Mä haeskelen nyt suht aktiivisesti töitä, mutta riittävän kiinnostavia paikkoja ei ole avautunut. Siis sellaisia, minkä vuoksi olisin valmis muuttamaan ja elämään kaukosuhteessa, kunnes mieskin saisi töitä. Tai sellaisia, joiden vuoksi jättäisin tän nykyisen duunin. Mutta ehkä SE työpaikka vielä tulee kohdalle joskus. Itse kullekin.
Lähdetään lauantaina lomalle Kanarialle. Tulee todella tarpeeseen pieni tauko kaikkeen. Nyt ei onneksi ole ollut kauheaa stressiä noin niinku aikataulujen puolesta, mutta tämä elämäntilanne muuten aiheuttaa harmaita hiuksia. Tuntuu, että työnteko takkuaa, kun muuten ei viihdy elämässään.
Suurin huoli on sen hyväksyminen, että ei olla saatu vauvaa alulle toiveista huolimatta kohta vuoteen. Sitten vuodenvaihteessa ollaan "virallisesti lapsettomia" ja lähdetään selvittämään syitä. Pelkään, että jäädään kokonaan lapsettomiksi... Oma perhe on kuitenkin ollut aina mun suurin haave ja nyt kun se on ajankohtainen, tuntuu raastavalta, ettei sitä saa. Ehkä olen aina saanut kaiken liian helposti ja nyt on mun aikani kokea vastoinkäymisiä.
Tällaista liikkuu mielessä. Ajattelin kirjoittaa tännekin, kun tuntuu, että välillä ystäville tulee kirjoitettua niin hyvää tajunnanvirtaa, että itsekin hätkähtää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti