Isänpäivästä isänpäivään

Joskus tulee eteen niitä hetkiä, kun ei jaksaisi kantaa vauvauutisia, joskus taas tulee tunne, että isät ja äiditkin pitäisi kieltää. Naamakirja yhdistettynä isän- tai äitienpäivään on niissä tilanteissa suorastaan verraton kaveri. Hohhoijaa.

Eilen muutenkin oli harmillinen päivä. Isänpäivä, jonka piti alunperin olla meidän kotona jo toinen, tai ainakin ensimmäinen tai edes viimeinen, jolloin ensisijaisesti muistamme omia isiämme. Eipä tarvinnutkaan kuin avata naamakirja ja saikin lukea kuinka moni viettikään sitä ihka ensimmäistä isänpäivää tai kuinka monessa perheessä oli ilahdutettu isää lasten tekemällä kortilla tai peräti ultrakuvalla.

Isänpäivää ei taaskaan juhlittu meillä. Jokaikinen lehti ja uutinen jaksoi muistuttaa tästä. Onneksi kuitenkin meillä molemmilla on omat ihanat isät joita saa muistaa, eikä siitä tule paha mieli ikinä.

Viime perjantainen ultra ei valanut juurikaan uskoa onnistumiseen lähitulevaisuudessakaan. Kierron päivänä 9 ja kuuden Puregon-pistoksen jälkeen tehty ultra antoi tulokseksi yhden 10 mm follin... Ei kovin hääppöinen saalis, sanoisin. Huomenna saadaan tietää, onko tuo folli kasvanut mihinkään ja voidaanko edes ajatella inssiin saakka pääsemistä.

Tällä hetkellä ajattelen näitä OI+IUI-piikittelyjä pakollisena välivaiheena kohti niitä "oikeita hoitoja". Koska tuotan munia (joskin huonoja) ja miehellä on siittiöitä, niin meidän on pakko käydä ensin tämä rumba läpi. Sääli vaan, että se syö yhden lääkekaton kerryttämisen verran rahaa lääkkeisiin ja toisen mokoman työtunneissa... Pientä tämä kuitenkin on sitten tulevaan verrattuna.

Jos vaan saan huomenna suuni auki, yritän kysellä lääkäriltä, miten matka sitten tämän vaiheen jälkeen jatkuu. Jos ehdimme toisenkin kierroksen inssejä ennen joulua, niin koska ja missä päin maailmaa päästään sen jälkeen jatkamaan.

Vaikka olen itselleni luvannut, etten ajattele tulevia aikatauluja, niin saa nähdä saadaanko seuraavaa isänpäivää juhlia jo odotuksen odotuksen sijaan odotusta? Tuskinpa sentään lasta ainakaan...