Viime viikonloppuna puhjennutta hiivaa hoitelin canestenilla, oireet vuoroin helpottivat ja pahenivat, siirryin toiseen lääkkeeseen, gyno-daktariniin, joka aiheutti vielä kamalampaa poltetta. Ajattelin, että onkohan tämä sittenkään hiiva?
Koska kuukelointihan auttaa kaikkeen, niin totesin (kännykällä eräänä yönä tuskissani googlailin), että stressi, hormonihoidot, hiilariruokavalio ja tiukat vaatteet voi aiheuttaa tosi voimakkaitakin oireita tuonne alakertaan, joita hiivalääkitys vaan pahentaa, niin kai tämä oli sitten sitä... Oon nyt koittanut syödä "oikeaa ruokaa", siirryin kokonaan pois hiivalääkkeistä ja ihmevoide-Bepanthenin käyttöön. Laitoin hameenkin päälle ja jätin tiukat farkut pyykkiin. Tilanne on helpottanut oleellisesti pahimmista päivistä, vaikkei nyt normaali olekaan.
Yhdeksän Puregon pistosta on nyt takana. Pistäminen alkaa sujua rutiinilla (paitsi jos samaan aikaan alkaa naurattaa, niin saattaa jäädä mustelma). Tänään mennään kierron päivää 12 ja jo eilen tuli limatulppa joka siis enteilee jo ovulaatiota (viimeksi pistettiin pregnyl kp 16, pistoksia tuli yhteensä 12). Tällä hetkellä ei siis ole mitään hajua siitä, mitä tuolla kasvatteluosastolla tapahtuu, koska ensimmäinen seurantaultra on vasta huomenna. Munasarjojen seutua jomottelee ajoittain, joten kai siellä jotain kasvaa.
Limakalvojen arkuudesta huolimatta vauvantekohommat on tämän kierron osalta aloitettu. Huomenna selviää, että olenko jo kenties ovuloinut ja montako munaa siellä tällä kertaa kasvaa, vai kasvaako ollenkaan. Samalla voin kysellä lääkäriltä noista limakalvoista.
Kuten ounastelinkin, niin tähän aikaan kierrosta ei tunnu tarvetta puhua kenenkään ammattilaisen kanssa mitään. Saa nähdä saanko suuni auki siinä asiassa... ehkä se olisi hyvä, että saisin kysyttyä. Ei siitä haittaakaan olisi.
Periaatteessa tämä on viimeinen kierros, jossa rakkautta täytyy harrastaa kalenteri kädessä. Odotan todellakin jo sitä aikaa, kun siirrytään insseihin ja kovempiin hoitoihin ja paine petipuuhista juuri tiettyyn aikaan kuukaudesta poistuu. Meidän vauva tehdään muualla kuin makuuhuoneessa, mutta se tehdään, siitä olen vielä varma.
maanantai 18. lokakuuta 2010
maanantai 11. lokakuuta 2010
Ahdistus kasvaa
Viime päivinä on jälleen herännyt tunne, että tämä projekti tulee kestämään vielä kauan. Nyt olen alkanut oikeasti jo välillä ajatella sitäkin vaihtoehtoa, ettei meistä ehkä koskaan synny biologista lasta. Se tuntuu kyllä ihan järkyttävän surulliselta... Tähän asti olen pohjimmiltani kuitenkin luottanut (ja mantran tavoin hokenut), että kyllä meillä vielä tärppää, kyllä me vielä onnistutaan. Nyt on alkanut oikeasti pelottaa. Entä jos kohta projekti täyttää 2 vuotta, hoidoissa on päästy alkuun, mutta kerta toisensa jälkeen vuoto alkaa uudestaan. Entä jos meille käy niin, ettei IVF:kään tuo apua??
Lisäahdistusta aiheuttaa yllättäen se, että tajusin, miten moni tietää, että meillä on ongelma. Monet tietävät hoidoista ja blogista ja kaikesta ja miten moni toivoo meidän onnistumista meidän kanssa pelkästään postitiivisessa mielessä. Nyt yllättäen tuntuu että tavallaan tietää aiheuttavansa myös muille pettymyksiä kerrasta toiseen... Se aiheuttaakin yhtäkkiä lisärasitusta, että muutkin ahdistuu... Tää on nyt ihan uusi juttu, enkä tiedä osaanko selittää niin, että muutkin voivat ymmärtää.
Tuntuu ettei tässä ajatusten vatvomisessa ja ahdistumisessa ole aina oikein mitään järkeä ja on tullut tunne, että tarvitsisin ehkä jonkun joka avaisi kanssani hieman tätä koko prosessia. Olen pohtinut, josko varaisin jutteluajan ihan ammattilaiselle jossain vaiheessa.
Elimistökin taitaa sekoilla pikkuhiljaa. Eilen alkoi olla vitsit vähissä, tai ainakin meno yltyi koko lailla surkuhupaisaksi. Nimittäin, ei todellakaan riitä, että ihminen on lapseton ja tiedostaa sen taas konkreettisesti kuukautisten vuoksi. Siihen päälle voi lisätä niskajumituksen (joka muuten aiheutui siitä, että kudoin kummipojalle minikokoisia tumppuja ja villasukkia).
Näiden "perusongelmien" päälle yltyi sitten vuosienvuosien tauon jälkeen oikein kunnon hiivatulehdus. JA jottei tämä olisi vielä tarpeeksi, niin eiköhän sitten vielä tullut myös elämäni ensimmäinen peräpukama (aika paljon kestän eritejuttuja, mutta tuo peräosasto alkaa kyllä allöttää)... Mitäköhän kaikkea vielä voisi ihmisen alakertaan keksiä??? Ehkä virtsatietulehdus vielä? Joku neitseellisesti tarttuva sukupuolitauti?
Lueskelin netistä ja kokeilen nyt siis ensin itsehoitolääkkeitä. Todellakaan ei kiinnosta mennä peräpuoltakin esittelemään lääkäreille, kun jatkuvasti saa olla muutenkin housut kintuissa julkisesti.
Onneksi oli sattumalta muutenkin reissu kaupunkiin sunnuntain kunniaksi ja menin siis apteekkiin ostamaan Puregonia, hiivalääkkeitä ja peräpukamalääkettä. Mahtoi täti kassalla olla vähän ihmeissään mun ostoslistasta. Illalla sitten ruumiinaukot täyteen troppia ja nukkumaan. Kai tämä tästä taas tokenee. On ennenkin tokeentunut.
Lisäahdistusta aiheuttaa yllättäen se, että tajusin, miten moni tietää, että meillä on ongelma. Monet tietävät hoidoista ja blogista ja kaikesta ja miten moni toivoo meidän onnistumista meidän kanssa pelkästään postitiivisessa mielessä. Nyt yllättäen tuntuu että tavallaan tietää aiheuttavansa myös muille pettymyksiä kerrasta toiseen... Se aiheuttaakin yhtäkkiä lisärasitusta, että muutkin ahdistuu... Tää on nyt ihan uusi juttu, enkä tiedä osaanko selittää niin, että muutkin voivat ymmärtää.
Tuntuu ettei tässä ajatusten vatvomisessa ja ahdistumisessa ole aina oikein mitään järkeä ja on tullut tunne, että tarvitsisin ehkä jonkun joka avaisi kanssani hieman tätä koko prosessia. Olen pohtinut, josko varaisin jutteluajan ihan ammattilaiselle jossain vaiheessa.
Elimistökin taitaa sekoilla pikkuhiljaa. Eilen alkoi olla vitsit vähissä, tai ainakin meno yltyi koko lailla surkuhupaisaksi. Nimittäin, ei todellakaan riitä, että ihminen on lapseton ja tiedostaa sen taas konkreettisesti kuukautisten vuoksi. Siihen päälle voi lisätä niskajumituksen (joka muuten aiheutui siitä, että kudoin kummipojalle minikokoisia tumppuja ja villasukkia).
Näiden "perusongelmien" päälle yltyi sitten vuosienvuosien tauon jälkeen oikein kunnon hiivatulehdus. JA jottei tämä olisi vielä tarpeeksi, niin eiköhän sitten vielä tullut myös elämäni ensimmäinen peräpukama (aika paljon kestän eritejuttuja, mutta tuo peräosasto alkaa kyllä allöttää)... Mitäköhän kaikkea vielä voisi ihmisen alakertaan keksiä??? Ehkä virtsatietulehdus vielä? Joku neitseellisesti tarttuva sukupuolitauti?
Lueskelin netistä ja kokeilen nyt siis ensin itsehoitolääkkeitä. Todellakaan ei kiinnosta mennä peräpuoltakin esittelemään lääkäreille, kun jatkuvasti saa olla muutenkin housut kintuissa julkisesti.
Onneksi oli sattumalta muutenkin reissu kaupunkiin sunnuntain kunniaksi ja menin siis apteekkiin ostamaan Puregonia, hiivalääkkeitä ja peräpukamalääkettä. Mahtoi täti kassalla olla vähän ihmeissään mun ostoslistasta. Illalla sitten ruumiinaukot täyteen troppia ja nukkumaan. Kai tämä tästä taas tokenee. On ennenkin tokeentunut.
perjantai 8. lokakuuta 2010
Sanat
On päiviä (säv./san./sov. Laura Sippola)
Vuosikausia kiinnostuin niistä
joita kiinnosta ei kukaan
kunnes en itsekään enää
halunnut ottaa ketään mukaan
On päiviä jolloin en kestä
ihoa ihoani vasten
tai jolloin silmäni kostuu
huudoista lasten.
Eikä mitään muuta tule mieleen
kun mitä kaikkea onkaan vailla
kun kasvottomana tungoksessa
sadan banaanikärpäsen lailla
verestävin silmin etsii
sokeria suoraan vereen
hukuttautuakseen jälleen
suoritusten suolamereen....
Pidä huolta itsestäs (Johanna Iivanainen & 1N, säv./san. Pekka Rautio)
Autatko mua vähän
mä oon jäänyt jumiin tähän
hetkeen, joka ohi kiitää
mä jäin sitä elämään
Mä piirsin ympyrän
jonka sisällä nyt elän
ja tässä vankilassa
on avain omassa taskussa
Sä oot aina ollut mua
niin paljon viisaampi
ja mulle haluut sanoa
Pidä huolta itsestäs
ei sitä kukaan muukaan tee
voi olla hetki viimeises
vain sinä tiedät miksi
vain sinä tiedät miksi ja minne meet
Mä en aio huutaa
vaan sulle hiljaa kuiskaan
paljon suunnittelin
mutten tätä en milloinkaan
en taida olla niitä
jotka yksin selviää
mun voimat ei nyt riitä
ja mä tarviin ystävää
Sä oot aina ollut...
Vuosikausia kiinnostuin niistä
joita kiinnosta ei kukaan
kunnes en itsekään enää
halunnut ottaa ketään mukaan
On päiviä jolloin en kestä
ihoa ihoani vasten
tai jolloin silmäni kostuu
huudoista lasten.
Eikä mitään muuta tule mieleen
kun mitä kaikkea onkaan vailla
kun kasvottomana tungoksessa
sadan banaanikärpäsen lailla
verestävin silmin etsii
sokeria suoraan vereen
hukuttautuakseen jälleen
suoritusten suolamereen....
Pidä huolta itsestäs (Johanna Iivanainen & 1N, säv./san. Pekka Rautio)
Autatko mua vähän
mä oon jäänyt jumiin tähän
hetkeen, joka ohi kiitää
mä jäin sitä elämään
Mä piirsin ympyrän
jonka sisällä nyt elän
ja tässä vankilassa
on avain omassa taskussa
Sä oot aina ollut mua
niin paljon viisaampi
ja mulle haluut sanoa
Pidä huolta itsestäs
ei sitä kukaan muukaan tee
voi olla hetki viimeises
vain sinä tiedät miksi
vain sinä tiedät miksi ja minne meet
Mä en aio huutaa
vaan sulle hiljaa kuiskaan
paljon suunnittelin
mutten tätä en milloinkaan
en taida olla niitä
jotka yksin selviää
mun voimat ei nyt riitä
ja mä tarviin ystävää
Sä oot aina ollut...
torstai 7. lokakuuta 2010
kp 1
Vuoto alkoi yöllä, tänään on fyysisesti pahin päivä.
Henkisesti pahimmat päivät sijoittuvat nykyisin sikinsokin kiertoa minne ja milloin sattuu. Tänään ei syystä tai toisesta ole niitä päiviä.
Huomenna aamulla soitan klinikalle ja varaan seurantaultran. Jos viime kerralla saamani ohjeet pitävät paikkansa niin edessä OI II, puregonilla jälleen 50 IU päivässä kp 3 alkaen. Lauantaista eteenpäin siis piikitellen kohti munimisaikaa. Niillä mennään mitä annetaan.
OI II:n jälkeen tulee kaveriksi inssi parin kierron ajaksi. Toivottavasti tämä kaikki kierrostelu ehditään ennen joulua, sitten päästään IVF jonoon ja sitten ehkä vuoden päästä jo oikeisiin hoitoihin. Nyt meni jo heti laakista luotto tähän lystiin, hmpf.
Henkisesti pahimmat päivät sijoittuvat nykyisin sikinsokin kiertoa minne ja milloin sattuu. Tänään ei syystä tai toisesta ole niitä päiviä.
Huomenna aamulla soitan klinikalle ja varaan seurantaultran. Jos viime kerralla saamani ohjeet pitävät paikkansa niin edessä OI II, puregonilla jälleen 50 IU päivässä kp 3 alkaen. Lauantaista eteenpäin siis piikitellen kohti munimisaikaa. Niillä mennään mitä annetaan.
OI II:n jälkeen tulee kaveriksi inssi parin kierron ajaksi. Toivottavasti tämä kaikki kierrostelu ehditään ennen joulua, sitten päästään IVF jonoon ja sitten ehkä vuoden päästä jo oikeisiin hoitoihin. Nyt meni jo heti laakista luotto tähän lystiin, hmpf.
keskiviikko 6. lokakuuta 2010
Nobel-palkinto
Maailmalla on myönnetty lääketieteen Nobel-palkinto koeputkihedelmöityksen kehittäneelle Robert G. Edwardsille. Luin ensimmäisenä uutisesta jo pari päivää sitten ja heti teki mieli linkittää uutinen naamakirjaan.
En kuitenkaan tehnyt sitä, vaikka sillointällöin tuleekin linkitettyä erilaisia omaa elämää koskettavia uutisia ja nostettua niitä esiin. Tämä uutinenhan paljastaisi samalla koko maailmalle, että juuri ME taidamme kärsiä tästä ongelmasta ja tulemme todennäköisesti tarvitsemaan Nobel-palkitun kehittämää menetelmää. HUI!
Monesti olisi vaan niin kovin paljon helpompi olla, jos ihmiset tajuaisi, että lapsia ei tehdä noin vaan. Tai no toiset tekee, toiset ei. Me ei.
Miksi ihmeessä lapsettomuudesta ja hedelmättömyydestä ei vaan voi puhua luontevasti? Vaikka niin, että kun kahvipöydässä keskustellaan siitä, minkä ikäisiä lapsia kenelläkin on, niin olisi ihan normaalia sanoa, että "meidän lapsi voisi olla vuoden vanha, mutta häntä ei ole saatu alulle" tai että "meille ei ehkä koskaan tulekaan lapsia". Näin ei kuitenkaan voi sanoa, koska ihmiset eivät osaa ottaa tällaista tietoa vastaan, tieto shokeeraa ja itseä alkaa itkettää. Niissä tilanteissa tunnen itseni jälleen ulkopuoliseksi ja on vaan helpompi katsella seinille tai poistua omaan työhuoneeseen. Ja työkaverit jatkavat mahani mahdollisen kasvun kyttäämistä, koska olenhan jo 30 ja vakaassa parisuhteessa.
Tästä pääsemmekin luontevasti siihen, että lämmöt olivat aamulla laskeneet ja päivä on muutenkin alkanut väärinpäin. Näin ollen kirppulassa lasketellaan suosiolla kohti uutta kiertoa ja pienin askelin kohti IVF:ää, joka häämöttää ehkä jossain tulevaisuudessa. Kiitos Robert G. Edwardsin ennakkoluulottoman työn.
En kuitenkaan tehnyt sitä, vaikka sillointällöin tuleekin linkitettyä erilaisia omaa elämää koskettavia uutisia ja nostettua niitä esiin. Tämä uutinenhan paljastaisi samalla koko maailmalle, että juuri ME taidamme kärsiä tästä ongelmasta ja tulemme todennäköisesti tarvitsemaan Nobel-palkitun kehittämää menetelmää. HUI!
Monesti olisi vaan niin kovin paljon helpompi olla, jos ihmiset tajuaisi, että lapsia ei tehdä noin vaan. Tai no toiset tekee, toiset ei. Me ei.
Miksi ihmeessä lapsettomuudesta ja hedelmättömyydestä ei vaan voi puhua luontevasti? Vaikka niin, että kun kahvipöydässä keskustellaan siitä, minkä ikäisiä lapsia kenelläkin on, niin olisi ihan normaalia sanoa, että "meidän lapsi voisi olla vuoden vanha, mutta häntä ei ole saatu alulle" tai että "meille ei ehkä koskaan tulekaan lapsia". Näin ei kuitenkaan voi sanoa, koska ihmiset eivät osaa ottaa tällaista tietoa vastaan, tieto shokeeraa ja itseä alkaa itkettää. Niissä tilanteissa tunnen itseni jälleen ulkopuoliseksi ja on vaan helpompi katsella seinille tai poistua omaan työhuoneeseen. Ja työkaverit jatkavat mahani mahdollisen kasvun kyttäämistä, koska olenhan jo 30 ja vakaassa parisuhteessa.
Tästä pääsemmekin luontevasti siihen, että lämmöt olivat aamulla laskeneet ja päivä on muutenkin alkanut väärinpäin. Näin ollen kirppulassa lasketellaan suosiolla kohti uutta kiertoa ja pienin askelin kohti IVF:ää, joka häämöttää ehkä jossain tulevaisuudessa. Kiitos Robert G. Edwardsin ennakkoluulottoman työn.
tiistai 5. lokakuuta 2010
Piinapäivistä pahimmat...
Tänään on dpo 12. Veikkaisin siis, että ovulaatio tapahtui torstaina kaksi viikkoa sitten. 12 päivää olen (vaihteeksi) odottanut, kytännyt ja ollut kyttäämättä.
Sitä, että rinnat on taas kipeät, ei voi olla huomaamatta. Sen sijaan huomaan, että alavatsaa pakottaa tai polttelee, mutta yleensä silloin kun huomaan ajattelevani asiaa. Ajattelen siis että poltteleekohan vatsaa nyt ja sittenhän sitä tietysti polttelee. Tai että ajattelen, että onkohan nyt jotain tuntemuksia ja onhan niitä sitten...
Sitä en sitten tiedä että mikä kaikki voi olla mielikuvituksen tuotetta? Pari päivää pitäisi vielä kestää.
On hauska huomata, miten mieskin tuntuu nyt elävän odotuksen odotusta ihan konkreettisesti. Ehkä pistokset saivat hänetkin tuntemaan odotuksen yrityksen kierteen nyt todellisemmin. Tämän "pregnylinjälkeisen" ajan hän on useaan otteeseen kysynyt, että koska päästään testaamaan? Minä kun luulin, että tämä 3 viikkoa kyttäilyä + kaksi viikkoa piinaa -tahti olisi jo tullut selväksi, mutta asiatpa eivät aina mene niin kuin luulisi. Hassuja nuo miehet...
Kaapissa on vaikka kuinka paljon testejä, jotka eivät totta puhuen polttele näpeissä ollenkaan. Ovulaatiotestejä en taida tarvita, jos kerran munia kasvatellaan puregonilla ja seuraillaan ultrilla. Raskaustestejä en halua tehdä yhtään liian aikaisin. Pitäisiköhän muuttaa nuo rahaksi ja ostaa vaikka karkkia?
Ehkä tällä kertaa testaan aikaisintaan perjantaiaamuna. Torstaiaamuna kai voisi jo, mutta koska se on se uuden kierron alkamispäivä, niin siksi ehkä kuitenkin vasta perjantai... Ja kaikki tämähän riippuu lämmöistä ja niin edelleen ja niin edelleen...
Toisaalta jos uusi kierros pääsisi alkuun ajallaan torstaina, niin seuraavan kierron pistelyt ja seurannat ehdittäisi tehdä ennen syyslomareissua viikolla 43. Sitten voitaiskin keskittyä lomalla vauvantekohommiin... rairai. Ja jos ei, niin sitä ajatellaan sitten.
Kyllä tää vaan on aina yhtä vaikeeta. Odottamisen vaikeus.
Sitä, että rinnat on taas kipeät, ei voi olla huomaamatta. Sen sijaan huomaan, että alavatsaa pakottaa tai polttelee, mutta yleensä silloin kun huomaan ajattelevani asiaa. Ajattelen siis että poltteleekohan vatsaa nyt ja sittenhän sitä tietysti polttelee. Tai että ajattelen, että onkohan nyt jotain tuntemuksia ja onhan niitä sitten...
Sitä en sitten tiedä että mikä kaikki voi olla mielikuvituksen tuotetta? Pari päivää pitäisi vielä kestää.
On hauska huomata, miten mieskin tuntuu nyt elävän odotuksen odotusta ihan konkreettisesti. Ehkä pistokset saivat hänetkin tuntemaan odotuksen yrityksen kierteen nyt todellisemmin. Tämän "pregnylinjälkeisen" ajan hän on useaan otteeseen kysynyt, että koska päästään testaamaan? Minä kun luulin, että tämä 3 viikkoa kyttäilyä + kaksi viikkoa piinaa -tahti olisi jo tullut selväksi, mutta asiatpa eivät aina mene niin kuin luulisi. Hassuja nuo miehet...
Kaapissa on vaikka kuinka paljon testejä, jotka eivät totta puhuen polttele näpeissä ollenkaan. Ovulaatiotestejä en taida tarvita, jos kerran munia kasvatellaan puregonilla ja seuraillaan ultrilla. Raskaustestejä en halua tehdä yhtään liian aikaisin. Pitäisiköhän muuttaa nuo rahaksi ja ostaa vaikka karkkia?
Ehkä tällä kertaa testaan aikaisintaan perjantaiaamuna. Torstaiaamuna kai voisi jo, mutta koska se on se uuden kierron alkamispäivä, niin siksi ehkä kuitenkin vasta perjantai... Ja kaikki tämähän riippuu lämmöistä ja niin edelleen ja niin edelleen...
Toisaalta jos uusi kierros pääsisi alkuun ajallaan torstaina, niin seuraavan kierron pistelyt ja seurannat ehdittäisi tehdä ennen syyslomareissua viikolla 43. Sitten voitaiskin keskittyä lomalla vauvantekohommiin... rairai. Ja jos ei, niin sitä ajatellaan sitten.
Kyllä tää vaan on aina yhtä vaikeeta. Odottamisen vaikeus.
perjantai 1. lokakuuta 2010
650 ja lisää vaan
Laskinpa juuri, että olen ollut vauvakuumeessa putkeen tässä vaiheessa 650 päivää (alkaen yk 1 alusta). Voisin väittää, että yhtäkään näistä päivistä en ole viettänyt miettimättä sitä, kuinka paljon haaveilenkaan omasta lapsesta ja raskaudesta. Noihin päiviin en laskenut niitä kymmentä päivää, jotka sain olla raskaana toukokuussa 2010. Päiviin mahtuu onnellisia, luottavaisia ja aurinkoisia ja toisaalta ahdistavia, surullisia ja tuskaisia päiviä.
Päiviin mahtuu läheisten ystävien lasten syntymisiä yhteensä 3 ja syntymäpäiviä, muutamia keskenmenoja (yksi oma ja muiden), positiivisia raskaustestejä, puskista yllättäneitä raskausuutisia. Paljon iloa ja onnea, toisaalta surua, selittämätöntä, jostain syvältä kumpuavaa vihaa, turhautumista ja kateutta.
Tänään on dpo 8. Mitään tavallisesta poikkeavaa "oiretta" en jaksa etsiä. Yritän vaan jaksaa odottaa luottavaisena muutaman päivän lisää.
Yksi välietappi on taas edessä noin kuuden päivän päästä. Siinä vaiheessa vauvakuumepäiväluvun kasvaminen katkeaa tai jatkuu taas vähintään seuraavat 30 + x päivää.
Tuleekohan joskus 1000 päivää täyteen? Entä 1500? tai 2000? Tuntuukohan silloin jotenkin erilaiselta kuin nyt?
Päiviin mahtuu läheisten ystävien lasten syntymisiä yhteensä 3 ja syntymäpäiviä, muutamia keskenmenoja (yksi oma ja muiden), positiivisia raskaustestejä, puskista yllättäneitä raskausuutisia. Paljon iloa ja onnea, toisaalta surua, selittämätöntä, jostain syvältä kumpuavaa vihaa, turhautumista ja kateutta.
Tänään on dpo 8. Mitään tavallisesta poikkeavaa "oiretta" en jaksa etsiä. Yritän vaan jaksaa odottaa luottavaisena muutaman päivän lisää.
Yksi välietappi on taas edessä noin kuuden päivän päästä. Siinä vaiheessa vauvakuumepäiväluvun kasvaminen katkeaa tai jatkuu taas vähintään seuraavat 30 + x päivää.
Tuleekohan joskus 1000 päivää täyteen? Entä 1500? tai 2000? Tuntuukohan silloin jotenkin erilaiselta kuin nyt?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)