin resursseihin (aikaan) nähden. Täytyy vaan ajatella, että teen sen mitä ehdin ja nämä loput 19 päivää jaksaa vaikka päällään seisten. Tänäänkin on toimistopäivä, aikaan pitäisi saada vaikka mitä, mutta tekemisten määrä vaikeuttaa keskittymistä ja sen seurauksena päädynkin kirjoittelemaan päässä risteileviä ajatuksia blogiin. Oho.
Tänään alkoi jo kahdeskymmenesyhdeksäs raskausviikko. Oho siitäkin! Kohtahan ollaan jo uusilla kymmenluvuilla viikoissakin! :D Menneellä viikolla oli neuvolalääkäri ja todella inhottavaksi kokemukseksi osoittautunut sokerirasitustesti. Vaikka olo meni testin jälkeen todella ohueksi, olivat tulokset kuitenkin kunnossa. Kaikki arvot olivat erinomaisella tasolla ja mikäs sen mukavampaa. Myös neuvolassa oli kaikki hyvin.
Painoa on kertynyt kohta täydet 10 kiloa. Neuvolassa ja lääkärissä ollaan sitä mieltä, että se on kohdallani ihan ok lukema, lähtökohta kun on ollut BMI 20,7. Eipä silti, että olisin painonnoususta ollut jotenkin huolissani. Näen asian niin, että painon kuuluukin nousta. Jos on nälkä, niin syön, enkä mieti, paljonko paino nousee. Olen kuitenkin kääntänyt ruokavaliotani astetta terveellisempään suuntaan. Olen mm. jättänyt pois päivittäisen pasta+pestoannokseni, tosin ennemmin närästysvaivoja ehkäistäkseni, enkä niinkään hiilarien vuoksi. Olen myös tyhjentänyt pakastinta marjoista ja syönyt niitä maustamattoman jugurtin tai piimän ja myslin kanssa. Hyvää! Leipää en juurikaan arkisin syö, mutta enpä sitä ole kovin paljoa mussuttanut ennen raskauttakaan. Karjalanpiirakoidenkin syöntiä olen vähentänyt (närästyksen vuoksi sekin). Päivittäisen herkutteluhetken olen kuitenkin itselleni suonut, yleensä jäätelön muodossa. :) Onneksi sokerirasitus ei tätä minulta kieltänyt.
Töitä on jäljellä enää 19 (työ)päivää. Hommia on liikaakin ja välillä olo ja elo meinaa kääntyä stressin puolelle. Kalenterissa on menoja lähes joka päivälle ja kirjoitettavaa, raportoitavaa ja järjesteltäviä asioita on vaikka kuinka paljon jäljellä oleviin resursseihin (aikaan) nähden. Täytyy vaan ajatella, että teen sen mitä ehdin ja nämä loput 19 päivää jaksaa vaikka päällään seisten. Tänäänkin on toimistopäivä, aikaan pitäisi saada vaikka mitä, mutta tekemisten määrä vaikeuttaa keskittymistä ja sen seurauksena päädynkin kirjoittelemaan päässä risteileviä ajatuksia blogiin. Oho.
Tänään alkoi jo kahdeskymmenesyhdeksäs raskausviikko. Oho siitäkin! Kohtahan ollaan jo uusilla kymmenluvuilla viikoissakin! :D Menneellä viikolla oli neuvolalääkäri ja todella inhottavaksi kokemukseksi osoittautunut sokerirasitustesti. Vaikka olo meni testin jälkeen todella ohueksi, olivat tulokset kuitenkin kunnossa. Kaikki arvot olivat erinomaisella tasolla ja mikäs sen mukavampaa. Myös neuvolassa oli kaikki hyvin.
Painoa on kertynyt kohta täydet 10 kiloa. Neuvolassa ja lääkärissä ollaan sitä mieltä, että se on kohdallani ihan ok lukema, lähtökohta kun on ollut BMI 20,7. Eipä silti, että olisin painonnoususta ollut jotenkin huolissani. Näen asian niin, että painon kuuluukin nousta. Jos on nälkä, niin syön, enkä mieti, paljonko paino nousee. Olen kuitenkin kääntänyt ruokavaliotani astetta terveellisempään suuntaan. Olen mm. jättänyt pois päivittäisen pasta+pestoannokseni, tosin ennemmin närästysvaivoja ehkäistäkseni, enkä niinkään hiilarien vuoksi. Olen myös tyhjentänyt pakastinta marjoista ja syönyt niitä maustamattoman jugurtin tai piimän ja myslin kanssa. Hyvää! Leipää en juurikaan arkisin syö, mutta enpä sitä ole kovin paljoa mussuttanut ennen raskauttakaan. Karjalanpiirakoidenkin syöntiä olen vähentänyt (närästyksen vuoksi sekin). Päivittäisen herkutteluhetken olen kuitenkin itselleni suonut, yleensä jäätelön muodossa. :) Onneksi sokerirasitus ei tätä minulta kieltänyt.
perjantai 13. toukokuuta 2011
stressiä (part 2)
27+1
Eilen jo kirjoittelin pitkän tekstinpätkän, joka nyt näyttää kadonneen bittiavaruuteen samalla kertaa bloggerin ongelmien kanssa... hmpf. Noh, tilanteelle ei voi nyt juurikaan mitään.
Viimeisimmät viikot olen ollut stressin kourissa. Töitä on enemmän kuin riittävästi jäljellä oleviksi päiviksi. Viikonloput on turhankin ohjelmoituja ja kotona olisi runsaasti retuperällä olevia asioita. Kaiken kukkuraksi vanhempaa koiraamme puri äitienpäivänä mökillä kyy. Kyyn pureman myötä koiraan tuupattu myrkkyannos oli ilmeisen voimakas, sillä koiraparka oli kaksi vuorokautta hoidosta huolimatta täysin taju kankaalla. Kaiken kukkuraksi pureman kohteeksi joutunut jalka tulehtui pahasti. Tulehduksen vuoksi koira alkaa vasta nyt olla lähellä entistä kuntoaan. Tänään meinasi päästä onnenitku, kun koira otti muutaman juoksuaskeleen toisen koiran innoittamana. :) Onneksi työnantaja on joustanut tällä viikolla ja olin kolme päivää etätöissä kotona ja eilen potilas oli mukanani töissä.
Murehtiminen koiran tilasta on kääntänyt ajatuksia tehokkaasti pois raskaudesta. Onneksi myttynen kuitenkin on pitänyt puolensa ja muistuttelee säännöllisesti olemassaolostaan. Liikkeet tuntuvat nyt melko hyvin mahan päällekin. Mahan päällä lepäävä käsi saattaa yhtäkkiä nytkähtää tai kumpareelle laskettu vesimuki läikähtää. Myttysen yksiö on myös venyttänyt mahanahkaa niin, että nyt tuntuu, että ihon venymiskyky alkaa olla koetuksella. Ihme on jos ei kohta ala näkyä raskausarpia, jos kumpareen kasvu jatkuu nykyistä vauhtia.
Maha painaa jo aika selvästi kylkiluihin ja työntää helposti mahalaukusta happoja ruokatorveen. Närästysongelmat siis vaivaavat. Toisina päivinä vähemmän, toisina enemmän. Onneksi Renniet helpottavat oloa kutakuinkin heti. Olen huomannut että runsaat hiilihydraatit ja esim. sipuli vaikeuttavat närästystilannetta huomattavasti. Olenkin siis vaihtamassa rakastamani karjalanpiirakat kokonaan ruisleipään ja sipuliset ruoat ovat jääneet jo aiemmin pois.
Mahan kasvun myötä myös nukkumiseen on tullut uusia haasteita. Yhtäkkiä noin viikko sitten huomasin, ettei selällään nukkuminen tunnu enää hyvältä. Nukkumisasento on siis haettava jostain kylki-maha-asennon väliltä. Vaaleanpunaiselle pehmopossu -unikaverilleni on muotoutunut tärkeä tehtävä rintakehän tai mahakumpareen tukijana. Nukkumisen osalta myös tämä viikko on ollut melkoinen katastrofi. Pahimmillaan heräilin tunnin välein huolimaan koiran tilannetta ja olen siis senkin vuoksi ollut todella väsynyt.
Huonosti nukutut yöt, huoliminen ja runsas työmäärä ovat verottaneet jaksamistani. Onneksi tämä viikonloppu ollaan ihan kotosalla ja otetaan rauhassa. Puuhastellaan vähän piha- ja siivoushommissa miehen kanssa. Kun koirakin alkaa tervehtyä, en parempaa voisi toivoa. Huolettaa, kun sanotaan, että vauva voi hyvin kun äiti voi hyvin. Tässä suhteessa en ole oikein viime viikkoina onnistunut... Toivottavasti myttyselle ei jää tästä stressaavasta ajasta suurempia vaurioita. Onneksi olen mielestäni kohtuullisen hyvä stressinhallinnassa ja palaudun nopeasti stressitilasta normaaliin, kun aikataulut helpottavat ja tulee vapaapäivä.
Tulevalla viikolla on edessä sokerirasitustesti ja neuvolalääkäri. Saa nähdä millaisia tuomioita on luvassa.
Eilen jo kirjoittelin pitkän tekstinpätkän, joka nyt näyttää kadonneen bittiavaruuteen samalla kertaa bloggerin ongelmien kanssa... hmpf. Noh, tilanteelle ei voi nyt juurikaan mitään.
Viimeisimmät viikot olen ollut stressin kourissa. Töitä on enemmän kuin riittävästi jäljellä oleviksi päiviksi. Viikonloput on turhankin ohjelmoituja ja kotona olisi runsaasti retuperällä olevia asioita. Kaiken kukkuraksi vanhempaa koiraamme puri äitienpäivänä mökillä kyy. Kyyn pureman myötä koiraan tuupattu myrkkyannos oli ilmeisen voimakas, sillä koiraparka oli kaksi vuorokautta hoidosta huolimatta täysin taju kankaalla. Kaiken kukkuraksi pureman kohteeksi joutunut jalka tulehtui pahasti. Tulehduksen vuoksi koira alkaa vasta nyt olla lähellä entistä kuntoaan. Tänään meinasi päästä onnenitku, kun koira otti muutaman juoksuaskeleen toisen koiran innoittamana. :) Onneksi työnantaja on joustanut tällä viikolla ja olin kolme päivää etätöissä kotona ja eilen potilas oli mukanani töissä.
Murehtiminen koiran tilasta on kääntänyt ajatuksia tehokkaasti pois raskaudesta. Onneksi myttynen kuitenkin on pitänyt puolensa ja muistuttelee säännöllisesti olemassaolostaan. Liikkeet tuntuvat nyt melko hyvin mahan päällekin. Mahan päällä lepäävä käsi saattaa yhtäkkiä nytkähtää tai kumpareelle laskettu vesimuki läikähtää. Myttysen yksiö on myös venyttänyt mahanahkaa niin, että nyt tuntuu, että ihon venymiskyky alkaa olla koetuksella. Ihme on jos ei kohta ala näkyä raskausarpia, jos kumpareen kasvu jatkuu nykyistä vauhtia.
Maha painaa jo aika selvästi kylkiluihin ja työntää helposti mahalaukusta happoja ruokatorveen. Närästysongelmat siis vaivaavat. Toisina päivinä vähemmän, toisina enemmän. Onneksi Renniet helpottavat oloa kutakuinkin heti. Olen huomannut että runsaat hiilihydraatit ja esim. sipuli vaikeuttavat närästystilannetta huomattavasti. Olenkin siis vaihtamassa rakastamani karjalanpiirakat kokonaan ruisleipään ja sipuliset ruoat ovat jääneet jo aiemmin pois.
Mahan kasvun myötä myös nukkumiseen on tullut uusia haasteita. Yhtäkkiä noin viikko sitten huomasin, ettei selällään nukkuminen tunnu enää hyvältä. Nukkumisasento on siis haettava jostain kylki-maha-asennon väliltä. Vaaleanpunaiselle pehmopossu -unikaverilleni on muotoutunut tärkeä tehtävä rintakehän tai mahakumpareen tukijana. Nukkumisen osalta myös tämä viikko on ollut melkoinen katastrofi. Pahimmillaan heräilin tunnin välein huolimaan koiran tilannetta ja olen siis senkin vuoksi ollut todella väsynyt.
Huonosti nukutut yöt, huoliminen ja runsas työmäärä ovat verottaneet jaksamistani. Onneksi tämä viikonloppu ollaan ihan kotosalla ja otetaan rauhassa. Puuhastellaan vähän piha- ja siivoushommissa miehen kanssa. Kun koirakin alkaa tervehtyä, en parempaa voisi toivoa. Huolettaa, kun sanotaan, että vauva voi hyvin kun äiti voi hyvin. Tässä suhteessa en ole oikein viime viikkoina onnistunut... Toivottavasti myttyselle ei jää tästä stressaavasta ajasta suurempia vaurioita. Onneksi olen mielestäni kohtuullisen hyvä stressinhallinnassa ja palaudun nopeasti stressitilasta normaaliin, kun aikataulut helpottavat ja tulee vapaapäivä.
Tulevalla viikolla on edessä sokerirasitustesti ja neuvolalääkäri. Saa nähdä millaisia tuomioita on luvassa.
torstai 12. toukokuuta 2011
Stressiä
27+0
Kahdeskymmeneskahdeksas viikko. Huh! Aika kuluu yhtäaikaa nopeasti ja hitaasti - edelleen. Viikot tuntuvat vaihtuvan tiuhaan, mutta lopputulemaan tuntuu olevan silti vielä ikuisuus! Vielä kolme kuukautta kasvamista ja odottamista. Välillä tuntuu, ettei malttaisi enää odottaa... Toisaalta en olisi vielä kai valmis ihan siihenkään, että myttynen päättäisikin tulla nyt maailmaan.
Viime viikkoina ja päivinä stressitasoni on ollut (liian) korkealla. Töissä on älyttömästi hommia jäljellä oleville 25 päivälle. Vapaapäivät ovat menneet reissaamiseen ja kaiken kruunuksi äitienpäivänä toista koiraamme puri kyy. Purema veti pikkumiehen täysin petipotilaaksi 2,5 vuorokaudeksi kaikista hoitoponnisteluista huolimatta. Kyyn pureman kohteeksi joutunut jalka on edelleen turvonnut kaksinkertaiseksi toiseen jalkaan nähden. Nyt vihdoin, kun puremasta on kulunut 4 vuorokautta, koiraraasu pääsee itse kävelemään ja heiluttipa tuo tänään jo häntääkin.
Luojan kiitos töissä on oltu tilanteessa tosi ymmärtäväisiä. Olen voinut tehdä kotoa käsin töitä ja huolehtia potilaasta. Aikoihin en ole murehtinut, huolehtinut ja surrut näin paljon viikon aikana, mitä näinä viimeisimpinä päivinä. Onneksi pitkä odotus on jo palkittu hännän heilutuksella ja pirteämmällä katseella. Nyt vihdoin uskon, että poika toipuu vielä entiselleen! Odotan jo, että se voisi juosta taas, vaikka sitten jahtaisi naapurin kissan puuhun.
Raskaus on tästä johtuen ollut viime päivät ajatuksissa taaemmalla. Myttynen on kyllä pitänyt puoliaan, enkä ole voinut häntä kokonaan unhoittaa. Nukkuminen on muuttunut katkonaiseksi paitsi stressin, myös nukkuma-asennon rajoitusten vuoksi. Selällään nukkuminen alkoi yhtäkkiä viime viikonlopun aikoihin tuntua todella epämiellyttävältä, enkä voikaan enää maata oikosellaan selällään juuri minuuttia kauempaa. Nukkuma-asento on haettava jostain mahallaan ja kyljellään olon välimaastosta ja unikaverini pehmopossu on nyt aidosti tarpeen. Välillä sen paikka on mahan ja leuan välissä tukemassa rintakehää, välillä taas "mahan reunan" alla tukemassa mahaa.
Maha on kasvanut jo mielestäni aika jättimäiseksi (uusi kuva muuten taas raskauden eteneminen -osiossa). Se painaa jo reippaasti kylkiluihin ja hyvän istuma-asennon löytäminen on vaikeaa muualla kuin ergonomisessa työtuolissa tai auton penkissä. Onneksi tuli muuten hankittua tuollainen auto, jossa etupenkeissä istutaan "pystyasennossa" vähän kuin tuolissa. Telkkaria on helpompi katsoa kököttämällä ryhdikkäästi rahin päällä kuin yrittämällä hakea tyynyjen kanssa hyvää asentoa pehmeällä sohvalla. Iltaisin siis mieluummin puuhastelee ja liikuskelee kun jämähtää tuntikausiksi sohvannurkkaan.
Kävelyvauhtia on ollut pakko hidastaa. Kohtu alkaa supistella nopeasti jos vauhti koiran iltakävelyllä on liian reipas. Toivottavasti supistelut ei paljoa pahenisi, että pystyisin pysymään liikkeessä. Nyt kun tuo paikallaan olokin on muuttunut vaikeammaksi.
Myttysen liikkeet ovat selvästi vahvistuneet. Mahan päällä lepäävä käsi saattaa yhtäkkiä heilahtaa, kun hän muistuttelee olemassaolostaan ja ojentelee jäseniään. Eilen lueskeltiin Vau-kirjasta, että myttynen painaa jo noin kilon! Ilmankos alkaa mahakin olla jo melkoinen. Ainakin jos vertaa alkuviikkoihin. :D
Vaikka pientä kremppaa alkaa tullakin, olen onnellinen jokaisesta merkistä, minkä raskaus minussa saa aikaan. Kaikki kertoo siitä, että myttynen kasvaa ja valmistautuu tulevaan koitokseen. Hän valmistautuu tulemaan maailmaan. Hiukan olen huolehtinut stressin ja unettomuuden vaikutuksesta pikkuiseen. Monessa lähteessä muistetaan painottaa sitä, miten sikiö voi hyvin, kun äiti voi hyvin. Entä jos äiti ei voi hyvin? Entä jos äiti ei saa nukuttua huoliltaan?
Kahdeskymmeneskahdeksas viikko. Huh! Aika kuluu yhtäaikaa nopeasti ja hitaasti - edelleen. Viikot tuntuvat vaihtuvan tiuhaan, mutta lopputulemaan tuntuu olevan silti vielä ikuisuus! Vielä kolme kuukautta kasvamista ja odottamista. Välillä tuntuu, ettei malttaisi enää odottaa... Toisaalta en olisi vielä kai valmis ihan siihenkään, että myttynen päättäisikin tulla nyt maailmaan.
Viime viikkoina ja päivinä stressitasoni on ollut (liian) korkealla. Töissä on älyttömästi hommia jäljellä oleville 25 päivälle. Vapaapäivät ovat menneet reissaamiseen ja kaiken kruunuksi äitienpäivänä toista koiraamme puri kyy. Purema veti pikkumiehen täysin petipotilaaksi 2,5 vuorokaudeksi kaikista hoitoponnisteluista huolimatta. Kyyn pureman kohteeksi joutunut jalka on edelleen turvonnut kaksinkertaiseksi toiseen jalkaan nähden. Nyt vihdoin, kun puremasta on kulunut 4 vuorokautta, koiraraasu pääsee itse kävelemään ja heiluttipa tuo tänään jo häntääkin.
Luojan kiitos töissä on oltu tilanteessa tosi ymmärtäväisiä. Olen voinut tehdä kotoa käsin töitä ja huolehtia potilaasta. Aikoihin en ole murehtinut, huolehtinut ja surrut näin paljon viikon aikana, mitä näinä viimeisimpinä päivinä. Onneksi pitkä odotus on jo palkittu hännän heilutuksella ja pirteämmällä katseella. Nyt vihdoin uskon, että poika toipuu vielä entiselleen! Odotan jo, että se voisi juosta taas, vaikka sitten jahtaisi naapurin kissan puuhun.
Raskaus on tästä johtuen ollut viime päivät ajatuksissa taaemmalla. Myttynen on kyllä pitänyt puoliaan, enkä ole voinut häntä kokonaan unhoittaa. Nukkuminen on muuttunut katkonaiseksi paitsi stressin, myös nukkuma-asennon rajoitusten vuoksi. Selällään nukkuminen alkoi yhtäkkiä viime viikonlopun aikoihin tuntua todella epämiellyttävältä, enkä voikaan enää maata oikosellaan selällään juuri minuuttia kauempaa. Nukkuma-asento on haettava jostain mahallaan ja kyljellään olon välimaastosta ja unikaverini pehmopossu on nyt aidosti tarpeen. Välillä sen paikka on mahan ja leuan välissä tukemassa rintakehää, välillä taas "mahan reunan" alla tukemassa mahaa.
Maha on kasvanut jo mielestäni aika jättimäiseksi (uusi kuva muuten taas raskauden eteneminen -osiossa). Se painaa jo reippaasti kylkiluihin ja hyvän istuma-asennon löytäminen on vaikeaa muualla kuin ergonomisessa työtuolissa tai auton penkissä. Onneksi tuli muuten hankittua tuollainen auto, jossa etupenkeissä istutaan "pystyasennossa" vähän kuin tuolissa. Telkkaria on helpompi katsoa kököttämällä ryhdikkäästi rahin päällä kuin yrittämällä hakea tyynyjen kanssa hyvää asentoa pehmeällä sohvalla. Iltaisin siis mieluummin puuhastelee ja liikuskelee kun jämähtää tuntikausiksi sohvannurkkaan.
Kävelyvauhtia on ollut pakko hidastaa. Kohtu alkaa supistella nopeasti jos vauhti koiran iltakävelyllä on liian reipas. Toivottavasti supistelut ei paljoa pahenisi, että pystyisin pysymään liikkeessä. Nyt kun tuo paikallaan olokin on muuttunut vaikeammaksi.
Myttysen liikkeet ovat selvästi vahvistuneet. Mahan päällä lepäävä käsi saattaa yhtäkkiä heilahtaa, kun hän muistuttelee olemassaolostaan ja ojentelee jäseniään. Eilen lueskeltiin Vau-kirjasta, että myttynen painaa jo noin kilon! Ilmankos alkaa mahakin olla jo melkoinen. Ainakin jos vertaa alkuviikkoihin. :D
Vaikka pientä kremppaa alkaa tullakin, olen onnellinen jokaisesta merkistä, minkä raskaus minussa saa aikaan. Kaikki kertoo siitä, että myttynen kasvaa ja valmistautuu tulevaan koitokseen. Hän valmistautuu tulemaan maailmaan. Hiukan olen huolehtinut stressin ja unettomuuden vaikutuksesta pikkuiseen. Monessa lähteessä muistetaan painottaa sitä, miten sikiö voi hyvin, kun äiti voi hyvin. Entä jos äiti ei voi hyvin? Entä jos äiti ei saa nukuttua huoliltaan?
tiistai 3. toukokuuta 2011
100 päivää
25+5
Laskettuun aikaan on sata päivää. Työpäiviä on jäljellä 31. Molemmat tuntuvat hirmuisen pieniltä luvulta jo... Aika on viime viikkoina taas mennyt yhtä aikaa nopeasti ja hitaasti. Nopeasti siksi, että päivät tuntuvat hujahtavan ohi ja yhtäkkiä on taas uusi raskausviikko käsillä. Tekemistä on paljon koko ajan ja pieni jatkuva paine on niskassa kaikista tekemättömistä asioista. Tekemistä olisi kotona, pihalla, töissä ja luottamustoimissa. Paljon sellaista mitä pitäisi tehdä, muttei ole juuri nyt deadlinea, joten sellaiset hommat jäävät muiden jalkoihin. Yritän hoitaa asian kerrallaan pois päiväjärjestyksestä, ettei kääntyisi stressin puolelle.
Viikonloput ovat menneet liikaakin reissaamiseen ja kotiasiat ovat retuperällä (ei miehen kanssa, vaan koirien, kodin ja pihan osalta). Jälleen korostuu se ahdistus, mikä tulee, kun kaikki läheiset ovat kaukana ja sosiaalinen elämä edellyttää aina matkustamista. Työpäivän jälkeen pitäisi jaksaa laittaa pihaa kesäkuntoon (ennenkuin rikkaruohot valtaavat kaiken alan) tai edes käydä hankkimassa tarpeita valmiiksi. Viikonloppuisin ei voi hyödyntää vapaa-aikaa, kun pitää olla tien päällä... Lisäksi noin kymmenestä suunnasta tulee kommenttia, että "tulkaa käymään kun olette täällä päin!" Joo, ehkä sitten joskus kun on rutkasti ylimääräistä aikaa? Noh, yksi viikonloppu vielä ja sen jälkeen on näillä näkymin ainakin yksi viikonloppu, jolloin saa olla kotosalla. Voi kunpa päästäisiin kaupunkiin asumaan!!
Maha on kasvanut vauhdilla viime viikot ja eilen alkoi uusi inhottava vaiva nostaa päätään oikein toden teolla. Närästys hyökkäsi ennenkokemattomalla voimalla. Aiemminkin on närästellyt, muttei suinkaan näin, että tuntuu siltä että oksentaa minä hetkenä hyvänsä. Opiskelin asiaa googlella illalla ja opin, että kasvava kohtu painaa mahalaukkua ja mahanportista pääsee happoja ruokatorveen helpommin. Tämä vaiva ei tule ainakaan helpottumaan tulevaisuudessa. Täytyy vähän kokeilla, mitkä ruoat aiheuttavat enemmän tai vähemmän oireita. Eilen oli tosin sellainen päivä, ettei tehnyt mieli syödä mitään, ettei närästäisi...
Mahan kasvu on tuonut myös lievästi sanottuna "ryhdikkään" istuma-asennon. Jos ei istu selkä suorassa, niin tuntuu, että maha painaa kylkiluihin ja se tuntuu melkoisen häijyltä. Tulostin netistä selkäjumppaohjeita ja ajattelin, että täytyy alkaa huolehtia selän kunnosta ennen kuin käy köpelösti. Onneksi minulla on töissä hyvä työtuoli, jossa saan hyvän ja selkää tukevan asennon.
Edessä on siis noin sata päivää ryhdikästä elämää, kenties pahankin närästelyn sävyttämänä. Silti, mikä voisikaan olla parempaa kuin ajatus siitä, että sisälläni kasvaa uusi elämä. Tämä elämän alku lähettelee minulle merkkejä olemassaolostaan eri tavoin ja olen niistä kaikista tavoista ihan käsittämättömän kiitollinen, onnellinen ja hämmentynyt.
Äitienpäiväkin tulee. Joko sitä pitäisi jotenkin huomioida omalla kohdalla? Hämmentävää... o_O
Laskettuun aikaan on sata päivää. Työpäiviä on jäljellä 31. Molemmat tuntuvat hirmuisen pieniltä luvulta jo... Aika on viime viikkoina taas mennyt yhtä aikaa nopeasti ja hitaasti. Nopeasti siksi, että päivät tuntuvat hujahtavan ohi ja yhtäkkiä on taas uusi raskausviikko käsillä. Tekemistä on paljon koko ajan ja pieni jatkuva paine on niskassa kaikista tekemättömistä asioista. Tekemistä olisi kotona, pihalla, töissä ja luottamustoimissa. Paljon sellaista mitä pitäisi tehdä, muttei ole juuri nyt deadlinea, joten sellaiset hommat jäävät muiden jalkoihin. Yritän hoitaa asian kerrallaan pois päiväjärjestyksestä, ettei kääntyisi stressin puolelle.
Viikonloput ovat menneet liikaakin reissaamiseen ja kotiasiat ovat retuperällä (ei miehen kanssa, vaan koirien, kodin ja pihan osalta). Jälleen korostuu se ahdistus, mikä tulee, kun kaikki läheiset ovat kaukana ja sosiaalinen elämä edellyttää aina matkustamista. Työpäivän jälkeen pitäisi jaksaa laittaa pihaa kesäkuntoon (ennenkuin rikkaruohot valtaavat kaiken alan) tai edes käydä hankkimassa tarpeita valmiiksi. Viikonloppuisin ei voi hyödyntää vapaa-aikaa, kun pitää olla tien päällä... Lisäksi noin kymmenestä suunnasta tulee kommenttia, että "tulkaa käymään kun olette täällä päin!" Joo, ehkä sitten joskus kun on rutkasti ylimääräistä aikaa? Noh, yksi viikonloppu vielä ja sen jälkeen on näillä näkymin ainakin yksi viikonloppu, jolloin saa olla kotosalla. Voi kunpa päästäisiin kaupunkiin asumaan!!
Maha on kasvanut vauhdilla viime viikot ja eilen alkoi uusi inhottava vaiva nostaa päätään oikein toden teolla. Närästys hyökkäsi ennenkokemattomalla voimalla. Aiemminkin on närästellyt, muttei suinkaan näin, että tuntuu siltä että oksentaa minä hetkenä hyvänsä. Opiskelin asiaa googlella illalla ja opin, että kasvava kohtu painaa mahalaukkua ja mahanportista pääsee happoja ruokatorveen helpommin. Tämä vaiva ei tule ainakaan helpottumaan tulevaisuudessa. Täytyy vähän kokeilla, mitkä ruoat aiheuttavat enemmän tai vähemmän oireita. Eilen oli tosin sellainen päivä, ettei tehnyt mieli syödä mitään, ettei närästäisi...
Mahan kasvu on tuonut myös lievästi sanottuna "ryhdikkään" istuma-asennon. Jos ei istu selkä suorassa, niin tuntuu, että maha painaa kylkiluihin ja se tuntuu melkoisen häijyltä. Tulostin netistä selkäjumppaohjeita ja ajattelin, että täytyy alkaa huolehtia selän kunnosta ennen kuin käy köpelösti. Onneksi minulla on töissä hyvä työtuoli, jossa saan hyvän ja selkää tukevan asennon.
Edessä on siis noin sata päivää ryhdikästä elämää, kenties pahankin närästelyn sävyttämänä. Silti, mikä voisikaan olla parempaa kuin ajatus siitä, että sisälläni kasvaa uusi elämä. Tämä elämän alku lähettelee minulle merkkejä olemassaolostaan eri tavoin ja olen niistä kaikista tavoista ihan käsittämättömän kiitollinen, onnellinen ja hämmentynyt.
Äitienpäiväkin tulee. Joko sitä pitäisi jotenkin huomioida omalla kohdalla? Hämmentävää... o_O
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)