Uupelo

7+4, ultraan yksi yö

Eilen lähdin töistä ihan hyvävointisena. Soitin miehellekin, että menen koiranruokakauppaan ja ruokakauppaan ja kyselin ostostarpeita. Matkalla (joka on siis 10 min autolla) tuli kuitenkin niin huono olo, että ajoinkin kaupustelun sijaan kotiin. Ihan yhtäkkiä verensokerit tippuivat (tai siltä ainakin tuntui) ja alkoi paleltaa ihan älyttömästi.

Kotona otin ensiapuun lasillisen tuoremehua ja laitoin pastavedet kiehumaan. Veden kiehumista odotellessa oli pakko mennä sänkyyn peiton alle hytisemään. Söin lautasellisen spagettia pestokastikkeella ja selasin samalla hesarin lukematta ehkä yhtään uutista. Olo oli niin väsynyt ja paleleva, etten oikein voinut keskittyä. Syötyäni käperryin takaisin peiton alle ja nukahdin heti. Nukuin varmaan tunnin verran ja väänsin itseni ylös (jotta turvaisin yöuneni) vain nuokkuakseni pari tuntia lisää silmät puolitangossa sohvalla viltin alla. Olo oli niin uupunut, etten jaksanut liikkua mihinkään.

Illalla kuitenkin raahustin koirien kanssa iltakävelylle. Olin syönyt ilmeisesti liikaa sitä pastaa, sillä alkumatkasta jo meinasi tulla oksennus. Juuri sillä kohtaa tuli kuitenkin vastaan mummeli, enkä kehdannut ruveta purjoamaan hankeen. Vältyin siis siltä. Onneksi oli raikas pakkasilma jota oli helppo hengittää ja selvisin tilanteesta ikävillä närästysröyhyillä.

Noin yhdeksän tunnin yöunet nukuin varmaan sikeämmin kuin aikoihin. Siitä huolimatta tässä työpöydän takana nuokkuolo vaanii taas. Tänään on pakko jaksaa hakea koiranruokaa tai muuten raukoilla ei enää huomenna aamulla ole mitään syötävää. Tekisi mieli ja oikeastaan pitäisikin aina töiden jälkeen puuhata kaikenlaista, mutta jos tämä tällaista on, niin täytyy varmaan perehtyä downshiftauksen saloihin.

Huomenna on vihdoin varhaisultra. En oikeastaan jännitä, odotan vain todella kovasti, että saan nähdä mikä ja kuka tämän VÄSYMYKSEN aiheuttaa. Jostain syystä en ajattele huonoja uutisia tai edes niiden mahdollisuutta. Haluan uskoa, että kaikki on hyvin ja jos ei ole, niin mietitään sitä sitten.