Viikko vielä

6+5, viikko enää

Tissiosasto on edelleen arka, erityisesti iltaisin. Jostain luin, että topatuissa liiveissä arkuus olisi voimakkaampaa kuin ei-topatuissa. Mietin, että pitäisikö tässä ottaa vaikka urheilurintaliivit käyttöön, että olisi helpompi olla. Täytynee kokeilla.

Ristiselkää ja kohdun seutua pakottaa välillä. Se ei ole kuitenkaan millään tapaa häiritsevää, mutta siihen kiinnittää väistämättä huomiota, kun muistaa millä tuntemuksilla viimeksi se km-vuoto, tai mikä vuoto se nyt sitten lopulta olikaan, alkoi. Tunne on siis ihan sama, mutta vuotoja ei ole näkynyt.

Tunteet ovat pinnassa. Olen pillittänyt lastenklinikan kummien joulukonsertille, blogikirjoituksille, kommenteille, syntymäuutisille, ultrauutisille, koskettaville joululauluille, pelkille ajatuksilleni siitä, että sisälläni jakautuu joku ja ties mille muulle...

Yöllinen hikoilu on vaivannut nyt kolme yötä. Iltaisin palelen ja käperryn onnellisena villasukat jalassa (ja ihonmyötäinen toppi päällä, ettei tissit liikkuisi niin paljoa) paksun talvitäkin alle. Nyt olen jo kolmena yönä herännyt neljän-viiden aikaan hillittömään hikoiluun, joka pilaa aamu-unieni viimeiset tunnit. Vuoroin on kuuma ja sitten hetken päästä taas kylmä, taas kuuma, taas kylmä jne.

Väsyttää myös aika rankasti, tuntuu ettei saa mitään aikaan. Töissä ajatukset harhailee ja olen tehoton, kotona tekee vaan mieli rötvätä sohvalla viltin alla ja surffata netissä tai tehdä käsitöitä. Osin väsymys varmasti johtuu huonosti nukkumisestakin...

Ultraan on vielä viikko. Puusk, miten hitaasti aika voikaan madella! Hcg-tuloksen jälkeen ja oireiston jatkuessa olen uskaltautunut ajattelemaan olevani oikeasti raskaana. Ainakin enemmän raskaana, kuin ei-raskaana. Eilen totesin miehelleni, että jos ultrassa ei näykään mitään tai jos joku onkin pielessä, niin sitä pettymyksen määrää ei voi edes ajatella. Tähän mennessä olen luonut jo syvän siteen solumyttyyn, enkä osaa kuvitellakaan, että entä jos sitä ei olekaan. Odotan ja toisaalta pelkään ultraa. Saako valita, että haluaa vain hyviä uutisia?

Näin se ajatusmaailma muuttuu. Hujauksessa epäuskosta ja pelosta syvään luottamukseen, että kaikki onkin hyvin. Hetken päästä taas pelko kalvaa.

Joulu on edessä ja matkaamme huomenna anoppilaan joulunviettoon. Joulun aikana kerromme heille uutiset, saa nähdä miten ja missä vaiheessa. Ehkä jo huomenna. Jos ultrasta tulee hyviä uutisia, kerron esimiehelleni (koska pitää kysyä, että missä neuvoloissa saa käydä työajalla ja missä ei), muille kerrotaan sitten tammikuun lopulla, jos saadaan ensimmäinen kolmannes onnellisesti taaksepäin.

Tänään on vuoden pimein päivä. Onneksi on lunta ja komea kuutamo. Tästä alkaa jännittävä matka kevättä kohti.