Jouluna olisi tullut 2 vuotta täyteen odotusta, yritystä, toivoa, toistuvia pettymyksiä, kyyneliä, vihaa, rakkautta ja kaikkea allonharjaa ja -pohjaa mitä voi vaan kuvitella... Tosiaan, ensimmäinen inssi. SE siittiö niistä 54 miljoonasta kokelaasta on tainnut löytää jättimunani ja ja ne kaksi ovat lyöttäytyneet yhteen. On myönnettävä, että en oikeasti ollenkaan uskonut onnistumisen mahdollisuuksiin inssissä. Sen ei pitänyt olla juurikaan sen parempi, kuin mitä on tähänkin saakka käyty läpi. Sen piti olla vain pakollinen välivaihe matkalla kohti rankempia hoitoja... Toki onnistumisen mahdollisuus on 10-15 %, mutta on hitusen vaikea uskoa sitä, että oikeasti oltaisiin niiden hannuhanhien joukossa, jotka tuohon kymmenekseen kuuluu...
Olisiko onnistumisen takana ollut sittenkin vähempi kahvinjuonti? tai se, että kerrankin muistin syödä foolihappoa ja kalanmaksaöljykapseleita suhteellisen säännöllisesti? Näihin kikkoihin en myöskään ole oikeasti uskonut, mutta väkisinkin tulee mietittyä, että mikä niiden rooli nyt sitten olikaan.
Tiistaina aamulla on klinikan soittoaika. Sitten soitan ja kyselen vähän, että mitäs nyt sitten pitäisi tehdä? Yksittäiset päivätkin tuntuvat pitkiltä, ajatuskin siitä että ennen kuin mitään voi edes huokaista, menee vielä monta VIIKKOA, että on edes mahdollista nähdä, onko siellä oikeasti joku ja että onko hän siellä missä pitääkin. Siihenkin, että tämä plussa kantaisi edeltäjäänsä pidemmälle, siihenkin on vielä yli viikko!
Muuhun en osaa nyt tukeutua, kuin siihen, että tarkkailen (neuroottisesti???) viivojen vahvistumista. Huomenna on taas "samanmerkkisen" testin vuoro. Tänään käytin puolestaan apteekin oman testin (ja tieteen tukemiseksi yhden ovulaatiotestin) ja viivat tuli paikalleen niin kuin kuuluukin.
YK 20, dpo 17 Ylin apteekin oma testi, keskellä David-ovulaatiotesti ja alinna eilinen... |
Onnea onnea! Ihan loistava uutinen :) Maailman paras joululahja, vai mitä?
VastaaPoistaOnneksi olkoon, Ihanaa!!! Olet todella plussan ansainnut, eikä teidän plussa ole keneltäkään muulta pois. Ole vain hyvällä omatunnolla onnellinen! Nyt tosiaan alkaa se VIIKKOJEN odotus, joka pitää vaan kestää, pitkä päivä kerrallaan... Sinnikkyyttä vaan!! Mitähän keksisit päivien kuluksi, että ne kuluisivat mahdollisimman nopeasti... Voi kun meidänkin tie kulkisi nyt samaa rataa, kerran aikaisemmin kommentoin sinulle, kun olemme niin hassusti samassa elämäntilanteessa, monen asian suhteen... On taloa ja koiraa, sekä jouluna tulee kaksi vuotta täyteen odotuksen odotusta. Uskalsin tänään käydä katsomassa netistä lastenvaunuja.. On niin kiva välillä antautua haaveiluun, kun muuten niin pitää itsensä kurissa... siis ettei uskalla edes haaveilla. Mutta ihanaa joulunodotusta sinulle ja seurailen täällä sivummalla ajatuksiasi!! /Mari.K
VastaaPoistaTunnelma plussauksen jälkeen voi olla hurja kaikessa ristiriitaisuudessaan: vaikka on ihana onnistua, on kuitenkin vaikea iloita, kun piina jatkuukin melkein pahempana kuin ennen plussaa, ja pelkokin kulkee sitkeästi mukana... Nuijanukutus olisi varmasti ainoa, joka auttaisi tuohon tilaan (en kuitenkaan suosittele! :-)). Surra ei kuitenkaan kannata: ilman tällaisia onnistumisia hoidot ovat ihan toivottomia niille, jotka ovat vielä hoidoissa... Ainakin minua lohduttaa tieto siitä, että suurin osa blogiystävistä onnistuu lopulta - jotkut vain joutuvat odottamaan kauemmin. Paljon voimia tuleviin päiviin!!
VastaaPoistaMahtavuutta! Onnittelut :) Jokainen on onnensa ansainnut ja jokaisessa hetkessä piilee onnen siemen! Talvenihmeet -projektissa on nyt todelliset plussa-tuulet!
VastaaPoistaMahtavia uutisia täällä! Onneksi olkoon ja ihan hirveän pitkää pinnaa ja luottamusta tuleviin pitkiin päiviin.
VastaaPoistaVerona, kiitos! Vielä en uskalla ajatella tätä joululahjana... Onhan jouluun vielä niiiiin pitkä aika. (tai no, ei oikeasti edes ole, mutta tässä tilanteessa se tuntuu olevan ihan käsittämättömän kaukana...)
VastaaPoistaMari kiitos kommentistasi! Lämmin onnittelu ilmeisesti plussasta sinnekin! Tuo haaveiluun antautuminen pitää kyllä täysin paikkansa (kuten se, ettei normaalisti ole edes uskaltanut haaveilla). Minä uskalsin sunnuntain ostoskeskusvierailulla poiketa tavaratalon lastenosastolle ajatuksena hankkia pienelle jotain. Kuitenkin minut valtasi pienimuotoinen ahdistus ja pelko ja päätinkin odottaa vielä vähän. Ja nuo vaunut?? Mitä ihmettä niiltä pitäisi sitten joskus vaatia?? HUI!? Miten tavallinen ihminen (joka on ummistanut silmänsä täysin koko asialta) voi ikinä tajuta mitään vauvojen tavaroista, vaunuista, vaatteista tai jostain vaipoista?
Tuuli kiitos voimaannuttavasta kannustuksesta. Onhan se niin, että on ihan hölmöä surra muiden puolesta, kun tässä asiassa ei ole mitään vuoronumeroita tai VIP-jonoja ollut ennenkään... Mutta minkäs sitä ihminen itselleen voi? Ja piinaa... ehkä nyt tai muutaman viikon päästä vasta edes tiedän, mitä piina edes on? ;)
Caudensia ja Hilla kiitos myös teille onnitteluista! Onnea, luottamusta ja pitkää pinnaa tarvitaan. Toivotaan, että talvenihmeitä tulee pian lisää!
Onnea kovasti! Onhan tätä jo odotettukin ;)
VastaaPoistaToivotaan jotta matkalainen on tarttunut oikein tiukasti kiinni! :)
Joo, muiden puolesta ei kannata surra. Nämä jutut ovat tuurista kiinni ja on ihanaa, kun sitä tuuria vihdoinkin on. Se antaa toivoa meille perästä tuleville :). Tsemppiä ja onnea matkaan!!!
VastaaPoistaVoi, toivottavasti nyt onni potkaisee, kirjaimellisesti.
VastaaPoistaLukenut blogiasi innolla ja sinun läpikäymäsi asiat ja tunteet ovat niin tuttuja.
Toivon tänne paljon kuulumisia ja erityisesti iloisia.
Meillä se taitaa olla vielä kaukana, vaikka, koskaan ei tiedä.
Paljon halauksia ja ihanaa, lämmintä, kaunista joulua!
-Anna