Piikittely alkaakin jo torstaina, kierron päivänä 4. Ensimmäinen ultra sopii sopivasti työmatkan lounastauolle, satun nimittäin olemaan ultrapäivänä sairaalakaupungissa työreissulla ja voin livahtaa "kätevästi" lounastauolla ultraan. Ainakin kätevämmin jos ei sentään kätevästi. Työpaikalta käsin ultrareissuun menee vähintään 2,5 tuntia... Siinä joutuu jo vähän selittelemään ja väistelemään yliuteliaiden työtoverien tuijotuksia.
Piikittelyjen aloitus ahdistaa ja pelottaa ja jännittää. Enemmän kuin varsinaista piikin työntämistä mahanahkaan jännitän sitä, miten kauan tätä vielä kestää?
Kestääkö pää?
Kuinka kauan?
Mitä sivuvaikutuksia puregonista tulee?
Ja ahdistaa tietysti myös ajatus siitä, että miksi me ei vaan voida tulla raskaaksi?
miksi me vaan ei voitais onnistua?
Miksi niin monet muut muttei me?
Toisaalta turha rutista, kun niin moni muu paljon pitempään odottanut ja enemmän paskaa vastaanottanut on "ennen meitä vuorossa"... Eipä tässä hommassa kyllä ole ennenkään vuoronumeroja jaeltu.
Luin Anna-Kaisa Hakkaraisen kirjan "Ihmeet tapahtuvat muille" eilen loppuun. Selittämättömästi lapsettoman tarina oli tiiviisti, mutta koskettavasti kerrottu ja alkutaival muistutti paljon (ehkä liikaakin) tätä tietä, mitä me olemme kulkemassa. Pelottaa että meidän tiestä tulee samanlainen, yhtä pitkä, raskas, kallis ja lopulta tulokseton. Jos sen vaan voisi tietää nyt jo, niin en lähtisi koko piikittelyhommaan. Yrittäisin säästää itseäni, luopua ajatuksesta ja siirtää katseen muihin tapoihin hankkia lapsi.
Mutta halu ja tarve saada oma lapsi on kuitenkin vielä (pitkään) niin voimakas, etten voisi kuvitella kuitenkaan luopuvani siitä. En pystyisi. Vastahan me aloitimme. Jossain vaiheessa on sitten mietittävä, että mitä kaikkea on valmis uhraamaan tämän projektin eteen. Kuinka syvälle suohon on upottava ennen kuin sieltä pääsee pois?
Toivotaan että teidän tiestä ei tule pitkä eikä myöskään kivikkoinen :)
VastaaPoistaOma pää on kestänyt vielä toistaseks jotenkuten nämä piikittelyt, ultrat, piikittelyt, pettymykset, keskenmenon... Ja kyllä se sullakin kestää. Tosin toivotaan että sun tartteis vaan muutaman kerran piikittää ja ultrata ja siinä se sitten olisikin! :)
Itse kanssa pelkäsin noita Puregonin sivuvaikutuksia ennen ensimmäisiä tökkimisiä, mutta mulla ainakaan niitä ei kamalasti tullut. Vähän jotain juilimista vatsassa ( ja ei todellakaan mitään kovaa kipua) ja olinkin ihan varma että vitut siellä ultrassa mitään näy kun ei satu mihinkään.... Mutta ekalla kerrallahan siellä jo mötkötti yks 23mm johtofolli!
Parit itkupotkuraivarit tuli kyllä vedettyä noiden ekojen piikitysten aikana, mies sai tuta ihan kunnolla kun ei suostunut lähtemään mun kanssa lenkille ;) Puregon-mikä ihana tekosyy :D
Ja mun lääkäri sano mulle keskenmenon jälkeen että tiedättehän kuitenkin jo että voitte tulla raskaaksi että se ei mahdotonta ole, joten usko pois. Te onnistutte ja tulette raskaaksi. Niin kuin mekin. Ja toivottavasti kaikki jotka vielä sitä omaa onneaan odottaa :)
Kiitos Elina! Kunpa voisikin luottaa siihen, että selvittäisi muutamalla piikityksellä, edes muutamalla piikityskierroksella... Hyvä tietää, ettei Puregonista tule kovin kovia sivuoireita. Niin se lääkärikin sanoi, mutten oikeen sitä uskonut.
VastaaPoistaOnnistumista toivoen myös sinulle, tasapuolisesti kaikille sitä oikeasti odottaville!
Kirppu, kiva kun hoito lähtee käyntiin! Minulla oli Puregonia ihan hevosannos (300iu/vrk) enkä saanut siitä mitään oireita. Se on todella helppo pistääkin verrattuna moniin muihin lääkkeisiin (tuntuu tuskin missään!).
VastaaPoistaVaikka hoitorupeama on vasta alussa, niin helposti ne ajatukset karkaavat tulevaisuuteen... Toisaalta ajatukset saattavat muuttuvat paljonkin hoitojen edetessä, joten kannattaa vapauttaa itsensä ainakin kovin pitkäntähtäimen suunnitelmista :-).
Oletko muuten lukenut Terhi Koulumiehen "Vauvaa vailla" -kirjan? Se on romaanin muotoon kirjoitettu, mutta kuulostaa kovasti omakohtaiselta kokemukselta. Luin sen ennen kuin omat hoitoni alkoivat, ja siitä saikin aika realistisen kuvan piikittelyista ja muista hoidon vaiheista!
Paljon onnea matkaan!!
Kiitos Tuuli kommentistasi! Puregon ei tosiaan tunnu juuri missään ja pistäminen on helppoa.
VastaaPoistaLuin Vauvaa vailla kirjan keväällä kun söin clomifenia. Se kuvaus jäi mulle jotenkin pinnalliseksi, olisin jotenkin kaivannut enemmän tai syvällisempää "tunnemyrskyn" kuvausta. Ehkä se kannattaisi lukea joskus myöhemmin uudelleen, niin voisi samaistua tilanteisiin eri vaiheissa.
Se, miltä lapsettomuus tuntuu, vaihtelee kuitenkin aika lailla ajan kuluessa. Välillä ahdistus on voimakkaammin läsnä, välillä taas velipoika Toivo tulee kylään... Eri vaiheissa tarvittava tukikin on sitten erilaista. Tällaista tämä vaan taitaa olla.