Tympii. Olen töissä pienessä 12 hengen organisaatiossa. Joukossa on 3 miestä ja yhdeksän naista. Kahdeksalla työntekijällä on lapsi tai lapsia. Lapsettomista "lisääntymisikäisistä" minä olen toinen, toinen on kanssani samanikäinen parisuhteessa elävä mies.
Nyt viimeiset puoli vuotta meillä on ollut myös lopputyöntekijä, sanotaan häntä nyt vaikka Hannaksi. Hannalla on kolme alle kouluikäistä lasta.
Aikaisemminkin on ollut välillä ikäviä tilanteita, kun lapset nousevat puheeksi kahvi- tai lounaskeskusteluissa. Siinä sitten tuntee itsensä aika ulkopuoliseksi... Mutta Hanna... Hän on ottanut ilmeisesti oikein elämäntehtäväkseen hehkuttaa äitiyden ihanuutta ja rankkuutta kertomalla JOKAISELLA kahvi- tai lounastauolla lapsistaan.
Kuinka heidän Kasperilla ja Jesperillä oli taas niin kova riita tai kuinka pikku-liinukka huusi taas koko yön, mutta kuinka ihanaa se sitten onkaan kun kaikki kolme leikkii keskenään... Kuinka taas oli se ja se lapsista sairaana ja kuinka taaskaan ei pysty tekemään sitä tai tätä, kun on ne lapset. Ja voi että kun meidän elämä on niin helppoa, kun voidaan tosta vaan lähteä kaupunkilomalle. Kato ku ei lasten kanssa voi...
Ja kun kerroin, että oli koomista kun mies istui veikkaaja-lehden parissa toista tuntia hiljaa ja perehtyi jalkapallon mm-kisauutisiin, niin siihenkin piti sitten kommentoida, ettei meidän Petteri kyllä voi lukea koskaan mitään lehtiä, kun koko ajan joku lapsista tarvitsee jotain.
Aaargh. Onneksi Hannan työsuhde päättyy ensi tiistaina. Ikinä ennen en oo ollut toisen ihmisen määräaikaisen työsuhteen päättymisestä iloinen. Nyt olen.
Sitäpaitsi, mulla on kauheakauheakauhea autokuume. Koirien takia meillä on farmariauto. Koirat matkustaa häkeissä takakontissa ja tavarat takapenkillä. Haluaisin auton, johon mahtuisi takakonttiin koirahäkkien lisäksi myös tavaraa. Ja nykyiseen autooni ei enää ensi vuoden alusta käy uusi etanolibensiini ja sitten sen jälleenmyyntiarvosta ei ole jäljellä sitäkään vähää mitä nyt... Oikeasti nykyinenkin auto on hyvä ja riittävä. Siihen asti, kunnes saadaan vauva. Jos saadaan.
Mutta voiko pariskunta ostaa "perhewagonia" jos ei ole perhettä? Toisaalta, jos on perhe (=lapsi), niin ei ole enää rahaa auton hankintaan...
Aargh. siitäkin. Joskin pienempi.
(ai niin, kyllä mä eilen sain myös palautetta, kun kommentoin Hannalle töistä lähtiessä, että taidan pestä auton, jos sitä vaikka eksyisi autokauppaan, niin hän totesi siihen vastaan että meidän oma auto on kyllä niin kauhean näköinen aina kun lapset sitä aina lähmii ja heittelee siihen palloja yms... Totesin vaan "joo. Moikka" ja hyppäsin autoon puhisemaan.)
Mä luulen, että osaksi juuri kuvaamasi ihmistyypin edustajat saivat mut vuosiksi pelkäämään lisääntymistä kuin ruttoa. Onko elämän pakko redusoitua neljän seinän sisään ja lasten futistreeneihin? Eikö vanhemman päässä liiku mitään muuta kuin lapsen teot ja seikkailut? Eikö vanhempi ole enää mitään muuta kuin vanhempi lisäännyttyään?
VastaaPoistaOnneksi kuitenkin löytyy esimerkkejä myös toisenlaisesta vanhemmuudesta, jotta uskaltaa uskoa, ettei itse ala tuollaiseksi.
Näin pätevänä keittiöpsykologina tein heti pikadiagnoosin työkaveristasi ;). Hän on saanut lapset nuorena ja helposti. Hän on usein miettinyt, että olisi sitä elämää voinut elellä kaksinkin miehen kanssa vähän pidempäänkin ennen lisääntymistä. Tämä sitten näkyy siinä, että vaikka hän onkin lapsistaan onnellinen, hän on samalla myös kateellinen sellaisille, joilla lapsia ei ole. Tosi pätevä diagnoosi varmasti :). Joka tapauksessa rasittavaa tuollainen. Ihmiset on niin ajattelemattomia.
VastaaPoistaJa siitä autosta. Meillä mies juuri ostaa paukautti meille farmariauton. Ihan vaan että mahtuu sitten rattaat peräkonttiin. Siispä mun vastaus tuohon autokysymekseen on, että voi ostaa. Eihän sen tarvitse olla ihan upouusi sen auton, niin sen jälleenmyyntiarvo ei romahda niin hurjasti, jos haluaakin siitä eroon parin vuoden päästä. Niin tuskin kuitenkaan tulee käymään :)
Kiitos ihanat!
VastaaPoistaSissi mäkin oon ajatellut, että työkaverin suhteen näin taitaa ollakin. :) Oon myös mielessäni ehkä noin tuhat kertaa visioinut nasevia ja vähän ilkeitäkin vastauksia, mutta aina oon saanut pidettyä suuni kiinni. Toistaiseksi.
Ja kuten Hilla kirjoitti, on onneksi niitäkin vanhempia, joilla on ihan normaalia elämää ja kanssakäymistä lasten jälkeenkin. :) Niitä ei vaan tunnu eksyneen mun työpaikalle. :|
Ja saattaa olla, että kesällä meidän perhe kasvaa autolla. Oli miten oli. Pankista saatiin kohtuullinen marginaali ja lupaus sinetöi osin mun haaveen. Nyt kun vielä täältä kuusesta joskus pääsisi autokauppaan. :D