kp 23 36,5, alkaa jo ihmetyttää, että mikä meininki tää nyt on. Ihan saharana paikatkin...
kp 24 36,2 valoa tunnelin päässä? Aamulla kn oli ylhäällä ja hiukan pehmennyt. Tuntemukset alkoi muutenkin olla voimakkaampia jo... Valkkaria lorahteli pitkin päivää ja iltasella o-testi oli melkein plussa. Jumppaamaanhan siitä sitten mentiin ja ah-kun tuntuikin hyvältä pitkästä aikaa.
kp 25 36,2 edelleen ja kn pehmeähkö ja ylhäällä edelleen.
E:n kanssa viesteiltiin, kun se kyseli kuulumisia:
***
Toivottavasti en ole tungetteleva jos sanon tämän (kun mainitsit, että teilläkin on yritys päällä ollut vuodenvaihteesta): jos missään vaiheessa rupee ahdistamaan tai haluat muuten puhua aiheesta tms., niin olen pelkkänä korvana. Siis tietty on ihan normaalia, että raskautumiseen menee sen vuos tai ylikin enkä lietso mitään huolestuneisuutta tai semmosta, mutta muistan vaan ite, että jonkun puolen vuoden jälkeen alko ahistamaan (enkä uskaltanu puhua kellekkään kaverille asiasta ennenku reilun kahden vuoden yrityksen jälkeen - urpo!). Mä oon kyllä toisaalta keskivertoa kärsimättömämpi, helpostihuolestuvampi ja ahdistustaipuvaisempi, sä osaat ottaa varmaan iisimmin. Nojoo, toivottavasti en kuulosta ihan jurtillta. Jotenkin tää perheenperustamisasia vaan pyörii mielessä (no onpa ihme kun pitää muistaa lääke aamuin illoin jne.) ja aiheeseen liittyvä pohdinta tuntuu läheiseltä. Että jos yhtään pähkäilyttää mikään niin here I am!
Ratsastusta ei muuten kai suositella raskaana, joten ratsastuskurssi on paras tapa varmistaa tärppi. Vähän niinkun sateenvarjoefekti, että sitten ei ainakaan sada :)
Kaikkea hyvää sinne!
-E
****
Heh!
Kiitos rakas ystäväin!
Itse asiassa mäkin vähän ajattelin, että jos aloitan jotain, mitä ei raskaana ollessa varmasti saisi tehdä, niin josko sitten... ;) Onhan se myönnettävä, että välillä aina hiipii mieleen, että miksi ei vaan mitään tapahdu? Onnistutaanko me koskaan? Ja jos ei onnaa, niin onpahan sitten ainakin jotain muuta uutta mukavaa...
Pahimpia on näköjään aina kierron ekat päivät, viimeksi oli ehkä kauhein tähän mennessä. Toiveet oli päässeet kasvamaan (taas) tosi korkeiksi ja sitten tulinkin oikein ryminällä maan pinnalle... Nyt menossa seittemäs kierto, ei toki vielä mitään teidän odotuksen odotukseen verrattuna. Pitkältä tuntuu jokainen viikko, mitä tarvii odottaa.
Siis kyllä mäkin huolin. Ehkä enemmän itekseni ja sehän tästä vaikeeta tekeekin. Pitäis vaan (kai) olla ajattelematta asiaa ja antaa elämän mennä eteenpäin omalla painollaan, mutta minkäs teet!
Eli kuulumiset käytännössä tuntuu riippuvan kierron vaiheesta, eli nyt kuuluu hyvää. :) Parin viikon päästä joko tosi hyvää tai sitten taas ryven pohjamudissa ja pohdin maailman pahuutta...
En tajua kyllä, miten sulla pää kestää?
Iso hali sinne suureen kaupunkiin!
A
****
No, eipä se aina kestäkään, kuten olet saa(tta)nut huomata ;-)
Helpotti kovasti siinä vaiheessa, kun sain itseni vihdoin uskomaan, että luonnollisin keinoin ei tulla ikänä onnistumaan. Varmaan pari kolme ekaa vuotta sitä jaksoi joka kierrossa edelleen vähän odottaa ja jännittää ja ne pettymykset kasaantu, kun aina joku iski päin näköä juuri kun oli saanut itsensä kammettua sinne toiveikkuuden maille. Mutta nyt ei ole enää sitä huolta ja ne naamalleen tulot rajoittuu vaan hoitokiertoihin - ja sellanen on viimeksi ollut huhtikuussa 2008 - eli siinä syy esim. tän hetken terveeseen päähän :) En voi edes kuvitella, mikä tipahdus on edessä jos tästä nyt oikeasti siirtoon päästään... Viimeiseen puoleentoista vuoteen ei ole mitään voinut menettää, kun ei ole mitään tarjottukkaan.
No kohta siis ehkä tarjotaan eli täällä pistellään taas. Punktio ja alkionsiirto on ens viikolla, hyvällä tsäkällä siirto just keskiviikkona eli mun synttärinä. Arvaa vaan millaset pontimet tää numero- ja ennefriikki saa moisesta... Synttärilahja?! Tuolla se Toivo jo läikehtii taustalla lämpimän kutsuvana ja petollisena. Toivon kaverit Infernaalinen Pettymys, Syyllisyys, Häpeä, Arvottomuus ja Masennus kurkkii jo siellä selän takana. Vaan taistelutta en antaudu! Hyökätköön, sittenpähän ryvetään perkele, itkuun ole vielä kukaan kuollut (kai?).
Toivottavasti sun hyvä tuuli saa tällä kertaa jatkua pidempään ;-) Sovitaanko, että otetaan molemmat nyt kaverit kyytiin, niin voidaan paisua yhdessä?
Tsemppiä! Ja haliruti **
-E
****
Sovitaan vaan! Kuulostais hurjan ihanalta, suorastaan utopistiselta. :) Hymyssä suin petiin, nyt! *ruts*
a
Kiitos rakas ystäväin!
Itse asiassa mäkin vähän ajattelin, että jos aloitan jotain, mitä ei raskaana ollessa varmasti saisi tehdä, niin josko sitten... ;) Onhan se myönnettävä, että välillä aina hiipii mieleen, että miksi ei vaan mitään tapahdu? Onnistutaanko me koskaan? Ja jos ei onnaa, niin onpahan sitten ainakin jotain muuta uutta mukavaa...
Pahimpia on näköjään aina kierron ekat päivät, viimeksi oli ehkä kauhein tähän mennessä. Toiveet oli päässeet kasvamaan (taas) tosi korkeiksi ja sitten tulinkin oikein ryminällä maan pinnalle... Nyt menossa seittemäs kierto, ei toki vielä mitään teidän odotuksen odotukseen verrattuna. Pitkältä tuntuu jokainen viikko, mitä tarvii odottaa.
Siis kyllä mäkin huolin. Ehkä enemmän itekseni ja sehän tästä vaikeeta tekeekin. Pitäis vaan (kai) olla ajattelematta asiaa ja antaa elämän mennä eteenpäin omalla painollaan, mutta minkäs teet!
Eli kuulumiset käytännössä tuntuu riippuvan kierron vaiheesta, eli nyt kuuluu hyvää. :) Parin viikon päästä joko tosi hyvää tai sitten taas ryven pohjamudissa ja pohdin maailman pahuutta...
En tajua kyllä, miten sulla pää kestää?
Iso hali sinne suureen kaupunkiin!
A
****
No, eipä se aina kestäkään, kuten olet saa(tta)nut huomata ;-)
Helpotti kovasti siinä vaiheessa, kun sain itseni vihdoin uskomaan, että luonnollisin keinoin ei tulla ikänä onnistumaan. Varmaan pari kolme ekaa vuotta sitä jaksoi joka kierrossa edelleen vähän odottaa ja jännittää ja ne pettymykset kasaantu, kun aina joku iski päin näköä juuri kun oli saanut itsensä kammettua sinne toiveikkuuden maille. Mutta nyt ei ole enää sitä huolta ja ne naamalleen tulot rajoittuu vaan hoitokiertoihin - ja sellanen on viimeksi ollut huhtikuussa 2008 - eli siinä syy esim. tän hetken terveeseen päähän :) En voi edes kuvitella, mikä tipahdus on edessä jos tästä nyt oikeasti siirtoon päästään... Viimeiseen puoleentoista vuoteen ei ole mitään voinut menettää, kun ei ole mitään tarjottukkaan.
No kohta siis ehkä tarjotaan eli täällä pistellään taas. Punktio ja alkionsiirto on ens viikolla, hyvällä tsäkällä siirto just keskiviikkona eli mun synttärinä. Arvaa vaan millaset pontimet tää numero- ja ennefriikki saa moisesta... Synttärilahja?! Tuolla se Toivo jo läikehtii taustalla lämpimän kutsuvana ja petollisena. Toivon kaverit Infernaalinen Pettymys, Syyllisyys, Häpeä, Arvottomuus ja Masennus kurkkii jo siellä selän takana. Vaan taistelutta en antaudu! Hyökätköön, sittenpähän ryvetään perkele, itkuun ole vielä kukaan kuollut (kai?).
Toivottavasti sun hyvä tuuli saa tällä kertaa jatkua pidempään ;-) Sovitaanko, että otetaan molemmat nyt kaverit kyytiin, niin voidaan paisua yhdessä?
Tsemppiä! Ja haliruti **
-E
****
Sovitaan vaan! Kuulostais hurjan ihanalta, suorastaan utopistiselta. :) Hymyssä suin petiin, nyt! *ruts*
a
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti