A&E viesteilyä

Vastasin eilen E:lle näin:

Voi E! Sait mut niin hyvälle mielelle taas. En ookaan yksin pahoine ajatuksineni! :D

Joo olin siis yksin nyt, kun miehellä oli niin kovaa hässäkkää töissä, ettei saanut järjestymään tällä aikataululla. Sama hässäkkä jatkuu jouluun, joten päätettiin, että varataan se tutkimusaika suosiolla tammikuun puolelle. Ehtii mennä taas yksi kierto tässä välillä ja työkuviotkin vähän miehellä rauhottuu.

En mä ihan tajunnu sitä, että miksi se lääkäri ei voi lähettää keskussairaalaan ennen kun simpat on tutkittu?? Tässä tk:ssa ne ei voi tehdä ilmeisesti mitään, kun ei niillä oo ees ultravehkeitä. Se sanoi, että jos menee AVA-klinikalle, niin siellä ensikäynti on maksuton ja simppa-analyysi maksaa sen 60 e ja väestöliitolla about sama. Emmä osannut sitä kyseenalaistaa ja ei meillä kait oo vaihtoehtojakaan sitten. Vielä en tiedä kumpaan haluttaisi mennä, jotenkin AVA-klinikan sivuilta jäi tosi kaupallinen fiilis vaikka ihan pikaisesti vaan vilkaisin... Ehkä siis väestöliitto... emmä tiedä?

Sen jälkeen voin sitten käydä omassa tk:ssa antamassa sen verinäytteen (sen ne sentään pystyy ottamaan).

En mä ajattele hoitoja oikeastaan tuomiona, ainakaan vielä. Toivon vaan, ettei tarvitsisi niin pitkälle lähteä, mutta mennään jos on tarvis. Onhan tässä aikaa odotella. Kai. Tuo mitä sanoit perheen merkityksestä yhteiskunnassa on niin täyttä totta, olen itsekin ajatellut aina niin. Vanhemmista tulee isovanhempia, veljestä eno ja minusta äiti. En ole, enkä vielä aio siitä ajatuksesta luopua... Kai pitäisi, mutta en halua.

On lohduttavaa kuulla, että sulla on ollut ympärillä ihmisiä, joiden kanssa olet voinut jakaa painavan taakan. Tuntuu tosiaan käsittämättömältä, että joku kulkee koko polun ihan yksin ja kantaa kaikkea sisällään. Voiko siitä selvitä täysijärkisenä? Kokemus on vahvistanut sua ihan älyttömästi! Ja missä ikinä J:n kanssa tapasittekaan niin onneksi se silloin tapahtui. Oot kyllä kertonut joskus mutta en muista. Kaikki tapahtunut on vahvistanut paitsi sua, myös teitä yhdessä.

Ja uskon kyllä kanssa siihen, että vastoinkäymiset vahvistaa ja on siinä hyvätkin puolensa, että asiat saa välillä jonkinlaiset mittasuhteet. Kai sitä tajuaa rankkoja juttuja läpikäydessään, että mikä oikeasti on tärkeätä. Tässä samalla sekoittuu kai kolmenkympinkriisit lapsettomuuteen ja maaseutu- ja pimeysahdistukseen... Onneksi ollaan miehen kanssa tässä sopassa kahdestaan.

Ihan kylmät väreet meni selässä kun luin tosta sun testihetkestä! En voi edes kuvitella, miten hienolta se tuntui! Mä olen päättänyt olla raskaustestaamatta kokonaan, ennenkuin olen ihan varma, että punainen paholainen on oikeesti myöhässä. Kovin montaa kertaa ei tarvinnut yhtä viivaa katsella, kun kävi selväksi, miten kauhealta se tuntuu. Kyllä sen yhden viivan voi ottaa ihan housuihinkin suoraan... :D Ovista kyllä testailen ihan huvikseni, pitäisi kai sekin jättää turhan stressin välttämiseksi, mutku en osaa...

Mahtaa tuntua oudolle, kun vaatteet ei mahdu päälle! Mahtaisinkohan tunnistaakaan sua, jos näkisin, jos oot kasvanut vaan tosi isoksi? hihi...

Ja kyllä uskon, että tunnelissa on valo. Välillä tulee vaan mutkia ja sitä ei näy, mutta kyllä uskon sen siellä jossain olevan.

Iso halaus sinnekin, olet ihan mahti!